perjantai 8. lokakuuta 2010

Marien Keyes: Kuuleeko Kukaan?

Tämä on nyt tällainen pikainen postaus ihan vain siksi, että sain inspiraation kirjoittaa näin niinkuin aivan yllättäin. Olen tällä hetkellä käymässä vanhempieni luona ja jälleen kerran olen sortunut tutkimaan äitini kirjappinkkaa, jonka hän on lainannut kirjastosta. Sieltä löysin erään lemppari(hömppä)kirjailijani Marian Keyesin teoksen Kuuleeko kukaan? En tiedä onko tämä nyt sitä chic lit- sydeemiä. Nämä kaikki termit eivät ole minulle kovinkaan tuttuja, mitä nykyään joistain kirjallisuudenaloista käytetään.

Jokatapauksessa Marian Keyes on tämän kevyemmän mutta kuitenkin minun mielestäni jokseenkin vakavastikin otettavan kirjallisuudenlajin parhaimmistoa. Hän osaa kirjoittaa romanttista kirjallisuutta käsitellen vakaviakin aiheita rennon humoristisesti ja elämänmakuisesti. En voi muuta sanoa kuin että, minä tykkään!

Kuuleeko Kukaan kertoo Anna Walshista, joka asustelee pahasti loukkaantuneena vanhempiensa sohvalla Duplinissa ajatellen New Yorkiin paluuta, jossa häntä odottaa monien muiden hyvien asioiden lisäksi hänen miehensä Aidan. Annan elämä ei kuitenkaan ole helppoa, sillä häntä vaivaavat niin henkiset kuin fyysisetkin painolastit ja Aidanin katoamistemppu. Pystyykö Anna siirtymään eteenpäin? Paljastus Aidanin menneisyydesta kuitenkin muuttaa hänen elämänsä lopullisesti.

Kirja on minulla noin puolessa välissä ja voin jo todeta, että Marian Keyes on tehnyt sen taas. Luonut koskettavan ja surullisen mutta kuitenki sisimmältään elämänmyönteisen teoksen, jossa yhdistetään huumoria vakavaan aiheeseen. Tämä on täydellinen kirja viikonloppulomailuun maalla. Kuuleeko Kukaan on htäaikaa sekä syvällinen, että helppolukuinen kirja jonka lukee helposti parissa päivässä.

Jotenkin minulle jää aina tämän naisen kirjoittamista romaaneista aina positiivinen ja iloinen olo vaikka ne saattavat käsitellä rankkojakin asioita. Tässäkin kirjassa, kuten monessa muussakin Keyesin romaanissa, on vahvana teemana se, että elämä jatkuu rankkojenkin tapahtumien ja sattumusten jälkeen. Suosittelen tätä kirjaa ja muita Marian Keyesin kirjoja, jotka käsitittelevät Walshin perheen sisaruksia. Näistä ovat tämän kirjan lisäksi muun muassa Naura, Clare, naura, Rachelin loma ja enkelit.

(Pyydän anteeksi kaikkia kirjoitusvirheitä. Tein tämän postauksen aika pikana!)

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Ben Elton: Popcorn

Tämä kirja sattui käteeni kirjastossa lähinnä sen mielenkiintoisen nimen perusteella. Lukemispäätöksen löi lukkoon se kun aukaisin kirjan ja sen etukannessa kerrottiin, kirjailija eli Ben Elton olleen käsikirjoittaja sarjassa Musta Kyy (Joka muuten on aivan mahtava brittikomedia 80-luvulta). Halusin nähdä onko miehen romaani yhtä purevan hauskaa luttavaa kuin hänen komediansa oli katsottavaa. Tämä kirja sisälsikin juuri sitä, mitä odotin mustan kyyn kirjoittajalta; Mustaa huumoria höystettynä vakavalla sanomalla. (toisaalta en ole varma oliko Mustassa Kyyssä mitään sanomaa :D)
Kirja kertoo elokuvaohjaajasta nimeltä Bruce Delametri. Bruce on luonut maineensa postmoderneilla väkivaltaelokuvilla, joissa vilisee karismaattisia tappajia. Kirja kertoo vuorokaudesta, jonka aikana Bruce saa elämänsä tunnustuksen; oscarin. Hänen kotonaan kuitenkin odottaa yllätys, valkoista roskaväkeä oleva pariskunta, joiden mielestä Brucen elokuvat ovat niin siistejä, että he ovat itsekin ryhtyneet tappajiksi. Näin alkavat dramaattiset tapahtumat, joissa fakta ja fiktio sekoittuvat.(kuvaus takakantta mukaellen,koska en halua paljastaa liikaa juonesta.)
Popcorn oli ilahduttavan erilainen ja ironinen jännityskertomus, joka piti otteessaan koko ajan. Jännityskirjallisuus ei aina välttämättä ole ihan näin selkeästi yhteiskuntaa peilaavaa kuin tämä kirja oli. Kirjan teemat liikkuivat ennenkaikkea vastuunotossa, tai pikemminkin siitä, ettei kukaan halua ottaa vastuuta mistään. Kaikesta pahasta syytetään muita tahoja ja osoitellaan sormella myös viihdekirjallisuutta. Tärkein kysymys, jonka kirja minussa herätti oli se onko vika yksilöissä vai järjestelmissä? Tähän ei ole helppo saada vastausta, ehkä vika on molemmissa.
Suosittelen kirjaa jännityskirjallisuuden ystävien lisäksi myös heille, jotka kaipaavat lukemiltaan kirjoilta myös syvyyttä ja yhteiskunnallista kritiikkiä viihteen lisäksi. Tämä ei ollut ehkä parhaita kirjoja, joita olen lukenut mutta antoi ainakin ajateltavaa keskivertoa jännityskirjallisuutta enemmän.