Graeme Simsion: Vauvatesti

Lokakuussa löysin eräältä kirpparilta tätä Vauvatestiä edeltävän osan , Vaimotestin, ja luin sen parissa päivässä. Nauraen, ihmetellen, itkienkin kai. Pidin kirjasta todella paljon. Siinä genetiikan tutkija Don Tillman halusi löytää itselleen vaimon, ja tarkoin elämäänsä säätelevälle hieman sosiaalisesti kömpelölle miehelle tehtävä ei ollut helppo. Ja loppujen lopuksi yhteen päädyttiin aivan erilaisen naisen kanssa kun Don alunperin oli kuvitellut. Ihana, räväkkä ja vahvat mielipiteet omaava Rosie nai siis Donin, ja elämä jatkui onnellisena nuoren parin muutettua Australiasta New Yorkiin...

Kunnes sitten alkaa tämä seuraava kirja: Vauvatesti. Don, joka on tottunut tiettyinä iltoina viikosta juomaan lasilliset jotain alkoholijuomaa ennen ruokaa järkyttyy, kun pöytään onkin eräänä päivänä katettu tavallisen alkoholiannoksen sijasta kaksi tuoremehu-lasia. Donin yllätykseksi vaimo Rosie ilmoittaa olevansa raskaana, vaikka suunnitelmaa lapsen hankintaan ei ole vielä tarkasti tehty tai sovittu. Don järkyttyy tietenkin aluksi. Eihän hän tiedä vauvoista mitään, joten tulevana isänä hän päättää aloittaa vauvaprojektin, jossa tutustuu vauvan odottamiseen ja vauvoihin tieteellisellä tarkkuudella. Tästä alkaa hulvaton ja osittain lukijaa raivostuttava matka, jossa Donin toimet näyttäytyvät jälleen kummallisina lähipiirin silmissä, etenkin vaimon joka kokee ettei Don tue häntä tarpeeksi tai oikealla tavalla. Monia väärinkäistyksiä syntyy, samoin koomisia tilanteita, kuten se että Don pidätetään leikkipuistossa tämän ollessa tarkkailemassa lapsia.

Vauvatesti on edellisen osansa tapaan älykkäästi kirjoitettua ihmissuhdehömppää, josta tekee erilaisen ja hauskalla tavalla tuoreen sen erikoiset henkilöhahmot. Etenkin Don joka kaiken tunteettomalta näyttävän käytöksensä keskellä tuntee oikeastaan voimakkaammin kuin muut. Hieman eri tavalla vain. Rosie oli tässä osassa ehkä hieman liian ymmärtämätön, mikä varmasti voi osaltaan johtua raskaana olosta.

Vauvatestin parissa viihtyi oikein hyvin. Monta nauruakin siitä sai. Mietin vieläköhän Don Tillmanin ja hänen perheensä seikkailut voisivat jatkua. Lukisin nimittäin mielelläni lisää.

Nicholas Sparks: Illat meren rannalla

Luin tätä kirjaa kun olin kyläilemässä siskoni luona, ja unohdin tietenkin napata kuvan. No, ehkä yksi kuvatonkin postaus sallitaan. Kirja jäi muuten ainoaksi, jonksa sain tammikuun puolella luettua loppuun. Katsotana jos helmikuusta tulisi aktiivisempi lukukuukausi, ja samalla saisin herätettyä tämän blogin eloon. Tänään olen ainakin menossa kirjastoon. Palauttelen kirjoja, joihin ei juuri nyt ole lukufiilistä ja katson jos löytäisin jotain todella innostavaa luettavaa tilalle. 

No mutta nyt menee jo asian vierestä. :D Jospa aloittaisin tuosta kirjasta kertomisen. Luin siis pitkästä aikaa Nicholas Sparksia, akkainkirjallisuuden kruunaamatonta kuningasta. En muista milloin viimeksi olisin hänen kirjojaan lukenut. Nihkeässä lukufiiliksessä Sparksin kirjat toimivat, sillä niiden kanssa tietää mitä odottaa.

Adrianne Willis kokee monen keski-ikäisen naisen kohtalon kun hänen miehensä vaihtaa häneet nuorempaan. Adrianne jää kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Kun eräs ystävä tarvitsee hänen apuaan ja pyytää häntä vahtimaan meren rannalla toimivaa majataloaan ja emännöimään sesongin ulkopuolella tulevaa vierasta.

Paul Flanner on kyseinen vieras. Hän on vaimonsa jättämä kirurgi, joka huonosti menneen leikkauksen myötä on muuttamassa elämänsä suuntaa. Hän tulee myös tapaamaan leikkauksessa olleen potilaan omaisia.

Kun Adrianne ja Paul kohtaavat syntyy erään myrskyisen viikonlopun kestävä romanssi, joka auttaa molemmat uuteen alkuun. Vuosien päästä Adrianne kertoo tarinaa vaikeuksissa olevalle jo aikuiselle tyttärelleen, ja lukijalle selviää, miten Adriannen ja Paulin romanssin aikoinaan kävi.

Illat meren rannalla oli aika tavallista Sparksia. Herran kirjat ovat yleensä aika samantapaisia. Kaunis tarina, joka oli helposti luettavissa. Ihan jees kirja polkaista "LUKUvuosi" käyntiin :D Ei se nyt hirveästi hetkauttanut suuntaan tai toiseen mutta oli ihan mukava tarina.

Laura Paloheimo: OMG

Hömppääkin on kiva lukea, ja sitä harrasankin monesti hieman vakavampien ja rankempien kirjojen välissä :) Laura Paloheimon OMG kertoo   Annasta, joka pitää samannimistä hääsuunnittelufirmaa yhdessä ystäviensä Karlan kanssa. Kun eräiden hyvin järjestettyjen juhlien päätteeksi Anna hyppää oman työmatkalta tulleen aviomiehensä kanssa samaan taksiin aikomuksenaan viettää pitkästä aikaa romanttinen ilta, aviomies sanookin haluavansa avioeron. Annan maailma menee palasiksi. Seuraavaksi hyppäämme jonkin ajan päähän tästä ja Anna on hukassa; töissä sattuu enemmän virheitä ja kiloja tulee aakkoskarkkeja syödessä. Anna ei ole paljoa käynyt omassa asunnossaa, vaan on asunut Karlan kanssa, joka alkaa tähän jo kyllästyä. Anna päättää kuitenkin muuttaa sinkkuutensa johonkin muuhun ja liittyy nettideitti-sivustoon. Osoittautuu että nettideittimaailmassa on paljon sikoja mutta eräs helmikin taitaa löytyä.

OMG on perushömppää. Chick-littiä, ja tällä kertaa suomalaista sellaista. Kirja oli viihdyttävä ja sai nauramaankin pari kertaa mutta olen kyllä lukenut parempiakin tämän lajin kirjoja. Tykkäsin kyllä mutta ehkä jotain jäi puuttumaan.

Tuija Lehtinen: Armon aika

Keväällä oli allekirjoittaneella melkoinen lukujumi, jota parantelin alkuun Tuija Lehtisen Rebecca-sarjasta, joka on hänen nuorille suunnattua kirjallisuuttaan, ja sarjan avulla lukujumi vähitellen aukeni (nyt kuitenkin Rebecca sarja jää rästiin; ehkä joskus kirjoitan siitä mutta en lähiaikona). Kun sitten uutuushyllystä sattui kesän korvalla vastaan Tuija Lehtisen aikuisille suunnattu romaani, tulin ottaneeksi sen lainaan. Nuorten kirjoista kohti aikuisten kirjoja pienin askelin ;)

Mona Meri on muuttanut takaisin Suomeen erottuaan muusikko-miehestään. Uusia tuuli kaivatessaan hän päätyy töihin enonsa apteekkiin pikkukaupunkiin, jossa Mona on vieraillut viimeksi lapsuudessaan. Mona pääty asumaan enonsa omistamaan kiinteistöön ja saa naapuriinsa tätinsä sekä vanhan äreän isotädin, jota täti hoitaa.

Kuunnellessaan paikallista radiokanavaa, Mona kiinnittää huomionsa pehmeä-ääniseen radiojuontajaan. Töissä Mona tutustuu työkavereihin ja joutuu tekemisiin hankalienkin asiakkaiden kanssa. Jokaista kiinnostaa Mona ja hänen elämänä; onhan hän kaupungin uusin asukas. Salaperäinen ihailija ostaa Monalle shampanjaa baarissa, ja lopulta tämän henkilöllisyyskin paljastuu lopulta.

Jotain hämrää on tekeillä myös Monan tätien elämässä. Isotäti tuntuu välillä oleva sekaisin, ja nuorempi täti-ihminen on omituisessa asemassa työskennellessään apteekissa vaikka hän ei näy tekevän töissä juuri mitään.

Armon aika on kaikkea sitä mitä romanttiselta viihdekirjallisuudelta voi odottaa, lisäksi se on hauskasti kirjoitettu ja Tuija Lehtisen kirjoille tuttuun tapaan henkilöhahmot ovat todella värikästä joukkoa. Tämäkin oli täydellinen kirja lukujumia parantamaa, sillä se soljui helposti eteenpäin ja toimi piristysruiskuna arkimurheiden keskellä. Suosittelen kaikillie viihdekirjallisuuden ystäville, ja erityisesti kesällä luettavaksi.

Jude Deveraux: Herttuatar

Viime sunnuntaina tuli romantiikan nälkä, joten tuli luettua tällainen viihteellinen romanssikirja, joka yllätti, ja ylitti odotukseni aivan täysin. Tämähän oli jopa hyvä, ja hahmoissa oli monijakoisuutta hyvällä tavalla. Elleivät sitten aivoni ole pehmenneet..

Kirja kertoo Claresta, amerikkalaiseta perijättärestä, jonka on mentävä naimisiin sellaisen miehen kanssa, jonka hänen vanhempansa hyväksyvät. Vain siten hän pystyy käyttämään isoisältään saamaansa hulppea perintöä. Claren vanhemmat ovat jo oman osansa perinnöstä panneet niin sanotusti haisemaan, ja siksi Clare tuntee olevansa vastuussa heistä ja pikkusisarestaan Sarah Annista, jota hän kutsuu yleensä Vintiöksi. Pelastus saapuu perhene ollessa käymässä Englannissa. Clare tapaa skottilaisen herttuan, joka vie häneltä aluksi jalat alta. Tässäkäö on Claren tuleva aviomies, jonka vanhemmatkin hyväksyvät? Pian pari onkin jo kihloissa, ja  he matkustavat Skotlantiin miehen suvun kartanoon mukanaan myös Claren perhe Vintiötä myöten. Clare, joka on aina ihallillut skottilaista kulttuuria ja lukenut paljon sen historiasta, on innoissaan. Hän pääsee tutustumaan tulevan aviomiehensä sukuun, ja oikea skottilaisen tilan hoitoon. Perillä Clare kuitenkin huomaa kartanon arjen olevan herttuan äidin outojen määräysten mukaista. Ruoka-ajat ovat tiukat, aamiasta syödessä ei saa puhua, eivätkä naiset saa lukea  sanomalehteä. Claren pakkaa alkaa myös sekoittamaan eräs mies, jonka hän kohtaa ratsastusretkellään. Kuka salaperäinen Trevelyan on, joka kyselee kaiken Claresta mutta ei kerro paljon mitään itsestään?

Kirjan 1800-luvulle sijoittuva miljöö ja henkilöhahmot ovat mielestäni kirjan parasta antia. Skotlannin nummet ja iso linnamainen kartano salakäytävineen luo upean ympäristän kirjan tapahtumille. Clare on juuri sellainen sankaritar, joista yleensä pidän. Hän rakastaa lukemista, ja on melko fiksu. Hänellä on myös halua kirjoittaa itsekin, eikä hän todellakaan halua asettua sellaisen naisen muottiin, mitä 1800-luvun naiselta odotetaan. Hänen pikkusiskonsa Vintiö on myös mielenkiintoinen hahmo; sellainen joka ei ajattele ennen kuin puhuu, ja tutkii kartanon ympäristöä ja kartanoa innokkaasti. Erilaiset sivuhahmot, jotka muodostuvat herttuan sukulaisista ovat myös hersyviä. Kartanosta löytyy muun muassa mies, joka näyttelee joka päivä yksin itse kirjoittamiaan näytelmiä.

Tarinassahan on melko lailla se sama vanha idea, jossa tavataan salaperäinen mies, inhotaan tätä ensin ja sitten rakastutaan. Älkää käsittäkö väärin, kyseisenkaltaisessa tarinassa ei ole mitään vikaa, jos se on hyvin  kerrottu. Ja tämä tarina todellakin oli . Perustarinaa maustoivat hulppeat ja omalaatuiset henkilöhahmot, romanttinen ja taianomainen skotlantilainen miljöö, ja se että romantiikka ei ollut missään vaiheessa kovinkaan lässynläätä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. :D

Toki kirjassa oli omat heikkoutensa. Kuten ainakin se, että seksikohtausket, kuten tällaisissä kirjoissa yleensä, olivat hyvinkin epärealistisia. Onneksi olen senverran vanha jo, että tiedän tämän asian :D Monille kokemattomille nämä kuvaukset voivatkin sitten hieman vääristää erinäisiä asioita. Ei siitä sen enempää. Tosin senverran vielä, että onneksi nämä kohtaukset tulivat kirjaan vasta loppuvaiheessa, tosin sittenkin niitä oli ehkä pari liikaa. Suomennos oli myös aika huonosti oikoluettu, sillä muutamat typot hyppäsivät tämänkin yleensä suurpiirteisen lukijan silmille melko ärsyttävästi.

Kaiken kaikkiaan Herttuatar oli romanttista viihdettä parhaimmillaan ja todella yllätyin iloisesti. Tiedä sitten kirjoittaako kyseinen kirjailijatar samaa tarinaa toistavia teoksia mutta ainakin tämä ensikosketukseni tuotantoon vaikutti lupaavalta.

Nora Roberts: Valkokankaan varjot

Viimeinen rästipostaus ja sitten päästään nykyhetkeen (Yön talo -kirjoja tosin on iso kasa postaamatta mutta olen ajatellut, että postaan niistä joskus myöhemmin kun taas palaan sarjan pariin.) :) Tosin vaikka tämänkin kirjan aloitin aikoja sitten, sain sen luettua loppuun vasta tässä alkuviikolla. Pitkästä aikaa on tullut luettua puhdasta naisten viihdekirjallisuutta. Kyseessä on kuitenkin kirjailija, joka kirjoittaa melko laadukasta sellaista, eli Nora Roberts.

Valkokankaan Varjot kertovat Cillasta, entisestä lapsitähdestä, joka alkaa kunnostamaan 39-vuotiaana itsemurhan tehneen filimitähti isoäitinsä vanhaa maatilaa. Kaikki eivät ole iloisia Cillan toiminnasta, ei varsinkaan hänen äitinsä Dilly, joka haluaisi Cillan jatkavan elämäänsä filmitähtenä, ja siinä samalla auttavan myös Dillya pääsemään maineeseen. Cilla on kuitenkin päättänyt jättää Hollywoodin ja näyttelijänuran taakseen, ja asettua isoäidin taloon asumaan. Cilla on löytänyt identitettinsä oltuaan rakennushommissa entisen aviomiehensä kanssa, ja haluaa koirjailla työkseen rakennuksia. Remppahommien ohessa Cilla tutustuu naapurissa asuvaan sarjakuvateiteilija Fordiin ja tämän Spock-koiraan. Ystävyys ja paljon muutakin kehittyy näiden välille kirjan edetessä. Siivotessaan ullakkoa Cilla löytää myös nipun isoäitinsä vanhoja kirjeitä, jotka herättävät hänet epäilemään, oliko isoäidin kuolema sittenkään itsemurha. Tästä alkaa tapahtumasarja, jonka aikana niin Cilla kuin hänen läheisensä sekä talonsa ovat vaarassa.

Valkokankaan varjot on jälleen melko samantapainen kuin muutkin Robertsin yksittäiset kirjat. Tässäkin kuten monessa muussa on sankaritar, joka pakenee jotain menneisyydessä tapahntunutta asiaa tai suvun painetta. Samoin sankaritar on erittäin taitava jossain työssä tai tekemisessä, tässä tarinassa hän on taidokas remonttireiska mutta omaa myös muita ylivertaisia kykyjä näyttelijataustansa takia. Samoin tarinassa selviää jokun suuri salaisuus, joku vaanii sankaritarta, ja läheltä löytyy myös mies, jonka kanssa voi käydä hieman vispilänkauppaa.

Minä kuitenkin silloin tällöin nautin siitä, että voin lueka samalla peruskaavallta tehtyjä viihdekirjoja. Tarinan yksityiskohdat ovat kuitenkin aina erilaisia ja jokaisesta Robertsin krijasta huomaa, että tämä tekee myös paljon taustatutkimusta eri aiheista. Tässäkin tapauksessa tarinan ohessa tuli paljon tietoa ja kuvailua niin rakentamisesta, sarjakuvien tekemisestä kuin elokuvamaailmankin asioista. Lisäksi on hienoa, että kaikki Robertsin naissankarittaret ovat fiksuja. Tämä yksi kirja tosin täytti Roberts kiintiöni joksikin aikaa, sillä eräs toinen rouvan kirja tuli palautettua kirjastoon lukeamatta, kun halusin lukea välillä jotain aivan muuta. :D

Holly Smale: Geek Girl: Matalalentoa mallitaivaalla

Harriet ei ole tavallinen 15-vuotias tyttö. Hän on hieman erikoinen. Hän pukeutuu Nalle Puh- paitoihin, tietää paljon nippelitietoa, panostaa tosissaan kouluun ja lukee paljon. Hän on sanalla sanoen nörtti. Nörtti, joka jää vähän kaikessa ulkopuolelle, ja jolla on kuitenkin paras ystävä, nimetään Nat. Eräänä päivänä mallinurasta haaveilevan Nat pakottaa Harrietin mukaansa muotimessuille toiveissaan tulla löydetyksi. Löydetyksi tuleekin kuitenkin Harriet. Kömpelö nörtti, joka saa katastrofin aikaan muotimessuillakin. Harriet ei voisi vähempää välittää muodista mutta päättää suostua malliksi erään ikävän tapauksen jälkeen koulussa. Samalla hän kuitenkin joutuu huijaamaan niin parasta ystäväänsä kuin äitipuoltaankin. Tietenkin kuviossa on myös Nick, mallipoika joka saa Harrietin sydämen sykkimään.

Geek Girlissä on hyvin paljon jotain samaa kuin esimerkiksi Sophie Kinsellan kirjojen hahmoissa. Hän joutuu moniin hulluihin tilanteisiin aivan kuten he. Tämä on chick littiä teineille. Hauskaa ilottelua. Kuitenkin kirjassa on myös lämminhenkistä sanomaa siitä, että kaikki ovat arvokkaita omana itsenään. Suvaitsevaisuusopetusta siis.

Lukukomeuksena kirja oli erittäin hyvä välipala. Hauska aivot narikkaan tarina, joka ei kuitenkaan ole täysin tyhjäpäinen. Tämmöisiä kirjoja luen mielelläni vähän vakavampien tai jännittävämpien kirjojen välissä. Kirja saa hyvälle tuulelle, ja on hauskasti kirjoitettu. Ei mitään valittamista siis ;) Hömppää on kiva välillä lukea.

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Torstaisella kirjastoreissulla mukaani tarttui teinikirjojen lisäksi myös tämmöinen aikuistenpuolen kirja pikalaina-hyllystä. Nimittäin Veera Niemisen Avioliittosilmulaattori. Tästäkin olin joistain blogeista jo lukenut, en vain muista mistä. Laura-kirjojen jälkeen olikin hyvä tarttua tämmöiseen aikuisten hömppäkirjaan.

Avioliittosimulaattori kertoo itäsuomalaisesta Ainosta, joka rakastuu länsisuomalaiseen Jussiin. Yhdessä he päättävät, että Aino menee kokeeksi kuukauden ajaksi Jussin sukutilalle, kokeilemaan miten emännän saappaisiin astuminen luonnistuu. Perillä odottelee kuullemma Jussin lisäksi tämän isä, setä sekä pikkuveli. Aino arvelee pärjäävänsä tuntemattomien sukumiesten keskellä, sillä hänhän pärjää kenen kanssa tahansa. Kuitenkin perillä Aino saa herätyksen todellisuuteen. Jo pihalla tulee vastaan äreän oloinen ukko, joka sanoo " Uggoloi", jättäen Ainon miettimään, mitä ihmettä juuri tapahtui. Tästä alkaa hauska kuvaus Ainon sopeutumisesta länssuomalaiseen huusholliin juroine ukkoineen, joiden puheesta Aino ei tahdo saada selvää. Aino hämmentääkin talon tuttuja rutiineja muun muassa ostamalla kahvipöytään kaupan kääretorttua.

Kirjassa ei loppujen lopuksi tapahdu paljon mitään. Sen parasta antia on hauskat tilanteet joihin Aino päätyy, ja komminukointiongelmat, joita hänellä on talonväen kanssa. Veera Nieminen osaa kuvata maatilan arkea, ja erilaisia vuorovaikutustilanteita todella hauskasta, ja murteiden käyttökin sujuu mainiosti.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta. Se oli hauska, ja piti otteessaan. Välipalakirja, mutta maukas sellainen. Aivan kuten eräs mansikka-kakku ;)

J. R Ward: Langenneet Enkelit 1: Halu

Löysin tämän kirjan sattumalta kirjastossa vieraillessani, ja muistin kuulleni kyseisen kirjailijan tuotoksista, ja tästäkin sarjasta jo jotain. Ennakkoasenteeni, täytyy tunnustaa, ei ollut kovin mieltä ylentävä. Ajattelin, että kirja ei antaisi minulle mitään, että se olisi huono. Uteliaisuuteni voitti kuitenkin, ja otin kirjan lainaan. Jonkin aikaa myös viivyttelin aloittamisessa, koska olin niin varma, etten varmasti tykkäisi kirjasta yhtään. Pitäisin sitä vain kurana. Kuinka väärässä olinkaan..

Eihän tämä nyt tietenkään ole mitään korkeakirjallisuutta, tai parasta fantasiaa, jota olen ikinä lukenut. Kirjahan on hyvinkin viihteellistä fantasiaa. Missä nyt ei ole mitään vikaa. Olenhan lukenut koko ikäni myös viihdekirjallisuutta, ja hömpänpömppää. Aina jotenkin ajattelin, että fantasiakirjallisuus ei kevyempänä versiona maistuisi mutta maistuihan se. Parasta aivotnarikkaan viihdettä tuntui tämäkin kirja olevan. Varsin mahtavaa omassa lajissaan, ja huomasin jopa viihtyväni tarinan parissa.

Täm J. R Wardin Haluhan aloittaa Langennet Enkelit sarjan. Pääsemme tutustumaan Jim Heroniin, salaperäiseen komistukseen, josta tulee langennut enkeli. Hän saa tehtäväkseen pelastaa seitsemän sielua seitsemältä kuolemansynniltä, ja kadotukselta. Ensimmäinen pelastettava on Vin Di Pietro, mies jolle työ ja tavaroiden omistaminen on kaikki kaikessa. Jopa hänen tyttöystävänsä on täydellinen, kuin näyttelyesine. Sitten hän kohtaa Marie-Teresen, ja kaikki muuttuu. Hänen on myös opittava luottamaan Jimiin, uuteen tuttvuuteensa. Jimilläkin on monia salaisuuksia menneisyydestä. Jim saa onneksi myös yllättävää apua, ja seuralaisia tehtäväänsä. Mutta myös vaarallisen vastustajan.

Kirjassa on kaikkea, mitä viihderomaanilta voi odottaa. Jännitystä, romantiikkaa (hyvin eroottista sellaista), ja sankari jolla on piinaava menneisyys. Kieli on konstalematonta, ja aika rohkeaakin tietyssä mielessä. Fantasiaharlekiiniksikin tätä voi kuvailla ;) Paitsi että yliluonnollinen vivahde tuo tähän sitä jotakin, jota harlekiineissa ei ole.

Kirja ei nouse lempikirjojeni listalle mutta huonokaan se ei ole. Se on narikkapaikka aivoille, ja luen oikein mielelläni jossain vaiheessa tätä Langenneet Enkelit -sarjaa lisää.

Sara Gruen: Vettä elefanteille

Vettä elefanteille on yksi kauniimpia ja toiveikkaampia tarinoit, joita olen koskaan luekenut. Se kertoo Jacob nimsiestä vanhasta miehestä, jonka sukulaiset ovat laittaneet vanhainkotiin. Eräänä päivänä sirkus ilmestyy palvelukodin lähelle. Pian sen jälkeen sinne saapuu uusi asukas, joka väittää kantaneensa aikoinaan vettä elefanteille sirkuksessa. Jacob vihastuu, ja tietää että miehen väittämä ei voi olla totta. Kuitenkin tämän väitteen laukaisemana Jacob alkaa muistella omaa nuoruuttaan 1930-luvulla, kun hän kulki sirkuksen mukana, eläinlääkärinä.

Tarinaa kerrotaan kahdessa ajassa. Vanhan Jacobin, ja nuoren Jacobin. Tarina vie lukijan mukaansa 1930-luvun junasirkuksen hierarkiseen maailmaan, johon Jacob päätyy olosuhteiden pakosta. Siellä hän rakastuu Marleenaan, kauniiseen akrobaattiin, joka esiintyy hevosten kanssa. Ongelmana vain on se, että Marlena on naimississa äkkipikaisen, ja ailahtelevan eläintenkesyttäjä Augustin kanssa. Ratkaiseva käänne tapahtuu, kun sirkukseen tulee norsu, Rose, jonka saamisessa esiintymään on ongelmia. Yhdessä Marlenan ja Augustin kanssa Jacob yrittää opettaa norsua, ja kiintyy tähän. Avain Rosien kouluttamiseen löytyy Jacobin toimesta. Tunteen Marleenaa kohtaan syvenevät, ja esteenä on vain August arvaamattomine luontoineen. 

Samaan aikaan lukija pääse palaamaan jälleen vanhan Jacobin elämään vanhainkodissa, jossa tämä suree vanhuuttaan, ja palaa yhä enemmän ja enemmän muistelemaan nuoruuttaan. Mielestäni molemmat, sekä kehyskertomus jossa Jacob muistelee vanhana nuoruuttaan, ja itse tarina nuoruudesta sirkuksessa, ovat kiehtovia ja elämänmakuisia. Samalla kirja tarjoaa tietoja junasirkusten elämästä. 

Sanoisin melkein, että rakkaustarina Marlenan ja Jacobin välillä jää mielestäni muiden asioiden varjoon. Itse pidin kaikkein kiehtovimpina sirkuksen kuvailua, sekä tietenkin Rosie-norsua sekä muihin eläimiin liittyviä tarinan osioita. Lisäksi nuoren Jacobin ystävyys pariin henkilöahmoon sirkuksessa on niin ihanaa luettavaa, että Marlenan hahmo jää minulle toissijaiseksi. Vaikka rakkaustarinakin on ihan kaunis, niin lukiessani keskityin mieluummin kaikkeen muuhun. 

Vanha Jacob palvelutalossa on myös melkoisen mielenkiintoinen hahmo. Näissä kirjan osioissa, joissa vanhus-Jacobia kuvataan, pureudutaan selkeästi vanhuuteen, ja sen tuomiin vaikeuksiin. Vanha Jacob tuntee itsensä taakaksi sukulaisilleen, ja tuntee olevansa liian rajoitettu vanhainkodissa. Pikkuhiljaa tarinan aikana hän alkaa kapinoida. 

Kirjan loppu on yllättävä sekä nuoren, että vanhan Jacobin suhteen. Pidin etenkin vanhan Jacobin tarinan loppua erityisen ihanana ja toiveikkaana. Se oli sanalla sanoen mahtava. ;) 

Vettä elefanteille on yhtä aikaa tarina rakkaudesta, ystävyydestä ja vanhenemisesta. Samalla se sijoittuu ihanaan sirkusmiljööseen, joka vetää lukijan mielenkiinnon mukanaan. Kaikkein parasta kirjassa on kuitenkin mielestäni Jacobin suhtautuminen eläimiin. Eläimistä välittäminen on yksi kirjan isoista teemoista. Toinen suuri teema on vapaus, kuinka ihmisen on saatava olla vapaa tekemään omat ratkaisunsa, oli hän sitten vanha tai nuori.

Suosittelen kirjaa kaikille sirkuksesta kiinnostuneille. Ja etenkin niille, jotka kaipaavat kirjaa, joka jättäisi hyvän maun suuhun. :)

Erin Morgenster: Yösirkus

(Pahoittelen kuvan väärinpäisyttä, blogger jostain syystä haluaa esittää sen näin.)

" Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä."

Yleensä en ole pitänyt tapana aloittaa blogipostauksiani lainauksella kirjasta, josta postaan. Tällä kertaa koin sen kuitenkin tarpeelliseksi. Tuo takakannestakin löytyvä lainaus oli se, mikä sai minut alunperin tarttumaan tähän kirjaan. Se oli kuin mainos itsessään, sellainen, jota itse sirkuksella ei katkelman mukaan ole. Tiestin jos alusta asti, että tästä kirjasta tulee suosikkini. Enkä ollut väärässä. Erin Morgensterin esikoiteos Yösirkus valloitti sydämeni, ja hyppäsi heti kaikkien aikojen lempikirjojeni listalle.

Tarina sijoittuu 1800- ja 1900 lukujen vaihteeseen, ja alkaa siitä kun pieni tyttö Celia päätyy asumaan isänsä, Prospero Lumoojan, luo. Prospero Lumooja on maineikas taikuri, jonka taikatemput eivät olekaan pelkkää silmänlumetta, vaan oikeaa taikuutta. Hän alkaa koulimaan Celiasta taikuria pienestä pitäen tarkoituksenaan asettaa tämä erääseen peliin. Toisaalla eräs harmaapukuinen herrasmies ottaa suojatikseen orpopoika Marcon, jolle alkaa opettaa taikuutta. Celiasta ja Marcosta tulee pelinappuloita kilpailuun, joka näillä kahdella taikurilla on ollut vuosikausia. Kilpailun pelilaudaksi tulee sirkus. Le Cirque Des Reves, joka ilmestyy aina varoittamatta milloin mihinkin. Sen sisällä Celia ja Marco, molemmat omalla tavallaan, antavat näytteitä taidoistaan. He tietävät pelistä vain sen, että vain toinen voi selviytyä voittajana.

Juoni on niin monikerroksinen, ja mahtava etten tohdi paljastaa siitä enää enempää. Suosittelen myös olemaan lukematta takakantta kovin tarkasti, sillä mielestäni se paljastaa ehkä himpun verran liian paljon. Parasta koko kirja on kokea alusta loppuun itse. Sen pauloihin oli minun ainakin helppo päätyä.

Genre on ilmiselvää fantasiaa, joskin ei kovinkaan perinteistä. Kirjassa taikuus on yhtä aikaan sekä näkyvillä että piilossa, ja maailma on muilta osin aivan tavallinen maailma. Suurin taikuus ja lumo tapahtuu yösirkuksessa, joka kuvataan erittäin yksityiskohtaisesti, ja kauniisti kirjoitettuna. Vaikka maailmassa on paljon yhtymäkohtia oikeaan maailmaan, vie se kuitenkin lukijan aivan toiseen ulottuvuuteen. Imee mukaansa niin, että arjen huolet unohtuvat melko hyvin. Itsehän yritin säästellä tätä kirjaa mahdollisimman pitkään. Lainasin tämän jo joskus lokakuussa, ja vasta tänään luin loppuun, kun jäljellä oli enää puolet.

Kirja on temmoltaan ehkä hiema hidas mutta se on vain hyvä asia. Se on yksi asia, joka sopii kirjan teemaan ja rakenteeseen sekä tunnelmaan mahtavasti. Tämä oli minulle, paljon lukeneelle henkilölle, todella tuore lukukokemus. Voin rehellisesti sanoa, että mitään tämänkaltaista en ole koskaan lukenut. Parasta tässä on juurikin se tarinamaisuus, ja kirja itsessäänkin on oodi tarinoille. Se tuntuu sanovan että taikuutta on oikeasti olemassa, ja että se löytyy tarinoista. 

Kyseessä on todella vaikuttava teos, joka on vieläpä Erin Morgensterin esikoisteos. Suosittelen ehdottomasti ainakin niille, jotka kaipaavat hieman todellisuuspakoa.

Anna Godbersen: Jazztyttö peilaa

Kuten monet kirjat, joita luen, on tämäkin lainattu kirjastosta. Kysessä on kirjailija, jonka aikaisempaa Huuma-sarjaa olen halunnut jo pitkään lukea. Jazztyttö peilaa aloittaa kuitenkin Anna Godbersen toisen kirjasarjan joka sijoittuu 1920-luvun viimeiseen kesään. Nappasin kirjan mukaani kirjastosta, koska se sattumalta oli tämän uuden kirjasarjan aloittava kirja. Aikaisemma Godbersenin kirjasarjan kirjat kun eivät koskaan ole sattuneet näköpiiriini oikeassa järjestyksessä. Koska oli sitä aikaisempaa kuitenkin himoinnut lukea jo pidemmän aikaan, lähinnä koska monissa blogeissa sitä on hehkutettu, ajattelin että ihan yhtä hyvin voisin aloittaa tututumisen kirjailijaan tästä uudemmasta sarjasta.

Jazztyttö peilaa kertoo kolmesta naisesta. Cordelia ja Lettie, lapsuudenystävät, lähtevät yhdessä junalla kohti New Yorkia. He jättävät taakseen elämän Ohiossa. Cordelia karkaa omista pakkohäistään, ja Lettie ankaran isänsä  talosta. Molemmat etsivät eri asioita. Cordelia haluaa löytää isänsä, kuuluisan viinatrokarin, joka vaikuttaa New Yorkissa. Lettie taas haluaa tähdeksi. Kolmas tarinan päänaisista, Astrid, taas on New Yorkin seurapiirien kaunotar, joka seurustelee Cordelian veljen Charlien kanssa.

Jokaisella naisella on omat ongelmansa. Cordelia löytää isänsä, ja päätyy tämän luo asumaan mutta rakastuu väärään henkilöön, isänsä vihamiehen poikaan. Lettie päätyy työskentelemään tupakkatyttönä salakapakkaan, ja saa huomata että tähdeksi nouseminen on vaikeampaa kuin hän kuvitelmissaan on luullut. Astridilla taas on huonohko äitisuhde, ja rakkaussuhde Charlieen tuntuu aina välillä olevan kriisissä. Kirjan aikana jokaiselle tytölle, tosin enemmän Cordelialle ja Lettielle, tapahtuu paljon. Koska Jazztyttö peilaa on kirjasarjan aloittava kirja, jää tyttöjen tarina vielä kesken.

Genreltään sanoisin kirjan olevan viihdekirjallisuutta suunnattuna naisille. Kirjassa on kuitenkin jotain paljon enemmän, kuin pelkkää naisille suunnattua hömppää. Sen tunnelma on mahtava johdattasessaan lukijaansa 1920-luvun maailmaan, jossa ihmiset rikkovat rajojaan, salakapakat kukoistavat, ja moderni nainen kulkee polkkatukassa, ja polttaa savukkeita. Luokkarajat häilyvät. Lukiessani olisin melkein voinut kuvitella itseni tanssimaan Jazzin tahtiin polkkatukka heiluen, ja charlestonmekon helma hulmuten. 

Tunnelman lisäksi myös juoni on mielenkiintoinen. Se ei ole niin ennalta arvattava kuin voisi kuvitella. Jazztyttö peilaa on viihdettä parhaimmillaan. Viihdyttävä kertomus maustettuna historian havinalla. Aika kevythän tämä kirja loppujen lopuksi on mutta siinä on taikaa, joka pitää otteessaan. Lukija pääsee jopa yllättymään pari kertaa loppua kohden.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet 1920-luvusta. Myös ne jotka pitävät hyvin kuvailevista kirjoista luultavasti nauttisivat tästä kirjasta. Itse tykästyin senverran, että aion lukea seuraavatkin osat jossain vaiheessa. Tämä oli ennen kaikkea hyvä välikirja Sovituksen jälkeen. 

Kirja ei ole liian syvällinen mutta kuitenkin viihdyttävä, olematta kuitenkaan täysin aivoton. 

Philippa Gregory: Valkoinen Kuningatar

                                               
                                (kuva:http://www.bazarforlag.fi/asema/valkoinen-kuningatar/6253)

Historianopiskelijaksi olen aika vähän lukenut historiallisia romaaneja viime aikoina. Kuitenkin joululomalla tulin tarttuneeksi yhteen sellaiseen. Se löytyi hyllystäni pokkarina, joten se oli hyvä valinta matkustukseen äidin luo. Ei painanut paljoa, eikä vienyt paljon tilaa. Niin, ja onhan se pitänyt jo tovin sieltä hyllystä lukaistakin.

Valkoinen Kuningatar kertoo Ruusujen Sodan aikaisesta ja jälkeisestä Englannista. Kaksi sukua Yorkit ja Lancasterit kilpailivat kruunusta. Kunnes Yorkit voittivat  ja prinssi Edwardista tuli kuningas Edward. Oikeammin kirja kertoo Elisabet Woodvillestä, entisestä Lancasterin suvun tukijasta ja leskeksi jääneestä naisesta, josta tuleekin Yorkin Edwardin vaimo, ja Englannin kuningatar.

Valkoinen Kuningatar on täynnä niin romantiikka kuin salaliittoja, juonitteluja ja sotimistakin. Näissä kaikissa Elisabethilla on oma osansa. Hän ei ole kaikkein rakastetuin kuningatar, ei etenkään kuninkaan neuvonanatajien, ja kuningataräidin silmissä. Elisabet joutuu sukuinen keskelle hovin värikkäitä käänteitä, ja lopulta veljessotaa. Siinä samassa hän synnyttää lapsia. Ensin tyttäriä, ja sitten viimein kruununprinssin, ja tämän veljen. Joita joudutaan suojelemaan. Pojat,pienet prinssit, jotka pöötyvät Towerin vangeiksi ovat erityisen tärkeitä Elisabetille.

Valkoinen Kuningatar oli lukukokemuksena mielenkiintoinen, koskettava ja romanttinenkin. Päähenkilö on kuvattu vahvana naisena, joka osaa toimia strategisesti. Monet asiat kirjassa ovat oikeaa faktatietoa, vaikka kirjailija on tietenkin (myös omien loppusanojensa mukaan) ottanut myös taiteellisiavapauksia asioiden suhteen, joita ei voida tietää. Tuolta ajalta voi monessakin asiassa joutua spekuloimaan, että mitä tapahtui. 

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukaansatempaava, ja kuningattaren näkökulma asioihin oli mielenkiintoinen. Pidin todella paljon, ja kirja sopi oikein mainiosti lomalukemiseksi. Taisin lukea sen jälleen kerran parissa päivässä. Minkäs teet, kun tarina imaiseen mukaansa ;)

Helen Fielding: Bridget Jones, mad about The Boy

Vuosi on jo vaihtunut mutta perinteisesti minulta on vielä tekemättä postauksia viime vuoden luetuista kirjoita. Tällä kertaa aion kirjoittaa niistä kaikista ennen kuin siirryn uuden vuoden luettuihin. Eli tämäkin kirja on vuoden 2013 luettua satoa...

Bridget Jones mad about The Boy on tietenkin jatkoa (paljon) aiemmin ilmestyneille samasta hersyvästä Bridgetistä kertoville kirjoille. Kun edellisissä kirjoisa Bridget oli kolmikymppinen sinkkuneito, on hän tässä kirjassa viisissäkymmenissä oleva leski, joka on kaksi pientä lasta. Ah niin ihana Mark Darcy on kuollut ihmisoikeustehtävissä, ja Bridget on jäänyt jälleen yksin.

Mad About the Boy kertoo tarinan siitä, miten Bridget on toipunut Markin kuolemasta, ja siitä millaista on yrittää löytää uutta rakkautta kypsemmällä iällä, ja kahden lapsen yksinhuoltajana. Uutena Bridgetin elämässä on tässä kirjassa myös sosiaalinen media, lähinnä twitteri. Muutenhan tämäkin kirja on kirjoitettu päiväkirjatyyliin. 

Kirjan alussa Bridget tapailee itseään puolet nuorempaa poikaa. No, kolmekymppinen herra taisi olla kyseessä. Kirjan nimenkin mukaisesti Bridget on hulluna tähän toy-boyhinsä, vaikka kommelluksiltakaan ei tietenkään vältytä. 

Vanha kunnon Bridget, en voi muuta sanoa. Sanoisin että taikaa on vielä jäljellä. Kirjan lukeminen oli aivan yhtä hersyvät ja iloinen, ja myötähäpeän sävyttämä kuin edellisten Bridget Jonesista kertovien kirjojen parissa saatu kokemus. Parasta mahdollista Chick-littiä tämäkin ;) Vaikka itse olen vielä paljonkin nuorempi kuin Bridget ja täysin eri elämäntilanteessa, saatoin samaistuakin joihinkin asioihin. 

Tämän kirjan lukeminen oli kuin rakkaimman villasukkaparin jalkaan laittaminen; lämmintä, tuttua ja rentouttavaa ;)

Kate Jacobs: Lankakaupan Talvi

(Kuva: http://www.lehtipiste.fi/fi/kirjat/415656/Jacobs,+Kate%3A+Lankakaupan+talvi/)

Löysin Kirjatorin kolme pokkaria kympillä tarjouksesta kolme ostamisen arvoista kirjaa, ja tämä on yksi niistä. Kate Jacobsin Lankakaupan talvi on lämminhenkinen mutta syvällinen lähinnä naisille suunnattu romaani, joka on jatkoa kirjoille Pieni Lankakauppa ja Lankakaupan tyttö. Kirjan keskiössä on eräs pieni lankakauppa, ja joukko naisia, jotka kokoontuvat neulontakerhoon säännöllisesti, jonka kautta ovat aikoinaan tutustuneet. Heidän elämänsä liittyvät moni tavoin yhteen, ja Lankakaupan Talvi jatkaa heidän tarinansa kertomista.

Juonesta en oikein viitsi paljastaa hirveästi,kun sitten koko kirjasarjan tapahtumat selviäisivät ehkä liian hyvin. Kerrotaan nyt kuitenkin, että kirjat teemat liikkuvat ystävyydessä, menetyksessä ja sen käsittelyssä sekä uuden elämänvaiheen aloittamisen vaikeudesta ja ihanuudesta.

 Näissä tästä lankakaupasta kertovissa kirjoissa on ihanan lämmin tunnelma vaikka niissä käsitellään myös vaikeitakin asioita. Vaikka kirjoissa käsitellään myös vaikeita asioita ja tapahtumia niin niissä on kuitenkin positiivinen pohjavire. Osittain siksikin, että suurena teemana on se, että elämä jatkuu tahdoimme me sen jatkuvan tai emme, ja että menneisyytemme kokoaa meidät kokonaisuuksiksi, ja olemme yhteydessä menneisyyteemme ja rakkaimpiimme aina, vaikka tapahtuisi mitä. Elämän yllätyksellisyyskin on yksi teemoista, joita kirja mielestäni käsittelee.

Voisin suositella tätä kirjaa, ja aikaisempia sarjan osia oikein lämpimästi kaikille. Hauska lisä kirjoissa on myös siinä, että niissä aina pari neulontaohjetta ja leipomusreseptiä. ;)

Danielle Steel: Hiljainen Kunnia

(Kuva ihan itse otettu, kun en löytänyt netistä mitään järkevää kuvaa ja satuin olemaan kuvanottotuulella..)

Luin tuossa vähän aikaa sitten Danielle Steelin kirjan Hiljainen Kunnia. Se oli silloin kun minulla oli aivan yletön hömppäkirjafiilis, ja halusin lukea jotain kevyttä. Kirja osoittautui ihan hyväksi, ei mitään parhaimpia lukemiani teoksia mutta ihan jees kuitenkin. Kirja kertoin Japanilaisesta tytöstä, joka lähetetään vähän ennen  Yhdysvaltojen liittymistä toiseen maailmansotaan Jenkkeihin opiskelemaan tyttökouluun (vain tytöille tarkoitettuun yliopistoon) ja asumaan valloissa asuvien sukulaistensa luo. Tytöllä on vaikeuksia sopeutua joukkoon ja kaikke pahentaa vielä se, että hänen ollessaan koulussa Japani ovat hyökännet Pearl Harboriin, jonka seurauksena japanilaisia aletaan kohdella huonosti. Kirja on tarina tytön selviytymisestä samoin kuin rakkauden löytämisestä siinä sivussa. Perus Danielle Steeliä kuitenkin, tosin tässä kuvataan menneisyyttä.

Kuten aluksi kirjoitin, kirja oli ihan tyydyttävä lukukokemus. Aihe oli mielenkiintoinen, ja luin kirjan suhteellisen nopeasti. Sanoisin kuitenkin, että aiheesta olisi voinut saada hieman paremmankin kirjan aikaiseksi. Pääosassa oli kuitenkin taas rakkaustarina. Rakkaushömppäähän toki halusin lukea, joten siinä mielessä Hiljainen Kunnia oli ihan hyvä valinta. Kirja ei kuitenkaan jättänyt mitenkään järisyttävää fiilistä. Kuten sanottu, ihan ok kirja rakkaushömpäksi, joka yrittää olla syvällisempi kuin onkaan. Itse henkilökohtaisesti tykkään enemmän Nora Robertsin tämäntyylisistä kirjoista kuin näistä Danielle Steelen hengentuotoksista. Molempien kirjailijoiden kirjoja olen toki lukenut vuosikaudet. Vaan eipä tästä sen enempää. 

Minulla ei ole mitään sen kummempaa tai syvällisempää sanottavaa tästä kirjasta.

Sophie Kinsella: Minishoppaaja

(Kuva: https://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9789510371916)

Uskalsin lainata kirjastosta viimein pikalainan, jonka laina-aika on vain viikon, koska tiesin, että kun aloitan tämän kirjan, luen sen myös nopeasti. Niin myös tein, sillä lainasin tämän eilen, ja sain tänä aamuna luettua loppuun. Minishoppaaja on jatkoa Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjalle, josta olen lukenut joskus kaikki edelliset osat. Jälleen kerran himoshoppaaja vei sydämeni, ja nauratti minua tuhannella eri tavalla. Nämä Sophie Kinsellan kirjat ovat jotenkin niin hykerryttäviä. Ne saavat minut aina hyvälle tuulelle. Tämä on sitä, mihin kevyempi kirjallisuus parhaillaan pystyy, ja yksi syy siihen, miksi luen myös chic lit-kirjoja, miksi näitäkin kai tulisi luonnehtia.

Minishoppaaja kertoo lisää Himoshopaaja Becky Brandonin (omaa sukua Bloomwood) elämästä ja täytyy sanoa, että toilailuista. Tällä kertaa mukana on myös Beckyn 2-vuotias tytär Minnie, joka tuntuu perineen äitinsä intohimon kauniisiin vaatteisiin ja tavaroihin. Kommelluksilta ei tietenkään taaskaan vältytä. Juonesta en nyt viitsi paljastaa tämän enempää, koska en halua spoilata ketään. 

Minishoppaaja, kuten kaikki himoshoppaajakirjat on hyväntuulinen, jännittävä ja ihana kirja. Becky on mielestäni aivan ihana hahmo, joka on hyväsydäminen ja tarkoittaa aina hyvää vaikka onnistuukin aiheuttamaan paljon ongelmia. Se on ehkä koko kirjassa parasta, että päähahmo on vähän höppänä. Se jotenkin uppoaa minuun. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka kaipaavat vähän piristystä arkeensa. Minua tämä kirja ainakin pirsti. :)

Elizabeth McGregor: Sisilian Auringon alla

                   Kuva: https://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9789525701289



Olen viimeaikoina halunnut lukea kevyttä rakkaushömppää. Tai ainakin kevyehköjä. Rakkaustarinoissakin on usein syvällinen juoni ja kaunis tarina. Tällainen kauni tarina oli myös tämä Elizabet McGregorin Sisilian auringon alla. Ennen kaikkea kirja valikoitui luettavakseni sen kauniin kansikuvan takia. Houkutteleva vai mitä? Ainakin jos on romantiikan nälkäinen.

Sisilian auringon alla kertoo erään äidin ja hänen tyttärensä tarinan. Tytär Zeph on elämänsä käännekohdassa, hänen avioliittonsa on ongelmissa ja Zeph poikansa kanssa äitinsä Coran huomaan. Cora on aina ollut Zephin mielestä virheetön. Coran menneisyydestäkin paljastuu kuitenkin jotain, joka laittaa Zephin miettimään omaa elämäänsä sekä suhdettaan vanhempiinsa. Niin äitiinsä kuin jo edesmenneeseen suuresti kaipaamaansa isään.

Kirjassa yhdistyivät kahden naisen tarinat sekä Italian kauniit maisemat siinä sivussa. Kirja oli kaunis ja hyvin kirjoitettu. Tosin olen lukenut kauniimpiakin rakkaustarinoita. Tässä kyseisessä kirjassa oli ehkä parasta, että se sijoittui osittain Italiaan. Tosin nimen perusteella olisin luullut, että se sijoittuisi sinne enemmissäkin määrin. Kevyt mutta syvällinen kirja oli kuitenkin kyseessä. Tosin sanoisin, että ehkä sellainen keveänsyvällinen. Ihana välipalakirja romnatiikannälkään. Enempää en oikein osaa sanoa.

Lauren Weisberger: VIP-ihmisiä

Tässä olisi sitten toinen pääsiäislomalla lukemistani kirjoista. Täysin erilainen kuin se Leena Lehtolaisen dekkari. Kirjan VIP-ihimisiä on kirjoittanut sama kirjailija, jonka kirjan Paholainen pukeutuu Pradaan olen joskus muistaakseni lukenut. Siitä olen katsonut elokuvankin. Miein tässä juuri, että onkohan vip-ihmisiä kirjasta tehty elokuvaa...hm..?

No, se siitä miettimisestä. Jospa nyt kuitenkin mentäisiin eteenpäin tämän kirjapostauksen kanssa. ;) VIP-ihmisiä on taas Chic Littiä parhaimmillaan! (anteeksi jos en kirjoittanut tuota oikein!). Kirja kertoo Bettestä, joka on kyllästynyt tylsään pankkityöhönsä, ja päättää ottaa lopputilin. Kuuluisaa kolumnia pitävän enonsa kautta hän pääsee töihin PR-firmaan, jonka tarkoituksena on tuntea kaikki tuntemisen arvoiset ihmiset, niin sanotut VIP-ihmiset, ja järjestää heille juhlia. Betten työhön kuuluukin juhliminen, ja VIP-ihmisten tunteminen,sekä tapahtumien organisointi heille. VIP-ihmisten maailma ei kuitenkaan ole aivan sellainen miksi sitä voisi luulla. Tarkoituksena tuntuu olevan hillitön juhliminen. Vaikka Bette nauttiikin siitä osasta työssään, jossa hän saa järjestää ja organisoida tapahtumia, tulee hän tutuksi myös työn varjopuolien, kuten yksityisyyden puutteen kanssa.

Vip-ihmisiä on ennekaikkea kertomus jälleen nuoren naisen itsensä ja identiteettinsä löytämisestä. Kirjan päähenkilö Bettelläkin on ollut jo monenlaisia rooleja elmässään nuoresta iästään huolimatta. Hänen nuorena omaksumansa hippielmäntyyli, jota hänen vanhempansa edustavat, on vaihtunut monessa suhteessa päivastaiseen. Tämä aiheuttaa kuitenkin ristiriitoja, eikä toinen elämäntapakaan ole se aivan oikea. Kirjan teemoja ovat itsensä etsimisen lisäksi myös ystävyys, ja onhan siinä toki romantiikkaakin. Erään miehen kanssa Bette onnistuukin kohtaamaan oman elämänsä ristiriidat, ja taitaa rakastuakin.

Näennäisesti kevyeen ja romanttiseen aiheseen on mielestäni saatu syvyyttä tässä kirjassa. Kaiken takana on taas oman identiteetin rakentuminen, ja se että joskus ihminen huomaa tavoitelleensa ja saavuttaneensa jotain, mikä ei sitten loppujen lopuksi osoittaudukaan sellaisenaan siksi omaksi jutuksi. Mielestänin tässä kirjassa samona on myös se, että me itse muovaamme itsemme, eikä muiden asettamiin muotteihin asettuminen ole koskaan hyvä ratkaisu.

Kaiken kaikkiaan VIP-ihmisiä oli lukunautinto niin kevyenä viihteenä kuin syvällisiäkin ajatuksia herättävänä kirjana. Juuri tällaisesta "hömppä"kirjallisuudesta minä pidän!!

Jane Green: Kirjaflirttiä

 ( Kuva: http://kirjasto.siilinjarvi.fi/teos.asp?teosid=69FEE727-54A4-442A-A7CC-    7BCDFF6D2FC6&listalta=1&st=2)

Luin tämän kirjan aikoja sitten, muistaakseni tammikuussa. Omassa lajissaan kirja oli ihan jees, mutta olen lukenut parempiakin. Parasta kirjassa oli ehkä se, että se sijoittui kirjakauppaan, ja kertoi naisesta joka oli sellaista avaamassa.

Kirjaflirttiä kertoo Cathystä ja hänen ystäväpiiristään, joka on ollut yhdessä aina opiskeluajoista lähtien. Sitten vieras menneisyydestä saapuu hämmentämään Cathyn ja hänen ystäviensä elämää, ja he joutuvat kohtaamaan menneisyytensä, ja miettimään elämäänsä tarkemmin. Myös eräs uusi ihminen tulee Cathyn elämään ja tuo mukanansa romantiikan tuulahduksen.

Siinä siis kirjan juoni pähkinänkuoressa niin sanotusti. En muista kirjasta hirveästi ykstyiskohtia, ja juonenkin vain paikoitellen. Eli ei tämä ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta minuun. Luin kirjan kyllä muistaakseni nopeasti mutta se johtunee siitä, että tämä oli helppolukuinen kirja, ja vaikka siitä ei tullut yksi kaikkien aikojen suosikeista, niin se onnistuin luomaan sen verran kiinnostusta, että halusin tietää, mitä siinä tulee tapahtumaan.

Kaikenkaikkiaan ihan viihdyttävä kirjavälipala. Voisin ehkä joskus lukea muitakin Jane Greenin kirjoja, jos tekee mieli lukea jotain nopeaa ja helppolukuista.