tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tilannekatsaus


Ylläoleva kasa kirjoja odottaa lukijaansa. Siinä on kaksi kaunokirjallista teosta muut ovat historiaa käsittelevää tieto- ja tutkimuskirjallisuutta. Ajattelin näyttää kuvan, koska se ehkä selittää sen, miksi täällä kirjablogin puolella on ollut hiljaista. Kyseinen kirjakasa on siis yksi syy, ja toinen on se että olen jäänyt jumiin viime vuonna lukemiini kirjoihin, ja en vaan saa enää blogikirjoituksia aikaisiksi niistä.

Joten minulla on ongelmaan ratkaisu. Nyt ollaan kuitenki jo suhteellisen pitkällä tässä vuodessa, ja viimeksi olen lukenut kokonaisen romaanin tammikuussa. Joten aloitan kirjapostaukset tänä vuonna lukemistani kirjoista, ja unohdan viime vuoden kokonaan täällä blogin puolella. Puhtaalta pöydältä siis. Eli kunhan ehdin, pääsen taas kirjoittelemaan tänne lukemistani kirjoista, ja vähän lähempää tätä päivää...

Palaamisiin!