Marja Björk: Poika

Lainasin tämän kirjan kirjastosta maanantaina. Tiistaina istuin alas, ja luin tämän. Aluksi vaikutti siltä, että kiintoisasta aiheesta huolimatta, en pitäisi tästä kirjasta yhtään. Lauseet töksähtelivät, ja olivat liian yksinkertaisia. Ei mitään kirjallista sinfoniaa siis. Sitten tapahtui jotain. Kirja vei mukaansa. Tarinallaan kai, ja ehkä sen takia, että tajusin kirjan olevan kirjoitettu siihen muotoon kuin lukisin minäkertojan ajatuksia. Tai ei oikeastaan edes niin, vaan aivan kuin minäkertoja istuisi edessäni, ja kertoisi tarinaansa itse. Rosoisesti, hypellen, luonteeomaisesti yksinkertaisella ja rehdillä tavalla.

Marja Börkin Poika kertoo Marionista, joka haluaa olla Makke. Makke on aina tiennyt olevansa poika. Äiti kuitenkin yrittää painostaa tytön roolia välillä vaikka väkisin. Toisaalta äiti myös ymmärtää, osaa olla huomaavainen. Tuntuu tajuavan erikoislaatuisuuden, sen että Marion on sisäisesti poika. Välillä kuitenkin, ehkä koska on vaikea hyväksyä, äiti ajaa Makkea nurkkaan, yrittää saada tuntemaan itsensä tytöksi. Kun Makke alkaa fyysisesti kasvaa naiseksi, on hänellä vaikeaa. Tissit pitää saada piiloon, ne ahdistavat. Pitää pukeutua mahdollisimman poikamaisesti. Seurustelu on vaikeaa, kuten aikuiseksi kasvaminenkin. Ei oikein tiedä miten olisi. Kirja kertoo kasvutarinan, joka on vaikeampi kuin muilla. Makke on siitä onnellinen, että koulussa hän samaistuu poikiin, ja pojat ottavat hänet jenginsä jäseneksi. Kiusaamista ei tunnu juurikaan tapahtyvan vaikka Makke parissa tappelussakin on. 

Lukukokemus kirjan kanssa oli kovin intensiivinen. Tarina on monin tavoin liiankin helppo, välillä vaikea. Siinä ei tunteilulle ole niin paljon sijaa. Se on kuin äijän kertoma tarina. Näin tapahtui, ahdisti, mutta nämäkin tunteet kerrotaan suoraan, ja ilman ylimääräistä tunteilua. Asiat kerrotaan niinkuin ne olivat. Mikä ahdisti, ja miksi. Virtaviivaisesti, suoraan. Monet asia tuntuivat tarinassa liian helpolta. Koulussa ei loppujen lopuksi kukaan kiusannut. Poikajengiin hyväksyttiin  tuosta vain. Ahdistus väärästä sukupuolesta oli kertojan omaa, ja vähän äidin ja veljenkin. Ulkoisest ei paineita tyttönä olemiseen ei tullut kuin suvusta. 

En tiedä kuinka paljon kirjasta on oikeaa faktaa, ja kokemusta. Takakannessahan sanotaan, että kirja perustuu Marja Björkin oman pojan kokemuksiin. Lukijana ei vain voi tietää, miten moni asia on oikeasti mennyt niin kuin kirjassa kuvaillaan. Aihe on tärkeä, ja kirjasta huokuu jotenkin miehinen tapa ilmaista asioita. Tarkoituksellista tai ei, minusta se sopii kirjaan. Yksinkertainen kieli kuuluu asiaan. Kuten alussa sanoin, kirjasta saa sen kuvan kuin Makke istuisi edessäni, ja kertoisi itse kokemuksistaan rehdillä, ja miesmäisellä tavalla. Vaikka tietenkin se on Marja Björk, joka puhuu poikansa suulla. Oli tarina nyt itsessään sitten miten totuuspohjainen tahansa. Björk on kuitenkin onnistunut tuomaan esiin pojan äänen.

Kirja oli mielestäni loppujen lopuksi todella hyvä. Aihe oli mielenkiintoinen, ja kerrontatapa sopi tarinaan. Yksinkertaisempi kieli voi välillä olla myös tehokeino, ja minusta tässä kirjassa se nimenomaan oli sitä. Itse löysin kirjan aikuistenosastolta kirjastosta mutta kaipa tämä on suunnattu myös nuorille aikuisille, sellaisille jotka ehkä kokevat samoja asioita.

Harvoin enää nykyään tulee kirjoja vastaan, jotka lukee yhdessä päivässä, miltei yhdeltä istumalta.Tämä oli yksi sellainen kirja. Suosittelen!