Viime sunnuntaina tuli romantiikan nälkä, joten tuli luettua tällainen viihteellinen romanssikirja, joka yllätti, ja ylitti odotukseni aivan täysin. Tämähän oli jopa hyvä, ja hahmoissa oli monijakoisuutta hyvällä tavalla. Elleivät sitten aivoni ole pehmenneet..
Kirja kertoo Claresta, amerikkalaiseta perijättärestä, jonka on mentävä naimisiin sellaisen miehen kanssa, jonka hänen vanhempansa hyväksyvät. Vain siten hän pystyy käyttämään isoisältään saamaansa hulppea perintöä. Claren vanhemmat ovat jo oman osansa perinnöstä panneet niin sanotusti haisemaan, ja siksi Clare tuntee olevansa vastuussa heistä ja pikkusisarestaan Sarah Annista, jota hän kutsuu yleensä Vintiöksi. Pelastus saapuu perhene ollessa käymässä Englannissa. Clare tapaa skottilaisen herttuan, joka vie häneltä aluksi jalat alta. Tässäkäö on Claren tuleva aviomies, jonka vanhemmatkin hyväksyvät? Pian pari onkin jo kihloissa, ja he matkustavat Skotlantiin miehen suvun kartanoon mukanaan myös Claren perhe Vintiötä myöten. Clare, joka on aina ihallillut skottilaista kulttuuria ja lukenut paljon sen historiasta, on innoissaan. Hän pääsee tutustumaan tulevan aviomiehensä sukuun, ja oikea skottilaisen tilan hoitoon. Perillä Clare kuitenkin huomaa kartanon arjen olevan herttuan äidin outojen määräysten mukaista. Ruoka-ajat ovat tiukat, aamiasta syödessä ei saa puhua, eivätkä naiset saa lukea sanomalehteä. Claren pakkaa alkaa myös sekoittamaan eräs mies, jonka hän kohtaa ratsastusretkellään. Kuka salaperäinen Trevelyan on, joka kyselee kaiken Claresta mutta ei kerro paljon mitään itsestään?
Kirjan 1800-luvulle sijoittuva miljöö ja henkilöhahmot ovat mielestäni kirjan parasta antia. Skotlannin nummet ja iso linnamainen kartano salakäytävineen luo upean ympäristän kirjan tapahtumille. Clare on juuri sellainen sankaritar, joista yleensä pidän. Hän rakastaa lukemista, ja on melko fiksu. Hänellä on myös halua kirjoittaa itsekin, eikä hän todellakaan halua asettua sellaisen naisen muottiin, mitä 1800-luvun naiselta odotetaan. Hänen pikkusiskonsa Vintiö on myös mielenkiintoinen hahmo; sellainen joka ei ajattele ennen kuin puhuu, ja tutkii kartanon ympäristöä ja kartanoa innokkaasti. Erilaiset sivuhahmot, jotka muodostuvat herttuan sukulaisista ovat myös hersyviä. Kartanosta löytyy muun muassa mies, joka näyttelee joka päivä yksin itse kirjoittamiaan näytelmiä.
Tarinassahan on melko lailla se sama vanha idea, jossa tavataan salaperäinen mies, inhotaan tätä ensin ja sitten rakastutaan. Älkää käsittäkö väärin, kyseisenkaltaisessa tarinassa ei ole mitään vikaa, jos se on hyvin kerrottu. Ja tämä tarina todellakin oli . Perustarinaa maustoivat hulppeat ja omalaatuiset henkilöhahmot, romanttinen ja taianomainen skotlantilainen miljöö, ja se että romantiikka ei ollut missään vaiheessa kovinkaan lässynläätä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. :D
Toki kirjassa oli omat heikkoutensa. Kuten ainakin se, että seksikohtausket, kuten tällaisissä kirjoissa yleensä, olivat hyvinkin epärealistisia. Onneksi olen senverran vanha jo, että tiedän tämän asian :D Monille kokemattomille nämä kuvaukset voivatkin sitten hieman vääristää erinäisiä asioita. Ei siitä sen enempää. Tosin senverran vielä, että onneksi nämä kohtaukset tulivat kirjaan vasta loppuvaiheessa, tosin sittenkin niitä oli ehkä pari liikaa. Suomennos oli myös aika huonosti oikoluettu, sillä muutamat typot hyppäsivät tämänkin yleensä suurpiirteisen lukijan silmille melko ärsyttävästi.
Kaiken kaikkiaan Herttuatar oli romanttista viihdettä parhaimmillaan ja todella yllätyin iloisesti. Tiedä sitten kirjoittaako kyseinen kirjailijatar samaa tarinaa toistavia teoksia mutta ainakin tämä ensikosketukseni tuotantoon vaikutti lupaavalta.
Kirja kertoo Claresta, amerikkalaiseta perijättärestä, jonka on mentävä naimisiin sellaisen miehen kanssa, jonka hänen vanhempansa hyväksyvät. Vain siten hän pystyy käyttämään isoisältään saamaansa hulppea perintöä. Claren vanhemmat ovat jo oman osansa perinnöstä panneet niin sanotusti haisemaan, ja siksi Clare tuntee olevansa vastuussa heistä ja pikkusisarestaan Sarah Annista, jota hän kutsuu yleensä Vintiöksi. Pelastus saapuu perhene ollessa käymässä Englannissa. Clare tapaa skottilaisen herttuan, joka vie häneltä aluksi jalat alta. Tässäkäö on Claren tuleva aviomies, jonka vanhemmatkin hyväksyvät? Pian pari onkin jo kihloissa, ja he matkustavat Skotlantiin miehen suvun kartanoon mukanaan myös Claren perhe Vintiötä myöten. Clare, joka on aina ihallillut skottilaista kulttuuria ja lukenut paljon sen historiasta, on innoissaan. Hän pääsee tutustumaan tulevan aviomiehensä sukuun, ja oikea skottilaisen tilan hoitoon. Perillä Clare kuitenkin huomaa kartanon arjen olevan herttuan äidin outojen määräysten mukaista. Ruoka-ajat ovat tiukat, aamiasta syödessä ei saa puhua, eivätkä naiset saa lukea sanomalehteä. Claren pakkaa alkaa myös sekoittamaan eräs mies, jonka hän kohtaa ratsastusretkellään. Kuka salaperäinen Trevelyan on, joka kyselee kaiken Claresta mutta ei kerro paljon mitään itsestään?
Kirjan 1800-luvulle sijoittuva miljöö ja henkilöhahmot ovat mielestäni kirjan parasta antia. Skotlannin nummet ja iso linnamainen kartano salakäytävineen luo upean ympäristän kirjan tapahtumille. Clare on juuri sellainen sankaritar, joista yleensä pidän. Hän rakastaa lukemista, ja on melko fiksu. Hänellä on myös halua kirjoittaa itsekin, eikä hän todellakaan halua asettua sellaisen naisen muottiin, mitä 1800-luvun naiselta odotetaan. Hänen pikkusiskonsa Vintiö on myös mielenkiintoinen hahmo; sellainen joka ei ajattele ennen kuin puhuu, ja tutkii kartanon ympäristöä ja kartanoa innokkaasti. Erilaiset sivuhahmot, jotka muodostuvat herttuan sukulaisista ovat myös hersyviä. Kartanosta löytyy muun muassa mies, joka näyttelee joka päivä yksin itse kirjoittamiaan näytelmiä.
Tarinassahan on melko lailla se sama vanha idea, jossa tavataan salaperäinen mies, inhotaan tätä ensin ja sitten rakastutaan. Älkää käsittäkö väärin, kyseisenkaltaisessa tarinassa ei ole mitään vikaa, jos se on hyvin kerrottu. Ja tämä tarina todellakin oli . Perustarinaa maustoivat hulppeat ja omalaatuiset henkilöhahmot, romanttinen ja taianomainen skotlantilainen miljöö, ja se että romantiikka ei ollut missään vaiheessa kovinkaan lässynläätä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. :D
Toki kirjassa oli omat heikkoutensa. Kuten ainakin se, että seksikohtausket, kuten tällaisissä kirjoissa yleensä, olivat hyvinkin epärealistisia. Onneksi olen senverran vanha jo, että tiedän tämän asian :D Monille kokemattomille nämä kuvaukset voivatkin sitten hieman vääristää erinäisiä asioita. Ei siitä sen enempää. Tosin senverran vielä, että onneksi nämä kohtaukset tulivat kirjaan vasta loppuvaiheessa, tosin sittenkin niitä oli ehkä pari liikaa. Suomennos oli myös aika huonosti oikoluettu, sillä muutamat typot hyppäsivät tämänkin yleensä suurpiirteisen lukijan silmille melko ärsyttävästi.
Kaiken kaikkiaan Herttuatar oli romanttista viihdettä parhaimmillaan ja todella yllätyin iloisesti. Tiedä sitten kirjoittaako kyseinen kirjailijatar samaa tarinaa toistavia teoksia mutta ainakin tämä ensikosketukseni tuotantoon vaikutti lupaavalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti