Mitä olisit valmis tekemään selviytyäksesi? Se kysymys on pähkinänkuoressa se, mistä Maarit Verrosen Varjonainen kertoo. Naisella ei ole papereita, ei omaisia, eikä paljoakaan omaisuutta, kun hän aloittaa matkan kohti parempaa elämää salamatkustajana ilmeisesti Estonialla, mikäli oikein arvasin siitä vähästä mitä kirjassa vihjailtiin. Kun laiva uppoaa, nainen onnistuu pelastautumaan pelastuslauttaan, ja lopulta pelastuu toisen lautan ihmisten kera laivaan, joka on matkalla Suomeen. Sinne, minne nainen on jossain vaiheessa aikonutkin päätyä. Naisen isovanhemmat ovat nimittäin kotoisin alunperin Suomesta. Jossain vaiheessa naisen nimeksi paljastuu Aino, joskin siitäkään nimestä ei voi tietää onko se oikea. Hän asuu alkuun kesämajassa, ja alkaa tarkkailla erään miehen ex-vaimoa ja tytärtä. Tämän miehen passin avulla Aino on päässyt niinkin pitkälle. Hän tutustuu ex-vaimoon, ja mieheen, sekä tarkkailee tytärtä, jota hän muistuttaa etäisesti ulkonäöltään.
Tämän enempää tuskin kannattaa juonesta paljastaa. Varjonainen nostattaa paljon moraalisia kysymyksiä, ja sen päähenkilöön on, ja ei ole helppo samaistua. Toisaalta hänen toimiaan ymmärtää jollain tasolla, mutta aivan kaikkea ei voi hyväksyä. Kirjan aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, ja juoni vetää aika hyvin. Se saa lukemaan tämän melko ohuen kirjan nopeasti. Sivujanhan tässä on vain 219, melko vähän.
Kirja pistää ajattelemaan, joskin jotain siitä mielestäni puuttuu. En oikein tiedä mitä. Kirja on mielestäni ihan hyvä, mutta huppukirjaksi se ei arvoasteikollani kohoa. Se jättää miettimään asioita, ja antaa lukijalleen pari visaista moraalidilemmaa. Ehkä se jättää liikaa kysymyksiä, ja kenties hieman pahan maun suuhun, koska sen päähenkilö on niin ristiriitainen. En kuitenkaan kadu sitä, että luin Varjonaisen, sillä kuten sanottua sen aihe on mielenkiintoinen, ja juoni vie mukanaan senverran, että lukija haluaa tietää, mitä lopussa tapahtuu.
Ja vastatakseni postauksen alun (retoriseen) kysymykseen sanoisin, että aivan kaikkea, mitä Varjonainen tekee, en olisi valmis tekemään selviytyäkseni. Tai niin ainakin haluan kuvitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti