Tästä kirjasta kirjoittaessani, en oikein tiedä mistä aloittaa. Tämä kirja herätti niin monia ajatuksia jo lukuhetkellään, että osa on luultavasti kadonnut jo taivaan tuuliin, vaikka luin tämän loppuun vasta eilen. Sen kuitenkin sanon ihan alkuun, että Elif Shafakin kirjoja tulen varmasti lukemaan joskus enemmänkin. Sen verran syvä, ja hyvä lukukokemus tämä oli!
Kunnia kertoo erään muslimiperheen sukutarinan. Se lomittuu monelle eri ajalle, aina 1940-luvun turkista 1990-luvun Englantiin. Tarina hyppii ajanjaksosta toiseen, ja kertojakin vaihtelee paljon. Välillä on minä-kertojaa, välillä kaikkitietävää. Jotkin luvut on kirjoitettu päiväkirjamuotoon.
Ajallisesti tarina alkaa eräässä pienessä kylässä Eufratin rannalla, jossa nainen synnyttää kaksoset Pemben ja Jamilan, jotka nimetään koko nimiltään Vaaleanpunaiseksi Kohtaloksi ja Kyllin kauniiksi. (kuinka ihanat nimet muuten.) He syntyvät kuudenneksi ja seitsemänneksi lapseksi naiselle, joka haluaa kaikista eniten poikaa.Kaksosista juuri Pembe päätyy naimisiin, ja saan lapsia. Hänen ensimmäinen lapsensa on poika, jota hän alkaa kutsua sulttaanikseen. Iskender. Toinen lapsi syntyy tytöksi, ja saa nimen Esma. Pembe lähtee lastensa ja miehensä kanssa Englantiin, jossa syntyy kolmas ja viimeinen lapsi Ynus. Pembe joutuu jättämään taakseen rakkaan kaksoissiskonsa mutta nämä kaksi pitävät yhteyttä kirjeitse.
Englantiin sijoittuvissa osissa eletään 1970-lukua sekä 1990 lukua, ja seurataan Pemben perheen tarinaa. Perheenpää lähtee toisen naisen perään, ja Pembe jää yksin huolehtimaan lapsista. Hän tapaa eräänä päivänä kaupungilla Eliaksen, josta tulee osa Pemben elämää, ja kohtaloa. 1990-luvusta kertovissa osioissa sekä Esma että Iskender muistelevat omaa osuuttaan menneisiin tapahtumiin.
Paljastin ehkä jo liikaa juonesta mutta toivottavasti en aivan liian paljon liikaa. Kunnia on kertomus niistä tuplastandarteista naisten ja miesten välillä Islamilaisessa kulttuurissa. Kunnia on miesten ominaisuus, jota on varjeltava millä hinnalla hyvänsä. Naisen paikka on kotona, ja on tärkeää, että nainen ei aiheta häpeää suvulleen, ja sen miespuolisille jäsenille. Ennen kaikkea Kunnia kertoo kuitenkin rakkaudesta, ja perhesiteistä, jotka kestävät vaikka välimatka olisi pitkä. Se on myös kertomus siitä, miten pienestä tapahtumista ja valinnoista voi muodostua jotain hyvin epätoivottavaa. Samalla se on kuitenkin myös kertomus anteeksiannosta.
Kirja vei mukanaan heti. Elif Shafak on tarinankertojana ilmiömäinen. Sanoin kuvaamatonkin melkein. Tätä jos mitä voisi kutsua kunnon lukuromaaniksi. Ja niihin, jos mihin, olen heikkona. Jonkin suvun tarina monen polven ja kertojaäänen kertomana on usein parasta, mitä kenenkään kirjailijan kynästä voi lähteä. Kunnia oli todellakin yksi tämänkaltaisista teoksista. Se antoi miettimsien aihetta niin monesta suunnasta. Tasa-arvo, anteeksianto, pienten ja suurten valintojen vaikutus elämänkulkuun, ja moni muu teema tuli kirjassa hienolla tavalla esille. Olen sitäpaitsi heikkona kaikkii Lähi-Idän maailmasta kertoviin kirjoihin, sekä Islamin kulttuuriin. Tai voisin jopa laajentaa sen niin, että mitkä tahansa eri kulttuurista, kuin omastani kertovat kirjat ovat lähellä sydäntäni. Kuten naisten oikeudetkin. Mahtava kirja, jota toivottavasti tulen muistelemaan vielä pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti