keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Gillian Flynn: Teräviä esineitä



Jännityskirjallisuudessa taas mennään. Synkän metsän siimeksessä herätti jännityksen nälän, etenkin psykologisen sellaisen. Gillian Flynnin suomennetusta tuotannosta minulla oli vielä lukematta tämä Teräviä esineitä. Ja täytyy sanoa, että Flynnin kirjoista tämä oli minun lempparini. 

Teräviä esineitä alkaa siitä kun Chigagossa toimittajana työskentelevä Camille lähetetään vanhaan kotikaupunkiinsa tekemään juttuja kahden nuoren tytön katoamisesta, ja raaoista surmista. Camillen tunteet tehtävää ja koko kaupunkia kohtaan ovat ristiriitaiset. Hän lähtee kuitenkin matkaan ja majoittuu äitinsä luo. Ja miten outo ja ahdistava tyyppi tuo äiti nimeltään Adora onkaan. Pian selviää, että suurin syy Camillen inhoon vanhaa kotiaan kohtaan piilee juuri hänen äitisuhteessaan. Uusia juttuja selvitelleessään manneisyys tuntuu nousevan jälleen pintaan Camillen muistellessa vuosia sitten kuollutta pikkusiskoaan. Äidin uusi tytär Amma on jäänyt Camillelle vieraammaksi ja tämän käyttäytyminen hämmentää Camillea. Kotona siskopuoli on äidin pikku nukke mutta kylillä tyttö liikkuu pikkuvanhassa (ja pikkutuhmassa) teinijengissä, joka terrorisoi muita nuoria.

Camille on mielenkiintoinen päähenkilö, hyvin ongelmainen. Hyvin surullinen hahmo. Koko kirja omn ovelasti rakenntettu, ja kirjailija onnistuu yllättämään loppuratkaisullaan. Tosin samalla tulee miettineeksi, että olisihan se pitänyt tajuta. Merkit kuitenkin ovat melko selvät, mutta eivät kuitenkaan. 

Kirjassa on ehdottomasti kyse äiti-tytärsuhteista. Samalla myös valtasuhteista. Mitä aiheuttaa äidin väärin kättämä valta tyttäreen? Tai mitä aiheuttaa koulun suosittujen tyttöjen käyttämä valta ikätovereihin. Teinitytöistä sekä äideistä on tehty tässä kirjassa melkoisen hyytäviä ja paikoitellen kirja on melko ahdistava. 

Hyvä kirja voi kuitenkin joskus järkyttää ja itse en ole kovin herkkä ahdistumisen suhteen. Johtunee siitä, että luin Stephen Kingin kirjoja jo 11-vuotiaana. Flynnin kirjojen taustalla on aina vakavat ja raadollisekin teemat, ja hän käsittelee niitä mielenkiintoisella tavalla. Se oli parasta tässäkin kirjassa.



maanantai 19. maaliskuuta 2018

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä


Sillon tällöin tekee mieli lukea jännityskirjallisuutta. Ruth Ware oli uusi tuttavuus tällä saralla. Kuulin kirjailijasta ja tästä kirjasta Unelmoin - youtubekanavalta. Kuvaus kirjan juonesta kiinnitti heti mielenkiintoni ja jossain vaiheessa helmikuuta varasin, ja sain kirjan kirjastosta. Synkän metsän siimeksessä osoittautuikin erittäin koukuttavaksi kirjaksi. Se ei yltänyt aivan parhaiden jännityskirjojen listalle minun silmissäni mutta tarina oli hyvä. 

Tarinan alussa päähenkilö Nora kutsutaan hänen vanhan ystävänsä polttareihin. Nora ihmettelee tätä kovasti sillä naisten ystävyys ei ole vuosia sitten päättynyt parhaissa merkeissä. Toisen naisten yhteisen ystävän kanssa Nora päättää kuitenkin lähteä polttareille samalla ihmetellen sitä miksi hänet on kutsuttu niihin mutta ei itse häihin. 

Saapuessaan määränpäähän syrjäiseen mökkiin keskelle ei-mitään Nora epäilee omaa päätöksentekoaan. Mökki on hulppea mutta siinä on lasiset seinät, josta kuka tahansa voi nähdä sisään. Tunnelma on outo. Morsiammen kaaso yli-innokas ja outoja raivokohtauksia saava, jolla on pakkimielle tehdä polttareista täydelliset. Joukkoa täydentää morsiamen ystävä joka kaipaa kotiin pienen lapsensa luo sekä joukon ainoa mies, joka tietenkin on homo. Jo ensimmäisenä iltana tunteet käyvät kuumina ja Nora lähtee aikaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä yksi vieraista lähtee ja painostava tunnelma jatkuu. 

Nora herää lopulta sairaalasta, ja huomaa, että hänen huonettaan vartioi poliisi. Kukaan ei kerro mitä on tapahtunut, ja päättelemällä ja kyselemällä Nora saa selville, että joku on kuollut. Mutta miksi, ja mitä pn tapahtunut. Noran muisti alkaa palata hitaasti pala kerrallaan mutta onko hatariin muistikuviin luottamista.

Kirjan henkilöiden motiivit olivat aika..no ihmissuhdesotkumeininkiä. Osa tyypeistä tuntuu jämähtäneen sinne nuoruuden henkiselle tasolle, ja kostonhimo sekä katkeruus haisee kirjassa pitkälle. Tarina on kuitenkin osattu kirjoittaa taitavasti lukijaa koukuttaen. Tämän luki nopeasti, tarina oli ok mutta ei mitenkään erikoinen. Kyllä tämä jännityskirjan nälkää helpotti. Ehkä luen vielä lisää Ruth Waren kirjoja. 

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Sini Helminen: Kiven sisässä



Kiven sisässä on toinen osa Sini Helmisen Väkiveriset-sarjaa. Joskin se on aikalailla itsenäinen jatko-osa, sillä kirjoissa seikkailee täysin eri päähenkilöt, ja vain yksi sivuhenkilö on molemmissa sama. Ikäänkuin linkittämässä kirjoja toisiinsa. Ja edelleen olemme muuten menossa helmikuussa luetuissa kirjoissa. Tätä menoa reaaliaikaisiin kirjapostauksiin tuskin päästään tämän vuoden puolella. Nyt menin kuitenkin asiasta kukkaruukkuun, joten eiköhän jatketa itse kirjasta kirjoittamista.

Ensimmäisen osan väkiverisistä luin viime kesänä Seinäjoella, ja silloin kirjablogini oli hieman unessa, joten siitä ei tullut blogattua. Muistan kuitenkin tykänneeni siitä, vaikka lempikirjakseni se ei päätynytkään. Minulla on kuitenkin tunne, että tämä Kiven sisässä olisi parempi. 

Kirjan alussa Pekko muuttaa vanhempineen edesmenneen mummonsa asuntoon Helsinkiin. Taakse jää maaseutdun pikkukauounki ja isän suvun maatila, ja uuteen kotiin Helsingissä on vain totuttava. Pekolla  on kumma tunne, että monet paikat Helsingissä ovat etäisesti tuttuja. Koulussa Tuuli-niminen tyttö alkaa jutella Pekolle ja pian Pekko huomaa ettei kukaan muu näe Tuulia. Naapurin oudosti puhuva huntuun sonnutautuva tyttö, jonka Pekko olettaa maahanmuuttajakis tulee eräänä päivänä lainaamaan erinäisiä tavaroita ja herättää Pekon kiinnostuksen. Pikkuhiljaa salaisuuden alkavat paljastua. Minegraftiin intohimoisesti suhtautuva Pekko saa kuulla olevansa Vuoreilainen, väkeen kuuluva olento. Hän tapaa joukon maan alla asuvia sukulaisia. Mutta kuka on naapurn kummlallinen tyttö, ja kuka on koulussa pyörivä tuuli, ja mitä vuoralaisena oleminen käytännössä tarkoittaa? Siihen  Pekko saa vastauksia pikkuhiljaa.

Kiven sisässä oli aika helppolukuinen ja nopeasti ahmittava kirja. Idea kivi-elementtiin sitoutuneesta vuorelaisesta, joka pelaa intohimoisesti miengraftia on jännittävän osuva. Pidin Pekosta valtavasti, ja jo edellisessä osassa ollut Tuuli toi tuulahduksen edellisestä kirjasta mukanaan mutta oli kuitenkin omanlaisensa voima kirjassa. Eniten harmitti että kirja jäi oikeastaan hieman kesken, ja ilmeisesti Pekon tarina ei enää jatku vaan sarjan seuraavassa osassa on taas uusi päähenkilö. Suomalainen mytologia on kuintekin mielenkiintoista, joten näitä kirjoja lukee mielellään.

Kirja sopii YA-haasteessa kohtaan Urbaani fantasia, sillä liikutaan nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä.