sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Natascha Kampusch: 3096 päivää



Nyt sitten pitää viimein yrittää saada näitä rästipostauksia tehtyä. Tämänkin taisin lukea syyskuun alussa aivan. Vai elokuun lopussa.. en ole ihan varma. Sen muistan, että näin tämän kirjastossa sattumalta ja päätin napata mukaan. Tositarinat kiinnostaa aina, ja Natascha Kampuschin tarinakin kiinnosti, joten lainaan tuli tuo kirja otettua. Luin se melko nopeasti.

En tiedä mitä nyt kirjoittaisin tästä. Kirja oli koskettava, mielenkiintoinen ja mitä kaikkea. Silti en muista siitä paljon mitään. Paitsi tunnelman ja pieniä palasia sieltä täältä. Sen muistan myös, että kirjassa ei kerrottu mistään seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaikka kaikesta muusta ja esimerkiksi pahoinpitelystä kerrottiin. Se oli kirjan mukaan palanen,jonka Natascha halusi pitää vain itsellään. Kirjassa on ilmeisesti haamukirjoittaja (tästä en ole ihan varma..) mutta kokemukset ja kerrotut asiat ovat Nataschan omia. Kaikkein mielenkiintoisinta mitä jäi kirjasta mielen, oli se kuinka Natascha pienellä tavalla ymmärsi sieppaajaansa. Hän ei pitänyt siitä, että tämä ymmärrys luokiteltiin Tukholma-syndroomaksi.

Kirja oli melko hyvin kirjoitettu, ja sammutti tiedonnälän hyvin tämän tarinan osalta. Se onnistui myös pari kertaa järkyttämäänkin. Niinhän tositarinat usein tekevät. Yhä vain sitä tulee mietittyä minkälaisia ihmisiä tähän maailmaan mahtuu. Hienoin oivallus kirjassa oli, että kaikki ei aina ole täsysin mustavalkoista, ja pahuudellakin on ne paremmat kasvot. Esimerkkinä siitä voisi kertoa ne sieppauksen alkuvuosien kerrat kun sieppaaja pelasi tylsistyneen tytön kanssa lautapelejä. Kirjassa ei kiistetä tekijän pahuutta ja tämän tekojen kauheutta mutta näytetään se toinenkin puoli, se mikä ei ole täysin synkkä. Se oli melkoinen yllätys mutta samalla ymmärrän sen hyvin.

Ajatuksia herättävä kirja siis. Suosittelen tosikertomusten ystäville ja uteliaille. Itse muistan kohun minä Natascha Kambuschin sieppaus ja löytyminen aikoinaan nostattivat. Olin silloin itse vielä niin nuori, että moni asia olisi mennyt ohi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti