Anu Ojala: Pommi

Mia on innostunut saamastaan pestistä lukionsa verkkoblogin me ja eläimet päivittämisen päätymisestä hänen tehtäväkseen. Hän haaveilee toimittajan urasta ja näkee blogin ensiaskeleena sille. Innoissaan hän aloittaa kirjoittamaan, ja esittelee itsensä sekä mopsinsa Roosan. Pian hän alkaa saada innostavia kommentteja mutta myös soraääniä. Eräs anonyymi alkaa kirjoittelemaan ilkeitä viestejä, siitä kuinka Mia ei välitä eläimistä oikeasti, ja hänen mopsinsakin kärsii monista liian jalostuksen aikaansaamista sairauksista, ja sen elämä on yhtä kärsimystä. Tuohtunut Mia haluaa panna mokomalle trollille jauhot suuhun, ja alkaa itse ottamaan selvää koirastaan. Pian hän huomaakin,että "trolli" on ollut oikeassa, ja Mia ei ole aiemmin tiennyt mitään. Pian netin syövereistä alkaa paljastua myös paljon negatiivista asiaa tuotantoeläimien olosuhteista. Samaan aikaan Mia törmää ulkona Kimiin, nuorehkoon mieheen, joka pyytää Miaa kuvaamaan hänen ja erään Ninan kanssa karmeita oloja ensin läheisessä sikalassa, ja sitten paikkakunnalla sijaitsevasta isosta teurastamosta, tietenkin salaa. Tästä alkaa matka eläinten oikeuksien puolesta, joka saa pian kohtalokkaita käänteitä. Onko kaikki sallittua silloin, kun on kyse eläinten oikeuksien puolustamisesta?

Pommi on vaikuttava nuorten kirja ainakin yhdellä tapaa. Se sisältää mielenkiintoista ja luultavasti melko paikkansapitävääkin faktaa tuotantoeläinten kohtelusta, ja eläinsuojelullista asioista noin muuten. Siinä on kirjan paras anti, ehdottomasti. Kirja saa ajattelemaan, ja herättelee miettimään eläinten oikeuksia.

Muuten tarina ei sitten vakuuttanutkaan, ainakaan minua. Henkilöhahmot jäivät loppujen lopuksi hyvin pinnallisiksi raapaisuiksi, en päässyt samaistumaan heihin. Tapahtumat olivat jossain määrin epäuskottavia. Etenkin mietin sitä, että Mian vanhemmat eivät huomanneet mitään kun tämä juoksenteli kommandona kuvailemassa uusien tuttaviensa kanssa yökaudet. Tiedän että vanhempien huijaaminen ei välttämättä ole temppu eikä mikään  todellisuudessakaan, onhan teinita varmasti tehneet maailmassa monia asioita salassa vanhemmilta. Jotenkin tässä kirjassa kaikki ei kuitenkaan tuntunut uskottavalta. Mia vaikutti senverran kokemattomalta tapaukselta, että minun on vaikea uskoa, ettei hän jäänyt yöjuoksuistaan kiinni. Myös Mian naivius ärsytti todella paljon, etenkin kun hän kuulosti alkupään kirjan repliikkiensä osalta paljon nuoremmalta kuin lukion ykkösluokkalaiselta.

Pommi ei kuitenkaan ollut mikään maailman huonoin lukukokemus, vaikka tarinapuolessa oli aukkoja. Aihe oli mielenkiintoinen, ja herätteli aivonystyröitä liikkeelle. Olisin vain toivonut hieman parempaa toteutusta tarinan raameille. En osannut samaistua päähenkilöön juuri yhtään. Kaikkein eniten tunteita kirjassa herättikin Mian koira Roosa ja sen ongelmat sekä se miten eläinten oloja kuvattiin. Ihmishenkilöt jäivät liian kapeiksi minun makuuni.