keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Lucia Berlin: Siivojan käsikirja ja muita kertomuksia & Siivojan käsikirja II Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia


Tänä syksynä olen saanut luettua Lucia Berlinin kehutut novellikokoelmat, jotka on julkaistu psotuumisti. Molemmat osat; ensimmäisen ja toisen. Joten samapa niistä on kirjoittaa tällainen yhteinen postaus. Luen novelleja aika harvoin, ja yleensä novelleja silloin tällöin lukiessani, luen Spefi-aiheisia antalogeja, Stephen Kingin novellikokoelmia ja sen sellaisia. Harvemmin perusproosaa. Näihin Lucia Berlinin elämänmakuisiin novelleihin ei voinut olla kuitenkaan rakastumatta.



Lucia Berlin kirjoittaa elämänmakuista proosaa, jossa päähenkilönä on useimmiten hänen itsensä kaltainen nainen. Usein alkoholisti tai toipuva sellainen. Neljän pojan äiti. Katolisen koulun koulutyttö. Siivooja, hoitaja, äidinkielen opettaja. Kaikkea sitä, mitä Lucia Berlin on itsekin elämänsä aikana ollut. Osittain tarinoissa on jotain hänen omasta elämästään mutta varmastikin väritettynä, liioiteltuna ja muutettuna.

Tässä ensimmäisessä osassa suosikkinovellini olivat kirjan nimikkonovelli Siivoojan käsikirja sekä novelli, jonka nimeä en nyt muista mutta, jossa kuvattiin pientä tyttöä ja tämän hammaslääkäri isoisää, ja erästä päivää kun tyttö auttaa vetämään hampata isoisän suusta. Siivoojan käsikirjassa taas nimetön siivoaja kertoo työstään ja työnatajistaan; miten eri tavalla eri asiakkaiden kanssa on toimittava. Novellissa kertoja istuu myös bussissa ja sieltä tarkkailee ympäristöään.


Toisessa osassa monesta ensimmäisen osan novelleista tutuista henkilöistä kuullaan lisää, ja henkilöt syvenevät. Sen pikkutytön, jolla oli isoisä hammaslääkärinä, äiti kuvattiin (isoisä myös) alkoholisoituneena ja katkerana ihmisenä. Toisen osan novelleissa äidin taustoista kerrotaan lisää, paljon sellaista mikä selittää tämän käyttäytymisen. Samoin suvun alkoholiongelmat tulevat selkeämmiksi. Tässä osassa lempinovellejani olivatkin ne, joissa kerrottiin tästä äidistä. Lisäksi syöpää sairastava Sally-sisko ja tästä kertovat novellit ovat mahtavia. Niissä käsitellään sisarusten välistä yhteyttä, joka on saatu vasta aikuisina. Ja rakkaudesta, joka saa toisen siskon muuttamaan pitkäksi aikaa siskoa hoitaamaan ja jättämään oman elämänsi siksi aikaa jäähylle.

Sen kummempaa en osaa näistä novelleista sanoa. Muuta kuin, että lukekaa. Nauttikaa. Novelleissa on  huumoria, surua ja rankkoja aiheita. Kuitenkin ne on kirjoitettu niin, että päällimmäiseksi tunteeksi jää toivo. Niin minusta ainakin tuntuu.

ps. suosittelen nauttimaan novellja jonkin lämpimän juoman kanssa. Kahvi, teen, kaakaon. Kaikki käy. Jotenkin sellainen sopii mielestäni näiden kirjojen lukemiseen.






sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Miniarvioita syksyn luetuista


Nyt syksyllä on tullut luettua aika ahkerasti mutta postauksian kiejoittamiseen miulla on ollut jonkinlainen kynnys. Joten ajattelin nyt aloittaa kevyesti ja kirjoittaa muutamasta syyskuun aikana luetusta kirjasta miniarvioita.


Vilja-Tuulia & Satu Huotarinen : Emilia Kent - Runotytön tarina jatkuu


En oikein tiedä mitä mieltä ylipäätänsä olen tällaisitä fanficktiontyylisistä kirjoista, joissa jotkut muut jatkavat lempikirjansa hahmojen tarinaa. Jokainen voi kuitenkin miettiä omassa mielessään ja omasta lukukokemusekstaan ammentaen, mitä lempikirjan hahmoille kenties voisi tapahtua. Edellisistä sanoistani huolimatta nautin tämän kirjan lukemisesta. Minulla oli tätä lukiessani tunne, että kirjailijat ovat kunnioittaneet alkuperäisen tarinan henkeä ja tyyliä sekä hahmoja kauniisti. Jotain samaa henkeä tässä nimittäin oli kuin Runotyttö-kirjoissakin. Luin tätä kirjaa hitaasti ja nautiskellen.




Salla Simukka: Sytytä Valot!/Sammuta Valot!

Salla Simukan novellikokelma sisältää novelleja, jotka ovat toistensa vastapareja. Sytytä Valot puolella kirjaa on pieniä kauniita tarinoita, ja sammuta valot puolella on pieniä kauheita tarinoita. Molemmilla puolilla tuntuu olevan toisiinsa liittyvät tarinat, usein samoilla tai samantyylisisllä otsikoilla. Idea on todella mielenkiintoinen, ja mielestäni aika mukavasti toteutettu.

 Sytytä valot:

- Lempinovellini: Ariel, Näytän sinule miten lennetään, Viesti, Koru


Sammuta valot:

- Lempinovellini: Sammuta valot!, Ariel, Koiranpääpuisto, Kutsu






































Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän Kissan Päivä

Olen yrittänyt ennenkin lukea Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjoja, mutta en ole varmaankaan ollut tätä ennen niille tarpeeksi otollisella tuulella, koska ne ovat usein jääneet kesken. Tämän kirjan kuitenkin taisin lukea yhden tai korkeintaa kahden päivän aikana.Rakastuin tähän heti ensimmäisistä sivuista lähtien. Kirjan päähenkilö Kaarna saa puhelun Alzheimeria sairastavan äitinsä hoitokodista, jossa kerrotaan kuoleman olevan lähellä. Paikalle saapuessaan Kaarna saa kuitenkin huomata äidissä vielä hengen pihisevän, ja Kaarna huomaakin päivänsä kuluvan hoitokodista karanneen äidin etsmisene ympäri kaupunkia. Vastaan tulee monta erilaista väärää kissaa, ja Kaarna oppii samalla paljon lapsuudestaan  sekä äitinsä elämästä. Mutta mihin muistoihin voi luottaa ja mihin ei? Kirjassa oli salaperäinen ja syksyinen tunnelma. Nautin sen lukemisesta oikein paljon. Se oli yksi parhaista tänä vuonna luetuista kirjoista.


 























Xinran: Kiinan Kadotetut Tyttäret

Pitkästä aikaa luin tietokirjan. Kiinan kadotetut tyttäret kertoo kiinan yhden lapsen politiikan seurauksista, ja siinä moni kiinalainen äiti kertoo oman tarinansa siitä, kun syntyy tytär, jota äiti ei voi pitää. Osa tarinosita o hyvinkin traagisia. Osassa lapsi pääsee adoptoitavaksi, osassa lapsi jätetään kuolemaan, koska ei ole muutakaan mahdollisuutta. Äidnrakkaus on suurta, mutta olosuhteet etenkin köyhillä seuduilla eivät anna äideille mahdollisuutta pitää tytärtään. Tarinat ovat kirjan kirjoittajan Kiinassa radiotoimittajana työskennelleen Xinranin keräämiä. Hyvin vaikuttava kirja ja nopeasti luettava. Herkempiä jotkin tarinat saattavat järkyttää mutta synkistä puolista huolimatta kirja antaa koknaisuudessaan toiveikkaankin olon. Moni on adoptoitu rakastavaan perheeseen, ja ehkä jotkin tarinoista ovat kertoneet syyn siihen miksi äiti on joutunut heidät antamaan pois.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Takaisin taas






Mitäpä sitä sanomaan siitä, ettei blogi ole päivittynyt pitkiin aikoihin. Kirjoja on kuitenkin luettu Niitä on lainattu kirjastosta, ostettu kaupoista, tilattu Adlibrikseltä. Lukulistoja on päivitelty Goodreadsiin. Sohvan nurkalla odottaa tällä hetkellä kasa kirjaston lainoja odottamassa lukemistaan. Kirjahyllyt, makuuhuone ja sohvan liinavaatelaatikko pursuaa omia lukemattomia kirjoja. Kirjat ova siis edelleen sydämessä <3

Bloginkin on aika palata jälleen eloon. Olen myös miettinyt kirjatube-kanavan perustamiseta, jossa tekisin kirja-vlogeja sekä hieman bujo-sisältöä. Saa nyt nähdä saanko moista aikaiseksi. Jos saa niin lupaan laittaa linkin sinne sitten tännekin.

Nyt kuitenkin on aika kirjoitella taas blogiin. En taida yrittääkään kirjoittaa tauon aikana luetuista kirjoista, sillä sillä tavoin en pääse nykyaikaan ikinä. Saatan nostaa menneisyyden lukukokemuksia kuitenkin aina välillä joistain parhaimmista kirjoista, joita "tauon" aikana luin. Sillon kun siltä tuntuu.

Kirjoittelemisiin siis. Ja lokakuun kirjasuunnitelmiin.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma ja Prinsessa Armada


Kirjapostauksia on niin rästissä, etten enää edes muista kovin tarkkaan, milloin tämä on luettu. Ehkä helmikuussa. 

Taattua Tuija Lehtistä, ja vielä taatumpaa Saimia ja Selmaa. On jälleen kesäloma ja tytöt haluavat kerätä rahaa jälleen, isosisko Rebeckka vie tytöille melkein lyuvatut kesätyöt enon kaupassa, niin on keksittävä muita tapoja saada rahaa. Saimi ja Selma saavatkin kesän näytelmästä, jossa ovat mukana, ajatuksen alkaa tekemään ja myymään hevosratsastuksessa käytettäviä esteitä. Sitä varten täytyykin pyöriä talleilla, jolla pyörii tyttöjä vanhempi mysteeripoika, joka saa Selman pään sekaisin. Saimi tuhahtelee edelleen poikajutuille vaikka hänekin perässä on niin teinipoppari Daniel kuin vapaapalokuntatoveri palokuntaleirillä. Kommelluksiltakaan ei vältytä,eikä vanhoilta vaakuilta.

Saimi ja Selma kirjat ovat todellakin hyvän mielen kirjoja, ja vievät mukanaan lapsuuteen ja nupruuteen kun luin Tuija Lehtisen nuorten- ja lastenkirjoja paljon. Aika samanlaisiahan nämä monesti ovat mutta viihtyvyys on taattuu. Juonenkäänteitä, tai persoonallisia hahmoja ei puutu.

Oikein mahtavaa välipalalukemista.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Gillian Flynn: Teräviä esineitä



Jännityskirjallisuudessa taas mennään. Synkän metsän siimeksessä herätti jännityksen nälän, etenkin psykologisen sellaisen. Gillian Flynnin suomennetusta tuotannosta minulla oli vielä lukematta tämä Teräviä esineitä. Ja täytyy sanoa, että Flynnin kirjoista tämä oli minun lempparini. 

Teräviä esineitä alkaa siitä kun Chigagossa toimittajana työskentelevä Camille lähetetään vanhaan kotikaupunkiinsa tekemään juttuja kahden nuoren tytön katoamisesta, ja raaoista surmista. Camillen tunteet tehtävää ja koko kaupunkia kohtaan ovat ristiriitaiset. Hän lähtee kuitenkin matkaan ja majoittuu äitinsä luo. Ja miten outo ja ahdistava tyyppi tuo äiti nimeltään Adora onkaan. Pian selviää, että suurin syy Camillen inhoon vanhaa kotiaan kohtaan piilee juuri hänen äitisuhteessaan. Uusia juttuja selvitelleessään manneisyys tuntuu nousevan jälleen pintaan Camillen muistellessa vuosia sitten kuollutta pikkusiskoaan. Äidin uusi tytär Amma on jäänyt Camillelle vieraammaksi ja tämän käyttäytyminen hämmentää Camillea. Kotona siskopuoli on äidin pikku nukke mutta kylillä tyttö liikkuu pikkuvanhassa (ja pikkutuhmassa) teinijengissä, joka terrorisoi muita nuoria.

Camille on mielenkiintoinen päähenkilö, hyvin ongelmainen. Hyvin surullinen hahmo. Koko kirja omn ovelasti rakenntettu, ja kirjailija onnistuu yllättämään loppuratkaisullaan. Tosin samalla tulee miettineeksi, että olisihan se pitänyt tajuta. Merkit kuitenkin ovat melko selvät, mutta eivät kuitenkaan. 

Kirjassa on ehdottomasti kyse äiti-tytärsuhteista. Samalla myös valtasuhteista. Mitä aiheuttaa äidin väärin kättämä valta tyttäreen? Tai mitä aiheuttaa koulun suosittujen tyttöjen käyttämä valta ikätovereihin. Teinitytöistä sekä äideistä on tehty tässä kirjassa melkoisen hyytäviä ja paikoitellen kirja on melko ahdistava. 

Hyvä kirja voi kuitenkin joskus järkyttää ja itse en ole kovin herkkä ahdistumisen suhteen. Johtunee siitä, että luin Stephen Kingin kirjoja jo 11-vuotiaana. Flynnin kirjojen taustalla on aina vakavat ja raadollisekin teemat, ja hän käsittelee niitä mielenkiintoisella tavalla. Se oli parasta tässäkin kirjassa.



maanantai 19. maaliskuuta 2018

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä


Sillon tällöin tekee mieli lukea jännityskirjallisuutta. Ruth Ware oli uusi tuttavuus tällä saralla. Kuulin kirjailijasta ja tästä kirjasta Unelmoin - youtubekanavalta. Kuvaus kirjan juonesta kiinnitti heti mielenkiintoni ja jossain vaiheessa helmikuuta varasin, ja sain kirjan kirjastosta. Synkän metsän siimeksessä osoittautuikin erittäin koukuttavaksi kirjaksi. Se ei yltänyt aivan parhaiden jännityskirjojen listalle minun silmissäni mutta tarina oli hyvä. 

Tarinan alussa päähenkilö Nora kutsutaan hänen vanhan ystävänsä polttareihin. Nora ihmettelee tätä kovasti sillä naisten ystävyys ei ole vuosia sitten päättynyt parhaissa merkeissä. Toisen naisten yhteisen ystävän kanssa Nora päättää kuitenkin lähteä polttareille samalla ihmetellen sitä miksi hänet on kutsuttu niihin mutta ei itse häihin. 

Saapuessaan määränpäähän syrjäiseen mökkiin keskelle ei-mitään Nora epäilee omaa päätöksentekoaan. Mökki on hulppea mutta siinä on lasiset seinät, josta kuka tahansa voi nähdä sisään. Tunnelma on outo. Morsiammen kaaso yli-innokas ja outoja raivokohtauksia saava, jolla on pakkimielle tehdä polttareista täydelliset. Joukkoa täydentää morsiamen ystävä joka kaipaa kotiin pienen lapsensa luo sekä joukon ainoa mies, joka tietenkin on homo. Jo ensimmäisenä iltana tunteet käyvät kuumina ja Nora lähtee aikaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä yksi vieraista lähtee ja painostava tunnelma jatkuu. 

Nora herää lopulta sairaalasta, ja huomaa, että hänen huonettaan vartioi poliisi. Kukaan ei kerro mitä on tapahtunut, ja päättelemällä ja kyselemällä Nora saa selville, että joku on kuollut. Mutta miksi, ja mitä pn tapahtunut. Noran muisti alkaa palata hitaasti pala kerrallaan mutta onko hatariin muistikuviin luottamista.

Kirjan henkilöiden motiivit olivat aika..no ihmissuhdesotkumeininkiä. Osa tyypeistä tuntuu jämähtäneen sinne nuoruuden henkiselle tasolle, ja kostonhimo sekä katkeruus haisee kirjassa pitkälle. Tarina on kuitenkin osattu kirjoittaa taitavasti lukijaa koukuttaen. Tämän luki nopeasti, tarina oli ok mutta ei mitenkään erikoinen. Kyllä tämä jännityskirjan nälkää helpotti. Ehkä luen vielä lisää Ruth Waren kirjoja. 

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Sini Helminen: Kiven sisässä



Kiven sisässä on toinen osa Sini Helmisen Väkiveriset-sarjaa. Joskin se on aikalailla itsenäinen jatko-osa, sillä kirjoissa seikkailee täysin eri päähenkilöt, ja vain yksi sivuhenkilö on molemmissa sama. Ikäänkuin linkittämässä kirjoja toisiinsa. Ja edelleen olemme muuten menossa helmikuussa luetuissa kirjoissa. Tätä menoa reaaliaikaisiin kirjapostauksiin tuskin päästään tämän vuoden puolella. Nyt menin kuitenkin asiasta kukkaruukkuun, joten eiköhän jatketa itse kirjasta kirjoittamista.

Ensimmäisen osan väkiverisistä luin viime kesänä Seinäjoella, ja silloin kirjablogini oli hieman unessa, joten siitä ei tullut blogattua. Muistan kuitenkin tykänneeni siitä, vaikka lempikirjakseni se ei päätynytkään. Minulla on kuitenkin tunne, että tämä Kiven sisässä olisi parempi. 

Kirjan alussa Pekko muuttaa vanhempineen edesmenneen mummonsa asuntoon Helsinkiin. Taakse jää maaseutdun pikkukauounki ja isän suvun maatila, ja uuteen kotiin Helsingissä on vain totuttava. Pekolla  on kumma tunne, että monet paikat Helsingissä ovat etäisesti tuttuja. Koulussa Tuuli-niminen tyttö alkaa jutella Pekolle ja pian Pekko huomaa ettei kukaan muu näe Tuulia. Naapurin oudosti puhuva huntuun sonnutautuva tyttö, jonka Pekko olettaa maahanmuuttajakis tulee eräänä päivänä lainaamaan erinäisiä tavaroita ja herättää Pekon kiinnostuksen. Pikkuhiljaa salaisuuden alkavat paljastua. Minegraftiin intohimoisesti suhtautuva Pekko saa kuulla olevansa Vuoreilainen, väkeen kuuluva olento. Hän tapaa joukon maan alla asuvia sukulaisia. Mutta kuka on naapurn kummlallinen tyttö, ja kuka on koulussa pyörivä tuuli, ja mitä vuoralaisena oleminen käytännössä tarkoittaa? Siihen  Pekko saa vastauksia pikkuhiljaa.

Kiven sisässä oli aika helppolukuinen ja nopeasti ahmittava kirja. Idea kivi-elementtiin sitoutuneesta vuorelaisesta, joka pelaa intohimoisesti miengraftia on jännittävän osuva. Pidin Pekosta valtavasti, ja jo edellisessä osassa ollut Tuuli toi tuulahduksen edellisestä kirjasta mukanaan mutta oli kuitenkin omanlaisensa voima kirjassa. Eniten harmitti että kirja jäi oikeastaan hieman kesken, ja ilmeisesti Pekon tarina ei enää jatku vaan sarjan seuraavassa osassa on taas uusi päähenkilö. Suomalainen mytologia on kuintekin mielenkiintoista, joten näitä kirjoja lukee mielellään.

Kirja sopii YA-haasteessa kohtaan Urbaani fantasia, sillä liikutaan nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä.




keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra



Terveisin Seepra sai sympaattisen kirjan palkinnon  mielessäni kaikista niistä kirjoista, jotka luin helmikuussa. Se ei ollut mitenkläöä erityisen maailmoja järisyttävä lukukokemus mutta ei todellakaan mitenkään huonokaan. Se oli...no kuten sanottua hyvin sympaattiinen.

Terveisin Seepra kertoo nuoresta Iriksestä, joka purkaa pahaa oloaan viiltelemällä. Iriksen perheeseen kuuluu etäinen suositun kakkublogin maaniseen treeniblogiin vaihtanut äiti, hieman hömelö usein työmatkoilla oleva melkoisen välittävä isä, sekä huumaddikti veli, joka asuu laitoksessa. Iriksen ongelmat tuntuvat jäävät kirjan alussa huomiotta juuri perheen muiden jäsenten elämäntilanteiden takmia. takia. Koulusta Iris passitetaan psykologiseen arvioon koska hänelle kertyy paljon poissaoloa. Siellä psykologi antaa ohimennen heitettynä ohjeena Irikselle että tämän kannattaisi alkaa kirjeenvaihtoon jonkun omanikäisensä tytön kanssa, jotta Iris saisi siitä kaipaamaansa vertaistukea. Iris ottaa ohjeen tosissaan ja hommaa itselleen kirjekaverin, joka asuu pikkukaupungissa joissa kaukana Iriksen kotipaikasta Helsingistä. 

Joululomalla sattuu jotain, mikä saa myös Iriksen perheen huomaamaan hänen hätänsä ja etenkin isä tuntuu ottavan Iriksen piristämisen sydämen asiakseen. Lopulta Iris päätyy harrastamaan valokuvausta isänsä vanhalla kamerala ja pikkuhiljaa ahdistus alkaa väljetä.

Terveisin Seepra on mielenterveysongelmaisen nuoren ja tämän epäfunktionaalisen perheen kehityskertomus kohti parempaa huomista. Ja se parempi huominen tuntuu pikku hiljaa tulevan lähemmäksi kirjan lopun ollessa toivoa antava.

Vaikka kirjan keskiössä on Iriksen ja tämän löytämän kirjekaverin Runotytön keskinäiset sähköpostiviestit, jäi kyseinen suhde minun lukukokemuksessani Iriksen ja tämän isän haparoiden paremmaksi muuttuvan suhteen jalkoihin. Isä olikin melkolailla lempihahmoni koko kirjassa.

Terveisin Seepra käsittelee tärkeää aihetta ja mielelläni näkisin monen nuoren, ongelmaisen ja ei-ongelmaisen tarttuvan tähän kirjaan. Jos tämä jotain teki ansiokkaasti niin loi toivoa paremmasta. Ongelmat voivat selvitä vaikka se veisi aikaa. Oikein sympaattinen kirja siis. Vaikka ei ihan suosikkikirjojeni listalle päässytkään. 

Asetan kirjan YA-lukuhaasteessa kohtaan: Kirja ei kuulu sarjaan.

Helmikuussa luetut ja maaliskuun suunnittelua


Helmikuussa tuli luettua ennätysmäärä kirjoja vaikka on ollut vuoden lyhyin kuukausi-. Samalla lukutahdon kiihtyessä myös postaukset ovat jälleen jääneet todella rästiin, joten luultavasti pitkälle maaliskuuhun on luvassa vielä helmikuussa luettujen kirjojen postauksia.






Helmikuuhun on mahtunut todella paljon erilaista luettavaa ja yllättävän paljon muutakin kuin kertovaa kaunokirjallisuutta. Olen lukenut myös yhden runokirjan, kolme kirjoittamisen opasta sekä yhden feministisen tietokirjatyyyppisen kirjan.

Pidemmittä puheitta alla hieman HELMIKUUSSA luettujen listaa.


Minna Rytisalo: Lempi

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Sini Helminen: Kiven sisässä

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Alan Bennet: Epätavallinen lukija

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi

Katri Sisko: 30 ennen 30

Elina Rouhiainen: Muistojen lukija

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma - Prinsessa Armada

Elina Rouhiainen: Kesytön

Elina Rouhiainen: Uhanalainen 


Elina Rouhiainen: Jäljitetty

Elina Rouhiainen: Vainuttu

Anna Kaija: Missä sydän

Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija

Terhi Rannela: Kirjoita nuorille

Kirjoita kosmos: Opas Spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen


Yhteensä helmikuussa tuli luettua siis 21 kirjaa.

Suosikkilistalleni tässä kuussa pääsivät  Angie Thomasin Kaikki se viha minkä kylvät koskettavana ja hyvin rakennettuna yhdysvaltojen tummaihoisten nuorten elämää kuvaavana teoksena, Elina Rouhiaisen Muistojen lukija upeana melkoista maagista realismia sisätävänä fantasiatrilogian aloitusosan sekä Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija helppolukuisena ja elävästi kirjoitettuna vinkkikirjana kirjailijan urasta haaveileville.


Maaliskuussa minua odottaa myös melkoine pino kirjoja. Saa nähdä tuleeko kaikki kirjaston kirjat esimerkiksi luettua. Ja saannko myös oman hyööyni kirjoja plarattua läpi. Helmikuussa kun tulin lukeneeksi peräti yhden oman hyllyn kirjan, joka oli tämän vuoden tammikuussa ostamani Missä sydän.

Yritän maalikuussa lukea yhden tai kaksi klassikkoa. Esimerkiksi Minna Canthia ja Toni Morrissonia olisi odottamassa lukuvuoroaan. Tietokirjoja pyrin myös lukemaan enemmän ja minulla onki menossa tuolla jo Risto Pulkkisen teos Suomalainen kansanusko: Samaaneista saunatonttuihin ja aloitta mistaodottamssa muun muassa Touko Laaksosesta kertova kirja, sekä kirja jossa on kuninkaallisten romansseja kautta aikojen. Yksi kirjoittamiseen liittyvä kirjakin löytyy. Omasta hyllystäni lukisin mielelläni vähintään sen yhden kirjan, minkä olen nyt sekä tammikuussa että' helmikuussa saanut kahlattua läpi.

Pyrkimykseni pon myös päästä hieman reaaliaikaisempaan postaustahtiin mutta koska olen jäljessä noin 18 kirjaa voi sellainen tuottaa hieman haastetta.

Hyvää ja lukurikasta maaliskuun alkua kaikille <3




tiistai 27. helmikuuta 2018

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas



No niin. Minä en ole kovin paljon ollut kosketuksissa runojen kanssa sitten lukion ja runoanalyysien, joten niiden lukemisessa tai arvioinnissa en ole mikään kokenut tyyppi. Olen (vaikka olenkin hieman eri sukupolvea) katsellut Maiju Voutilaisen eli Mansikkkan youtubekanavaa melko alusta asti, ja olen pitänyt häntä mielenkiintoisena tyyppinä ja hänen videoitaan laadukkaina. Hän on tuonut myös mielnterveysongelmia esille ja luonut keskustelua niistä, ja on todella hyvä että nuorille on tämänkaltaisia samaistuttavia henkilöitä.

 Kun kuulin hänen runokirjastaan toivoin sitä joululahjaksi. Ihan hyvä kuitenkin että pukki ei sitä tuonut vaan luin sen kirjastosta. Nämä runot eivät olleet aivan minun cup of tea. Ei niissä ollut mitään vikaakaan. Eivät vain oikein jääneet mieleen. Uskon kuitenkin että monille nuoremmille lukijoiille runoissa on tarttumapintaa ja niistä saadaan paljon vertaistukea. 

Itselleni parasta antia olivat enemmänkin runokirjan kuvitus, joka oli Hilla Semerin kädenjälkeä. Kuvat jäivät tällä kertaa mieleeni paremmin kuin itse runot. Luulen, että jos olisin ollut nin 15 vuotta nuorempi kuin olen olisin nauttinut näistä runoista enemmän. Samanlaisia tuntoja minulla oli joskus yläasteella ja lukiossa. Ja jos tämä kirja saa nuoret tarttumaan runohin ja ylipäätänsä lukemaan niin se on tehtävänsä täyttänyt.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Angie Thomas: Viha jonka kylvät


Kirjablogeissa hehkutettu nuorten aikuisten kirja Viha jonka kylvät paisui odotuksissani todella massiiviseksi ja hienoksi ja ties miksi. Aikalailla se myös lunasti ne. 

Kirja  sopii Sivujen Välissä- blgin YA-lukuhaasteen kohtaan Kirjablgista bongattu kirja.

                               


Viha jonka kylvät  kertoo Starrista, joka asuu mustien asuttamalla slummialueella jengien ristitulessa mutta käy hienostokoulua kaupungin paremmalla alueella. Starr tuntee olevansa kahden maailman tyttö, ei oikein kotonaan kummassakaan. Eräät bileet riistäytyvät käsistä ja Starr lähtee paikalta vanhan lapsuudenystävänsä kanssa. Automatka kuitenkin sujuu aluksi hyvin, kunnes poliisi pysäyttää heidät, ja ampuu Starrin ystävän ilman näkyvää syytä luulleessaan omien sanojensa mukaan tämän yrittävän ottaa asetta autosta, kun tämä kumartu kysymään onko Starr kunnossa. Starrille tä'mä ei ole ensimmäinen kerta. Hän on jo kymmenen vuotiaana todistanut ensimmäisen kuoleman tämän ystävän jäätyä jengiammuskelun jalkoihin. Tällä kertaa Starr joutuu todistamaan oikeudessa poliisin ampuneen turhaan ja tehneen väärin. Se on kuitenkin vaikeammin tehty sillä amerikkalaisessa kulttuurissa tummaihoisen kohtalona on usein turha poliisiväkivalta ja näyttää siltä että tälläkään kertaa ei välitetä tämän huumediileriksi leimatun pojan kuolemasta.

Kaikki viha minkä kylvät on yhteiskunnallisesti kantaa ottava kirja. Tärkeä kirja. Raskas mutta samalla myös toivoa luova ja paikoitellen huumoriakin sisältävä kirja. Sitä lukiessa nauroin, ja itkin vuorotellen. Todella vaikuttava kirja, josta en tunnu osaavan sanoa mitään.

Starrilla on vaikeuksia myös koulussa parhaiden ystävinesä kanssa, joista toinen tunuu heittelevän vähä väliä muka-huomaamattomia semi-rasistisia heittoja, kuten esimerkiksi tyttöjen pelatessa koripalloa huutaessaan Starrille, että jos koripallo olisi paistettua kanaa Starr yrittäisi saada sitä innokkaammin. Starr ei uskalla paljastaa ystävilleen että uutisissakin näkynyt ammuttu poika on hänen ystävänsä, saatikka että hän olisi ollut paikalla. Kotonakin vanhemmat kiistelevät siitä tulisimko perheen muuttaa pois slummialueelta. Starrin isä on vanha jengiläinen joka on sittemmin luopunut niistä hommista ja pitää omaa kauppaa. Mukana on myös Starrin velipuoli, jonka äiti on  naimisissa seudun pahamaineisen jengipomon kanssa, ja jonka toisen pikkusiskon kanssa Starr joutuu jakamana veljensä. Starrin isälle asuinalue sekä ihmiset sielä samoin kuin mustien oikeudet ovat todella tärkeitä. Kirja nimi The Hate U give tulee räppäri Tupackin  lainauksesta, joista mudostuu hänen käyttämänsä lause THUG Life: "The hate U give Little Infants Fucks Everybody", ja siihen viitataan useassa kohtaa kirjaa.

Minun sepustukseni ei anna kunnia tälle kirjalle. Vaikuttavin lukukokemus se oli pitkään aikaan. Suomessa poliisi on totuttu näkemään arvostettuna ja melko lailla epäkorruptoituneena instituutiona, jota yleensä kunnioitetaan, joten näkökulma yhdysvaltalaiseen poliisilaitokseen on näin suomalaisen näkökulmasta todella järkyttävä. Mutta monelta osin valitettavan totta. Starr saa vanhemmiltaan jo varhain ohjeet, miten tulee toimia jos poliisi pysäyttää. Käytännössä siis on tehtävä niin kuin poliisi sanoo, ja oltava muuten liikkumatta. 

Tämän kirjan lukeminen tekisi mielestäni hyvää aivan kaikille. Nuorille ja aikuisille aivan yhtä lailla. 


maanantai 19. helmikuuta 2018

Minna Rytisalo: Lempi




Olen lukenut nyt vuoden alussa kirjoja senverran nopealla tahdilla, että postaukset ei oikein pysy perässä. Siksipä vasta nyt pääsen kirjoittelemaan helmikuun ensimmäisestä luetusta kirjasta. Ja helmikuussa olen lukenut todella paljon. Nyt kuitenkin asiaan.

Minna Rytisalon Lempi  sijoittuu Lapin sotaan, sekä aikaan ennen sitä ja sen jälkeen. Kauppiaan tytär, toinen kaksosista, Lempi menee emännäksi pienen tilan Viljamille. Mukaan muuttaa myös Viljamin palkkaama piikatyttö Elli. Samaan aikaan Lempin kaksoissisar Sisko lähtee saksalaisen sotilaan Maxin mukana Saksaan. Viljamikin joutuu pian jättämään Lempin,ja menemään sotaan. Lempi ei jää kuitenkaan yksin vaan hänen seurakseen jää piikatyttö Elli. Tästä asetelmasta syntyy pienen tragedian ainekset.

Lempi on kerronnaltaan erilainen kirja siinä, ettei näennäinen kirjan päähenkilö pääse itse ääneen vaan tarinaa kerrotaan Viljamin, Ellin ja Siskon äänillä. Jokaiselle Lempi näyttäytyy erilaisena. Viljamille rakkaana palvottavana nuorikkona, Ellille kaupunkilaishempukkana, joka ei osaa pitää kotia, ja miksi Viljami onkaan tämä nainut. Siskolle Lempi on sisar, niin rakas ja identtisen kaksosuuden vuoksi sisaruksilla on erityislaatuinen suhde.

Kirja alkaa Viljamin osuudella, joka mielestäni jää muiden kahden näkökulmakertojan alle. Elli ei ole mikään mukava hahmo mutta hänen osuutensa lukeminen on juuri sen takia  hiipivän kauhistuttava nautinto Mielenkiintoisempi on vielä Siskon osuus, jossa tämä jo vanhana naisena muistelee suhdettaan Lempiin sekä tapahtumia väkivaltaisen Maxin kanssa sekä sitä, mitä tapahtui sodan jälkeen.

Lempi on todella hieno kirja. Kerronta, ja hahmot tulevat iholle. Hahmojen kohtalot järkyttävät, jättävät haikean hieman surumielisen olon. Pidin kirjasta ja sen hieman melankolisesta sävystä hyvin paljon.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Riikka Pulkkinen: Totta & Vieras

Ennen kun postailen maratonilla luetuista kirjoista ajattelin pienentää rästipostausteni jonoa kirjoittamalla kahdesta viimeisestä taami,kuussa luetusta kirjasta (Juu ja hurja määrä helmikuun luietuistakin on vielä postaamaatta. Puuh.)


Totta



Riikka Pulkkisen Totta on pyörinyt kirjahyllyssäni jo parin tai kolmen vuoden ajan. Löysin sen joskus kirpputorilta. Tänä vuonna tavoitteeni on lukea ainakin kymmenen oman hyllyni lukematonta kirjaa, joista alkuvuodesta valitsin viisi, jotka aion lukea. Totta oli ysi niistä. Pidän kirjan kannesta jotenkin todella paljon. Se puhuttelee minua ja oli totta puhuakseni aika iso syy sille, että kirja tarttui mukaani kirpparikierrokselta. Minusta kauniit kirjat ovat sisustuselementtejä siinä missä koriste-esineetkin. 

Siinä missä Pulkkiselta aiemmin lukemani Raja jäi aika hajanaiseksi eikä mitenkään erityiseksi lukukokemukseski, Totta oli enemmän makuuni. Jokin tarinan tunnelmassa veti minua puoleensa, ja kertojat tulivat lähelle ihoa. Jättivät jäljen.

Kirja kertoo Elsasta, joka on kuolemassa syöpään. Enemmän tarinaa kerrotaan kuitenkin hänen lapsenlapsensa Annan, miehnsä Martin ja tyttärensä Eleanooraan näkökulmasta. Anna etenkin saa suuren roolin tarinassa. Ääneen pääsee myös nuori nainen menneisyydestä, Eeva joka on ollut perheen lastenhoitaja Eleoneeran lapsuudessa kun Elsa on tehnyt uraa ja Martti on ollut tuottelias taiteilija.

Kirjassa on aika suuria teemoja. Miten käsitellä menetystä, ja hyväksyä se että läheinen on hiipumassa pois. Miten tehdä oikeita valintoja, ja sitten elää niiden kanssa. Jollain tavalla Annan ja Eevan tarinat nivoutuvat toisiinsa niinkin pitkälle, että eräässä kohtauksessa molemmat tuntuvat olevan äänessä mutta eri ajoissa. Totta onkin hyvoin mielenkiintoisesti rakennettu kokonaisuus, joka ei anna valmiiksi puristeltuja vastauksia. Pidin kirjasta, ja jopa sen mutkittelevasta kielestä yllättävän paljon vaikka yleensä karsastan liiallista kielellä kikkailua. Keskiössä on perhe ja salaisuudet.


Vieras


Vieras, jonka lainasin kirjastosta melkein heti Totta -kirjan lukemisen jälkeen kertoo taas hieman erilaisen tarinan. Kirjan päähenkilö Maria on pappi, joka päättää lähteä Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin, maahan josta hänen äitinsä, joka kuoli hänen ollessaan nuori tyttö, on lähtöisin. Mukanaan Marialla on vain päällä olevat vaatteensa, sekä pieni muumipäiväkirja, jossa tutun ulkomaalaistaustaisen tytön tarina on kirjoitettuna. 

Kirjassas liikutaan niin nyt-hetkessä jossa Maria seikkailee Amerikassa ja löytää kämppiksensä kautta takaisin tanssin maailmaan, jonka on jättänyt nuoruutensa jälkeen. Samalla Maria palaa muistoissaan niin lähiaikojen tapahtumiin kotikaupunmgissa Helsingissä kuin vaikean syömishäiriön siivittämään nuoruuteen pohjanmaalaisessa pikkukaupungissa. Samalla muistellaan äitiä. 

Uskonto on yksi tärkeä aihe kirjassa. Nuorena Maria on kiihkoileva uskovainen nuori, joka pitää syömättömyyttä ja pakkomielteistä liikkumista tapana palvella jumalaa ja olla sekä neitseellinen että tulla pyhimykseksi. Yhdessä muutaman muun uskovan kanssa pidetään kokouksia, joissa jokainen lupaa tehdä jotain jumalaa varten. 

Myös omia kipukohtia Marialla tuntuu olevan, kuten vaikeus tulla raskaaksi ja lapsettomuus. Olleessan yhdysvalloissa Maria tuntuu ikäänkuin pakenevan omaa elämäänsä löytäen samalla itseään.

Tämäkin oli mielestäni mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja, vaikka itse henkilökohtaisesti pidin enemmän Totta . romaanista. 

Riikka Pulkkista haluan ehdottomasti lukea lisääkin.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä postaus)



YSTÄVÄNPÄIVÄN LUKUMARATON

Osallistun tänä vuonna kirjablogaajien Ystävänpäivän lukumaratoniin, jota emännöi tällä kertaa Kirjavarkaan tunnyustuksia blogin- pitäjä  Kirjavaras.

Alunperin ajattelin aloittaa vasta huomenna mutta kirjastokäynniltä' tullessani päädyinkin uppoutumaan kirjaan, jota olin ajatellut nimenomaan maratonille. Ja samapa se oli aloittaa koko homma tänään :D Vaikka tänään on toki muutakin tekemistä. Mutta luen senverran kun ehdin. Aloitin lukemisen tänään noin kello 13:20  (KORJAUS ALOITIN JO 12:20 JOTEN LUONOLLISESTI MARATON LOPPUU SIIHEN AIKAAN HUOMENNA),ja samaan aikaan huomenna se on päättyvä.



Nyt kello on 14:58 ja ensimmïnen luettu kirja oli Alan Bennetin Epätavallinen lukija. Kirja oli mukavan kevyt ja ohut näin alkuverryttelyksi ja voi sanoa pitäneeni hyvinkin paljon kirjasta. Luettuna on nyt sitten yksi kirja, ja 115 sivua.

Jatkan seuraavaksi ehkä Emmi Itärannan Teemestarin kirjalla, joka on roikkunut jo monta vuotta TBR-listallani.

Kello 21:24. Teemestarin kirja on nyt menossa sivulla 141. Aikaa lukemiselta vei illan kirjoituskurssi, jolta tulin äsken. Tosin tauolla sain muutaman rivin luettua kirjaakin :D Mutta nyt jatkuu. Samalla pitää tehdä iltapalaksi leipiä. Ja pitäisi katsella jotain pitkää tekstiä lähetettäväksi kirjoituskurssille, joten lukeminen vähän kärsii. Vaan ei se mitään. Enköhän saa luettuakin.

Kello 0:07 Teemestarin kirja edelleen kesken. Paljoa ei kuitenkaan puutu enää. Luultavasti luen tämän nyt loppuun, ja sitten menen jo nukkumaan. Onneksi aamulla on vielä hieman lukuaikaa jäljellä, joten ehkä ehdin ainakin aloittaa vielä jonkun kolmannen kirjan tässä maratonilla. Teemestarin kirja on ollut tähän mennesäs oikein hyvä, ja olen nauttinut sen lukemisesta. 

Kello 1:07 Teemestarin kirja luettu. Oli aika intensiivinen kokemus. Jotenkin aivan oma maailmansa koko kirja. Nautin lukemisesta vaikka kirjan maailma olikin aikamoisen synkkä.  Nyt on sitten kaksi kirjaa luettu tähän mennessä. Sivuja on yhteensä luettuna 381. Nyt taitaa kutsua nukkumatti. Aamulla vielä jatkuu.

Keskiviikkona kello 12:08 Aloittlein vielä sängyssä ennen nukahtamista viimeistä kirjaa maratonille, ja heräsin aamulla yhdeksän jälkeen jatkamaan. Nyt se on luettu ja lukumaraton on osaltani tässä. Luin viimeiseksi Eveliina Talvitien Miten helvetissä minusta tuli feministi?

Sen sivumäärän kun lisätään edellisiin luin maratonilla 593 sivua. Yhteensä kolme kirjaa. Ihan jees suoritus omasta mielestäni :D Myöhemmin vielä kooste ja miniarviot kirjoista, jotka luin. :)

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Anne Leinonen: Kirjanoita


                                                              Mistä: Kirjastosta
                                                              Milloin: Tammikuussa



Kirjanoita on urbaania fantasiaa, laji johon olen jo jonkun aikaa ollut rakastumassa. Tarinan tapahtumapaikka on kovasti 2010-luvun  Helsinkiä muistuttava Helby, jossa nuori Aura etsii työpaikkaa jätettyään lukion kesken. Eräänä päivänä hän törmää kaupungilla poikaan nimeltä Pyry, joka kehoittaa Auraa tulemaan työhaastettleuun Menetettyjen unelmien talolle. Aura, joka on yrittänyt etsiä töitä tulosetta pitkään suostuu hieman varautuneena tähän ja päätyykin työskentelemään Menetettyjen Unelmien talolle, joka päällisin puolin vaikuttaa hädänalaisia ihmisiä auttavalta kahvilalta. Pinnan alla paikalla on kuitenkin oma tarkoituksensa. Se toimii fyysisten kirjojen suojapaikkana. Helbyssä ei nimittäin enää ole paperisia kirjoja, sillä paperi on tuhoutunut maailmasta, mennyt pilalle. Kaikki luetaan sähköisesti Läpysköiltä, jotka muistuttavat meidän maailmamme tabletteja. Muutenkin Helby on erikoinen. Suomessa ei kehä kolmosen ulkopuolella ei ole enää kirjaimellisesti elämää. Tai niin sanotaan. Siellä on jäljellä vain aavikkoa, ja isoja matomaisia hirviöitä. 

Auran äiti on kadonnut hänen ollessaan aivan pieni, silloin kun suuri osa Helbyn ulkopuolista maailmaa tuhoutui. Aura asuu yhdessä isänsä,sekä komentelevan tädin kanssa. Pikkuhiljaa arvoitukset alkavat ratketa. Aura saa selville, että hän on kirjanoita, jolla on taito taikoa kirjojen sanojen avulla, ja noitia on muitakin. Yhdessä pomonsa Raisan ja tämän sukulaispojan Pyryn kanssa Aura uppoaa yhä syvemmälle kirjojen maailmaan. Hän on aina rakastanut tarinoita, ja lukenut niitä lukemattomia läpyskltään. Päästessään kosketuksiin paperisten kirjojen kanssa, Auralle aukeaa kokonainen uusi maailma.

Kirjanoita on mielenkiintoinen kirja. Tällaiselle kirjojen ja tarinoiden rakastajalle kirjassa vilisevät kirjallisuusviittaukset esimerkiksi Hobittiin, Stephen Kingin tuotantoon, sekä jopa Edgar Allan Poen Korppiin on herkullista luettavaa. Tarinasta huokuu kirjojen rakastaminen, arvostaminen ja suorananinen kirjahullus. Sanojen käyttäminen taikomiseen ei sinällään ole mitään uutta. Sanoissa on aina ollut tunnetusti voimaa. Mutta nimenomaan kirjojen tekstikatkelmien käyttäminen taikomiseen se on kutkuttavan makoisa ajatus, josta tykkäsin todella paljon.

Juoni kirjassa on aika vauhdikas ajoittain. Ja vaikka joitain arvoituksia selviää, jää niitä vielä jäljellekin. Ja onneksi jatkoa on luvassa tänä keväänä ilmestyvässa Noitakirjassa.

Huh. Aikamoista tykitystä tämän postauksen kirjoittaminen. En halunnut paljastaa juonesta liikaa, joten joitain asioita jätin tästä pois. Kirjanoita oli minusta oikein hyvin rakennettu ja mahtava urbaani fantasia, jonka jatkoa odottelen innolla. 


maanantai 5. helmikuuta 2018

Jukka Behm: Pehmolelutyttö


Mistä: Kirjastosta
                 Milloin luettu: Tammikuussa


Tästä kirjasta kirjoittaminen tuntuu jotenkin vaikealta. Siksi tämä on kai ollut jonkun aikaa luonnoksissa.

Pehmolelutyttö kertoo yläastetta käyvästä Emiliasta, joka tienaa rahaa myymällä aikaansa miehille. Kaikki alkaa  eräänä tylsänä kesäiltana kaupungilla, kun eräs mies maksaa hänelle katsomisesta. Emilia tekee profiilin sivustoon, jossa tuntemattomat miehet voivat ottaa häneen yhteyttä. Perheeseen kuukuu äiti, isä ja veli, joista kukaan ei tunnu hupomaavan mitään. Koko perhe viettää melkolailla erillistä elämää. Isä on vähän vässykkä, ja äitiä kiinnostaa lähinnä oma elämä. Emilia ajautuu myymään aikaansa oikeastaan osittain myös yksinäisyydestä. Ja tietenkin myös raha houkuttaa. Emilia kertoo kirjassa tarinannsa pehmoleluilleen, koska ne ovat ainoita, jotka kuuntelevat.

En oikein osaa sanoa tästä kirjasta mitään ihmeellistä. Aihe on tärkeä, ja minämuotoinen kerronta tuo Emilian hahmon lukijaa lähelle. Emiliasta huokuu nuoren vaikutukselle altiin tytön naiviiutta monessa kohta kirjaa. Montaa kertaa iski halua huutaa päähahmolle, että älä tee sitä tai älä tee tätä. Etenkin kohdissa, jossa Emilia liikkuu kahden kesken tuntemattomien miesten kanssa. 

Pidin kirjasta. Ihmettelin ehkä hieman, ettei käynyt vielä pahemmin. Lisäksi tarina jäi turhauttavasti hieman kesken. 

Kirjan kansikuva on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja teemaan sopiva.



tiistai 23. tammikuuta 2018

Graeme Simsion: Vauvatesti



Lokakuussa löysin eräältä kirpparilta tätä Vauvatestiä edeltävän osan , Vaimotestin, ja luin sen parissa päivässä. Nauraen, ihmetellen, itkienkin kai. Pidin kirjasta todella paljon. Siinä genetiikan tutkija Don Tillman halusi löytää itselleen vaimon, ja tarkoin elämäänsä säätelevälle hieman sosiaalisesti kömpelölle miehelle tehtävä ei ollut helppo. Ja loppujen lopuksi yhteen päädyttiin aivan erilaisen naisen kanssa kun Don alunperin oli kuvitellut. Ihana, räväkkä ja vahvat mielipiteet omaava Rosie nai siis Donin, ja elämä jatkui onnellisena nuoren parin muutettua Australiasta New Yorkiin...

Kunnes sitten alkaa tämä seuraava kirja: Vauvatesti. Don, joka on tottunut tiettyinä iltoina viikosta juomaan lasilliset jotain alkoholijuomaa ennen ruokaa järkyttyy, kun pöytään onkin eräänä päivänä katettu tavallisen alkoholiannoksen sijasta kaksi tuoremehu-lasia. Donin yllätykseksi vaimo Rosie ilmoittaa olevansa raskaana, vaikka suunnitelmaa lapsen hankintaan ei ole vielä tarkasti tehty tai sovittu. Don järkyttyy tietenkin aluksi. Eihän hän tiedä vauvoista mitään, joten tulevana isänä hän päättää aloittaa vauvaprojektin, jossa tutustuu vauvan odottamiseen ja vauvoihin tieteellisellä tarkkuudella. Tästä alkaa hulvaton ja osittain lukijaa raivostuttava matka, jossa Donin toimet näyttäytyvät jälleen kummallisina lähipiirin silmissä, etenkin vaimon joka kokee ettei Don tue häntä tarpeeksi tai oikealla tavalla. Monia väärinkäistyksiä syntyy, samoin koomisia tilanteita, kuten se että Don pidätetään leikkipuistossa tämän ollessa tarkkailemassa lapsia.

Vauvatesti on edellisen osansa tapaan älykkäästi kirjoitettua ihmissuhdehömppää, josta tekee erilaisen ja hauskalla tavalla tuoreen sen erikoiset henkilöhahmot. Etenkin Don joka kaiken tunteettomalta näyttävän käytöksensä keskellä tuntee oikeastaan voimakkaammin kuin muut. Hieman eri tavalla vain. Rosie oli tässä osassa ehkä hieman liian ymmärtämätön, mikä varmasti voi osaltaan johtua raskaana olosta.

Vauvatestin parissa viihtyi oikein hyvin. Monta nauruakin siitä sai. Mietin vieläköhän Don Tillmanin ja hänen perheensä seikkailut voisivat jatkua. Lukisin nimittäin mielelläni lisää.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Liane Moriarty: Nainen joka unohti



Suomalaisen kirjakaupan pokkaripöydästä löytyi  mielenkiintoiselta vaikuttava kirja kirjailijalta, jolta en ole ennen lukenut mitään. Olin kuullut kyseisestä teoksesta erään vlogaajan youtubevideossa. Kolme kirjaa sai valita viidentoista euron hintaan ja tämä kiinnosti kuulemani sekä takakannen tekstin perusteella sen verran mielenkiintoiselta, että valikoitui kolmanneksi. Luetuksi se tuli eräällä viikonloppureissulla, ja enimmäkseen junassa.

Nainen joka unohti kertoo melko kirjaimellisesti naisesta, joka unohti. Pian 40 täyttävä Alice kaatuu ja lyö päänsä aerobick-tunnilla ja kadottaa samalla kymmenen vuotta elämästään, ja yllättyy kuullessaan olevansa kolmen lapsen äitin ja eroamassa miehestään Nickistä. Hänen muistamansa elämäntlanne on aivan erilainen. Hän luulee olevansa 29-vuotias, odottavansa esikoistaan ja asuvansa itseään jumaloivan aviomiehen kanssa. Yllätyksekseen Alice on jopa laihempi kuin ennen. Hän on myös organisoitu perheenäiti, joka tuntuu vaihdettujen sähköpostiviestien mukaan olevan katkera miehelleen ja mies tälle. Lisäksi hän seurustelee lastensa koulun rehtorin kanssa, ei vain muista suhteesta mitään. Ja kuka on tuo Gina, jonka nimi nousee esille koko ajan. Alice päättää saada entisen elämänsä takaisin ja avioliittonsa raitelleen. Koko ajan tuntuu vain paljastuvan lisää outouksia. Kymmenessä vuodessa Alicesta on tullut nainen, jota hänen kymmenen vuotta nuorempi henkinen minänsä ei tunnista. Muistot palaavat hajanaisina kuvina.

Kirja on mielenkiintoinen ja koukuttavalla tavalla kirjoitettu. Liikuttavakin jopa etenkin jos ottaa huomioon sivujuonteen tarinassa, jossa käsitellään Alicen siskon kamppailua lapsettomuuden ja lapsettomuushoitojen kanssa. Hyvin rakennettu tarina, jonka mukana sai nauraakin välillä. Mutta jotain kuitenkin puuttui. Koko kirjan ajan tuntui kun oltaisiin menossa kohti suurta ja henkeä nostattavaa paljastusta. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Paljastus kyllä mutta ei mielestäni niin järisyttävä kuin kirja antoi olettaa.

Kevyeksi ihmisshderaamaviihteeksi Nainen joka unohti, oli kuitenkin oikein hyvin rakennettu. Se jokin luvattu ja vihjailtu, jota odotin koko kirjan ajan jäi kuitenkin puuttumaan.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Hyllyni unohdettujen lukemista vuonna 2018




Hyllynlämmittäjiä listaillaan monissa kirjablogiessa, ja lukijaheppujen instatileillä. Alkupäerisessä kaiketi olisi tarkoitus lukea vuoden aikana 12 hyllynlämmittäjää. Eli jostain syystä omasta hyllystä lukematta jääneitä kirjoja.

Minä aion lukea tänä vuonna kuitenkin pyöreän luvun (no luultavasti listan ulkopuolelta enemmänkin jos hyvin käy) lukemattomia kirjoja hyllystäni. Tarkoitus olisi lukea siis vähintään kymmenen oman hyllyy jätettyä raukkaa vuonna 2018. Koska en osannut valita kymmentä kerralla, valitsin ensin viisi kirjaa. Loput viisi valitsen myöhemmin.

Tällä hetkellä lukulistalla omista varastoista on seuraavat kirjat:

Diana Gabaldon: Muukalainen

(tämä kirja minulla on ollut kesken vuosikausia. Olen menossa noin puolessavälissä. Tänä vuonna luen mokoman loppuun.)

Mark Logue, Peter Conradi: Kuninkaan puhe
(Tätä olen aloittaut muutaman sivun verran. Ostettu on..no enpä edes muista milloin. Vuonna 2017 luin kaksi Kuningatar Elizabetin elämänkertaa, ja tänä vuonna on aika lukea jotain hänen isäänsä liittuvää. Ja tälläpä on hyvä aloittaa, kun kerta hyllystä löytyy)

Alex Scarrow: Timeriders

(Tämä on listani ensimmäinen kirja, jota en ole vielä yhtään korkannut. Taitaa aloittaa muuten kirjasarjan ja joskus muutama vuosi sitten ostin kirjan Sokos-outletista halvalla nähdäkseni onko kyseinen kirjasarja lukemisen arvoinen)

Riikka Pulkkinen: Totta

( Riikka Pulkkisen Totta on virunut hyllyssäni varmaan viimeiset 3-4 vuotta. Eräältä kirpparireissult mukaan napattu ja ostettu kirja, joka on mielestäni visuaalisesti ulkoasultaan ihastuttavan kaunis. En tiedä miksi :D Sisustuselementti se on :D)

                                                           Markus Zusak: Kirjavaras

(Ah, Kirjavaras. Tuo TBR-listoillani vuosikausia virunut ja hyllyssäni puolet siitä ajasta majaillut kirja, jossa Kuolema on kertojana. Tänä vuonna on sinun vuorosi tulla luetuksi!)


Sellaisia kirjoja siis löytyy minun listaltani tällä hetkellä. Viisi lisää tulee jahka keksin, mitkä viisi :D

torstai 4. tammikuuta 2018

Uusi alku vuonna 2018

Tämä blogi on ollut hieman tauolla. Tuntuu melkein vaikealta taas kirjoittaa tänne. Edellisen postauksen jälkeen olen kyllä lukenut kirjoja mutta en vain ole saanut aikaiseksi postata niistä. Rästipostauksia on niin paljon viime vuodelta mutta antaa niiden olla. Uusi vuosi, uusi alku. Tänä vuonna yritän blogata lukemistani kirjoista heti ne luettuani, sillä muuten postaukset jäävät roikkumaan, enkä keksi mitään kirjoitettavaa. 

Vuoden 2018 tavoitteena on lukea 50 kirjaa. Lisäksi saatan osallistua joihinkin haasteisiin. Niistä sitten mahdolisesti lisää myöhemmin. Toivon, että saan puhallettua tähän blogiin taas henkeä. Kirjoita kirjoittaminen on kuitenkin äärimmäisen mukavaa puuhaa. Etenkin kun ystävissäni ei ole ketään yhtä intohmimoisesti lukemiseen suhtautuvaa ihmistä, joten kirjoista höyryäminen on hyvä pitää enimmäkseen täällä blogin puolella.

Mutta juu. Lukusuunnitelmistani tälle vuodelle tulen kertomaan myöhemmin lisää. Hyvää lukemisen täyteistä uutta vuotta kaikille lukijoilleni. ,