Kerstin Gier: Safiirinsini &Smaragdinvihreä

Tällä kertaa aion kirjoittaa jälleen yhteispostauksen kahdesta samaan sarjaan kuuluvasta kirjasta. Olen nyt lukenut Rakkaus ei katso aikaa -tilogian loppuun, jonka lukemisen aloitin viime talvena kirjalla Rubiininpuna.

Kirjasarjan toinen osa,Safiirinsini, alkaa tarkalleen siitä kohti, mihin edellinen osa päättyi. Gwendolyn on vähän aikaa sitten saanut tietää kantavansa sukunsa aikamatkustusgeeniä, ja hänet on vedetty vanhan salaseuran keskipisteeseen. Hänen äitinsä on varoittanut ettei hän saa luottaa kehenkään. Gwendolynin  aikamatkustustoverinsa Gideon alkaa herättää hänessä tunteita, ja pian Gwndolyn huomaa olevansa rakastunut tähän. Muuten kaikki on melko sekavaa ja yhdessä ystävänsä Leslien kanssa Gwendolyn yrittää saada asioihin jotain tolkkua. 

Kun Gwndolyn sitten lähetetään elapsoitumaan 50-luvulle,  tapaa hän siellä isoisänsä nuorena. Isoisästä, joka jo Gwendolynin aikaan on kuollut, tulee hänen liittolaisensa menneisyydessä. Yhdessä he yrittävät ottaa selvää siitä, mitkä ovat salaseuran johtajan, salaperäisen kreivin tarkoitusperät. Onko kreivin pakkomielteessä saada kaikkien 12:sta aikamatkaajan verta kronofagiin, ja sulkea heidän muodostamansa mystinen kehä oikeasti koko maailman kannalta huipputärkeää, vain onko tyypillä kenties vain oma lehmä ojassa. Samalla Gwendolyn rakastuu yhä syvemmin Gideoniin sitä mukaa mitä enemmän he viettävät aikaa yhdessä, ja alkaa näyttää siltä, että Gideon vastaa tunteisiin. Rakastaako Gideon sittne kuitenkaan Gwendolynia oikeasti?

Gwendolynin menneisyyteen karanneet serkku Lucy ja tämän poikaystävä Paul ovat myös pähkinä purtavaksi. Miksi he ovat karanneet toisen Kronofagin kanssa menneisyyteen .ja haluavat estää kehän sulkeutumisen?

Safiirinsinessä sekä paljastuu joitain asioita, että nousee esiin uusia kinkkisiä kysymyksiä. Toiminta on melko nopeaa, ja koska lukijana halusin niitä vastauksia kovastikin, oli luktahtini tätä lukiessa melko ripeää. Hoksottimeni työskentelivät myös erään epäilyksen kimpussa, jonka sain Lucyyn, Pauliin ja Gwendolyniin liittyen. Se oli melko ilmiselvää ja rivien välistä luettavissa, ja retroperspektiivissä taisin arvata oikein. En tosin kerro, mikä tämä aavistus oli, etten spoilaa ketään.

Safiirinsini oli oikein hyvä ja mielenkiintoinen nuortenkirja vaikka teinirakkauskin kukoisti. Kevyempää lukemistahan tämä on mutta itse henkilökohtaisesti rakastan myös kepeämpiä kirjoja. Aikamatkustus etenkin on sydäntäni lähellä, joten siksikin kirja oli mainio. Lisäksi kummituksia näkevän Gwendolynin elämään tuli tässä kirjassa myös veikeä demoni-henki Xemerius, joka kuvattiin vesinokkaeläimen näköiseksi sarvipäiseksi pikkudemonin hengeksi. Xemerion oli melko hauska lisä kirjaan, ja aivan mahtava sivuhahmo. Minähän tykkään kaikesta söpöstä ;)

 Tietenkin minun oli pakko varata seuraava osa kirjastosta, ja sainkin sen melko nopeasti. Perjantaina kävin sen hakemassa, ja eilen sen luin. Seuraavaksi muutama sananen siitäkin ;)

Smaragdinvihreä on siis trilogian päätösosa. Se on myös melkoisen paljon paksumpi kuin edeltäjänsä. Tapahtumat lähtevät jälleen liikkeelle siitä, mihin edellinen kirja päättyi. En oikein tiedä mitä muuta voisin tästä kirjasta ja sen juonesta kirjoittaa ilman, että tulen spoilanneeksi mitään huipputärkeää. :D Sanotaan nyt sitten vaikka näin, että viimeinen kirja punoo edellisten kirjojen aloittamat juonenpätkät melko hyvin yhteen. Muutaman asian olin edellisten kirjojen perusteella arvannut oikein mutta kirjaan mahtui silti myös pari yllätystä. 

Gwendolyn siis jatkaa tässäkin kirjassa elapsoitumista menneisyyteen ja sukunsa sekä siihen linkittyvän salaseuran salaisuuksien selvittämistä. Samalla mietitään sitä vastaako Gideon Gwendolynin tunteisiin vai ei. Syntyy väärinkäsityksiä, vaarallisia tilanteita ja sydänsurujakin sekä hieman myös toisenlaisiakin sydämentykytyksiä.

Lienee tarpeeksi kryptisesti ilmaistua :D Tässä viimeissä osassakin, kuten aiemmissa, myös huumori kukkii aika ajoin ja se on näiden kirjojen parasta antia. Muita ihan parhaita juttuja ovat jälleen matkustaminen historiaan hienoissa puvuissa, aivan mahtava Xemerius, ja Gwendolynin hieman vinskahtaneet sukulaiset. 

Kaiken kaikkiaan koko Rakkaus ei katso aikaa -trilogia on ollut erittäin viihdyttävä paketti ja ihana välipala synkempien kirjojen keskellä. Suosittelen koko kirjasarjaa todellakin niille, jotka osaavat olla ottamatta kaikkea niin tosissaan ;) Viihdyttävä lukemista ovat nämä kirjat!