perjantai 8. lokakuuta 2010

Marien Keyes: Kuuleeko Kukaan?

Tämä on nyt tällainen pikainen postaus ihan vain siksi, että sain inspiraation kirjoittaa näin niinkuin aivan yllättäin. Olen tällä hetkellä käymässä vanhempieni luona ja jälleen kerran olen sortunut tutkimaan äitini kirjappinkkaa, jonka hän on lainannut kirjastosta. Sieltä löysin erään lemppari(hömppä)kirjailijani Marian Keyesin teoksen Kuuleeko kukaan? En tiedä onko tämä nyt sitä chic lit- sydeemiä. Nämä kaikki termit eivät ole minulle kovinkaan tuttuja, mitä nykyään joistain kirjallisuudenaloista käytetään.

Jokatapauksessa Marian Keyes on tämän kevyemmän mutta kuitenkin minun mielestäni jokseenkin vakavastikin otettavan kirjallisuudenlajin parhaimmistoa. Hän osaa kirjoittaa romanttista kirjallisuutta käsitellen vakaviakin aiheita rennon humoristisesti ja elämänmakuisesti. En voi muuta sanoa kuin että, minä tykkään!

Kuuleeko Kukaan kertoo Anna Walshista, joka asustelee pahasti loukkaantuneena vanhempiensa sohvalla Duplinissa ajatellen New Yorkiin paluuta, jossa häntä odottaa monien muiden hyvien asioiden lisäksi hänen miehensä Aidan. Annan elämä ei kuitenkaan ole helppoa, sillä häntä vaivaavat niin henkiset kuin fyysisetkin painolastit ja Aidanin katoamistemppu. Pystyykö Anna siirtymään eteenpäin? Paljastus Aidanin menneisyydesta kuitenkin muuttaa hänen elämänsä lopullisesti.

Kirja on minulla noin puolessa välissä ja voin jo todeta, että Marian Keyes on tehnyt sen taas. Luonut koskettavan ja surullisen mutta kuitenki sisimmältään elämänmyönteisen teoksen, jossa yhdistetään huumoria vakavaan aiheeseen. Tämä on täydellinen kirja viikonloppulomailuun maalla. Kuuleeko Kukaan on htäaikaa sekä syvällinen, että helppolukuinen kirja jonka lukee helposti parissa päivässä.

Jotenkin minulle jää aina tämän naisen kirjoittamista romaaneista aina positiivinen ja iloinen olo vaikka ne saattavat käsitellä rankkojakin asioita. Tässäkin kirjassa, kuten monessa muussakin Keyesin romaanissa, on vahvana teemana se, että elämä jatkuu rankkojenkin tapahtumien ja sattumusten jälkeen. Suosittelen tätä kirjaa ja muita Marian Keyesin kirjoja, jotka käsitittelevät Walshin perheen sisaruksia. Näistä ovat tämän kirjan lisäksi muun muassa Naura, Clare, naura, Rachelin loma ja enkelit.

(Pyydän anteeksi kaikkia kirjoitusvirheitä. Tein tämän postauksen aika pikana!)

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Ben Elton: Popcorn

Tämä kirja sattui käteeni kirjastossa lähinnä sen mielenkiintoisen nimen perusteella. Lukemispäätöksen löi lukkoon se kun aukaisin kirjan ja sen etukannessa kerrottiin, kirjailija eli Ben Elton olleen käsikirjoittaja sarjassa Musta Kyy (Joka muuten on aivan mahtava brittikomedia 80-luvulta). Halusin nähdä onko miehen romaani yhtä purevan hauskaa luttavaa kuin hänen komediansa oli katsottavaa. Tämä kirja sisälsikin juuri sitä, mitä odotin mustan kyyn kirjoittajalta; Mustaa huumoria höystettynä vakavalla sanomalla. (toisaalta en ole varma oliko Mustassa Kyyssä mitään sanomaa :D)
Kirja kertoo elokuvaohjaajasta nimeltä Bruce Delametri. Bruce on luonut maineensa postmoderneilla väkivaltaelokuvilla, joissa vilisee karismaattisia tappajia. Kirja kertoo vuorokaudesta, jonka aikana Bruce saa elämänsä tunnustuksen; oscarin. Hänen kotonaan kuitenkin odottaa yllätys, valkoista roskaväkeä oleva pariskunta, joiden mielestä Brucen elokuvat ovat niin siistejä, että he ovat itsekin ryhtyneet tappajiksi. Näin alkavat dramaattiset tapahtumat, joissa fakta ja fiktio sekoittuvat.(kuvaus takakantta mukaellen,koska en halua paljastaa liikaa juonesta.)
Popcorn oli ilahduttavan erilainen ja ironinen jännityskertomus, joka piti otteessaan koko ajan. Jännityskirjallisuus ei aina välttämättä ole ihan näin selkeästi yhteiskuntaa peilaavaa kuin tämä kirja oli. Kirjan teemat liikkuivat ennenkaikkea vastuunotossa, tai pikemminkin siitä, ettei kukaan halua ottaa vastuuta mistään. Kaikesta pahasta syytetään muita tahoja ja osoitellaan sormella myös viihdekirjallisuutta. Tärkein kysymys, jonka kirja minussa herätti oli se onko vika yksilöissä vai järjestelmissä? Tähän ei ole helppo saada vastausta, ehkä vika on molemmissa.
Suosittelen kirjaa jännityskirjallisuuden ystävien lisäksi myös heille, jotka kaipaavat lukemiltaan kirjoilta myös syvyyttä ja yhteiskunnallista kritiikkiä viihteen lisäksi. Tämä ei ollut ehkä parhaita kirjoja, joita olen lukenut mutta antoi ainakin ajateltavaa keskivertoa jännityskirjallisuutta enemmän.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Paluu kirjallisuuteen

Muistin tämän blogin olemassaolon tänään. En ole kovin ahkerasti tänne postaillut kun on ollut kaikenlaista. Sitäpaitsi minä epäperfektionisti olen jostain kehittänyt sellaisen ajatuksen tähän hommaan, että tekstieni pitäisi olla mahdollisimman hyviä ennen kuin postaan ne tänne. Tai siis yritän kirjoittaa nämä ensin omalle koneelleni ennekuin siirrän tänne. Totuus kuitenkin on, etten jaksa niitä sielä muokkailla sen enempää :D Eli loppujen lopuksi käy niin, että postausten välillä on hirveästi aikaa eivätkä ne ole edes niin kovin hyvin kirjoitettuja ;)

Anyways, tässä jutussa ei nyt ole päätä eikä häntää, joten yritänpä mennä tässä asiaan. Tulossa olisi tekstiä jossain välissä kyseisistä teoksista:

Emily Bronte: Humiseva Harju
Ben Elton: Popcorn

Oho, enpäs ole nyt muuta viimeaikoina ajatuksen kanssa lukenutkaan, joten tyydytään noihin teoksiin näin syyskauden aluksi. Muuten, jos ketään kiinnostaa niin syy vähään lukemiseeni on tietysti ilmiselvien opiskelusyiden lisäksi myös se, että olen katsonut Byffy The Vampire Slayeriä viime aikoina TODELLA paljon ;)

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Neil Gaimanin Neverwhere – Maanalainen Lontoo

Pitkästä aikaa sain luettua hyvän fantasiaromaanin. Neil Gaiman on hyvä veto, jos haluaa taattua omaperäisyyttä fantasiakirjallisuudeltaan. Neil Gaiman ei todellakaan kirjoita mitään perusfantasiaa vaan hänen kirjoissaan on aina tietty juju. Hän on myös mytologioiden ystävä, senhän näkee jo Sandman sarjakuvista. (joista olen häpeäkseni saanut vasta ensimmäistä aloitettua.)
Neverwhere kertoo Richard Meyhewistä, menestyvästä nuoresta miehestä, joka tempaistaan toiseen, aivan erilaiseen Lontooseen, kuin se mihin hän on tottunut. Tavallisen Lontoon katujen alta löytyy maailma, jossa asuvat ne , jotka ovat tippuneet tavallisen maailman rajoista pohjalle saakka. Maanalaisesta lontoosta löytyy niin hirviöitä, pyhimyksia, enkeileitä, murhamiehia, puhuvia rottia ja paljon muita outoja otuksia. Richard joutuu keskellä jännitävää seikkailua murhaajia pakenvan tytön, Doorin, kanssa. Door haluaa jatkaa isänsä työtä avaamalla oven Ylä- ja Alapuolisen Lontoon välille, mutta hänen vastustajallaan on muita suunnitelmia hänen varalleen.
Tätä kirjaa lukiessani pääsin todellakin aivan toisenlaiseen maailmaan. Neil Gaimanin mielikuvitus on huippuluokkaa, mitä tulee ihanan omituisiin hahmoihin ja makaabereihin tapahtumiin. Tämä kirja oli täynnä juuri sellaista mustaa huumoria, josta haluan nauttia joskus. Kaiken kaikkiaan maanmainiota fantasiaa, tuoretta ja sopivan synkkää. Jos anataisin tähtiä, tämä saisi viisi.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Lukemisen taikaa

Minulle lukeminen on pakoa arjesta. Kun kaikki muu tuntuu kaatuvan päälle, tartun hyvään kirjaan ja tulen iloisemmaksi. Luen tietenkin myös lukemisen ilosta ja tarinoiden huumasta mutta usein lukeminen on keino unohtaa huolet ja ahdistukse, sillä mikä paremmin veisi ajatukset muihin asioihin oman navan ympäriltä kuin mielikuvitusmaailma. Lukemisella on oikeastaan vähän sama vaikutus kuin kirjoittamisella tai musiikin kuuntelulla. On myös kirjoja, jotka ovat niitä, joita tulee luettua uudestaan ja uudestaan. Ne ovat kuin turvapeitto, johon voi kääriytyä sateisen harmaana ja huonona päivän, oli kyse sitten oikeasti harmaasta tai henkisellä tasolla harmaasta olotilasta.
Minulle parhainta lohtua Tuovat jostain syystä Harry Potterit. Ne ovat niin tuttuja, ihania ja moneen kertaan kaluttuja. Niistä löytyy myös jotain uutta, joka lukukerralla. Ehkä tämä turvallisuus, jota juuri nämä kirjat tuntuvat parhaiten tuovan minulle, johtuu siitä, että olen kasvanut aikuiseski näiden kirjojen parissa. Ensimmäisen Potterini luin nimittäin jo 12-13 vuotiaana, jo ennen kun Potter mania edes alkoi. Teiniäiän myrskyt ja sydänsurut tuli koettua Harryn kanssa. Samoin lukion loppumista, uuden opisekelun aiheuttamaa ahdistusta olivat Harryt lieventämässä.
Mikä Pottereissa sitten viehättää? Ne ovat mielikuvituksellisia, hyvin kirjoitettuja ja ne pistävät ajattelemaan. Ne myös kehittyvöt sitä mukaa, kun Harry kasvaa vanhemmaksi. Harry potterit ovat ennen kaikkea lempeitä, toivoa antavia ja ystävyyttä vaalivia kirjoja, vaikka synkkenevätkin loppua kohden. Niistä henkii tietynlaista tukea ja turvaa. Niiden lukeminen auttaa ymmärtämään, että vaikka elämä olisi kuinka hankalaa ja tuntuisi toivottomalta, voi kaikki vielä järjestyä parhain päin. Elämän pyörteistä selvitään, kun vain jaksetaan yrittää ja saadaan apua ja ymmärrystä ystäviltä. Vaikka kaikki ovat joillain tavalla aina yksin, eivät he sitä ole kuitenkaan koko aikaa. Apua saa, kun vain pyytää.
Taidankin tästä vetäytyä peiton alle Harryni kanssa ja unohtaa murheeni.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Jane Austen: Viisasteleva Sydän


Olen lukenut Austenin kirjoja ennenkin, ja erityisesti hänen tunnetuin teoksensa Ylpeys ja Ennakkoluulo teki minuun syvän vaikutuksen. Austen on ehdottomasti romanttisen kirjallisuuden taituri, ja hänen kirjansa ovat klassikoja, joihin suosittelisin tutustumaan. Ainakin jos hyvin kuvautut henkilöhahmot ja ihanan suloinen romantiikka vetoavat.
Viisasteleva Sydän kertoo Anne Elliotista, 28-vuotiaasta aatelistytöstä, jonka kihlausta meriupseerin kanssa ei oltu kahdeksan vuotta sitten hyväksytty. Sattuman kautta nuoret tapaavat uudelleen ja vaikka vanha rakkaus elää edelleenkin, heidän tunteensa jäävät erinäisten väärinkäsitysten ja kommellusten jalkoihin.
Lukukokemus oli mielestäni tämän kirjan kohdalla oikein mukava. Kirja ei kuitenkaan temmannut mukaansa samalla tavalla kuin aikaisemmat teokset, jotka olen Austenilta lukenut. Henkilöhahmot ja väärinkäsitykset olivat kyllä hauskoja ja tarkasti kuvattuja mutta eivät yltäneet sille tasolle, mihin rakastuin Ylpeydessä ja Ennakkoluulossa. En pitänyt myöskään lopusta kovinkaan paljon, koska se tuntui jotenkin liian helpolta.
Suosittelen kuitenkin tähän kirjaan tarttumista Austenin faneille ja miksei muillekin. Tämä oli kuitenkin nopealukuinen ja ihanan romanttinen tarina, jossa kaikki lopulta järjestyy oikeinpäin.
( Ensimmäinen kirja-arvotelu yritykseni. Eipä minulla loppujen lopuksi ollut paljon mitään sanottavaa tästä kyseisestä teoksesta. Tällä hetkellä olen lukemassa Michael Blaken kirjoittamaa Tassii Susien kanssa. Saa nähdä löytyykö siitä enemmän kirjoitettavaa.)

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Esittelykierros

Mitenköhän tämän oikein aloittaisi, kun en oikein ole kokemusta tällaisen blogin tekemisestä. Ehkäpä ensin voisin mainita, mikä antoi minulle sysäyksen tämän aloittamiseen. Kerronpa siis pienen tarinan tässä aluksi. No, olipa kerran kesä ja jalkapallon MM-kisat. Eräälle lukutoukalle oli kesästä tulossa tylsä ja yksinäinen avomiehen ollessa töiden, jalkapallon ja pelaamisen pyörteissä. Jotakin tekemistä olisi keksittävä. Niinpä lukutoukka päätti syventää rakasta lukuharrastustaan ja aloittaa kirjallisuusblogin. Näin Narseskan kirjanurkkaus oli alkanut.

Siinä on siis tämän blogin syntytarina. Nyt voisikin sitten olla paikallaan vähän kertoa lukuharrastuksestani. Aloin ahmimaan kirjoja heti kun opin lukemaan. Harrastus alkoi kuitenkin kevyesti Neiti Etsivillä, Anni Polvan Tiina-kirjoilla ja tietenkin Vihreillä variksilla. Aika pian kuitenkin siirryin lukemaan myös aikuisten kirjoja.

Yksitoistavuotiaasta eteenpäin alkoivat kiinnostaa monenlaiset teinikirjat, joita tuli luettua monia kymmeniä. Astetta pidemmälle samanikäisenä siirryin jo alkamalla lukemaan Stephen Kingin kirjoja, jotka koukuttivat kauheudellaan. Samaan aikaan kaikki omalla äidillä luettavana olevat hömppäkirjatkin tulivat ajankohtaiseksi.

Tästä eteenpäin alkoivat maistumaan kaikenlaiset kirjat. Ei ole kirjallisuuslajia, jota en lukisi. Yläasteella fantasiakirjallisuus astui kuvaan mukaan alkaen David Eddingseistä siirtyen pikkuhiljaa vakavampaankin fantasiaan. Sitten löytyivät Harry Potterit, joiden kanssa nuoruus tuli elettyä. Fantasiamaailma imi mukaansa. Muiden kirjojen lukeminen ei onneki loppunut, vaan kaikenlaisen kirjallisuuden läpikahlaaminen jatkui. Mukaan astuivat dekkarit, klassikot ja monet monet muut teokset.

Eiköhän lisää asioita kirjallisuuden suhteen paljastu tässä matkan edetessä. Nyt tähän loppuun laitan listan kirjoista, jotka tällä hetkellä ovat haaveissa saada nyt kesällä luettua. Tosin kirjalista paisuu koko ajan, joten eiköhän tässä pidemmälle syksyyn mennä ennen kuin puoletkaan halutuista on kahlattu läpi ;)

Kesän 2010 kirjalista:

David Pelzer: Pimeän Poika
George Orwell: Vuonna 1984
Bernhard Schlink: Lukija
Alice Sebold: Oma Taivat
Richard Matherson: Olen Legenda
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja Herra Norrel
John Irving: Garpin Maailma
Emily Bronte: Humiseva Harju
Diana Wynne Jones: Liikkuva linna
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
Kate Mosse: Labyrintti
Kate Mosse: Krypta
Nancy Huston: Syntymämerkki
Khaled Hosseini: Tuhat Aurinkoa
Sylvia Plath: Lasikellon Alla
Neil Gaiman: Neverwhere maanalainen Lontoo
Joe Hill: Sydämen Muotoinen Rasia

Onpas listalla koko, ei kyllä todellakaan taida kesä näihin riittää :D