Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma ja Prinsessa Armada

Kirjapostauksia on niin rästissä, etten enää edes muista kovin tarkkaan, milloin tämä on luettu. Ehkä helmikuussa. 

Taattua Tuija Lehtistä, ja vielä taatumpaa Saimia ja Selmaa. On jälleen kesäloma ja tytöt haluavat kerätä rahaa jälleen, isosisko Rebeckka vie tytöille melkein lyuvatut kesätyöt enon kaupassa, niin on keksittävä muita tapoja saada rahaa. Saimi ja Selma saavatkin kesän näytelmästä, jossa ovat mukana, ajatuksen alkaa tekemään ja myymään hevosratsastuksessa käytettäviä esteitä. Sitä varten täytyykin pyöriä talleilla, jolla pyörii tyttöjä vanhempi mysteeripoika, joka saa Selman pään sekaisin. Saimi tuhahtelee edelleen poikajutuille vaikka hänekin perässä on niin teinipoppari Daniel kuin vapaapalokuntatoveri palokuntaleirillä. Kommelluksiltakaan ei vältytä,eikä vanhoilta vaakuilta.

Saimi ja Selma kirjat ovat todellakin hyvän mielen kirjoja, ja vievät mukanaan lapsuuteen ja nupruuteen kun luin Tuija Lehtisen nuorten- ja lastenkirjoja paljon. Aika samanlaisiahan nämä monesti ovat mutta viihtyvyys on taattuu. Juonenkäänteitä, tai persoonallisia hahmoja ei puutu.

Oikein mahtavaa välipalalukemista.

Minna Rytisalo: Lempi

Olen lukenut nyt vuoden alussa kirjoja senverran nopealla tahdilla, että postaukset ei oikein pysy perässä. Siksipä vasta nyt pääsen kirjoittelemaan helmikuun ensimmäisestä luetusta kirjasta. Ja helmikuussa olen lukenut todella paljon. Nyt kuitenkin asiaan.

Minna Rytisalon Lempi  sijoittuu Lapin sotaan, sekä aikaan ennen sitä ja sen jälkeen. Kauppiaan tytär, toinen kaksosista, Lempi menee emännäksi pienen tilan Viljamille. Mukaan muuttaa myös Viljamin palkkaama piikatyttö Elli. Samaan aikaan Lempin kaksoissisar Sisko lähtee saksalaisen sotilaan Maxin mukana Saksaan. Viljamikin joutuu pian jättämään Lempin,ja menemään sotaan. Lempi ei jää kuitenkaan yksin vaan hänen seurakseen jää piikatyttö Elli. Tästä asetelmasta syntyy pienen tragedian ainekset.

Lempi on kerronnaltaan erilainen kirja siinä, ettei näennäinen kirjan päähenkilö pääse itse ääneen vaan tarinaa kerrotaan Viljamin, Ellin ja Siskon äänillä. Jokaiselle Lempi näyttäytyy erilaisena. Viljamille rakkaana palvottavana nuorikkona, Ellille kaupunkilaishempukkana, joka ei osaa pitää kotia, ja miksi Viljami onkaan tämä nainut. Siskolle Lempi on sisar, niin rakas ja identtisen kaksosuuden vuoksi sisaruksilla on erityislaatuinen suhde.

Kirja alkaa Viljamin osuudella, joka mielestäni jää muiden kahden näkökulmakertojan alle. Elli ei ole mikään mukava hahmo mutta hänen osuutensa lukeminen on juuri sen takia  hiipivän kauhistuttava nautinto Mielenkiintoisempi on vielä Siskon osuus, jossa tämä jo vanhana naisena muistelee suhdettaan Lempiin sekä tapahtumia väkivaltaisen Maxin kanssa sekä sitä, mitä tapahtui sodan jälkeen.

Lempi on todella hieno kirja. Kerronta, ja hahmot tulevat iholle. Hahmojen kohtalot järkyttävät, jättävät haikean hieman surumielisen olon. Pidin kirjasta ja sen hieman melankolisesta sävystä hyvin paljon.

Riikka Pulkkinen: Totta & Vieras

Ennen kun postailen maratonilla luetuista kirjoista ajattelin pienentää rästipostausteni jonoa kirjoittamalla kahdesta viimeisestä taami,kuussa luetusta kirjasta (Juu ja hurja määrä helmikuun luietuistakin on vielä postaamaatta. Puuh.)

Totta

Riikka Pulkkisen Totta on pyörinyt kirjahyllyssäni jo parin tai kolmen vuoden ajan. Löysin sen joskus kirpputorilta. Tänä vuonna tavoitteeni on lukea ainakin kymmenen oman hyllyni lukematonta kirjaa, joista alkuvuodesta valitsin viisi, jotka aion lukea. Totta oli ysi niistä. Pidän kirjan kannesta jotenkin todella paljon. Se puhuttelee minua ja oli totta puhuakseni aika iso syy sille, että kirja tarttui mukaani kirpparikierrokselta. Minusta kauniit kirjat ovat sisustuselementtejä siinä missä koriste-esineetkin. 

Siinä missä Pulkkiselta aiemmin lukemani Raja jäi aika hajanaiseksi eikä mitenkään erityiseksi lukukokemukseski, Totta oli enemmän makuuni. Jokin tarinan tunnelmassa veti minua puoleensa, ja kertojat tulivat lähelle ihoa. Jättivät jäljen.

Kirja kertoo Elsasta, joka on kuolemassa syöpään. Enemmän tarinaa kerrotaan kuitenkin hänen lapsenlapsensa Annan, miehnsä Martin ja tyttärensä Eleanooraan näkökulmasta. Anna etenkin saa suuren roolin tarinassa. Ääneen pääsee myös nuori nainen menneisyydestä, Eeva joka on ollut perheen lastenhoitaja Eleoneeran lapsuudessa kun Elsa on tehnyt uraa ja Martti on ollut tuottelias taiteilija.

Kirjassa on aika suuria teemoja. Miten käsitellä menetystä, ja hyväksyä se että läheinen on hiipumassa pois. Miten tehdä oikeita valintoja, ja sitten elää niiden kanssa. Jollain tavalla Annan ja Eevan tarinat nivoutuvat toisiinsa niinkin pitkälle, että eräässä kohtauksessa molemmat tuntuvat olevan äänessä mutta eri ajoissa. Totta onkin hyvoin mielenkiintoisesti rakennettu kokonaisuus, joka ei anna valmiiksi puristeltuja vastauksia. Pidin kirjasta, ja jopa sen mutkittelevasta kielestä yllättävän paljon vaikka yleensä karsastan liiallista kielellä kikkailua. Keskiössä on perhe ja salaisuudet.

Vieras

Vieras, jonka lainasin kirjastosta melkein heti Totta -kirjan lukemisen jälkeen kertoo taas hieman erilaisen tarinan. Kirjan päähenkilö Maria on pappi, joka päättää lähteä Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin, maahan josta hänen äitinsä, joka kuoli hänen ollessaan nuori tyttö, on lähtöisin. Mukanaan Marialla on vain päällä olevat vaatteensa, sekä pieni muumipäiväkirja, jossa tutun ulkomaalaistaustaisen tytön tarina on kirjoitettuna. 

Kirjassas liikutaan niin nyt-hetkessä jossa Maria seikkailee Amerikassa ja löytää kämppiksensä kautta takaisin tanssin maailmaan, jonka on jättänyt nuoruutensa jälkeen. Samalla Maria palaa muistoissaan niin lähiaikojen tapahtumiin kotikaupunmgissa Helsingissä kuin vaikean syömishäiriön siivittämään nuoruuteen pohjanmaalaisessa pikkukaupungissa. Samalla muistellaan äitiä. 

Uskonto on yksi tärkeä aihe kirjassa. Nuorena Maria on kiihkoileva uskovainen nuori, joka pitää syömättömyyttä ja pakkomielteistä liikkumista tapana palvella jumalaa ja olla sekä neitseellinen että tulla pyhimykseksi. Yhdessä muutaman muun uskovan kanssa pidetään kokouksia, joissa jokainen lupaa tehdä jotain jumalaa varten. 

Myös omia kipukohtia Marialla tuntuu olevan, kuten vaikeus tulla raskaaksi ja lapsettomuus. Olleessan yhdysvalloissa Maria tuntuu ikäänkuin pakenevan omaa elämäänsä löytäen samalla itseään.

Tämäkin oli mielestäni mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja, vaikka itse henkilökohtaisesti pidin enemmän Totta . romaanista. 

Riikka Pulkkista haluan ehdottomasti lukea lisääkin.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Tämä kirja on pyörinyt TBR-listallani jo pitkään ja viimein sain sen luettua talvi-iltain maratonin aikana Loppiaisen aikoihin. Täytyy sanoa, että tykkäsin kirjasta kyllä mutta ei se niin hyvä ollut kuin oletin. Hyvin kirjoitettu, oivaltava ja paikoitelleen melko hauskakin kirja se toki oli mutta lukukokemus oli silti laimeampi kuin oletin.

Mielensäpahoittaja on tyypillinen suomalainen elämän ehtoopuolella elelevä mies, joka pahoittaa mielensä milloin mistäkin. Muun muassa se, että  jouluna kinkun sijasta on kalkkunaa, pahoittaa tämän herran mielen.  Vaimo on hoitokodissa, eikä juuri enää puhele. Paras ystävä on kuollut ja aikuiset lapset käyvät harvoin. Kotona on saatava asua, ja mieli pahoittuu, kun lääkäri kieltää autolla ajonkin. 

Mielensäpahoittaja osaa kyllä mennä sisään vanhuksen ajatusmaailmaan mutta onko kyseinen ajatusmaailma ehkä hieman streotypinen? Toisaalta asioiden kärjistys tällaisissa kirjoissa on usein on toimiva tehokeino. 

Pidin kirjassa siitä, että sitä lukemalla ainakin pääsin täysin omaa ajatusmaailmaani erilaisen tyypin nahkoihin. 

J.S Meresmaa: Keskilinnan ritarit

Kuukausi sitten sain luettua J.S Meresmaan Keskilinnan ritarit loppuun lukumaratonilla. Kyseinen painoshan on yhdistetty laitos kolmesta pienoisromaanista (Aseenkantajan kunnia, Ritarin kunnia, ja Kuninkaan tahto), jotka ovat ilmestyneet alunperin E-kirjoina. Itse olen hieman vanhanaikainen lukemisen kanssa ja suosin edelleen kansiin painettuja kirjoja, joita voi kosketella ja nuuskia ja lukea ja,,,no käsitätte pointin, Siksi olin innoissani kun kuulin, että nämä kirjat on julkaistu tässä perinteisemmässä muodossa,

Keskilinnan ritarit sisälsi kaikkea mitä hyvältä fantasiakirjalta voi haluta, Seikkailua, kuuman romanssin ja juonittelua sekä keskiaikaisen maailman, Parasta oli kenties se että tuo kuuma romanssi oli kahden miehen välillä. Romanssi oli vieläpä toteutettu aikalailla hyvällä maulla ilman yliampuvuutta. Tykkäsin tästä osasta kirjaa todella paljon etenkin siksi ettei päähenkiläiden välillä ollut pelkkä seksiä vaan mukana oli muutakin.

Tarina alkaa siitä kun Keskilinnan ritari Jehrem erotetaan ja karkoitetaan Keskilinnasta. Hänen entinen aseenkantajansa on kuollut onnettomuudessa vuosia aiemmin ja nyt näyttää ettei kyseessä olekana ollut onnettomuus, josta Jehrem on nyt saamassa syyt niskoilleen. Myön Jehremin isä on kuollut, ja Jehrem alkaa pohtia olisiko isänkin kuolemassa jotain hämärää. Avukseen Jehrem lähtee hakemaan aseenkantaja-kokelas Konnoa, jota Jehrem ei ole kokelasajan jälkeen halunnut pitää palveluksessaan joidenkin hieman epäsovinnaisten tunteidensa takia. Alkaa matka, jonka aikana vaarat ovat moninaiset ja tunteetn miesten välillä heittelehtivät suunnasta toiseen. Intohimoltakaan ei voida välttyä.

Keskilinnan ritarit on hyvää viihdettä ja koukuttava tarina, jonka lukeminen oli nautinto. Pidin siitä todella paljon. Juoni vetää hyvin, ja kirja onkin melko juonivoittoinen johtuen varmaan siitä, että kyseessä on kuitenkin kolme pienoisromaania, joka lajityyppinsä vuoksi tarvitsee tiivistä otetta, Moitittavaa en juurikaan keksi tästä kirjasta, koska tämä oli vain niin minun kirjani. Juuri sellainen jollaisten lukemisesta nautin eniten.

Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma: kamera käy

s

Olen todella jäljessä näiden postausteni kanssa taas kerran, joten nyt on aika ottaa härkää sarvista ja alkaa purkamaan tätä sumaa. Ensimmäisenä jonossa on Tuija Lehtisen ihanan Saimi & Selma -sarjan kolmas osa. Saimi ja Selmahan ovat alunperin esiintyneet Lehtisen Rebecca-sarjassa, Rebecan pikkusiskoina, jotka kulkivat yhdessä kuin paita ja peppu keksien kaikenlaisia ideoita,

Sittemmin Saimi ja Selma saivat oman sarjansa, ja olen nyt sitten lukenut kaikki tähän mennessä ilmestyneet osat, Pikkuhiljaa Saimi ja Selma ovat eriytyneet toisistaan ja saaneet omia erilaisia kiinnostuksen kohteitaan. Tämä on tuonut hieman kitkaa tyttöjen väleihin.

Selma pyörii koulussa suosittujen tyttöjen kanssa ja kuuluu heidän kanssaan samaan cheerleading ryhmään. Saimia sellainen ei voisi vähempää kiinnostaa, ja hän harrastaakin vapaapalokuntailua ystävänsä kanssa. Selma on kiinnostunut enemmän tyttöjen jutuista; vaatteista ja ihqusta kaikkien ihailemasta poppitähdestä Danielista. Kun  julkisuuteen kerrotaan Danieliin liittyvästä kilpailusta, jonka voittajat pääsevät osallistumaan tämän musavideon kuvauksiin, käy Selman cheerleaderporukka kuumana. Kisaan on osallistuttava. Vastahakoinen iso-veli Mossu värvätään tämän tyttöystävän avustuksella kuvaajaksi tyttötiimille. Veljen tekemät omituiset youtube-videot kertovat ainakin sen, että tämä osaa kuvata, Samaan aikaan Saimi tuhahtelee tyttöjen pyrkimyksille, eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa joku Daniel.

Kamera Käy on aika Selman näkökulmaan painottuva vaikka Saimillakin on oma isohko roolinsa varsinkin kirjan loppupuolella. Pääjuonen kanssa kulkevat tarinan mukana samalla myös hulvattottmat vanhukset, joita käydään moikkaamassa erinäisissä tapahtumissa vanhainkodilla. Tarina on taattua Lehtisen lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta. Solju luettaessa kuin vanha lempivillasukka jalkaan. Henkilähahmot ovat hauskoja, tarina etenee miellytävästi ja samalla pohditaan nuorille tärkeitä asioita kuten esimerkiksi identiteettiä. Saimin ja Selman eriytymisestä on tullut tämän sarjan juju. Miten ennen niin läheiset siskokset pystyvät selvitymään ja pitämään keskinäisen suhteensa hyvän kun mielenkiinnon kohteet ja kaveripiirit alkavat vähän kerrassaan eriytyä. Tätä osaa tarinasta on todella mielenkiintoista seurata.

Saimi ja Selma kirjat ovat kuitenkin ennen kaikkea hyvän mielen kirjoja, ja niillä on hyvä parantua vaikkapa lukujumista. Seuraan heidän tarinaansa jatkossakin erityisellä mielenkiinnolla.

Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin Sydämet

Lukujumi taitaa olla vaihteeksi väistynyt, sillä sain luettua tämän kirjan yhden päivän aikana (okei tämä on suhteellisen ohut nuorten kirja mutta silti :D) sunnuntaina. Hyvä minä! Tästä se lukeminen lähtee uuteen nousuun, ja minulla on kesälle paljon ideoita siihen, mitä kaikkea aioin lukea. Etenkin kun tämän viikon perjantaina alkaa jalkapallon EM-kisat, mikä tarkoittaa sitä, että telkkari on varattu avomiehelle seuraavat pari viikkoa. Minä aion istua sohvan divaaniosalla, ja lukea kirjoja ja ehkä kirjoittaa itse jotain samalla kun toinen puolisko katsoo jalkapalloaan. :D

Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta itse kirjaan Khao Lakin sydämet. Marja-Leena Tiainen on tuttu kirjailija jo siltä ajalta, kun olin itsekin vielä hänen kirjojensa kohderyhmää vuosia sitten. (ai miten niin olen vanha.. :D Koin järkytyksen viime lauantaina kun omista lakkiaisistani oli kulunut kymmenen vuotta).  Tiaisen kirjat kertovat melkein aina jostain hieman vakavammasta aiheesta mutta kevyemmällä nuorille sopivalla otteetlla. Pitkästä aikaa teki mieleni lukea jotain kirjailijattarelta ja hyppysiini tarttui siis tämä Khao Lakin sydämet.

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Emmasta, joka matkustaa isoäitinsä, sekä tätinsä ja tämän miehen kanssa Khao Lakiin kahdeksi viikoksi. Kyseessä ei ole  kuitenkaan mikään aivan tavallinen lomamatka, vaan seurueella on missio. Emma on ollut Khao Lakissa ennenkin kohtalon vuonna 2004, jolloin hän menetti koko perheensä tsunamille. Emma pelastui itse erään paikallisen miehen ansioista, ja matkan tarkoituksena on löytää tämä mies ja päästä kiittämään tätä pelastuksesta. 

Emman muistot tsunamista vyöryvät päälle paikan päällä. Takaumissa kuvataan menneisyyttä ja katastrofia sekä sen jälkimaininkeja. Nykyisyydessä pelastansa etsimisen lisäksi Emma tutustuu myös itä-suomalaiseen Venlaan ja tämän perheeseen, sekä ruotsalaiseen Lukakseen, joka on itsekin menettänyt perhettään tsunamissa. 

Kirjassa kerrotaan joitain lukuja myös Venlan näkökulmasta, joka on vain tavallinen teini perhematkalla. Lomakokemus Khao Lakissa on hieman erilainen, ja Venla vaikuttaa kirjan alussa melkoisen vähemmän kypsältä kuin Emma, mikä ei tietenkään ole erilaisten taustojen takia mikään ihme. Kirjan aikana Venlakin alkaa nähdä kuitenkin maailmaa laajemmin kuin vain oman mukavuutensa ympärillä.

Khao Lakin sydämet on hienolla tavalla kirjoitettu koskettava tarina nuorille. Se kertoo suuresta surusta, ja siitä että elämä voi jatkua tragediankin jälkeen. Kyyneleetkin tuli pari kertaa lukiessa tirautettua. Pidin kirjasta paljon. Toki aiheesta olisi saanut vielä pidemmän ja syvemmällekin menevän kirjan kirjoitettua. Tämä oli kuitenkin mielestäni sopivan mittainen ja tasapainoinen tarina nuoren tytön selviämisestä hankalien ja tuskallisten muistojen ja elämäntapahtumien kanssa. 

Anu Holopainen: Ihon Alaiset

Viimeksi olen saanut luettua kirjan loppuun joskus talvella, ja sekin on vielä postaamatta. Hupsis. Lukufiilis pja into kaikkeen muuhunkin on ollut vähän hakusessa. Jospa se tästä. Olen kyllä lukenut joitain kirjoja pitkällekin mutta loppuun saaminen on työn ja tuskan takana. Joskus sitä fiilistä ei vain ole. Toivon, että kesä innostaisi taas lukemisen pariinkin. Ja siten myös takaisin tänne kirjablogimaailmaan.

Nyt kuitenkin asiaan. Olen lukenut tämän kirjan jo muutama kuukausi sitten, joten muistukuvat ovat hieman hatarat. Kirjassa ollaan Suomessa tulevaisuudessa, kenties lähitulevaisuudessa tai vähän pidemmällä. Maailma on joka tapauksessa aika erilainen. Vaikka toisaalta, ei siitä maailmankuvasta aivan kaukanakaan olla.

Kaikille on tehty kaunesleikkauksia ja muita muokkauksia. Tai ainakin kaikille, johon on siihen varaa,  Jara on teini-ikäinen poika, joka joutuu vanhempiensa vaatimuksena elämään luomuna. Ja sekös jannua harmittaa. Kaikilla hänen ystävillään on muokkauksia, ja heitä on leikelty. Jara haluaa epätoivoisesti itsekin samaa. 

Kesällä Jaralle avautuu tilaisuus mennä Helsinkiin kesätöihin ja tienata rahaa. Täysi-ikäisyyskin lähestyy, joten Jaran suhtautuu toiveikkaasti tulevaisuuteen ja siihen, että hän vielä pääsee kauneusleikkaukseen. 

Yhteiskunnassa on kuitenkin myös niitä, jotka radikaalistikin haluavat vastustaa ajan kauneuskäsityksiä ja puolustaa luomuisuutta elämäntapana. Jaran kannattaa varoa, mitä toivoo.

Ihon alaiset on melko pysäyttävä nuorille suunnattu kirja. Sen pinnallisuus ja ulkonäkökeskeisyys peilaantuu oikeaan maailmaan. Kaikenlainen feikkiys on tietyissä piireissä oikeastikin haluttua ja ihmiset muokkaavat jo nykyään kehoaan mitä ihmeellisimmin tavoin. En näe asiassa mitään väärää, mikäli joku haluaa niin tehdä, En kuitenkaan toivoisi,että maailma olisi sellainen kuin Ihon Alaisissa. Että kauneusleikkaukset ja kehon muokkaus muuttuisi statusymboliksi, ja asiaksi joka eriarvoistaa ihmiset, ja luo kaikille pakon muokata itseään kyseisten ihanteiden mukaiseksi.

Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille joita tällainen yhteiskuntaan kantaa ottava dystooppinen kirjallisuus kiinnostaa. Miksi ei muillekin. Kirja on hyvin kirjoitettu, ja laittaa lukijan todella ajattelemaan,

Anna Hallava: Operaatio Huulituuli

Operaatio Huulituuli jatka teinikeiju Ofelian tarinaa,joka alkoi kirjassa Sammakkoprinsessa. Ofelia on 14-vuotias tyttö jolla on kaksoiselämä. Hän on koulussa tavallinen ihmistyttö mutta salaisesti hän on keiju. Ja vieläpä kuninkaallista keijusukua. Tämän hän sai selville täytettyään 13 edellisessä osassa. Ofelialla on myös kummilahjaksi saatu rakkauden tunnistamisen taito. Hän voi suudella vain tosirakkauttaan. Muut muuttuvat hänen suudelmistaan sammakoiksi.

Operaatio Huulituulessa Ofelia kuulee taikajuomasta jonka avulla muidenkin suuteleminen onnistuu ilman sammakkoefektiä. Ofelia haluaa kaikin keinoin saada tuota lientä hyppysiinsä jotta pääsisi pussaamaan hottiksia. Samaan aikaan Ofelian täytyy opetella keijumaailman saloja ja tapoja sillä hänestä ollaan tekemässä kruununprinsessaa. Kaiken tämän keskellä Ofelia onnistuu koheltamaan melkoisen paljon. Melko hupsu teini kun on. Vaikka hänessä alkaa mielestäni hitusen näkymään pieniä kypsymisen merkkejä.

Operaatio Huulituuli on hauskalla tavalla kirjoitettua teinihömppää, joka saa hyvälle tuulelle. Jos kaipaa piristystä ja kevyttä luettavaa kannattaa tarttua tähän. Keijujen maailma etenkin on hyvin rakennettu ja Ofelian seikkailuja siellä on hauskin lukea.

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Viikko sitten tehdyllä kirjastoreissulla sattui hyppysiini tämä Pulkkisen kirja, joka on siis alunperin ilmestynyt jatkokertomuksena naistenlehdessä. Kirja oli mukavan ohut ja mielenkiintoisen oloinen, joten olihan se lainattava. Luinkin sen viime viikolla muistaakseni yhden illan (meni vähän yön puolelle) aikana.

Iiris Lempimvaara on koulupsykologi, jonka miesystävä jatkaa. Kirjassa kerrotaan siitä, miten Iiris selviytyy erosta. Alku on hankalaa ja Iiriksellä tuntuu olevan pieni pakkomielle eksästään, hän jopa vakoilee tätä. Pikkuhiljaa elämä alkaa kuitenkin tarjota jotain muutakin. Iiris käy treffeillä, hengailee naapurissa asuvan Marja-Liisan kanssa, jonka Kauniista ja Rohkeista opittu elämänfilosofia alkaa tarttumaan Iirikseenkin. Myös töissä Iiris löytää itselleen uuden projektin erään hiljaisen tytön auttamisen muodossa.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on hieman omituinen kirja. Päähahmo Iiris on mielenkiintoinen tuttavuus, joka herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Välillä Iiris on todella ärsyttävä ja suoraan sanottuna itsekeskeinen oman navan tuijoittelija. Välillä hän onnistuu kuienkin olemaan hauska ja välittävä ihminen.

Tämä on Pullkiselta varmaan hänen kevein kirjansa (en tosin ole lukenut vasta kuin yhden hänen kirjansa). Silti kirja on omalla tavallaan ehkä hieman keittiöpsykologisesti syvällinen. Kirja on päällisi puolin aikalailla chick-lit tyylinen teos mutta sen tyyli ja Pulkkisen kirjoitustapa poikkeaa melkoisesti chic-litin kirjoitustyylistä. Siinä on oma Pulkkismainen leimansa.

Annoin kirjalle Goodreadsissa kolme tähteä. Tämä oli ihan kiva lukukokemus, ja kirja oli mukavan kevyen hömppäinen olematta sitä liikaa. Jokin Pulkkisen kirjoitustyylissä hieman tökkii minua välillä mutta se ei kuitenkaan pilannut tämän kirja lukunautintoa juurikaan.

Sofi Oksanen:Norma

Norma on hieman erilaista Sofi Oksasta, ja nettiä selailemalla saa sen kuvan, ettei tämä sovi aivan kaikkien pirtaan. Minun pirtaani se kuitenkin sopi ja nautin Normasta enemmän kuin Sofi Oksasen aiemmista kirjoista (niistä, jotka siis ole lukenut. Esimerkiksi se Kyyhkys-kirja on lukematta), vaikka pidin toki niistäkin. En vain niin paljon kuin Normasta.

Norma on erikoislaatuinen nuori nainen, jonka hiukset kasvavat hämmästyttävää vauhtia, ovat kasvaneet hänen syntymästään lähtien. Hiukset myös käyttäytyvät oudosti; varoittavat vaarasta ja aiheuttavat Normalle etiäisiä. Norman äiti on suojellut tytärtään aina mutta kirja alussa Norma on äidin hautajaisissa. Äiit on eräänä aamuna kävellyt metron alle. Normasta kaikki tuntuu hieman oudolta, sillä äiti ei ole vaikuttanut millään tavalla itsetuhoiselta. Norma alkaa saamaan vastauksia kun hän löytää äidin tekemiä videoita, jotka on tarkoitettu viestiksi Normalle. Nauhat vievät Norman suvun historian lähteille, ja selittävät myös äidin ottaneen velkaa ja suunnitelleen maastamuuttoa Norman kanssa ja takia. Samaan aikaan äidin entinen työpaikka, ja sen taustalla toimivat hämärät tyypit yrittävät saada velkojaan Normalta.

Norma on mielenkiintoisesti ja vetävästä kirjoitettu tarina 2010-luvun Suomesta mutta maustettuna maagisella realismilla, lähinnä Norman hiusten kautta. Teemat rivien välissä ovat yhteiskunnalliset ja kuvaavat nimenomaan naisten oikeuksia. Kirjassa ulkonäkökeskeisyys on vallalla, ja maailman markkinoita hallitsee hiusala. Norman äidin työpaikka kampaamo Tukkataika on lisäksi mukanana vielä jossain pahaenteisemmessäkin toiminnassa.

Norman idea on omaperäinen, ja toteutus suurimmaksi osaksi hyvä. Jotkin asiat juonessa jäivät hieman hämmentämään itseäni. En viitsi paneutua niihin sen tarkemmin, etten tule spoilanneeksi mitään. Tuntuu vähän siltä, että Norma vaatisi vielä toisen lukukerran, jotta ymmärtäisin sen täysin. Etenkin siksi, että tämä ensimmäinen lukukerta oli melkoisen intensiivinen kokemus. Harmi vain, että kirja oli minulla pikalainana, niin uudelleenlukuun ei nyt ollut aikaa.

Voi olla, että tämä kirja pitää ostaa ihan omaksi jossain vaiheessa. Niin suuren vaikutuksen se teki minuun. Suosittelen tätä kirjaa ainakin sellaisille lukijoille, joita ei maaginen realismi säikytä. Jos olet tiukan realismin ystävä niin sitten harkitsisin ainakin jonkin aikaa tämän lukemista. Toisaalta mikä sen parempaa kuin tutustua johonkin uuteen juttuun myös kirjallisuuden saralla, ainahan lukemisen voi jättää keskenkin. Jos voi ;)

Norma on minulle vuoden 2015 luettujen kirjojen parhaimmistoa.

Anna-Leena Härkönen: Onnen Tunti

Olen tykännyt Anna-Leena Härkösestä siitä asti kun luin Häräntappoaseen yläasteella. Hän osaa kirjoittaa vetävästi, ironisesti ja virne suupielessä. Sama pätee myös näihin aikuisempiin ja vakavempiin kirjoihin. Härkösen tapa kirjoittaa on hyvä. Onnen tunti on ensimmäinen Härkösen kirja pitkään aikaa, siis fiktiivinen sellainen, jonka olen lukenut.

Tuula elää hyvin sujuvaa uusperheen arkea miehensä Harrin ja kymmenen-vuotiaan poikansa Roopen kanssa. Jokin kuitenkin tuntuu puuttuvan, ja Tuula joka ei enää pysty saamaan lapsia alkaa kaivata niitä, ja tulee ajatelleeksi sijaislapsien ottamista. Pienen suostuttelun jälkeen myös Harri innostuu sijoistuslapsista ja Roopellekin asia sopii. Tuula ja Harri käyvät sijaisvanhemmilta vaaditun kurssin ja aika pian löytyy kaksi mahdollista lasta; sisarukset Luke ja Venni, jotka ovat 8 - ja 5-vuotiaat. Kaikki ei kuitenkaan suju kuin tanssi. Lasten bilologinen äiti ei ole iloinen järjestelystä, Lukella on ongelmia sopeutua uuteen perheeseen vaikka hän tuleekin hyvin toimeen Roopen kanssa. Venni taas on läheisriippuinen tyttö, joka seurailee Tuulaa joka paikkaan. Voiko myös negtiivisia ajatuksia tuntea vaikka itse on halunnut lapset ottaa? Apuakaan ei ole helppo saada vaikka niitä on sosiaalitoimesta luvattu tarvittaessa;jonot ovat niin pitkät. Päätöksiäkään lasten suhteen ei voi tehdä ilman biologisten vanhempien suostumusta. Miten lapset sopeutuvat, ja miten Tuula sopeutuu muuttuneeseen perhearkeen.

Onnen Tunti pureutuu tärkeään aiheeseen, ja tarkastelee sitä monelta eri kantilta. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja nopealukuinen, joskin loppuratkaisu oli ehkä loppujen lopuksi hieman liian helppo. Tarina jäi myös hieman avonaiseksi, ja jäin kaipaamaan jotain lisää. Kirja oli kuitenkin kaiken kaikkiaan oikein luettava tapaus, ja sen luki mielellään. Melkeinpä ahmimalla.

Suosittelen kirjaa Anna-Leena Härkösen ystäville, ja niille, joita kyseinen aihe kasvatuslapsista kiinnostaa.

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

On elokuun viimeinen kokonainen viikko, ja minä olen rästipostauksien kanssa menossa vasta kirjassa, jonka luin juhannuksena :D O-ou. Vielä on silti toivoa, että pääsen näiden postausten kanssa reaaliaikaan vielä tämän vuoden puolella.

Kuolema Ehtoolehdossa, mitä siitä sanoisin. Odotukseni ylittivät sitä lukiessani moninkertaisesti. En olisi uskonut, että vanhuksista kertova kirja voisi oikeasti olla niin äärettömän hyvä. Tai no, mitä ihmettelemistä siinä on. Ovathan vanhat ihmiset kiinnostavia, ja kaiken hypetyksen arvoisia. Etenkin arvostuksen vaikka kirjan vanhukset eivät olleet järin arvokkaasti käyttäytyviä vaikka kaiken arvokkuuden ansaitsevatkin. :D Kirjan päämummelit olivat hulvattomia! Samaistuttavia ja ihania. Suloisia mummonhöppänöitä vaikkakin todella viisaita ja terävänäköisiä. Irma ja Siiri (Siiri oli minunkin mummoni nimi näin ohimennen, vaikka ei sinällään liitykään tähän kirjaan) käyttävät päivänsä korttia pelaten ja muiden vanhusten kanssa juoruillen. Silti he saavat myös omaa rauhaansa omissa pikku yksiöissään palvelutalossa. Siiri rakastaa myös ratikalla kulkemista pitkin Helsinkiä.

Kun palvelutalon mukava kokkipoika kuolee hämärissä olosuhteissa, alkavat hälytyskellot soida mummojen päissä. Koko palvelutalossa ja sen johtajassa on jotain outoa. Yhdessä mummelit alkavat tutkia asioita tarkemmin, jonka jälkeen Irmasta tulee aivan höperö. Ennen suhteellsien järkevässä kunnossa olevan Irman muutos, ja tämän siirto talossa dementikoille tarkoitettuun Ryhmäkotiin nostattaa Siirin epäluuloja entisestään ja hän yhdistää voimansa entinsen äidinkielenopettaja Anna-Liisan. Mitä kaikkea Ehtoolehdon kulisseista löytyykään?

Kuolema Ehdoolehdossa on ihanan viihdyttävä kirja, jonka henkilöhahmot ovat vertaansa vailla. Vanhukset ovat mahtavia! Monta kertaa olisi tehnyt mieli nauraa ääneen tätä kirjaa lukiessa. Koko tarinan pohjalla on kuitenkin myös syvempi merkitys. Vanhusten hoito ja sen puutteet herättävät ajatuksia. Kauhistuttavia ajatuksia. Toivottavasti totuus ei ole aivan yhtä raadollinen. Onneksi tässä kirjassa vanhuksille käy vielä melko hyvin. 

Tämä kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja haluan ehdottomasti lukea Ehtoolehdon vanhuksista vielä lisää.

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö

Alkukesällä luettujen kirjojen postaukset ovat edelleen kesken, tuhma minä. Olen ollut viime aikoina luvattoman huono kirjabloggaaja mutta olen edelleen innostunut lukemisesta ja kirjablogin pitämisestä. Kyllähän hidas tahti on parempi kun ei minkäänlaista tahtia ollenkaan. :D

Nyt kuitenkin asiaan. Eli Sarianna Vaaran omaelämänkerralliseen romaaniin Huomenkellotyttö. Kirja pohjautuu siis Marianna Vaaran omaan lapsuuteen ja  nuoruuteen mielenterveysongelmaisen äidin kanssa.

Anna asuu äitinsä Elenan kanssa kahdestaan, isosisko on muuttanut pois opiskelujen perässä eikä paljoa tykkää kotona käydä. Parhaimmillaan elämä äidin kanssa on hauskaa ja mielikuvitusrikasta. Pahimmillaan Anna joutuu pelkäämään äitinsä puolesta, ja hakemaan apua ulkopuolelta. Äiti sairastaa skitsofreniaa, ja on myös maanisdepressiivinen. Annan elämään mielenterveysongelmaisen äidin kanssa mahtuu elämän kaikki kirjot. Välillä äidin kanssa on ihanaa, ja kahdestaan asuminen on huippua. Välillä elämä on taas painajaista kun joutuu pelkäämään pois joutumista ja sitä, että äiti tekee itselleen jotain. Elämään mahtuu niin valoa kuin varjoakin kun Anna kasvaa lapsesta aikuiseksi äitinsä varjossa. Äiti on samalla niin rakas, ja samalla vaatii Annalta aivan liikaa. Äiti-tytärsuhde on ristiriitainen. Anna on parhaimmillaan äidin oma Huomenkellotyttö, ja pahimmillaan äiti uppoaa pelkästään itseensä.

Huomenkellotyttö on hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja. Se pääsee syvälle henkilöidensä sisään, ja se sisältää niin iloa kuin suruakin, sekä paljon ahdistusta. Tarina on elämänmakuinen ja aito, kenties juuri siksi että se on omTaelämänkerrallinen. En tiedä mitä muuta voisin kirjasta sanoa, ehkäpä sen että vaikka lukemisesta on jo aikaa jonkun verran, on kirja edelleen vahvana tunteena mielessäni. Todella vaikuttava teos, jota suosittelen luettavaksi jos tämmöinen kirjallisuus vähääkään kiinnostaa. 

Tuija Lehtinen: Armon aika

Keväällä oli allekirjoittaneella melkoinen lukujumi, jota parantelin alkuun Tuija Lehtisen Rebecca-sarjasta, joka on hänen nuorille suunnattua kirjallisuuttaan, ja sarjan avulla lukujumi vähitellen aukeni (nyt kuitenkin Rebecca sarja jää rästiin; ehkä joskus kirjoitan siitä mutta en lähiaikona). Kun sitten uutuushyllystä sattui kesän korvalla vastaan Tuija Lehtisen aikuisille suunnattu romaani, tulin ottaneeksi sen lainaan. Nuorten kirjoista kohti aikuisten kirjoja pienin askelin ;)

Mona Meri on muuttanut takaisin Suomeen erottuaan muusikko-miehestään. Uusia tuuli kaivatessaan hän päätyy töihin enonsa apteekkiin pikkukaupunkiin, jossa Mona on vieraillut viimeksi lapsuudessaan. Mona pääty asumaan enonsa omistamaan kiinteistöön ja saa naapuriinsa tätinsä sekä vanhan äreän isotädin, jota täti hoitaa.

Kuunnellessaan paikallista radiokanavaa, Mona kiinnittää huomionsa pehmeä-ääniseen radiojuontajaan. Töissä Mona tutustuu työkavereihin ja joutuu tekemisiin hankalienkin asiakkaiden kanssa. Jokaista kiinnostaa Mona ja hänen elämänä; onhan hän kaupungin uusin asukas. Salaperäinen ihailija ostaa Monalle shampanjaa baarissa, ja lopulta tämän henkilöllisyyskin paljastuu lopulta.

Jotain hämrää on tekeillä myös Monan tätien elämässä. Isotäti tuntuu välillä oleva sekaisin, ja nuorempi täti-ihminen on omituisessa asemassa työskennellessään apteekissa vaikka hän ei näy tekevän töissä juuri mitään.

Armon aika on kaikkea sitä mitä romanttiselta viihdekirjallisuudelta voi odottaa, lisäksi se on hauskasti kirjoitettu ja Tuija Lehtisen kirjoille tuttuun tapaan henkilöhahmot ovat todella värikästä joukkoa. Tämäkin oli täydellinen kirja lukujumia parantamaa, sillä se soljui helposti eteenpäin ja toimi piristysruiskuna arkimurheiden keskellä. Suosittelen kaikillie viihdekirjallisuuden ystäville, ja erityisesti kesällä luettavaksi.

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset

Luin helmikuussa jälleen nuorille suunnattua dystopiaa mutta tällä kertaa kotimaista sellaista. Eija Lappalaisen & Anne Leinosen Routasisarukset sijoittuu tulevaisuuteen 2300-luvulle. Ihmiskunta on onnistunut muuttamaan maailmaa huonompaan suuntaan bioterrorin ynnä muun sellaisen kautta. Maailma ja Eurooppa on jakautunut muutamana eri alueeseen, joita ovat muun muassa Meri, Taivas, Laakso, Metsä ja Rauniot. 

Toinen kirjan näkökulmakertojista, Utu elää Laaksossa, jossa kasvatetaan Tiinettärien tuomia lapsia. Biologiseen lisääntymiseen on mahdollisuus vain harvalla ja suurin osa ihmisistä tehdään keinotekoisesti hedelmättömiksi. Utu on tuntenut itsensä aina erilaiseksi, sillä hän osaa kommunikoida koneiden kanssa. Hänen ainoa ymmärtäjänsä Marras on joutunut lähtemään Laaksosta eräiden tapahtumien jälkeen, ja Utu tuntee itsensä yksinäiseksi. Hän haluaa löytää Marraksen, joten hän karkaa junan kyydissä pois kohti Metsää, jonne Marras on hänen tietämäsä mukaan lähtenyt.

Utun karkauksen jälkeen kirja siirtyy käsittelemään asioita vuorostaan Marraksen näkökulmasta ja hänen kertomanaan. Marras on empaatikko, joka saa yhteyden helposti ihmisiin ja pystyy myös kyseenalaisesti manipuloimaan näitä. Hän seurustelee Tiinettären kanssa ja työskentelee tehtaassa jonkinlaisena yhdyshenkilönä. Marraksella on oma tapansa toimia, ja omat tarkoitusperänsä. Hän haaveilee kapinasta, ja siitä, että ihmiset saisivat lisääntyä omasta tahdostaan.

Kirja jatkuu ja kertoo tarinaansa vuroin Marraksen ja vuoroin Utun näkökulmasta. Lopulta hahmojen tarinan risteävät joksikin aikaa myös toisiaan vasten. Juoni kirjassa on mielenkiintoinen, ja mielestäni dystooppineen maailma on hyvin rakennettu. Asioita selitetään myös sopivassa määrin, vaikka monet asiat jäävätkin vielä salaisuuden verhon taakse. Kirjalle on kuitenkin jatkoa, jota haluan ehdottomasti päästä jossain vaiheessa lukemaan.

Suosittelen tätä ehdottomasta dystopioista kiinnostuneille. Kyllä suomalaisetkin osaavat kirjoittaa hyviä sellaisia.

Mini-arviot maratonkirjoista

Muistatte varmaan (tai sitten ette), että pidin helmikuun alussa oman kirjamaraton-päivän. No tällä hetkellä kirjat, jotka maratonini aikan luin ovat viellä vailla arvostelua. Minulla on monta muutakin postausta ja luetun kirjan arviota rästissä, joten teen noista maratonin aikana lukemistani kirjoista mini-arviot tähän samaan postaukseen. :) Toivottavasti saisin helmikuussa luetut kirjat nyt hyvissä ajoin tämän kuun sisällä postattua.

Aloitetaan kuitenkin nyt lukumaratonini ensimmäisestä kirjasta:

Antoine de Seint-Exupery: Pikku Prinssi

En lukenut tätä kaikkien rakastamaa lastenkirjaa lapsena eikä sitä myöskään luettu minulle kenenkään muun toimesta, joten oli pakko viimein tarttua tähänkin kirjaan. Tarina oli kaunis ja surullinen ja ihana. Sanon tämä vaikka en voi sanoa tajunneeni kaikkea ensilukemalta vaikka sivumäärältään kirja onkin lyhyt. Se on myös hyvin filosofinen lastenkirja. Olin hieman pettynyt siihen, että kettu, jonka luulin olevan isompi osa kirjaa olikin esillä vain yhdessä luvussa. Ehkä sen suurusluokka onkin sitten enemmän merkityksessä ja siksi siitä ketusta puhutaan.

Kirjassa siis kertoja tekee pakkolaskun pienkoneellaan aavikolle ja tapaa siellä avaruudesta omalta pikku planeetaltaan tulleen Pikku Prinssin, joka kertoo tälle monta tarina elämästään ja matkastaan omalta planeetaltaan aina maahan asti.

Lukemisen arvoinen kirja ehdottomasti, ja ehkä joskus tartun tähän uudestaan.

Leena Lehtolainen: Kolme kohtausta Sadusta

Toinen kirja lukumaratonilla oli aikuisten puolen pikalainahyllystä. Leena Lehtolaisen Kuusi kohtausta Sadusta oli mielenkiintoinen tuttavuus ottaen huomioon, että olen lukenut Lehtolaiselta lähinnä dekkareita. Kirja kertoo näytelmän kautta Satu-nimsen taiteilijan elämästä. Jokainen hänen elmässään suurta osaa pitänyt ihminen on katsomassa näytelmää mutta itse näytelmän aihe eli Satu on kadonnut. Kirjassa seuraataan näytelmän kautta Sadun elämää, ja muiden henkilöiden ajatukset tulevat tutuiksi siten, että heidän reaktioitaan ja ajatuksiaan näytelmän kuluessa kuvaillaan.

Kirja rakenne on mielenkiintoinen ja melko omaperäinenkin. Sitä oli ilo lukea. :)

Anu Holopainen: Welman tytöt

Kolma maratonin aikana kokonaan lukemani kirja oli Anu Holopaisen Welman työt, joka on nuorille suunnattua fantasiaa. Kirja imaisi mukaansa heti ja suurin syy on varmastikin sen hieman feministinen sanoma. En tiedä oletteko huomanneet, että monesti olen tykännyt todella paljon tasa-arvoa ja naisten asemaa jollain tavalla käsittelevistä romaaneista. Fantasiaseikkailuun naisasia sopii mielestäni myös todella hyvinkin, ainakin tässä tapauksessa.

Welman tytöt kertoo Adairasta, joka karkaa perheensä luota kun hänet yritettään naittaa häntä puolta vanhemmalle Samak Tietävälläe. Adaira oikeastaan ryöstetään morsiusvaunuista metsärosvojen joukon toimesta, joka paljastuu naisjoukkioksi, joka asustaa vanhassa linnassa keskellä metsää. He kutsuvat itseään Welman tytöiksi. Kun Adaira kuulee että hänen pikkusiskonsa aiotaan naittaa samalle miehelle, hän päättää puuttua asiaan kohtalokkain seurauksin.

Welman tytö aloittaa Syysmaa-sarjan, ja aion tämän perusteella lukea muutkin sarjan osat.

Sellaiset olivat siis kirjat, jotka luin maratonilla. Kaikki kolme olivat melko lyhyitä ja helppolukuisia, :)

(Luin maratonilla lisäksi osan Joe Hillin Novellikokoelmasta Bobby Hope herää kuolleista ja muita kertomuksia, Sitä en ole kuitenkaan vieläkään lukenut loppuun, joten postaus siitä tulee sitten ajallaan.)

Pekka Hiltunen: Iso

Pekka Hiltusen Iso kertoo Annista, joka on sanalla sanoen suuri nainen. Hän painaa 138 kiloa. Kilota tuntuvat vaikeuttavan Annin elämää. Hän on työtön, parisuhteeton ja epävarma. Kunnes Annille alkaa riittää. Hän julistaa kampanja läskikielteistä yhteiskuntaa vastaan, ja pyrkii siihen, että isotkin ihmiset voitaisiin hyväksyä paremmin. Annin mielestä ylipaino ei ole niin suuri ongelma kuin se, miten yhteiskunnassa ylipainoisiin suhtaudutaan. Samalla Anni käy elmässään vaikeita aikoja. Työ menee alta nopeasti kun Anni erotetaan isoutensa takia. Parisuhdekin katkeaa. Kun sitten Anni joutuu painonhallintaryhmässäkin silmätikuksi ja vastakkain sen vetäjän kanssa, tapahtuu suuri askel taaksepäin; paluumuutto Helsingistä Tampereelle.

Iso kertoo yhden naisen matkasta kohti parempaa itsetuntoa, ja positiivisempaa asennetta. Parasta on, että Anni ei anna kilojensa loppujen lopuksi lannistaa vaikka ne ovatkin osasyy Annin vaikeuksiin. Vaikka hän kuulee loukkaavia sanoja niin ohikulkevien teinien suusta kuin yhden yön jutunkin huulilta, ei hän lannistu, ja kirja huipentuu matkaan erääseen tapahtumaan läskinegatiivisen poliitikon luento-tilaisuuteen. 

Anni on rohkea hahmo, joka hakee oikeutta lihaville. Oikeutta olla hyvä juuri sellaisenaan. Miksi painon pitäisi antaa määritellä sitä, mitä kukakin voi tehdä? Miksi läskin vaaroista toitotetaan ympäriinsä vaikka kaikille lihaville ei tule välttämättä niitä kaikkien pelottelemia sairauksia. Ihailen Annia henkilönä.

Itse olen ylipainoinen, tosin en vielä kuitenkaan aivan samoissa lukemissa ja mitoissa kuin Anni. Tovion välillä, että voisin itse suhtautua kiloihini hieman samalla tavalla. Etten antaisi niiden määritellä itseäni, ja muistaisin useammin, että olen hyvä myös tällaisenä ja tämän kokoisena. Saman arvoinen kuin muut ylipainosta huolimatta. Silloin niiden liikakilojen pudottaminenkin olisi helpompaa, jos hyävksyisi itsensä täysin. Kun eihän ihmisen tarvitse muuta kuin yrittää elää terveellisesti, ja sallia itselleen myös retkahduksia. Omakuvan ei koskaan tulisi olla kiini peilikuvasta tai kiloista. 

Erityisen ansiokkaaksi katson sen kuinka tavallinen suomalainen mies voi kirjoittaa näin uskomattoman aidon oloisen ja uskottavan naishahmon. Hänen luomansa henkilä Anni on kuin kuka tahansa ylipainoinen nainen, ja voisin kuvitella hänen olevan olemassa. Toki asiaan vaikuttaa sekin, että kirjailija on saanut inspiraatiota taustatutkimuksesta ja oikeasti olemassa olevien lihavien naisten kokemuksista.

Hatunnosta kirjailijalle, todellakin. Hän on onnistunut kirjoittamaan hienon ja koskettavan kirjan, jossa iso paino ei ole häpeän aihe vaan ominaisuus siinä missä mikä tahansa muukin. 

Laura Lähteenmäki: Kaiken peittävä tulva (North End#2)

Laura Lähteenmäen North End- sarja jatkuu kirjalla Kaiken peittävä tulva, jossa päähenkiläksi vaihtuu Teklan tilalle tehtaanjohtajann tytär Luna. Pitkän talven jälkeen on tulossa kevät vaaralliseine tulvavesineen ja moni asia on ehtinyt ensimmäisen osan jälkeen kuluneessa ehkä noin puolessa vuodessa muuttua. Tehdas on lopettanut toimintansa sabotaasin takia, ja Tekla esimerkiksi on menettäny talven aikana varpaansa toisesta jalasta. Luna on edelleen tehtaanjohtajan tytär mutta nyt häntä syytetään siitä, että tehtaassa ei ole enää töitä North Endin asukkaille. Lunalla on kuitenkin jotain, mikä pitää hänet järjissään, hän laulaa edesmenneen euroviisuvoittaja äitinsä laulua saaden siitä voimaa, ja aikoo osallistua samalla kappaleella laulukilpailuun, joka kerää rahaa hyväntekeväisyyteen. Kilpailun voittaja saa opiskelupaikan hienosta musiikkikoulusta etelemmästä. Valmistautuminen kilpailuun vie aikaa, ja harjoittelu saa Lunan miettimään äitiään, joka kuoli kun Luna syntyi. Luna muistuttaakin äitiään erityisen paljon, joka herättää ihmetystä.

Toinen osa North Endiä ja sen dystooppista Suomea oli aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa Niskaan putoava taivas oli, ehkä jopa hieman parempikin. Siitä löytyy tulevaisuuden kuva, joka tuntuu mahdolliselta, ja vaikka se on osittain synkempi maailma ja ilmastonmuutos on siinä arkipäivää, on siinä kuitenkin niitä toivon hippusia. Etenkin kirjan loppua kohti tunnelma kohoaa; uhkaava tulvakevät alkaa olla loppumassa, ja North Endin asukkaat ovat saamassa suklaatehtaan tilalle jotain uutta. Eräs löytökin saattaa muuttaa paikkakunnan elämää. Luna taas on tulvakevään aikana oppinut tuntemaan itseään paremmin. Dystooppisen maailman kuvauksen lisäksi Kaikein peittävä tulva on myös tarina nuoren tytön identiteetin muotoutumisesta. Tytön joka koostuu sekä geeneistä, ympäristöstä ja omista valinnoistaan. 

Pidin kirjasta todella paljon, ja jälleen kerran voin ylpeänä todeta, että Suomessa tehdään nykyää aikamoisen huippulaadukasta nuortenkirjallisuutta. Ei tämmöinen kolmeakymppiä jo uhkaavasti lähentelevä täti-ihminenkään jää kylmäksi näitä lukiessa ;)

Magdalena Hai: Susikuningatar

Viimeinen osa Gigin ja Henrin tarinaa on nyt luettu, ja olo on haikea. Luin kirjan loppuun jo maanantaina. Tämä kolmas osa oli ehdottomasti sarjan paras osa. Esimerkiksi ihmissusiin niin kuin Gigiinkin tuli vielä enemmän syvyyttä. Lukija pääsi myös tutustumaan paremmin Umbroviaan, jonne Gigi siis kumppaneineen kirjan aikana suunnisti. 

Susikuningatar sijoittuu kolmen vuoden päähän siitä, mihin kellopelikuningas loppui. Gigi on opiskellut kolmen vuoden ajan taistelulajeja ja Umbrovian historiaa Pariisissa. Jälkimmäistä Gigille on opettanut ihmissusi Mussovits ja ensimmäistä hän on opiskellut mestari Oniwakan koulussa. Kirja alkaa siitä kun Gigi saa opintonsa päätökseen, ja on aika alkaa suunnitella matkaa Umbroviaan valloittamaan se takaisin Luopiolta.

Erittäin virkistävää tässä kirjassa oli se, ettei tarinaan ympätty päälleliimattua romanssia, mikä usein on nuorten fantasiakirjoissa nykyään melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus. Kirjassa on myös vahva teema indentiteetin etsimisestä, ja siitä miten joskus täytyy tehdä huonojakin asioita velvollisuuden takia. Gigillä on siis matkalla Susikungattareksi monta vaikeaa valinnan paikkaa.

Koko Gigi ja Henry -sarja on ollut ensikosketukseni Steampunkin maailmaan, ja se on saanut minut ihastumaan genreen. Tarina pysyy koossa koko trilogian ajan. Ne ovat kaikki myös hyvin juonivetoisia ja noepatempoisiakin. Susikungattaressa päästiin myös onneksi enemmän sisälle Umroviaan sekä ihmissusiin, ja Gigin hahmo sai enemmän syvyyttä. Myös Mussovitsista, lempihahmostani koko kirjasarjassa, paljastuu kirjan aikana lisää.

Kun Gigin ja Henryn tarinan ensimmäinen osa oli enemmän lastenkirjallisuuden oloista, ovat nämä myöhemmät osat kuitenkin mielestäni enemmän nuorille, tai nuorille aikuisille sopivampia. Tämmöinen ikäloppukin saa kirjasta paljon irti ;)