perjantai 31. lokakuuta 2014

Mystiset kissatarinat ja halloween-haasteen koonti


Viimeinen kirja, jonka lokakuun halloween-haasteen puitteissa luin oli tänään läpi kahlaamani (pari tylsän kuuloista tarinaa skippasin) Mystisiä kissatarinoita, jonka ovat toimittaneet John Richards Stephens ja Kim Smith. Tämäkin on vanhoja lapsuudenajan suosikkejani (miten niin olin creepy penska?) ja halloween-haaste loi täyellisen tekosyyn etsiä tämän käsiini uudemman kerran. Onneksi kappale tästä löytyi myös Joensuun kirjastosta :D

Mystisissä kissatarinoissa seikkailee kissojen lisäksi myös kummituksia ja noitiakin aina tarinasta riippuen ;) Mukaan mahtuu pari tylsää, pari hellyyttävää ja pari todella karmivaa tarinaa. Suosikkini olivat Stella Whitelawn Mau-jumala, August Derlethin Balu ja James D. Corrothersin Mustan kissan klubi. 

Mau-jumalassa faaraon kissaa kohtellaan jumalana, sitä palvellaan ja se saa kuninkaallista kohtelua. Sitten faarao kuolee, ja kissaparka joutuu hautakammioon hänen kanssaan. Onneksi haudanryöstäjät tulevat jossain vaiheessa tarinaan mukaan ja tekevät palveluksen Mau-kissalle ;) Balu on kaunis kertomus kissan ja pojan ystävyydestä, ja siinä ilkeä serkkukin saa ansionsa mukaan. Mustan kissan klubissa taas on melko hulvatonta meininkiä kun tummaihoiset miehet kokoontuvat kertomaan kohtaamisistaan mustan kissan kanssa. :D Kummituksiakin tässä kirjassa oli esimerkiksi Elliot O´Donnelin Seedleyn Kissakummituksessa sekä Lilian  Jackson Braunin Ison lätäkön viikonlopussa.

Teoksen karmivin tarina oli ehdottomasti Lasikissa, ja se oli oikeastaan ainut, jossa en ollut kissan puolella. No, se olikin lasia. :D Mystisiä kissatarinoita on viihdyttävä, ja paikoitellen selkäpiitä karmiva lukuelämys, ja parempaa kirjaa ei All hallows eve;nä voisi lukea ;)


Emilien kehittämä lokakuun lukuhaaste eli halloween-haaste on ollut aika antoisa, ja ajattelinkin nyt hieman koota ajatuksiani siitä. Melkein kaikkia haasteen asioita on kirjoissa tässä kuussa ollut ja vain hämähäkit ja oranssia jäivät uupumaan. Olen lokakuun aikana lukenut seuraavat haasteeseen sopivat kirjat.

Tessa Gratton: Veritaika (Hautausmaa, Noidat)

Sekä tietenkin tässä blogatun Mystisiä Kissatarinoita novellikokoelman. (Kissoja ja Kummituksia) :) Yhteensä siis seitsemän kirjaa. Näistä suosikkini olivat ehdottomasti Road Dahlin Sulo ja Suklaatehdas sekä Stephen Kingin Carrie :) Tämä oli erittäin mukava kirjahaaste, eikä seikkailuni halloweenmaisten asioiden kanssa tosiaan tähän lopu. Vampyyrit, Noidat, Kissat, Hautausmaa ja Zombiet sekä tietenkin King ovat sellaisia elementtejä joita kirjalistallani on yleensä ympäri vuoden. :D Nyt  tällä hetkellä minulla on lainassa yksi Sookie Stackhouse kirja esimerkiksi. :)

Kiitos Emilielle todella mukavasta lukuhaasteesta!:)



Stephen King: Carrie




Etsiskelin jotain vähemmän paksua Kingin kirjaa halloween-haastetta varten ja päädyin sitten lukemaan Carrien uudestaan. Olen lukenut sen ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten kun olin vielä peruskoulussa. Arvatenkin olin jo ehtinyt unohtaa joitain yksityiskohtia, vaikka pääjuonen vielä muistinkin. Tuntui kyllä koko ajan lukiessa siltä, että lukisin kirjaa ensimmäistä kertaa. Ilmeisesti aika on tehnyt muistille tepposet :D

Carrie on Stephen Kingin esikoisteos, ja melko ohut verrattuna muihin kyseisen herran kirjoihin. Kirjassa on vain vähän päälle 200 sivua, joten lukaisin sen eilen illalla melko nopeasi. Viimeiset sivut luin juuri ennen nukkumaan menoa vieläpä, mikä selittänee sen että näin hieman levottomia unia. Carrie kertoo samanimisestä 16-vuotiassa tytöstä, jota on kiusattu vuosikausia koulussa. Tarina alkaa eräästä liikuntunnin jälkeiestä pesuhuonekohtauksesta, jossa Carrie saa ensimmäiset kuukautisensa eikä tajua että juuri siitä on kyse, niinpä koulutoverit heittelevät häntä tamponeilla ja terveyssiteillä, kunnes opettaja tulee lopettamaan tilanteet. Tämän trauman jälkeen Carrien telekineettiset kyvyt heräävät jälleen monen vuoden hiljaiselon jälkeen. 

Carrien ahdinkoon vaikuttaa myös hänen kiihkouskovainen äitinsä, jonka mielestä kuukautiset ovat merkki naisen synnistä, ja joka on vuosien ajan käyttänyt kasvatusmetodinaan Carrien sulkemista komeroon rukoilemaan. Äipällä on muutenkin hieman omat tulkintansa raamatusta, rohkenen sanoa. 

Koulussa tapahtuneesta välikohtauksesta syyllisyyttä tunteva Susie pytää poikaystäväänsä Tommyä pyytämään Carrien Kevättanssiaisiin, ja tämä suostuu. Carrie suostuu, ja alkaa ompelemaan itselleen uutta mekkoa, ja haaveilemaan hieman paremmasta elämästä. Samalla hän kuitenkin harjoittaa telekineettisiä kykyjään liikuttelemalla erinäisiä esineitä kotonaan. Lopulta tanssiaisilta koittaa, menee hyvin siihen asti kunnes Carrie kruunataan  tanssiaisten kuningattareksi, ja hänen lavalla ollessaan tapahtuu jotain, joka muuttaa kaikkien elämän.

Kirjalla on mielenkiintoinen rakenne. Siinä vuorottelevat niin Carrien kuin muutamaan muunkin henkilön näkökulmat, ja uutisjutut sekä tanssiaisillan tapauksen jälkipuinti ja siihen liittyvät uutiset ja tutkimukset, sekä silminnäkijälausunnot. Näissä kohdissa valotetaan myös hieman enemmän Carrien lapsuutta, ja etenkin tämän ilmiselvästi mielisairaan äidin menneisyyttä. Monella tapaa kirja spoilaakin ehkä itse itseään, koska siinä on alusta asti selvää, että tanssiaisiltana tapahtuu jotain kamalaa. Itseäni tämä ei haitannut, koska olen lukenut kirjan ennenkin, ja toisaalta siksi, että Carrien juonesta ovat kuulleet luultavasti kaikki, jotka eivät ole asuneet elämäänsä tynnyrissä. Etenkin se kohtaus, jonka jälkeen helvetti niin sanotusti pääsee valloilleen, on melko tunnettu populaarikulttuurissa.

Carrie on hirmusien samaistuttava hahmo vaikka hänen tekonsa eivät aivan hyväksyttäviäkään ole, ovat ne kuitenkin ymmärrettäviä. Mielenvikainen pahoinpitelevä äiti ja vuosikausien kiusaaminen koulussa jättää väistämättä jäljet kehen tahansa. Carrie tekee väärin mutta hän on samalla hieman olosuhteiden uhri. Tämän kirjan yliluonnollisuus on vielä hieman hillitympää kuin Kingin myöhemmissä kirjoissa, vaikka se toki tärkeä elementti on Carriessakin. Enemmän luin kirjaa varoitustarinana siitä, mitä kaikkea pahaa voi saada aikaan kiusaamalla toisia. Tietenkin tämä on liioiteltu esimerkki mutta silti yhtä tärkeä. Aihe on vaikea, ja ahdistavakin, jopa liiankin ahdistava ellei Carrien yliluonnolliset voimat toimisi lukijalle etäännyttäjänä.

Kaikein kaikkiaan Carrie on mielestäni ehdottomasti Kingin parhaimmistoon kuuluva teos, ja voisin sen joskus haluta omaakin hyllyäni koristamaan, jo se jossain tulisi vastaan. Varsinaisesti tätä lukiessa eivät kauhunväreet menneet pitkin selkäpiitä, vaan kirjan ansiona on enemmänkin ajatuksia herättävä  ja oikean elämän ahdistusta herättävä. Hyvää King-laatua kuitenkin :)

Halloween-haaste; Kingiä


torstai 30. lokakuuta 2014

Road Dahl: Sulo (Jali) ja suklaatehdas




Road Dahl, miksi en lukenut sinua jo lapsena :D Onneksi tämä kirja oli oikein sopiva aikuiseenkin makuun. Lisäksi se soveltuu maanmainiosti emilien halloween-haasteeseen karkkiteemansa takia. Nopealukuisuuskin oli plussaa näin lokakuun viimeisellä viikolla.

Sulo ja suklaatehdas, joka on suomennettu myös nimellä Jali ja suklaatehdas, kertoo Sulosta joka asuu yhdessä isänsä, äitinsä ja kaksien isovanhempien kanssa. Perheen ainut työssäkäyvä aikuinen on Sulon isä, joka on töissä hammastahnatehtaassa. Siksi perhe on hyvin köyhä, sillä seitsenhenkisen ruokakunnan vatsan täyttäminen on kallista. Koko perhe elääkin enimmäkseen kaalilla. Sulo saa kuitenkin jokaisena syntymäpäivänään kokonaisen suklaalevyn, joka on tehty maailman parhaassa suklaatehtaassa, eli Villi Vonkan tehtaassa. Salaperäinen herra Vonkka on antanut potkut kaikille työntekijäilleen vakoojien takia, ja tehdas on toiminut salaperäisen verhon takana monta vuotta ilman että kukaan on mennyt sinne sisään, tai tullut sieltä ulos. Lähellä Sulon syntymäpäivää herra Vonkka julkistaa kilpailun; viiteen tehtaasta myymälöihin tulleeseen suklalevyyn on piilotettu kultainen lippu, jonka löytäjä pääsee kierrokselle tehtaaseen. Erinäisten sattumusta kautta Sulo saakin käsiinsä voittolipukkeen, ja lähtee isoisä Justuksen kanssa kierrokselle. Muut lapset, jotka ovat löytäneet nuo taianaomaiset liput ovat hemmoteltu Marina, Pullea ahmatti Aukusti, Orvokki, joka jauhaa pakkomielteisesti purkkaa ja vielä tv-n orja Ari. 

Tehtaassa on paljon nähtävää, kuten esimerkiksi hassut pienet Umppa-lumpat, jotka ovat tehtaan työntekijöitä. Matkan varrella jokaiselle lapselle paitsi Sulolle sattuu jotain hassua jonka jälkeen Umppa-lumpat laulavat hyvin hauskan ja opettavaisen laulun. Suoksikkini niistä oli ehdottomasti se, missä Umppa-lumpat laulavat tv:seen ja kirjoihin liittyen ;) Lopussa koittaa Sulollekin yllätys.

Sulo ja suklaatehdas on aivan mahtava lastenkirja, ja harmittaa vietävästi etten ole tullut sitä lapsena lukeneeksi. Onneksi Dahlin tapa kirjoittaa vetoaa aikuisiinkin, ja etenkin minuun joka olen erittäin sinut sisäisen lapseni kanssa ;) Ainoa miinuspuoli kirjassa on se, että sitä lukiessa alkaa tehdä hirveästi mieli karkkia. :D

Halloween-haaste; Karkkia

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

P.C Cast & Kristin Cast: Määrätty (Yön talo 9)




Määrätty on yhdeksäs osa  Yön talo kirjasarjaa, jonka on kirjoittanut äititytär-duo P.C ja Kristina Cast. Olen kirjoittanut tähän mennessä blogiin postauksen vain ensimmäisestä kirjasta, ja muut ovat jääneet postaamatta, vaikka olen ne ennen tätä yhdeksätt lukenut kaikki. En ole vain jaksanut kirjoittaa niistä, koska ne ovat olleet suoraan sanottuna aika unohdettavia teoksia. Silti olen lukenut niitä, ja aion lukea koko sarjan myös loppuun saakka.Tuskin bloggaan niistä kirjoita, mitkä tästä välistä ovat jääneet postaamatta mutta lopuista ehkä kirjotan jotain, tai sitten en, en voi tietää. :D

Nyt kuitenkin halloween-haasteen takia oli hyvä tuuri, että viime viikolla satuin nappaamaan tämän yhdeksännen osan hyllystä mukaani, kun se siellä kerrankin oli. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla; Aivoit narikkaan kirjallisuutta ja samalla kirja vampyyreistä halloween-haasteeseen ;)

Ennen kuin kerron jotain tästä osasta, yritän tiivistää edelliset postaamattomat seitsemän osaa lyhyesti.  Zoey, erityinen vampyyrikokelas, jolla on täyttyny puolkuun merkki otsassaa kun muilla kokelailla on vain ääriviivat on näiden kirjojen aikana ensimmäisestä aina tänne  yhdeksänteen kokenut paljon. Hän on huomannut, että Neferetissä, Tulsan Yön talon (eli vampyyrien sisäoppilaitoksen) ylipapittaressa on jotain mätää. Zoey on saanut tietää että pimeys ja pahuus yrittää horjuttaa hyvän ja pahan tasapainoa Neferetin avustuksella, joka on ehtinyt herättämään kuolemattoman ja pahan Kalonan, ja ottamaan tämän rakastajakseen. Neferet on ehtinyt tekemään myös pahojaan vähän siellä sun täällä. Zoeyn ja hänen "nörttijenginsä" kuten ensimmäisen osan ilkea Afrodite heitä kutsuu, on täytynyt taistella pahuutta vastaan jo monta kertaa, ja salaisuuksia on selvitelty puolin ja toisn. Afroditestäkin on tullut osa jengiä, ja Zoeyn paras ystävä Stevie Rae on rakastunut Korppi-ilkkujaan, Kalonan poikaan. Onko juonikuvio selvää pässinlihaa (vai pitäisikö sanoa sonninlihaa) tähän asti? ;) On nimittäin selvinnyt myös, että hyvyyden ikiaikainen ilmentymä on musta sonni, ja pahuuden valkoinen. :D Mikä on hieman sekavaa, tiedän. Kaiken tämän kamppailun ja monien sattumusten aikana myös Zoeyn mieskuviot ovat olleet esillä. Jossain vaiheessa Zoeyllä oli kolme "kuumaa kundia" kierroksessa mutta sittemmin kundiluku on kutistunut yhteen,vaikka valinnassa oli kyllä vaikeuksia. Kahdeksannessa osassa eräälle Zoeyn suklaiselle on käynyt huonosti, ja siihen tämän yhdeksännen osan  juoni kuvioituu melko vahvasti.

Määrätty siis jatkaa kirjasarjaa siihen, mihin se on edellisessä kirjassa jäänyt. Zoey on monien valintojen ja kysymysten edessä jälleen kerran. Neferet on pahuudestaan huolimatta edelleen Tulsan yön talon papitar, ja Zoey jengeineen käy koulua edelleen vaikka he ovat erinäisistä syistä muuttaneet asumaan vanhalle rautatieasemalle. Samaan aikaan Zoey halua tietää, mitä hänen sukulaiselleen on tapahtunut. Ihmetystä aiheuttaa myös Neferetin orjalta vaikuttava kundi Aurox, joka muuttuu välillä häräksi. Jollain kummalla tavalla Aurox vetää Zoeytä puleensa vaikka hänellä onkin oma "herkkukastikkeen peittämä kundi" kainalossa.

Määrätty jatkaa siis samaa meininkiä kuin koko sarja. Paljon teinidraamaa, kuumia kundeja ja pahaa biatchia vastaan tappelemista. En tiedä miksi luen tätä koko sarjaa vaikka se ei mitään maailman parasta vampyyrikirjallisuutta ole. Jotain siinä kuitenkin on, mikä saa sitä lukemaan. Kai haluan nähdä, miten kaikki päättyy. Tässä kirjasarjassa olisi ollut potentiaalia joksikin paremmaksikin  ensimmäisten osien aikana, sillä joitain mielenkiintoisia elementtejä näissä on ollut kuten Zoeyn intiaanijuuret, ja pieni feministinen väre, joka pinnan alla kytee. Kaikki parhaat ominaisuudet ovat kuitenkin jääneet ehkä hieman liikaa pintakiillon ja seksikkäiden kundien hehkutuksen alle. Silti luen luultavasti myös sarjan loputkin osat.

Halloween-haaste; vampyyrit

Laura Lähteenmäki: North End: Niskaan putoava taivas



Niskaan putoava taivas aloittaa Laura Lähteenmäen kirjoittaman dystooppisen hamaan tulevaisuuteen sijoittuvan nuortenkirjasarjan. Se esittelee Suomen, jossa ilmastonmuutos onkin toiminut hieman eri tavalla kuin ollaan luultu, ja Suomen ilmastosta on tullut vain entistä kylmempi. Vaatteet tuunataan äideiltä tyttärille, ja sähköä saadaan kuntopyörällä polkemista vastaan. Kirjan päähenkilö Tekla on muuttanut perheensä kanssa North Endiin, Suomen kylmimmälle seudulle pohjoiseen isän työn perässä, Koska vanhemmat ovat eronneet, vuorottelevat he kotona asumisen kanssa. Silloin kun isä on pitkillä työmatkoilla, äiti asuu Teklan ja tämän pikkuveljen Kaurin kanssa talossa, ja kun isän ei tarvitse matkustaa, tulee isä vuorostaan asumaan lasten kanssa, ja äiti menee siksi aikaa asumaan kaupungin toiselle laidalle. Perheessä on juuri alkamassa isäviikko ja äiti lähtee kohti toista kotiaan. Tekla ja Kauri odottavat isää saapuvaksi seuraavalla yhteiskuljetuksella mutta tätä ei kuulukaan. Viikot ovat menneet vanhemmilla sekaisin. Tekla näkee tilaisuutensa tulleen eikä kerro vanhemmilleen sekaannuksesta. Nyt hän voi viimein tehdä kotona mitä haluaa, ja tutustua ehkä naapureihinkin. Vapaus tuntuu ihanalta. Kunnes ongelmat alkavat. Kodinhoito, ja etenkin briketeillä lämmittäminen on aikaa vievää puuhaa, ja pian Tekla huomaa kärsivänsä kylmyydestä. Kauri on hankala, ja lopulta karkaa kotoa ja katoaa. Samaan aikaan kaupungin suklaatehtaaseen tehdään isku, jossa joulukarkit tuhotaan. Kuka on iskun takana, ja miten Teklan naapurissa asuvat toiset nuoret Aasa, Luna ja Havu liittyvät asiaan? 

Mielestäni Niskaan putoava taivas on mielenkiintoinen alku North End-trilogialle, ja tutustuttaa lukijansa maailmaansa niin, että siitä haluaa ehdottomasti tietää lisää. Kirjassa luodaan monia kysymyksiä, joista osaan lukija saa vastauksen, ja osaan ei. Kirja jää myös mielenkiintoiseen kohtaan, ja lukija jää haluamaan lisää. Ilmeisesti seuraavat sarjan osat kerrotaan toisten henkilöhahmojen näkökulmasta mutta eiköhän niissä silti tule vastauksia tämän kirjan herättämiin kysymyksiin. North Endin tulevaisuudenkuva tuntuu hyvinkin todentuntuiselta, ja mahdolliseltakin. Se ei kuitenkaan tunnu aivan niin lohduttomalta kuin monien muiden dystopia-kirjojen maailmat. Ihmiset tuntuvat tässä kirjassa olevan sovelutneet  muuttuneisiin oloihin yllättävän hyvin.

Mietin tässä, että onko kirja kuitenkaan puhdas dystopia? Itselleni genrerajat on usein aika häilyviä, koska en ole opiskellut kirjallisuutiedettä , ja tuntuu että nykyään niin monet kirjat ovat niin sanotusti sekakirjoja. North Endissä on kyllä tulevaisuuskuva, joka ei ole ideaalinen, eikä maailma ole täydellinen. Siitä kuitenkin huokuu jollain tavalla positiivisempi tulevaisuudenkuva kuin monissa selvästi dystopialajin kirjoissa. Tai ainakin tämä ensimmäinen osa luo toivoa siitä, että ihmisten elämä ei ole niin kauheaa vaikeuksista huolimatta vaikka pinnan alla väreileekin, eikä kaikki vaikuta niin hyvältä kuin miltä päälle päin näyttää. En osaa oikein selittää tarkemmin mitä tarkoitan mutta itselleni tuli tätä kirjaa lukiessa ainakin paljon toiveikkaampi olo kuin joitain muita tämänkaltaisia kirjoja lukiessa. Ihmisten perusominaisuus sopeutuvaisuus vallitseviin oloihin nimittäin tuntuu ainakin päällepäin olevan tämän kirjassa mahdollista vaikka epäkohtiakin maailmassa vihjaillaan olevan.

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tulen lukemaan tämän kirjasarjan/trilogian seuraavatkin osat. Sen verran mielenkiintoinen tämä kirjailijan luoma maailma oli. Jospa niissä selviää pahaenteisempi kuva North Endin yhteiskunnasa. Sen näkee sitten, kun nuo osat hyppysiinsä saa ja pääsee lukemaan. 

tiistai 28. lokakuuta 2014

Anu Ojala: Pommi




Mia on innostunut saamastaan pestistä lukionsa verkkoblogin me ja eläimet päivittämisen päätymisestä hänen tehtäväkseen. Hän haaveilee toimittajan urasta ja näkee blogin ensiaskeleena sille. Innoissaan hän aloittaa kirjoittamaan, ja esittelee itsensä sekä mopsinsa Roosan. Pian hän alkaa saada innostavia kommentteja mutta myös soraääniä. Eräs anonyymi alkaa kirjoittelemaan ilkeitä viestejä, siitä kuinka Mia ei välitä eläimistä oikeasti, ja hänen mopsinsakin kärsii monista liian jalostuksen aikaansaamista sairauksista, ja sen elämä on yhtä kärsimystä. Tuohtunut Mia haluaa panna mokomalle trollille jauhot suuhun, ja alkaa itse ottamaan selvää koirastaan. Pian hän huomaakin,että "trolli" on ollut oikeassa, ja Mia ei ole aiemmin tiennyt mitään. Pian netin syövereistä alkaa paljastua myös paljon negatiivista asiaa tuotantoeläimien olosuhteista. Samaan aikaan Mia törmää ulkona Kimiin, nuorehkoon mieheen, joka pyytää Miaa kuvaamaan hänen ja erään Ninan kanssa karmeita oloja ensin läheisessä sikalassa, ja sitten paikkakunnalla sijaitsevasta isosta teurastamosta, tietenkin salaa. Tästä alkaa matka eläinten oikeuksien puolesta, joka saa pian kohtalokkaita käänteitä. Onko kaikki sallittua silloin, kun on kyse eläinten oikeuksien puolustamisesta?

Pommi on vaikuttava nuorten kirja ainakin yhdellä tapaa. Se sisältää mielenkiintoista ja luultavasti melko paikkansapitävääkin faktaa tuotantoeläinten kohtelusta, ja eläinsuojelullista asioista noin muuten. Siinä on kirjan paras anti, ehdottomasti. Kirja saa ajattelemaan, ja herättelee miettimään eläinten oikeuksia.

Muuten tarina ei sitten vakuuttanutkaan, ainakaan minua. Henkilöhahmot jäivät loppujen lopuksi hyvin pinnallisiksi raapaisuiksi, en päässyt samaistumaan heihin. Tapahtumat olivat jossain määrin epäuskottavia. Etenkin mietin sitä, että Mian vanhemmat eivät huomanneet mitään kun tämä juoksenteli kommandona kuvailemassa uusien tuttaviensa kanssa yökaudet. Tiedän että vanhempien huijaaminen ei välttämättä ole temppu eikä mikään  todellisuudessakaan, onhan teinita varmasti tehneet maailmassa monia asioita salassa vanhemmilta. Jotenkin tässä kirjassa kaikki ei kuitenkaan tuntunut uskottavalta. Mia vaikutti senverran kokemattomalta tapaukselta, että minun on vaikea uskoa, ettei hän jäänyt yöjuoksuistaan kiinni. Myös Mian naivius ärsytti todella paljon, etenkin kun hän kuulosti alkupään kirjan repliikkiensä osalta paljon nuoremmalta kuin lukion ykkösluokkalaiselta.

Pommi ei kuitenkaan ollut mikään maailman huonoin lukukokemus, vaikka tarinapuolessa oli aukkoja. Aihe oli mielenkiintoinen, ja herätteli aivonystyröitä liikkeelle. Olisin vain toivonut hieman parempaa toteutusta tarinan raameille. En osannut samaistua päähenkilöön juuri yhtään. Kaikkein eniten tunteita kirjassa herättikin Mian koira Roosa ja sen ongelmat sekä se miten eläinten oloja kuvattiin. Ihmishenkilöt jäivät liian kapeiksi minun makuuni.


Terhi Rannela: Läpi yön



Läpi yön on päiväkirjamuotoon kirjoitettu kertomus Mariasta, nuoresta itsemurhaa yrittäneestä tytöstä ja tämän kasvukivuista pienellä paikkakunnalla ylisuojelevan isän ja muutenkin vaikeahkon isäsuhteen varjossa. Maria on fiksu nuori likka, joka alkaa purkaa ahdistustaan kirjoittamalla päiväkirjaa. Hän myös lukee paljon, ja haluaa isona kirjailijaksi. Päiväkirjassa Maria pohtii niin perhettään kuin muutakin maailmanmenoa pienessä mittakavassa. Hän alkaa kirjoittamaan kirjaa, ja tuleekin lähettäneeksi monta yritelmää aina kustantamoihin asti. Ihmisenä, ja kirjoittajana Maria kehittyy koko kirjan ajan, joka kertoo hänen ajastaan aina peruskoulun yhdeksännestä luokasta lukion kautta sinne, kun hän muuttaa pois kotoa ensimmäiseksi opiskeluvuodekseen. Kirjassa myös selviää pääseekö Maria julkaistuksi kirjailijattareksi vai ei.

Kirja on henilövetoinen kasvutarina, ja niin monilta osin samaistuttava kun vain mikään kirja voi olla. Joitain yhtymäkohtia tuolla päähenkilöllä (joka on muuten nuori 1990-luvun lopulla) on myös omaan elämääni. Itsekin tiedän millaista on elää pienellä paikkakunnalla, ja haaveilla poispääsystä. Tiedän myös kuinka ahdistavaa voi olla kasvaa isän kanssa, joka ylisuojelee ja on vanhanaikainen. Itse tosin en muista suhtautuneeni aivan niin ristiriitaisesti isääni kuin Maria omaansa. Tosin mietin, josko vanhanaikaisen kasvatuksen syyt ovat samlla suunnalla, kuin mitä kirjan rivien välistä oli pääteltävä syiksi siihen miksi Marian isä oli sellainen kuin oli. Ei siitä kuitenkaan sen enempää. Erityisen jännää on, että itse koin kasvukipuni 2000-luvun alkupuolella, sillä silloin kävin itse yläastetta sekä lukiota, ja Maria taas 1990-luvun loppupuolella. 

Tiedän myös millaista on haaveilla kirjoittamisesta, ja siitä että oman kirjan voisi joskus saada julkaistuksi. Minussa ja Mariassa on kuitenkin se ero, etten koskaan ole kirjoittanut kokonaista romaania, saatikka yrittänyt lähettää sitä kustantamoon. Samaa tosin on se, että itsekin purin omaa teiniahdistustani usein kirjoittamalla niin päiväkirjaa, kuin runojakin. Tulipa tarinoitakin rustattua jossain vaiheessa myös. 

Tästä lukukokemuksesta on hieman vaikea kirjoittaa postausta, sillä tämä tuli niin iholle. Melkein kuin itsestäni olisin lukenut tosin itse en ole tehnyt koskaan mitään niin dramaattista kuin itsemurhan yritys, enkä ole koskaan ollut varsinaisesti masentunutkaan, mitä Maria tässä kirjassa selvästi ajoittain on. Joiltain osin, kuten edellä kirjoitin, tosin samaistuin tähän kirjaan ja sen päähenkilöön hyvin paljon.

Jos tämä kirja jollain tavalla toimintaani ja ajattelutapaani muutti niin siten, että haluan alkaa tavoitella mahdottomalta tuntuvaa unelmaani romaanin kirjoittamisesta, ja julkaisemisesta. :) Jos mitään ei kirjoita, ei voi olettaa, että koskaan kirjoittaisi julkaisukelpoistakaan tekstiä, pitää vain saada ensin valmiiksi tekstimassaa, jota voi sitten alkaa muokkaamaan paremmaksi. Siksipä tämän kirjan antamalla loppusysäyksellä olen päättänyt, että osallistun tänä vuonna NaNoWriMoon :) Ideakin on jo valmiina, joten kun marraskuu koittaa, ei tarvitse kuin alkaa kirjoittamaan.

Nyt hyppäsin kuitenkin hieman aiheesta, kun tarkoitus oli kuitenkin tehdä postaus tästä kirjasta. Kaikki mitä saan siitä sanottua, on nyt tuolla aiemmin kirjoitettuna, joten on loppukaneetin aika. Suosittelen tätä Terhi Rannelan teosta ainakin kaikille niille nuorille, ja miksi ei meille hieman vanhemmilekin, joille kirjoittaminen on rakas ja tärkeä harrastus, josta kuitenkin toivomme tulevan jotain muutakin. Suosittelen tätä myös niille, jotka kamppailevat omien ahdistustensa kanssa. Tämä kirja antaa ennen kaikkea toivoa paremmasta, ja uskoa siihen, että omia unelmia täytyy pyrkiä toteuttamaan. Ugh, olen puhunut.

maanantai 27. lokakuuta 2014

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään




Erään kovan hellejakson jälkeen Tukholmasa tapahtuu jotain omituista. Sähkölaitteet eivät suostu sammumaan, ja jonkinlainen outo sähköisyys vaivaa kaupunkia, Yhtäkkiä valot sammuvat hetkeksi ja kun ne palaavat, on tapahtunut jotain vielä omituisempaa. Kuolleet niin sairaaloissa kun ruumishuoneillakin ovat nousseet eloon. Ihmiset ovat ilmiön kanssa ihmeissää. Miten kuolleita tulee käsitellä, mitä niille voi tehdä?

Tarinaa kerrotaan muutaman henkilön näkökulmista, sekä erilaisin lehtiuutisin ja asiakirjoin, jotka käsittelevät kuolleiden käsittelyä. Ihmisten näkökulmaa tarinaan tuovat nuorehko perheenisä, joka on menettänyt vaimonsa juuri hirvikolarissa, vanha toimittaja jonka tyttärenpoika on kuollut ja haudattu jonkin aikaa sitten, sekä pojan äiti Anna, jotka löytävät pojan heränneenä haudastaan ja lähtevät saaristoon pakoon viranomaisia. Lisäkis tarinaa kerrotaan myös erään toisen isovanhemman ja tämän tyttärentyttären näkökulmasta, joilla molemmilla on omaalaatuinen lahjan ansiosta he tietävät joitain asioita etukäteen, ja pystyvät joskus melkein lukemaan ajatuksiakin. Tosin niin tuntuu pystyvät kuolleiden seurassa kaikki muutkin, tosin eivät kuolleiden ajatuksia. Mitä kuolleet edes oikeastaan haluavat? Sitäkin mietitään kirjassa ainakin jossain määrin.

Vastoin odotuksiani kirja ei ollut edes kauhean pelottava. Lähinnä kuolleiden mätänemisasteiden kuvaaminen oli ällöttävää. Viimeiset parikymmentä sivua kirjassa olivat ne kaikkein pelottavimmat, eivätkä nekään paljon minuun vaikuttaneet. Hieman saattoi sydän lukiessa lyödä enemmän. Kirja kuitenkin koukutti lukemaan itseään, sillä halusin tietää, mistä kuolleiden herääminen johtui, ja mihin heidän kanssaan päädyttäisiin. Petyin kuitenkin hieman siihen, mistä oikeasti oli kirjassa olevinaan kyse. Itse ajattelin jo jotain todella jännä alieneistä lähtien. Valitettavasti avaruusolentoja ei tässä tarinassa ollut vaikka jokin yliluonnollinen asia kuolleita nostattikin.

Henkilähahmot olivat kuitenkin hyviä, ja samaistuttavia. Mielenkiintoista oli myös se, miten viranomaiset tätä epäkuolleiden asiaa käsittelivät. Vaikka loppu olikin hieman pettymys, oli se samalla myös jollain tavalla kaunis ja haikea. 

Luultavasti tulen herra Lindqvistiltä lukemaan jotain muutakin jossain välissä. Ainakin sitten kunhan joskus saan kirjastosta hyppysiini sen Ystävät hämärän jälkeen kirjan ;)

Liitän tämän kirjan halloween-haasteeseen, koska hautausmaallakin on oma pieni roolinsa tässä kirjassa ;)

Halloween-haaste; Hautausmaa, Zombiet

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä





Aino on yhdeksännellä luokalla mutta häntä ei ole koskaan suudeltu, ei oikeastaan huomattukaan. Koulussa hänellä on vain yksi ystävä, ja vapaa-aika menee partioharrastuksen parissa. Kaikki muuttuu, kun takapenkin poika Samuli istuu Ainon viereen luokkaretkibussissa. Siitä alkaa seurustelu, joka pian saa epäterveitä piirteitä. Samuli on mustasukkainen ja kontroilloiva. Aino jättää hameiden käyttämisen Samulin painostuksesta ja vaihtaa piilolinssit takaisin rilleihin. Mikään ei kuitenkaan riitä, ja pian Samuli käy Ainoon myös käsiksi. Kokematon Aino ei tiedä mitä tehdä..kuinka paljon rakkauden takia voi kestää?

Iskelmiä on hieno ja tarpeellinen nuortenkirja. Se puhuu tiukastin sen puolesta, ettei rakkaudenkaan takia tulisi kestää mitä vain ja että kukaan ei ole sen arvoinen että lakkaisi olemasta oma itsensä. Tarina on uskottava, ja Ainon epävarmuus ja hätä on kuvattu oikein. Missä menee ihmisen raja, ja sietokyky. Lopussa Aino onneksi kasvattaa uudelnaisen selkärangan,ja tekee jotain mitä hänen olisi pitänyt tehdä alusta lähtien.

Mielestäni tämä kirja on sellainen, joka jokaisen nuoren olisi hyvä lukea. Miksi ei vanhemmankin. Valitettavasti tiedän tapauksia, joissa esimerkiksi henkistä väkivaltaa kestetään rakkauden tähden, ja ei tajuta sitä, ettei itseään pitäisi tarvita muuttaa aivan toiseksi vain sen takia, että joku sitä sinulta vaatii. Tässä kirjassa mennään tosin jo pidemmälle kuin henkiseen alistamiseen, väkivaltaisuuksiin asti. Viimeistään fyysinen väkivalta on se merkki, jolloin huonosta suhteesta tulee lähteä. Joskin henkinen alistaminen on miltei yhtä kamalaa, ellei kamalampaakin. Nuorien ihmisten olisi hyvä saada tietää, mikä seurustelusuhteessa on normaalia, ja mikä ei. Sitä tämä Iskelmiä mielestäni juuri tekee.

Pidin kirjasta ja sen aiheesta paljon. Tämmöisiä ajattelevia nuortenkirjoja on ilo lukea.

torstai 23. lokakuuta 2014

Jude Deveraux: Herttuatar


Viime sunnuntaina tuli romantiikan nälkä, joten tuli luettua tällainen viihteellinen romanssikirja, joka yllätti, ja ylitti odotukseni aivan täysin. Tämähän oli jopa hyvä, ja hahmoissa oli monijakoisuutta hyvällä tavalla. Elleivät sitten aivoni ole pehmenneet..

Kirja kertoo Claresta, amerikkalaiseta perijättärestä, jonka on mentävä naimisiin sellaisen miehen kanssa, jonka hänen vanhempansa hyväksyvät. Vain siten hän pystyy käyttämään isoisältään saamaansa hulppea perintöä. Claren vanhemmat ovat jo oman osansa perinnöstä panneet niin sanotusti haisemaan, ja siksi Clare tuntee olevansa vastuussa heistä ja pikkusisarestaan Sarah Annista, jota hän kutsuu yleensä Vintiöksi. Pelastus saapuu perhene ollessa käymässä Englannissa. Clare tapaa skottilaisen herttuan, joka vie häneltä aluksi jalat alta. Tässäkäö on Claren tuleva aviomies, jonka vanhemmatkin hyväksyvät? Pian pari onkin jo kihloissa, ja  he matkustavat Skotlantiin miehen suvun kartanoon mukanaan myös Claren perhe Vintiötä myöten. Clare, joka on aina ihallillut skottilaista kulttuuria ja lukenut paljon sen historiasta, on innoissaan. Hän pääsee tutustumaan tulevan aviomiehensä sukuun, ja oikea skottilaisen tilan hoitoon. Perillä Clare kuitenkin huomaa kartanon arjen olevan herttuan äidin outojen määräysten mukaista. Ruoka-ajat ovat tiukat, aamiasta syödessä ei saa puhua, eivätkä naiset saa lukea  sanomalehteä. Claren pakkaa alkaa myös sekoittamaan eräs mies, jonka hän kohtaa ratsastusretkellään. Kuka salaperäinen Trevelyan on, joka kyselee kaiken Claresta mutta ei kerro paljon mitään itsestään?

Kirjan 1800-luvulle sijoittuva miljöö ja henkilöhahmot ovat mielestäni kirjan parasta antia. Skotlannin nummet ja iso linnamainen kartano salakäytävineen luo upean ympäristän kirjan tapahtumille. Clare on juuri sellainen sankaritar, joista yleensä pidän. Hän rakastaa lukemista, ja on melko fiksu. Hänellä on myös halua kirjoittaa itsekin, eikä hän todellakaan halua asettua sellaisen naisen muottiin, mitä 1800-luvun naiselta odotetaan. Hänen pikkusiskonsa Vintiö on myös mielenkiintoinen hahmo; sellainen joka ei ajattele ennen kuin puhuu, ja tutkii kartanon ympäristöä ja kartanoa innokkaasti. Erilaiset sivuhahmot, jotka muodostuvat herttuan sukulaisista ovat myös hersyviä. Kartanosta löytyy muun muassa mies, joka näyttelee joka päivä yksin itse kirjoittamiaan näytelmiä.

Tarinassahan on melko lailla se sama vanha idea, jossa tavataan salaperäinen mies, inhotaan tätä ensin ja sitten rakastutaan. Älkää käsittäkö väärin, kyseisenkaltaisessa tarinassa ei ole mitään vikaa, jos se on hyvin  kerrottu. Ja tämä tarina todellakin oli . Perustarinaa maustoivat hulppeat ja omalaatuiset henkilöhahmot, romanttinen ja taianomainen skotlantilainen miljöö, ja se että romantiikka ei ollut missään vaiheessa kovinkaan lässynläätä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. :D

Toki kirjassa oli omat heikkoutensa. Kuten ainakin se, että seksikohtausket, kuten tällaisissä kirjoissa yleensä, olivat hyvinkin epärealistisia. Onneksi olen senverran vanha jo, että tiedän tämän asian :D Monille kokemattomille nämä kuvaukset voivatkin sitten hieman vääristää erinäisiä asioita. Ei siitä sen enempää. Tosin senverran vielä, että onneksi nämä kohtaukset tulivat kirjaan vasta loppuvaiheessa, tosin sittenkin niitä oli ehkä pari liikaa. Suomennos oli myös aika huonosti oikoluettu, sillä muutamat typot hyppäsivät tämänkin yleensä suurpiirteisen lukijan silmille melko ärsyttävästi.

Kaiken kaikkiaan Herttuatar oli romanttista viihdettä parhaimmillaan ja todella yllätyin iloisesti. Tiedä sitten kirjoittaako kyseinen kirjailijatar samaa tarinaa toistavia teoksia mutta ainakin tämä ensikosketukseni tuotantoon vaikutti lupaavalta.



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Tessa Gratton: Veritaika




Halloween-haasteeseen sopivista kirjoista toinen, jonka olen vähän aikaa sitten lukenut, on Tessa Grattonin Veritaika. Kirjasta löytyvät ainakin sellaiset Halloweeniin liittyvät asiat kuin hautausmaa ja noidat. Tämäkin kirja oli ollut lainassa aika pitkään, ja Halloween-haaste sai minut lukemaan tämän viime viikonloppuna viimein kokonaan. Kirja ei ollut mikään maailman järisyttävin lukukokemus mutta ei se ollut toisaalta aivan huonokaan. Sanoisinkin, että tämä kirja oli  melkolailla keskitasoa.

Lukiolaistyttö Silla on menettänyt vanhempansa, ja pahinta on että isä on oletetavasti murhannut ensin Sillan äidin ja tappanut tämän jälkeen itsensä. Silla ei kuitenkaan tahdo uskoa tätä vaikka isoveli Reese on vakuuttunut siitä että juuri niin on tapahtunut. Kun sitten Sillalle saapuu postissa Diakoni-nimsen miehen lähettämänä kirja, jonka sanotaan olevan hänen isänsä omaisuutta, ja joka sisältää erilaisia veritaikoja, alkaa Silla olla yhä vakuuttuneempi siitä, että vanhempien kuolemassa on jotain mätää. Hän hengailee paljon hautausmaalla vanhempiensa haudalla ja kokeilee yhtä taikaa onnistuen siinä, kun hänet yllättää naapuriin muuttanut Nick. Myöhemmin nämä kaksi tapaavat koulussa, ja vähän koulun ulkopuoelllakin, ja tietenkin rakastuvat. Veritaiat eivät ole Nickille mitään uutta, vaan hänen äitinsä oli tehnyt niitä hänen kanssaan kun hän oli pieni. Sittemmin äiti on kadonnut, ja Nickin tietojen mukaan yrittää turruttaa veritaikuuttaan huumeilla ja alkoholilla. Nick on perinyt isoisänsä talon ja asuu siellä isänsä ja tämän uuden vaimon kanssa, jota Nick kutsuu haukkumanimellä Lillith. Yhdessä nuoret alkavat testailla taikoja, ja Silla saa jopa Reesen uskomaan taikuuteen. Joku kuitenkin uhkaa heitä, ja käy tuhrimassa Sillan vanhempien haudan verellä.

Lukujen välissä kirjassa on päiväkirjamerkintöjä, joissa eräs Josephine kertoo elämästään ja siitä kuinka Philip-niminen mies opettaa hänelle veritaikoja vuosisatoja sitten. Nämä päiväkirjamerkinnät olivat mielestäni kirjan parasta antia, ja odotin niitä aina innolla. Niistä selviää pikkuhiljaa mielenkiintoisia asioita tuohon veritaikuuteen liittyen, ja lopulta nuo menneisyyden tapahtumat yhdistyvät Sillan ja Nickin elämään.

Mielestäni tässä kirjassa oli raikas idea veritaioista ja noidista. Kukaan ei onneksi myöskään osoittautunut vampyyriksi. Silti muutama asia tässä kirjassa ei mennyt ainakaan minun kohdallani aivan nappiin. Sillan ja Nickin rakkaustarina nyt ensinnäkin oli niin nähtyä tavaraa, ja tapahtui oikeastaan liian helposti. Sillan hahmosta oli muuten tehty vanhempiensa kuoleman järkyttämä ja siksi sulkeutunut angstinen teini, joka ei oikein osaa luottaa edes ystäviinsä. Silti hän rakastuu Nickiin melko helposti ja nopeasti. Kirja ei myöskään tuntunut loppujen lopuksi kauhean pelottavalta, ja sitä olin sen jotenkin  odottanut olevan takakannen kuvauksen ja etukannen kuvankin takia. Kirja ei kuitenkaan pelottanut sitten yhtään, koska mukana olleet kauhu/jännitys elementit jäivät jostain syystä melko laimeiksi.

En kuitenkaan kadu kirjan lukemista. Juoni oli nimittäin suurelta osaltaan myös mielenkiintoinen, ja päiväkirjamaiset osat oli kirjoitettu taitavasti. Pitipä sitä hieman pähkäillä myös sitä kuka se tarinan pahis on vaikka aluksi se näytti liiankin helpolta päättelytehtävältä. Silti melko loppuun asti tuli parin vaihtoehdon välillä mietittyä, että kumpi se nyt sitten on. Ihan ok-kirja tämä siis oli, ja voisin ehkä lukea myös tälle kirjoitetun itsenäisen jatko-osankin jossain vaiheessa. Se nimittäin olisi odottelemassa tuolla lukupinossani.

Halloween-haaste; noitia, hautausmaa

maanantai 20. lokakuuta 2014

TBR 100

Nyt sain tehtyä viimein TBR 100:seni :) Tässä se on. Lista tulee myös omaksi itsenäiseksi sivukseen yläpalkkiin mutta sinne tulen luultavasti lisäilemään aina lisaa kirjoja sen mukaan kun niitä mieleen putkahtelee. Tässä on kuitenkin tämä alkuperäinen TBR100, jossa on myös ne kirjat, jotka ovat tällä hetkellä kirjastolainojen pinossani lukematta. Oman hyllyni kirjoja tässä ei ole, sillä niistä teen jossain vaiheessa luultavasti oman listan.

1.      Road Dahl: Kuka pelkää Noitia?
2.      Road Dahl: Sulo ja suklaatehdas
3.      Lewis Carrol: Liisan seikkailut Ihmemaassa
4.      Lewis Carrol: Liisan seikkailut Peilimaassa
5.      Nora Roberts: Morriganin Risti
6.      Nora Roberts: Jumalten tanssi
7.      Nora Roberts: Hiljaisuuden laakso
8.      Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
9.      Lisa O´Donnel: Mehiläisten kuolema
10.  Jamie Hord: Hotelli Panama
11.  Meg Rossof: Poikkeustila
12.  Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää
13.  Salla Simukka: Jäljellä
14.  Salla Simukka: Toisaalla
15.  Magdalena Hai: Susikuningatar
16.  Jennifer Vanderbes: Pääsiäissaari
17.  Ken Follet: Taivaan Pilarit
18.  John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
19.  Diana Wynne Jones: Liikkuva Linna
20.  Bernard Schlink: Lukija
21.  David Pelzer: Pimeän poika
22.  Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
23.  Jean M. Untinen-Auel: Mammutinmetsästäjät
24.  Jean M. Unitinen-Auel: Tasangon vaeltajat
25.  Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa
26.  Connie Willis: Tuomiopäivän kirja
27.  Leo Tolstoi: Anna Karenina
28.  John Ajvide  Linfqvist: Ystävät hämärän jälkeen
29.  John Ajdive Linfqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
30.  Neil Gaiman: Hautausmaan poika
31.  Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa
32.  Beth Revis: Across the Universe – Miljoona aurinkoa
33.  Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
34.  J.K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat
35.  Arthur Golden: Geishan muistelmat
36.  Haruki Murakami: Norwegian Wood
37.    Jane Austen: Neito vanhassa linnassa
38.  Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
39.  Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
40.  Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä – Kirjablogikirja
41.  Kristiina Vuori: Näkijän tytär
42.  Stacy Schiff: Kleopatra
43.  Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
44.  Jenny Kangasvuo: Sudenveri
45.  Joyce Carolyn Oates: Blondi
46.  Joyce Carol Oates: Putous
47.  Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
48.  Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus
49.  Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
50.  Markus Zusak: Kirjavaras
51.  Jan Salminen: Äidinmaa
52.  Tessa Gratton: Verenvahti
53.  John Irving: Vapauttakaa karhut
54.  John Irving: Kaikki isäni hotellit
55.  John Irving: Oman elämänsä Sankari
56.  Susanne Fletcher: Meriharakat
57.  J.S Meresmaa: Mifongin Aika
58.  J. S Meresmaa: Mifongin mahti
59.  Magdalena Hai: Susikuningatar
60.  Janet Fitch: Valkoinen Oleanteri
61.  Charleine Harris: Veren Imussa
62.  Ruth Rendell: Kerro kerro kuvastin
63.  Eoin Colfer: W.A.R.P Salamurhaajan oppipoika
64.  Paulo Coelho. Portobellon Noita
65.  Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrel
66.  Carol Sandbacka: Sodan jaloissa
67.  Diego Marani: Sotilas ilman menneisyyttä
68.  Stephen King: Kupolin alla
69.  Stephen King: Duma Keyn Avain
70.  Stephen King: Christine tappaja-auto
71.  Stephen King: Musta Torni-sarja
72.  David Safier: Huono karma
73.  Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo
74.  Victor Hugo: Kurjat
75.  Veronica Roth: Outolintu
76.  Astrid Lingren: Ronja ryövärintytär
77.  C. S Lewis: Narnian Tarinat
78.  Laila Hirvisaari: Me Katariina
79.  Väinö Linna: Täällä Pohjan tähden alla 1-3
80.  George Orwell: Vuonna 1984
81.  Haruki Murakami: Suuri Lammasseikkailu
82.  Haruki Murakami: Sputnik rakastettuni
83.  Charles Dickens: Oliver Twist
84.  Anna Godbersen: Huumaa
85.  Anna Godbersen: Juoruja
86.  Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
87.  Tove Jansson: Muumipappa ja meri
88.  Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
89.  Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
90.  Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär
91.  Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
92.  Donna Tart:Tikli
93.  Katja Kettu: Kätilö
94.  Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
95.  Mikko Rimminen: Nenäpäivä
96.  Khaleid Hosseini:Leijapoika
97.  Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
98.  Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
99.  Kjell Westö: Kangastus 38

100. Lioner Shiver: Poikani Kevin