Rästikirjojen miniarvioita part.3

Kolmas miniarviopläjäys vielä. Sitten alan kirjoitella ihan normaalipostauksia. Vähän on vain saatava postaussumaa vielä pienemmäksi. ;) Nyt on taas nuortenkirjoja luvassa, ja yksi lastenkirjakin. 

Henry Aho: Arvet

Arvet on kirja koulukiusaamisesta. Se on täysin fiktiivinen, vaikka onkin kirjoitettu Henri Ahon saamista oikeiden kiusattujen tarinoiden pohjalta. Kirjassa on neljä kertojaa; kolme kiusattua ja yksi kiusaaja. Suomalais-japanilainen Laila, hieman ylipainoinen nörtti Jarkko, ja uskovaisen perheen pullea ja yliopitimistinen Milla ovat tarinaan kiusattuja. Alkoholistivanhempien poika Tomi taas edustaa kiusaajan näkökulmaa. 

Jokaisella kiusatulla on omat piinaajansa. Lailan ottavat silmätikuksi saman luokan tytöt, Jarkkoa piinaa Tomi ja Millaa kiusaavat muut hänen luokkalaisensa, jotka kutsuvat häntä suklaapossuksi. Lopulta yksi heistä ei kestä enää, mikä johtaa koko koulua järkyttävään tapaukseen.

Kirja on mielestäni tärkeästä aiheesta kirjoitettu, ja herättää ajatuksia. Siitä löytyy kiusaamiseen liittyvät arkkityypit, mikä tekee kirjasta hieman stereotypisen mutta toisaalta stereotypiset ja selkeät roolit toimivat tehokeinona. Neljä näkökulmaa on kuitenkin vähän liikaa. Tai sitten neljäs näkökulma ja kertoja olisi myös voinut olla joku opettajista. Olen lukenut parempiakin kiusaamista käsitteleviä kirjoja mutta Arvet on silti hyvä kirja omassa lajissaan. Se tuo tärkeän aiheen jälleen esille ja kertoo sen nuorten suulla melkolailla uskottavasti. Annoin kirjalle Goodreadsissa kolme tähteä.

Salla Simukka: Viimeiset

Kolme ystävystä, lukion viimeisellä luokalla, tekevät sopimuksen. Jokainen aikoo päästä eroon neitsyydestään ennen joulua. Remuava Rauha, aktivisti Venla ja runotyttö Milja ovat hyvin erilaisia mutta ovat olleet lukion aikana tiukasti yhdessä ja parhaita ystäviä. Jokainen lähee toteuttamaan tehtävää omalla tavallaan, ja jokaisen tarina on erilainen. Neitsyyden menetyksen etsiminen vain alkaa luoda juovaa tyttöjen välille; on vaikea kertoa asioista siihen liittyen toisille. Jokaisella on tehtävän suhteen omat ongelmansa, eikä kenenkään prosessi oli helppo.

Viimeiset on mielenkiintoinen ja nopeasti luettava kirja. Se on viihdyttävä  olematta kuitenkaan liian kepeä. Pidin kirjasta. Kansikuva on jollain tavalla aika hauska :D 

Holly Smale: Geek Girl: Kohellusta korkokengissä

Kohellusta korkokengissä jatkaa Geek Girlin seikkailua. Omalaatuinen mallintöitä tekevä nörttimäinen Harriet seikkailee tällä kertaa Japanissa. Jäädessään kesälomalle koulusta Harrietin suunnitelman kesälle menevät pilalle kun paras ystävä joutuu pakkolomalle Ranskaan. Vanhemmatkin ovat uppoutuneita odottamaan vauvaa. Keikka Japanissa tulee siis hyvään saumaan. Harriet pääsee asumaa kahden toisen mallin kanssa samaan asuntoon ja tuntuu tulevan heidän kanssaan yllättävän hyvin toimeen. Pian kuitenkin selviää, että Nick, Harrietin oletettavasti entinen poikauystävä on myös maisemissa mukana ja vieläpä seurustelee Harrietin kämppäkaverin kanssa. Kaiken kruunaa se, että ensimmäisistä kuvauksista lähtien Harrietin mallintyöt alkavat mennä pieleen, eikä kohellukselta vältytä.

Tämä kirja oli niin hyvän mielen kirja kuin voi vain olla. :) Parasta nuortenkirjahömppää ikinä, ja päähenkilö Harriet on niin symppis. ^^  Voin suositella luettavaksi kelle vain joka kaipaa hieman kevennystä elämään, ja vakavampien kirjojen väliin. Tämä on kevyt välipala olematta kuitenkaan liian hömppä; oikeastaan tämä on monella tavalla aika älykäskin kirja.

Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu

Ada Gootti, kuuluisan runoilijan Lordi Gootin tytär elää Kalmatollon kartanossa, jossa tilaa on paljon mutta seuraa vähän. Adan isä on vieläkin surun murtama Adan äidin vuosia sitten tapahtuneesta nuoraonnettomuudesta (vaimo oli kuuluisa nuorataiteilija, joka tippui katolta) eikä kestä katsella Adaa pitkään. Adan täytyy kulkea kartaossa isoissa kolisevissa kengissä, jotta isä pääsee tytärtään karkuun. Eräänä yönä Adan huoneeseen ilmestyy hiiren haamu, jonka seurauksena Ada lähtee seiikailemaan kartanoon, enemmän, ja tapaa viimein erilaisia hahmoja, jotka asuvat kartanossa. Eräänä aamuna Ada tutustuu myös kahteen muuhun lapseen, jotka asuvat kartanossa tiedemiesisänsä kanssa. Yhdessä lapset alkavat tutkia kartanoa ja päätyvät omituisten asioiden pariin. Kartanon tilusten vartija touhuaa jotain omituista ja siitä on otettava selvää.

Kirjassa on aivan ihana kuvitus. Juoni on mielestäni ehkä hieman sekava mutta kirja on kuitenkin hauska. Se sisältää myös viittauksia kirjallisuuteen. Adan entiset kotiopettajattaret ovat melko tutunoloisia hahmoja. Kalmatollon tiluksilta löytyy myös Salainen puutarha jona vieressä on vielä salaisempi puutarha :D

Kirja on etenkin kuvituksensa takia suositeltava kirja lastenkirjallisuuden ystäville.

Salla Simukka: Musta kuin Eebenpuu

Tämä Lumikki Anderssonin tarinan lopettava kolmas osa oli kyllä ehdottomasti trilogian paras osa. Pidin etenkin siitä  erilaisesta Lumikki-näytelmästä, joka tässä oli osana juonta. Se oli hieno! Lumikki, joka karkaa prinssiltä, ja haluaa olla oma pelastajansa. Go girl, go!

Kirjan alussa ollaan siis jo edellisen osan jälkeisessä syksyssä, jopa niin pitkällä kuin joulukuussa. Lumiki, omaksi ihmeekseenkin, seurustelee suloisen pojan kanssa. Muistot Liekistä eivät kuitenkaan jätä rauhaan, ja pianpa tämä palaakin Lumikin elämään. Lumikki alkaa myös saamaan kirjelappusia salaiselta ihailijaltaan, jossa tämä uhkaa muun muassa tappaa Lumikin yläasteen kiusaajat, jos Lumikki kertoo kirjeistä kellekkään tai ilmaisee toiveensa tästä. Tyyppi antaa myös vinkkejä Lumikin salattuun menneisyyteen, johonkin mitä vanhemmat edelleenkin salaavat Lumikilta. Lopulta kissa - ja hiirileikki muuttuu todeksi, ja Lumikin hullu stalkkeri osoittautuu oikeasti vaaralliseksi.

Musta kuin Eebenpuu on todella vahva lopetusosa, ja pitää otteessaan. Tosin arvasin stalkkerin henkilllisyyden hieman etukäteen mutta ei se haitannut, sillä mielenkiintoisin anti oli kyllä Lumikin menneisyyden selvittämisessä. Pidin etenkin kirjan lopusta, jossa eräs kolmiodraama sai yllättävän ja sanoisinko Lumikki Anderssonmaisen lopun ;)

Salla Simukka osaa kirjoittaa nuorille. Niin hyvin, että nämä kirjat sopivat aikuiseen makuunkin. Yläpeukkua koko trilogialle, ja tälle viimeiselle osalle etenkin, ja paljon!

Salla Simukka: Valkea kuin Lumi

Helmikuun viimeisestä kirjasta maaliskuun ensimmäiseen. Kyseesä on kuitenkin vain pieni hyppäys vain sillä tämän kirjan luin 2.3.2014, kun edellisen kirjan olin lukenut vain pari päivää sitä ennen, helmikuun viimeisenä päivänä. Palasin jälleen Lumikki Anderssonin maailmaan Salla Simukan kirjoittaman trilogian toisessa osassa.

Valkea kuin Lumi alkaa siitä tilanteesta ensimmäistä osaa, Punainen kuin Veri, seuranneesta kesästä, kun Lumikki Andersson on ansaitsemallaan hermolomalla Prahassa, aivan yksikseen rentoutumassa. Eräänä päivänä häntä läheestyy eräs nuori nainen, Zelenka, joka sanoo olevansa Lumikin sisko. Lumikki ei tiedä mihin uskoa mutta päättämättömyydestään huolimatta hän tulee sekaantuneeksi erään uskonlahkon, jota Valkeaksi perheeksi kutsutaan, toimintaan. Uskonlahkon, joka suunnittelee joukkoitsemurhaa. Lumikki saa selville jotain tästä koko hankkeesta, jonka takana olevia tahojen huomio kiinnittyy Lumikki-parkaan ja takaa-ajo voi alkaa.

Valkea kuin Lumi on yhtä intensiivinen, ja jännittävä kuin ensimmäinenkin osa. Pidin tästä kuitenkin hieman vähemmän kuin ensimmäisestä osasta. Parasta antia kirjassa on asiat, jotka paljastuvat Lumikin menneisyydestä, kuten se kenen menetettyä rakkautta Lumikki edellisessä osassa muisteli. Tyypin nimeksi paljastuu Liekki, ja liekistä selviää jotain mielenkiintoista. Samoin se jokin salaperäinen asia, jonka Lumikin vanhemmat tuntuvat pimittävän Lumikilta, aukenee hieman enemmän. Valkoinen perhe itsessään on aika tylsä uskonlahko, ja tavallinen huijaritarina.

Valkea kuin Lumi on kuitenkin hyvä kirja, vaikka ei mielessäni ensimmäisen Lumikki-kirjan tasolle aivan pääsekkään. Ennen kaikka se valottaa Lumikin menneisyyttä oikein hyvin, ja mahtavasti kirjoitettuna. Satumaisuus pysyy myös mukana.

Salla Simukka on kyllä vaikuttava nuortenkirjojen kynäilijä. Lukupinossani odottelee vuoroaan Simukan Dystopia-duon ensimmäinen osa Jäljellä, saa nähdä mitä mieltä olen siitä jahka sen saan luettua. ;)

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Nuortenkirjojen lukeminen on tänä viikonloppuna ollut melkoista. Niin tuli sitten myös luettua tämä Salla Simukan ,Punainen kuin Veri, joka aloittaa Lumikki Anderssonista kertovan trillerisarjan. Tätä olen itseasiassa halunnut jo pidempään lukea. Siitä lähtien kun luin Menaisista artikkelin, joka käsitteli Salla Simukkaa ja hänen kirjailijamiestään. Siinä mainittiin tämä kirjasarjakin. Lisäksi olen viime aikoina lukenut tästä kirjasta myös blogeissa. Ja kiinnostus on todellakin herännyt.

Simukalta olen joskus teininä lukenut kirjan, Kun enkelit katsovat muualle, ja siitä pidin kyllä. Oletinkin, että tästäkin olisi tulossa hyvä lukukokemus. Erilainen kuin aiemmin lukemani, edellä mainitun kirjan kanssa, mutta ei suinkaan huonompi. 

Punainen kun veri kertoo Lumikki Anderssonista, joka käy Tampereella ilmaisutaidon lukiota. Eräänä päivänä hän löytää koulun pimiöstä kirjalimellisesti pestyjä seteleitä, jotka on ripustettu kuivamaan. Lumikki sattuu myöhemmin näkemään kuinka Tuukka tulee kiireellä pimiöstä reppu selässään. Reppu, jota Lumikki ei ole ennen nähnyt, sillä pojalla on yleensä ollut marimekon nahkainen olkalaukku. Tämä herättää Lumikin uteliaisuuden, ja hän vakoilee Tuukkaa ja tämän ystäviä Kasperia, ja Elisaa Coffee Housessa. Lopulta Lumikki päätyy mukaan tapahtumaketjuun, johon liittyy huumerikollisia, sekä korruptoitunut huumekyttä. 

Tapahtumien ohella lukija pääsee tutustumaan Lumikkiin tarkemmin pieninä välähdyksinä. Koulukiusaaminen ja siitä selvitytyminen on yksi kirjan teemoista. Se mikä näkyy kaiken taustalla,ja siinä miksi Lumikki on kirjassa niin neuvokas. Samalla kuvaillaan sitä miten Lumikin perheessä ei puhuta asioista, ja vanhemmat ovat menettäneet joskus jotain, mistä Lumikki ei tiedä.

Punainen kuin veri on nuorille suunnattu jännäri. Ja mielestäni oikein taidokas sellainen. Simukka kirjoittaa kaunista, kuvailevaa kieltä, mutta niin ettei se jätä tapahtumia varjoonsa. Lumikin henkilöhahmo ja menneisys avautuu lukijalle hiljalleen tapahtumien edetessä, siinä sivussa. Kirja pitää otteessaan loppumetreille saakka, vaikka tarinan lopetus ei olekaan kauhean yllätyksellinen. Kirja kuitenkin avaa kirjasarjan niin, että lukijalle jää halu lukea seuraavatkin osat. Tykkäsin kyllä. Yksi parhaista nuortenkirjoista, joita olen lukenut.