tiistai 10. marraskuuta 2015

Sofi Oksanen:Norma


Norma on hieman erilaista Sofi Oksasta, ja nettiä selailemalla saa sen kuvan, ettei tämä sovi aivan kaikkien pirtaan. Minun pirtaani se kuitenkin sopi ja nautin Normasta enemmän kuin Sofi Oksasen aiemmista kirjoista (niistä, jotka siis ole lukenut. Esimerkiksi se Kyyhkys-kirja on lukematta), vaikka pidin toki niistäkin. En vain niin paljon kuin Normasta.

Norma on erikoislaatuinen nuori nainen, jonka hiukset kasvavat hämmästyttävää vauhtia, ovat kasvaneet hänen syntymästään lähtien. Hiukset myös käyttäytyvät oudosti; varoittavat vaarasta ja aiheuttavat Normalle etiäisiä. Norman äiti on suojellut tytärtään aina mutta kirja alussa Norma on äidin hautajaisissa. Äiit on eräänä aamuna kävellyt metron alle. Normasta kaikki tuntuu hieman oudolta, sillä äiti ei ole vaikuttanut millään tavalla itsetuhoiselta. Norma alkaa saamaan vastauksia kun hän löytää äidin tekemiä videoita, jotka on tarkoitettu viestiksi Normalle. Nauhat vievät Norman suvun historian lähteille, ja selittävät myös äidin ottaneen velkaa ja suunnitelleen maastamuuttoa Norman kanssa ja takia. Samaan aikaan äidin entinen työpaikka, ja sen taustalla toimivat hämärät tyypit yrittävät saada velkojaan Normalta.

Norma on mielenkiintoisesti ja vetävästä kirjoitettu tarina 2010-luvun Suomesta mutta maustettuna maagisella realismilla, lähinnä Norman hiusten kautta. Teemat rivien välissä ovat yhteiskunnalliset ja kuvaavat nimenomaan naisten oikeuksia. Kirjassa ulkonäkökeskeisyys on vallalla, ja maailman markkinoita hallitsee hiusala. Norman äidin työpaikka kampaamo Tukkataika on lisäksi mukanana vielä jossain pahaenteisemmessäkin toiminnassa.

Norman idea on omaperäinen, ja toteutus suurimmaksi osaksi hyvä. Jotkin asiat juonessa jäivät hieman hämmentämään itseäni. En viitsi paneutua niihin sen tarkemmin, etten tule spoilanneeksi mitään. Tuntuu vähän siltä, että Norma vaatisi vielä toisen lukukerran, jotta ymmärtäisin sen täysin. Etenkin siksi, että tämä ensimmäinen lukukerta oli melkoisen intensiivinen kokemus. Harmi vain, että kirja oli minulla pikalainana, niin uudelleenlukuun ei nyt ollut aikaa.

Voi olla, että tämä kirja pitää ostaa ihan omaksi jossain vaiheessa. Niin suuren vaikutuksen se teki minuun. Suosittelen tätä kirjaa ainakin sellaisille lukijoille, joita ei maaginen realismi säikytä. Jos olet tiukan realismin ystävä niin sitten harkitsisin ainakin jonkin aikaa tämän lukemista. Toisaalta mikä sen parempaa kuin tutustua johonkin uuteen juttuun myös kirjallisuuden saralla, ainahan lukemisen voi jättää keskenkin. Jos voi ;)

Norma on minulle vuoden 2015 luettujen kirjojen parhaimmistoa.



maanantai 9. marraskuuta 2015

Anna-Leena Härkönen: Onnen Tunti



Olen tykännyt Anna-Leena Härkösestä siitä asti kun luin Häräntappoaseen yläasteella. Hän osaa kirjoittaa vetävästi, ironisesti ja virne suupielessä. Sama pätee myös näihin aikuisempiin ja vakavempiin kirjoihin. Härkösen tapa kirjoittaa on hyvä. Onnen tunti on ensimmäinen Härkösen kirja pitkään aikaa, siis fiktiivinen sellainen, jonka olen lukenut.

Tuula elää hyvin sujuvaa uusperheen arkea miehensä Harrin ja kymmenen-vuotiaan poikansa Roopen kanssa. Jokin kuitenkin tuntuu puuttuvan, ja Tuula joka ei enää pysty saamaan lapsia alkaa kaivata niitä, ja tulee ajatelleeksi sijaislapsien ottamista. Pienen suostuttelun jälkeen myös Harri innostuu sijoistuslapsista ja Roopellekin asia sopii. Tuula ja Harri käyvät sijaisvanhemmilta vaaditun kurssin ja aika pian löytyy kaksi mahdollista lasta; sisarukset Luke ja Venni, jotka ovat 8 - ja 5-vuotiaat. Kaikki ei kuitenkaan suju kuin tanssi. Lasten bilologinen äiti ei ole iloinen järjestelystä, Lukella on ongelmia sopeutua uuteen perheeseen vaikka hän tuleekin hyvin toimeen Roopen kanssa. Venni taas on läheisriippuinen tyttö, joka seurailee Tuulaa joka paikkaan. Voiko myös negtiivisia ajatuksia tuntea vaikka itse on halunnut lapset ottaa? Apuakaan ei ole helppo saada vaikka niitä on sosiaalitoimesta luvattu tarvittaessa;jonot ovat niin pitkät. Päätöksiäkään lasten suhteen ei voi tehdä ilman biologisten vanhempien suostumusta. Miten lapset sopeutuvat, ja miten Tuula sopeutuu muuttuneeseen perhearkeen.

Onnen Tunti pureutuu tärkeään aiheeseen, ja tarkastelee sitä monelta eri kantilta. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja nopealukuinen, joskin loppuratkaisu oli ehkä loppujen lopuksi hieman liian helppo. Tarina jäi myös hieman avonaiseksi, ja jäin kaipaamaan jotain lisää. Kirja oli kuitenkin kaiken kaikkiaan oikein luettava tapaus, ja sen luki mielellään. Melkeinpä ahmimalla.

Suosittelen kirjaa Anna-Leena Härkösen ystäville, ja niille, joita kyseinen aihe kasvatuslapsista kiinnostaa.


Sophie Kinsella: Kadonnut Audrey




Sophie Kinsella on kirjoittanut nuortenkirjan, ja tokihan se oli luettava. Kadonnut Audrey oli ehkä paras Kinsellalta lukemani kirja. Luulen sen johtuvan aiheesta, joka on vakava mutta jota Kinsella osaa käsitellä huumorin keinoin. Minusta huumori on hyvä lääke vakaviin asioihin, ainakin joissain tapauksissa. Etenkin mielenterveyteen liittyvät ongelmat on voitava ottaa joskus myös huumorin kautta, itseironialla, jota mielestäni kirjan päähenkilö Audrey käyttää.

Audrey on 15-vuotias tyttö, joka on ollut poissa koulusta pitkään vakavan kiusaamisjutun takia. Koulussa tapahtuneet asiat ovat laukaisseet Audreyllä sosiaalisten tilanteiden pelon. Itse Audrey puhuu ylikehittyneistä liskonaivoista. Audrey kulkee joka paikkaan aurinkolasit silmillään, tostin hän käy kodin ulkopuolella lähinnä vain terapiassa. Kaikki muuta paitsi omat perheenjäsenet ja terapaeutti tuntuvan liian ahdistavilta ja heistäkin vain 4-vuotiasta Maxia Audrey pystyy katsomaan silmiin. Kodin rauhan riikkoo kuitenkin Aydreyn isoveljen Franklinin ystävä Linus, joka käy kylässä pelaamassa suosittua tietokonepeliä, johon pojat harjoittelevat. Jonkin ajan kuluttua, ja hitaasti Audrey huomaa pystyvänsä kommunikoimaan Linuksen kanssa. Samalla Audrey on saanut tehtäväkseen kuvata elämää ympärillään videokameralla ja näin hän päätyy sivustaseuraajaksi äidin kampnajalle saada tietokonepelihullu Franklin lopettamaan pelaaminen.

Kadonnut Audrey on kirjoitettu samalla hersyvän hauskalla tyylillä kuin Kinsellan muutkin kirjat, ja samalla tavalla ahdistushäiriö näyttäytyy huumorin kautta, eikä se mielestäni ole paha asia. Samalla tavallahan himoshoppaajissa pyöritellään Beckyn ilmiselvää riippuvuussudetta ostoksiin. Audreyllä on vaikeaa mutta äidin tuhoontuomitun kampanja seuraaminen auttaa unohtamaan omat ongelmat hetkeksi. Ja Linukseen tutustuminen auttaa Audreytä toipumisen tielle. Lopulta on myös aika kohdata yksi kiusaajista, oli se hyväksi tai ei.

Kinsella osaa kirjoittaa myös teinien elämästä. Toivottavasti häneltä tulee joskus lisää nuortenkirjoja. Tämä oli hyvä aikuiseenkin makuun.




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin



Tämä Kingin kirja on viimeinen kirja, joka on vielä jäänyt kesältä asti roikkumaan. Lähinnä siksi, että en muistanut ottaa siitä silloin kuvaa. Kun nyt kuitenkin haluan siitäkin jotain rustailla niin lainattakoon pitkästä aikaa kansikuva netin ihmeellisesti mualimasta. (http://www.risingshadow.fi/library/book/7303-tervetuloa-joylandiin)

Kirja sijoittuu 70-luvun Amerikkaan ja Joyland nimseen huvipuistoon. Sydämensä särkenyt yliopisto-opiskelija Devlin Jones lähtee paikkaamaan entisen tyttöystävän jättämää aukkoa kesätöihin huvipuistohanslankariksi. Huvipuistossa on omat sääntönsä ja vaihtelevat tehtävät. Devlin sopeutuu hyvin joukkoon ja ystävystyy myös muiden nuorten kausityöläisten kanssa. Paras homma (mutta myös rankin) on ehdottomasti toimia huvipuiston maskottina. Devlin kohtaa myös omalaatuiseen hieman erkoislaatuisen pojan ja tämän varautuneen äidin.

Kauhuelementtinä Joylandissa huhutaan kummittelevan. Vuosia sitten nuori nainen on murhattu raa´asti kummitustaloon ja murhaaja on edelleen vapaalla jalalla. Tytön sanotaan kummittelevan kummitustalossa, ja pari aavemaista juttua sattuu myös Devlinille. Kuolleen tytön mysteeri alkaa kiinnostaa Devlinia ja pian tapahtumat käyvät todella jännittäviksi.

Tervetuloa Joylandiin on ehkä yksi lemppareistani lukemistani Kingin kirjoista, vaikka ei niinkään kauhun takia. Kauhu jää ajankuvauksen ja tivolitunnelman jalkoihin. Mielenkiintoisinta on kulkea Devlinin mukana huvipuiston mielenkiintoisessa arjessa, sekä elää hänen elämänsä parasta kesää ja matkaa nuorukaisesta mieheksi. Tervetuloa Joylandiin on tunnelmaltaan aivan mahtava kirja, ja suurin kauhu tai oikeastaan jännitys jää loppuun, mutta miljöö on kirjassa vahvasti kuvailtua ja sen maailmaan on helppo päästä mukaan. Kerronta on vetävää. ja huvipuiston hajut voi melkein haistaa, ja kuulla ihmisten kiljunnan laitteissa. Tervetuloa Joylandiin sopi erityisen hyvin kesällä luettavaksi. 

Kingin kirjaksi tämä on aika ohut, joten siinäkin mielessä se oli jotenkin kesäisen keveä siinä suhteessa, vaikka rivien välistä löytyy myös syvällinen kuvaus aikuiseksi kasvamisesta. Suosittelen ehdottomasti sellaisillekin, jotka eivät ole Kingiin uskaltaneet tarttua. Tämä ei ole Kingin pelottavimpia kirjoja mutta on silti mielestäni ehdottomaksi Kingin parhaimpia kirjoja.

Rästikirjojen miniarvioita part.3



Kolmas miniarviopläjäys vielä. Sitten alan kirjoitella ihan normaalipostauksia. Vähän on vain saatava postaussumaa vielä pienemmäksi. ;) Nyt on taas nuortenkirjoja luvassa, ja yksi lastenkirjakin. 



Henry Aho: Arvet



Arvet on kirja koulukiusaamisesta. Se on täysin fiktiivinen, vaikka onkin kirjoitettu Henri Ahon saamista oikeiden kiusattujen tarinoiden pohjalta. Kirjassa on neljä kertojaa; kolme kiusattua ja yksi kiusaaja. Suomalais-japanilainen Laila, hieman ylipainoinen nörtti Jarkko, ja uskovaisen perheen pullea ja yliopitimistinen Milla ovat tarinaan kiusattuja. Alkoholistivanhempien poika Tomi taas edustaa kiusaajan näkökulmaa. 

Jokaisella kiusatulla on omat piinaajansa. Lailan ottavat silmätikuksi saman luokan tytöt, Jarkkoa piinaa Tomi ja Millaa kiusaavat muut hänen luokkalaisensa, jotka kutsuvat häntä suklaapossuksi. Lopulta yksi heistä ei kestä enää, mikä johtaa koko koulua järkyttävään tapaukseen.

Kirja on mielestäni tärkeästä aiheesta kirjoitettu, ja herättää ajatuksia. Siitä löytyy kiusaamiseen liittyvät arkkityypit, mikä tekee kirjasta hieman stereotypisen mutta toisaalta stereotypiset ja selkeät roolit toimivat tehokeinona. Neljä näkökulmaa on kuitenkin vähän liikaa. Tai sitten neljäs näkökulma ja kertoja olisi myös voinut olla joku opettajista. Olen lukenut parempiakin kiusaamista käsitteleviä kirjoja mutta Arvet on silti hyvä kirja omassa lajissaan. Se tuo tärkeän aiheen jälleen esille ja kertoo sen nuorten suulla melkolailla uskottavasti. Annoin kirjalle Goodreadsissa kolme tähteä.




Salla Simukka: Viimeiset



Kolme ystävystä, lukion viimeisellä luokalla, tekevät sopimuksen. Jokainen aikoo päästä eroon neitsyydestään ennen joulua. Remuava Rauha, aktivisti Venla ja runotyttö Milja ovat hyvin erilaisia mutta ovat olleet lukion aikana tiukasti yhdessä ja parhaita ystäviä. Jokainen lähee toteuttamaan tehtävää omalla tavallaan, ja jokaisen tarina on erilainen. Neitsyyden menetyksen etsiminen vain alkaa luoda juovaa tyttöjen välille; on vaikea kertoa asioista siihen liittyen toisille. Jokaisella on tehtävän suhteen omat ongelmansa, eikä kenenkään prosessi oli helppo.

Viimeiset on mielenkiintoinen ja nopeasti luettava kirja. Se on viihdyttävä  olematta kuitenkaan liian kepeä. Pidin kirjasta. Kansikuva on jollain tavalla aika hauska :D 


Holly Smale: Geek Girl: Kohellusta korkokengissä


Kohellusta korkokengissä jatkaa Geek Girlin seikkailua. Omalaatuinen mallintöitä tekevä nörttimäinen Harriet seikkailee tällä kertaa Japanissa. Jäädessään kesälomalle koulusta Harrietin suunnitelman kesälle menevät pilalle kun paras ystävä joutuu pakkolomalle Ranskaan. Vanhemmatkin ovat uppoutuneita odottamaan vauvaa. Keikka Japanissa tulee siis hyvään saumaan. Harriet pääsee asumaa kahden toisen mallin kanssa samaan asuntoon ja tuntuu tulevan heidän kanssaan yllättävän hyvin toimeen. Pian kuitenkin selviää, että Nick, Harrietin oletettavasti entinen poikauystävä on myös maisemissa mukana ja vieläpä seurustelee Harrietin kämppäkaverin kanssa. Kaiken kruunaa se, että ensimmäisistä kuvauksista lähtien Harrietin mallintyöt alkavat mennä pieleen, eikä kohellukselta vältytä.

Tämä kirja oli niin hyvän mielen kirja kuin voi vain olla. :) Parasta nuortenkirjahömppää ikinä, ja päähenkilö Harriet on niin symppis. ^^  Voin suositella luettavaksi kelle vain joka kaipaa hieman kevennystä elämään, ja vakavampien kirjojen väliin. Tämä on kevyt välipala olematta kuitenkaan liian hömppä; oikeastaan tämä on monella tavalla aika älykäskin kirja.


Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu


Ada Gootti, kuuluisan runoilijan Lordi Gootin tytär elää Kalmatollon kartanossa, jossa tilaa on paljon mutta seuraa vähän. Adan isä on vieläkin surun murtama Adan äidin vuosia sitten tapahtuneesta nuoraonnettomuudesta (vaimo oli kuuluisa nuorataiteilija, joka tippui katolta) eikä kestä katsella Adaa pitkään. Adan täytyy kulkea kartaossa isoissa kolisevissa kengissä, jotta isä pääsee tytärtään karkuun. Eräänä yönä Adan huoneeseen ilmestyy hiiren haamu, jonka seurauksena Ada lähtee seiikailemaan kartanoon, enemmän, ja tapaa viimein erilaisia hahmoja, jotka asuvat kartanossa. Eräänä aamuna Ada tutustuu myös kahteen muuhun lapseen, jotka asuvat kartanossa tiedemiesisänsä kanssa. Yhdessä lapset alkavat tutkia kartanoa ja päätyvät omituisten asioiden pariin. Kartanon tilusten vartija touhuaa jotain omituista ja siitä on otettava selvää.

Kirjassa on aivan ihana kuvitus. Juoni on mielestäni ehkä hieman sekava mutta kirja on kuitenkin hauska. Se sisältää myös viittauksia kirjallisuuteen. Adan entiset kotiopettajattaret ovat melko tutunoloisia hahmoja. Kalmatollon tiluksilta löytyy myös Salainen puutarha jona vieressä on vielä salaisempi puutarha :D

Kirja on etenkin kuvituksensa takia suositeltava kirja lastenkirjallisuuden ystäville.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Rästikirjojen miniarvioita part.2



Seuraavaa miniarviopläjäystä pukkaa. Tämän jälkeen on luvassa vielä kolmas tämmöinen, ja sitten pitäisi päästä jo reaaliaikaan näiden luettujen kirjoje kanssa. Vaan nyt kuitenkin miniarvioita kehiin aikuisten kirjoista. :)





Kati Tervo: Sukupuu:


Kati Tervon Sukupuu kertoo erään suvun monen eri sukupolven naisista. Kirja alkaa pienen Heidi Hukkasen suulla, joka muistelee pelottavaa mummoaan Adelea. Aikuisena utelias Heidi haluaa ottaa isoäidistään selvää, ja matkustaa jopa Saksaan asti selvittelemään asioita.

 Saksalainen Adele muuttaa suomalaisen miehen, Johanneksen, morsiammeksi Suomeen. Hän joutuu asumaan vastahakoisen anopin kanssa, Johanneksen olleessa toipumassa sodasta sairaalassa. Anoppi ei oikein ymmärrä Adelea eikä varsinkaan tämän kapioita ja muita hömpätyksiä. Adelen kohtaaminen Johanneksen kanssa ennen tämän paluuta kotiin, ei ole ollut kaikista kaunein. Joheanneksen palattua kotiin avioelämä kuitenkin alkaa, ja poika asettuu morsiammensa puolelle. Yhteiselämä ei ole kuitenkaan pelkästään helppoa.

Toisaalla Adelen toinen sisko karkaa kotoaan, ja päätyy asumaan Amerikkaan, ja adoptoi intiaanipojan. Kolmas ja nuorin siskoksista taas on henkisesti epävakaa ja päätyy ensin parantolaan,ja lopulta kaasukammioon.  Tyttöjen äiti taas jää yksin ilman tyttäriään, kaipaamaan. Kirjassa päästään myös Adelen anopin päänsisälle, ja tämän mietteisiin uudesta miniästä.

Sukupuu on lopulta Heidi Hukkasen piirtämä, tämän etsiessä tietoa sukunsa naisista. Jokaisen tarina on mielenkiintoinen ja koskettava. Miehet ovat statistien roolissa, jäävät sivuun vaikka ovatkin omalla tavallaan osa naisten elämää.

Sukupuu oli mielestäni mielenkiintoinen kirja, ja luin sen melkein yhdeltä istumalta.



Lionel Shiver: Poikani Kevin




Lionel Shiverin Poikani Kevin on roikkunut lukulistoillani pitkään, ja olen iloinen että sain senkin luettua viimein. Se on hyvin pysäyttävä kirja. Siitä ei ole helppoa kertoa palajastamatta liikaa. Kirja koostuu Kevinin äidin kirjeistä pojan isälle, joissa hän pohtii, mikä meni vikaan, ja mikä johti Kevinin kauheaan tekoon, joka on johdattanut tämän vankilaan. Onko pahuuns synnynnäistä, vai onko mahdollista että äiti voi olla jotenkin syyllinen poikansa kehitykseen. Äiti, joka ei edes olisi halunnut lasta.

Kirjassa on järkyttävä loppu. Tietenkin, sen tietää jo takakannen perusteella. Loppu onnistuu kuitenkin olemaan hivenen järkyttävämpi kuin  mitä osasin olettaa. Lukukokemus on vahva, ja ahdistavakin. Kirja herättää totisesti ajatuksia. Ja on se myös taidolla kirjoitettu. En tiedä olisinko pystynyt lukemaan tätä, jos  minulla olisi omia lapsia. Järkyttävä tämä oli jo ilmankin.




Hernan Rivera Letelier: Elokuvankertoja:



Elokuvankertoja on tavallaan aivan ihana kirja mutta toisaalta myös hieman traaginen. Päähenkilö Maria Margaritan perhe elää köyhässä kaivoskaupungissa Chilessä itsekin köyhinä. Elokuviin voidaan lähettää vain yksi perheenjäsen, ja Marian ja tämän suuren veljeskatraan kesken järjestetään kilpailu. Jokainen käy katsomassa saman elokuvan, ja kertoo perheelle mitä elokuvissa tapahtui. Elokuvasta eläväisimmin kertoo Maria, ja näin hänen aletaan lähettää aina katsomaan uutta elokuvaa ja kertomaan siitä perheelleen. Lopulta myös naapurusto kerääntyy katselemaan Marian kerrontaa, ja pian koko kylä ilmestyy katsomaan ja alkavat maksamaan pientä vapaaehtoista maksua.

Elokuvankertoja on lumoava pieni tarina köyhästä perheestä, ja sen tyttärestä, joka osaa kertoa elokuvista taianomaisesti. Hän tarjoaa pakoa arjesta köyhille ihmisille, jotka eivät pysty maksamaan elokuvalipun hintaa, ja katsomaan itse. Lahjakkuus kuitenkin johtaa lopulta myös kauanskantoisiin seurauksiin. 

Elokuvankertoja on kutienkin ennen kaikkea ylistyst tarinoille, ja elokuvalle. Se kertoo siitä miten tarinan kuuleminen voi tehdä elämästä himpun verran parempaa huonoissakin olosuhteissa.


Doris Lessing: Kissoista


Kissoista on Dorin Lessingin ylistys kissoille, ja sisältää ihanasti kirjoitettuja tarinoita hänen elämänsä kissoista. Se on hyvänmielenluettavaa vaikka surullisilta hetkiltäkään ei vältytä. Kirjasta puskee läpi kissojen sielu, ja se on kirjoitettu suurella sydämellä.

Lessing kirjoittaa kissoista mielenkiintoisesti, ja kauniisti. Kirja on todellisen kissaihmisen taidonnäyte ja sopii luettaviksi kissojen ystäville. En oikein osaa tätä muuten kuvailla. Sanon vain tämän; jos pidätte kissoista, lukekaa tämä!




Anna-Leena Härkönen: Laskeva Neitsyt ja muita kirjoituksia


Olen pitänyt Anna-Leena Härkösen kirjoista aina. Niin hänen romaaneistaan kuin elämänkerrallisista teoksistaan. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kolumni-kokoelma, jonka olen häneltä lukenut. Ja voi kuinka nauroin tätä lukiessani.

Kirja sisältää Anna-Leena Härkösen  Anna-lehteen kirjoittamia kolumneja vuosilta 2003-2011. Härkönen kirjoittaa ihanan ironiseta ja sanoisinko näpsäkkää tekstiä, jolle ei voi olla nauramatta. Erityisesti hänen perheeseensä ja poikaansa liittyvät kolumnit olivat hyviä ja hersyviä. Oikeastaan kaikki kirjat kolumnit olivat jotenkin naiseuteen liittyviä, mikä toki ei ole ihmekään siihen nähden että ne on kirjoitettu alunperin naisten lehteen.

Mukavan keyttä ja nopeaa lukemista siis, ja viihdettä parhaimmillaan. Ja tämän lukeminen sai minut innostumaan pitkästä aikaa Anna-Leena Härkösestä. Tänään juuri lainaisin ja luin yhden hänen romaaneistaan. :)

maanantai 2. marraskuuta 2015

Rästikirjojen miniarvioita part. 1


Rästpostausten jono alkaa olla melkoinen, joten ajattelin purkaa sumaa hieman tekemällä useamman postauksen miniarvioita, jotta samaan postaukseen tulee monta kirjaa. Aloitan näiden tekemisen muutamasta nuorten kirjasta, jotka olen lukenut alkusyksystä. 


Kerstin Gier: Lupaus: Unien ensimmäinen kirja



Lupaus aloittaa Kerstin Gierin kirjoittaman kirjatrilogian. Olen lukenut Gieriltä sarjan Rakkaus ei katso aikaa kokonaan ja postannutkin siitä. Koska pidin kyseisestä sarjasta todella paljon, piti minun ehdottomasti ottaa luettavaksi hänen uudemman suomennettavan trilogiansa ensimmäinen osa.

Lupaus oli hyvin samankaltainen kuin Rakkaus ei katso aikaa - sarjan alku. Tosin samalla se oli myös täysi erilainen. Alkuasetelma on hyvin tuttu ja samantapainen kun ensimmäisessä trilogiassa; nuori tyttö käy lukiota, ja päätyy outojen tapahtumien keskelle. Aikamatkustuksen sijasta tyttö matkaa unissa.

Kirja oli mielenkiintoinen ja lopussa odotti yllätys. Seuraavan osankin luen varmasti, kun se joskus tulee.


Siri Kolu: Metsän pimeä


Metsänpimeä oli hyvin hämärä mutta samalla myös hyvin mielenkiintoinen kirja. Siinä lukiota käyvä Laura Ranta joutuu metsänpauloihin. Koulussa äidinkielenkurssilla käydään metsäaiheista kirjallisuutta läpi, joka on hieman mystistä ja vetää koko luokan mukanaan, tai lähinnä pienen joukon Lauran ystäviä. Eräänä päivänä Laura menee metsään makaamaan ja tuntemaan metsän ympärillään. Joku kuitenkin seuraa häntä, ja pian nuoret pitävät metsänpiiriä. Jonkin ajan päästä meininki menee oudoksi, ja metsäleikeillä on yllättävät seuraukset.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla. Toisessa Laura on aloitteleva kirjallisuuden opiskelija, ja toisessa hän muistelee lukion viimeisen syksyn tapahtumia, joista on kulunut jo useampi vuosi, sillä Laura on ollut siinä välissä pari vuotta Au pairina ulkomailla. Tarina menneisyyden tapahtumista paljastuu lukijalle pala palalta. Metsänpimeä käsittelee aika rankkojakin aiheita, ja on melko syvällinen nuortenkirjaksi. En ole aivan varma mutta saatta olla, että tämä kirja on kaksoisluokiteltu sekä nuorten että aikuisten kirjaksi.

Itse annoin tälle kolme tähteä Goodreadsissä. Kirja oli kyllä hyvä ja mielenkiintoinen mutta siitä puuttui minin kohdallani jokin asia, joka olisi voinut tehdä siitä vielä yhden tähden arvoisen



Lauren Conrad: Style - tyylikirja 




Tämän kirjan lainasin silkasta uteliaisuudesta. Se osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi, vaikka itse en Lauren Conradin tyylistä ole niin vaikuttunut. Kirjassa oli kuitenkin ihan hyviä vinkkejä vaatekaapin kulmakviksi, sekä selkeitä kampaus - ja meikkiohjeita. Kirjan luki nopeasti, ja siinä oli laadukkaat valokuvat, ja selkeä rakenne.

Ei tämä tyylikirja nyt järisyttänyt maailmaani aivan älyttömästi mutta kyllähän sen ihan mielellään luki ja pläräsi läpi. Sen enempää en tästä oikein osaa sanoa.