sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Holly Smale: Geek Girl: Matalalentoa mallitaivaalla



Harriet ei ole tavallinen 15-vuotias tyttö. Hän on hieman erikoinen. Hän pukeutuu Nalle Puh- paitoihin, tietää paljon nippelitietoa, panostaa tosissaan kouluun ja lukee paljon. Hän on sanalla sanoen nörtti. Nörtti, joka jää vähän kaikessa ulkopuolelle, ja jolla on kuitenkin paras ystävä, nimetään Nat. Eräänä päivänä mallinurasta haaveilevan Nat pakottaa Harrietin mukaansa muotimessuille toiveissaan tulla löydetyksi. Löydetyksi tuleekin kuitenkin Harriet. Kömpelö nörtti, joka saa katastrofin aikaan muotimessuillakin. Harriet ei voisi vähempää välittää muodista mutta päättää suostua malliksi erään ikävän tapauksen jälkeen koulussa. Samalla hän kuitenkin joutuu huijaamaan niin parasta ystäväänsä kuin äitipuoltaankin. Tietenkin kuviossa on myös Nick, mallipoika joka saa Harrietin sydämen sykkimään.

Geek Girlissä on hyvin paljon jotain samaa kuin esimerkiksi Sophie Kinsellan kirjojen hahmoissa. Hän joutuu moniin hulluihin tilanteisiin aivan kuten he. Tämä on chick littiä teineille. Hauskaa ilottelua. Kuitenkin kirjassa on myös lämminhenkistä sanomaa siitä, että kaikki ovat arvokkaita omana itsenään. Suvaitsevaisuusopetusta siis.

Lukukomeuksena kirja oli erittäin hyvä välipala. Hauska aivot narikkaan tarina, joka ei kuitenkaan ole täysin tyhjäpäinen. Tämmöisiä kirjoja luen mielelläni vähän vakavampien tai jännittävämpien kirjojen välissä. Kirja saa hyvälle tuulelle, ja on hauskasti kirjoitettu. Ei mitään valittamista siis ;) Hömppää on kiva välillä lukea.

2 kommenttia:

  1. Geek Girl nappasi huomioni hauskan kannen ansiosta, kun kerran kaupassa kuljeskelin. Luettuani arviosi voisin hyvinkin ottaa sen luettavaksi ja piristykseksi jollekin illalle ja aivan kuten sanoit, hömppää on kiva välillä lukea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti lukea :) Minua tämä kirja ainakin nauratti ja ilahdutti ;)

      Poista