torstai 10. tammikuuta 2019

Näkemiin mutta ei hyvästi


Olen pitänyt tätä kirjablogia jo monia vuosia. Taisin aloittaa joskus Jalkapallon MM-kisojen aikaan  2010. Eli pitkä taival on ollut. Nyt on kuitenkin aika jättää hyvästit. Olette varmaan huomanneet tämän blogin hiljenneen aikalailla viime aikoina. 

Kahden blogin ylläpitäminen säännöllisessä postaustahdissa on tehnyt kummankaan säännöllisen kirjoittamisen vaikeaksi. Joten aion nyt liittää nämä kaksi blogia yhteen niin, että kirjapostaukset siirtyvät tuonne Narseskan elämää - blogiin. Sinne en välttämättä postaa jokaisesta lukemastani kirjasta vaan tietyistä valituista, ja tulen tekemään joka kuukauden lopussa koontipostauksen sen kuun aikana lukemistani kirjoista. 

Lisäksi aion tämän vuoden aikana perustaa YouTubeen kirja-aiheisen kanavan. Siihen menee kuitenki vielä aikaa, koska minun täytyy sitä ennen ottaa asioista selvää yms.

Tämä vanha kirjablogi jää vielä esille. En vain postaa tänne. Tulen kyllä laittamaan tänne linkin kirja-aiheiseen Youtube-kanavaan kunhan saan sen aikaiseksi.

Kiitos teille kaikille jotka olette jaksaneet tätä blogia seurata <3 Tervetuloa toisen blogini puolelle.