Marraskuun lopun miniarviot

Kuun loppu alkaa häämöttää, ja kolme kirjaa on vielä postaamatta, joten ajattelin tehdä niistä miniarviot yhteen ja samaan postaukseen. Näin käyä näemmä melko usein, taisin käydä niin viime kuussakin :D 

Ensimmäisenä Ian McEwanin Sementtipuutarha. Tuo pienoisromaani, jonka sanomaa en minäkään oikein tahdo ymmärtää. En ymmärrä opuksen tarkoitusta, ja tarinassa ei tuntunut olevan oikein päätä eikä häntää. McEwan taitaa olla minulle niitä kirjailijoita, joiden jotkut teokset eivät vain kolahda ja jotkut kolahtava. Tämä oli kolmas kirja, jonka herralta luin, ja kolmesta vain yksi kolahti kunnolla. 

Sementtipuutarha kertoo sisaruksista, jotka jäävät elämään perheen taloon keskenään sen jälkeen kun heidän vanhempansa lyhyin väliajoin kuolevat. Jokainen hahmo on jollain tavalla kieroutunut, ja nuorten elämä on aika outoa ja täynnä ihmeellisiä roolileikkejä.

En oiken tajunnut kirjaa. Toistan nyt näemmä itseäni. :D Sain sen kuitenkin luettua melko nopeastikin sen lyhyyden takia. Ehkä en ole tarpeeksi fiksu tälle kirjalle.

Toinen miniarvioitava kirja onkin sitten ihanan kevyttä; Charlaine Harrisin Verenperintö. Sementtipuutarhan jälkeen oli todella mukavaa päätyä taas seikkailemaan Sookie Stackhousen kanssa Bon Tempsiin ja New Orleansiin, jonne Sookie joutuu setvimään serkkunsa Hadleyn kuolinpesää. Serkku on kuollut jo toisen ja lopullisen kuolemansa, sillä hän oli vampyyri. Sekä Vampyyrikungatar Sophie-Annen rakastajatar. 

Sookie joutuu kirjassa jälleen täpäriin tilanteisiin. Sen lisäksi, että hän joutuu selvittämään serkkunsa sotkuja joutuu hän kotirintamalla tekemisiin myös ihmissusiongelmien kanssa. Kuka oikein hautoo pahojaan Sookien pään menoksi? Onneksi menossa on mukana myös erittäin kuuma uusi poikaystäväehdokas; ihmistiikeri Quinn. Kyseinen heppu jäi minulle ainakin tässä kirjassa vielä hieman vieraaksi vaikka aika kuumiin tilanteisiin Sookie tämän kanssa päätyykin.

Kaiken kukkuraksi Sookie saa selville jotain jännittävää omasta verenperinnöstään. Dyndyndyy. Tämä ei minua yllättänyt juurikaan, sillä olen katsonut True Blood tv-sarjaa. Veren Perintö oli sitä mitä Sookie-kirjalta odotinkin; viihdyttävää, kevyttä ja jännittävää sekä erittäin nopeatempoista toimintaa.

Charlaine Harrisia oli myös tämä kolmas postaamatta oleva kirja, eli Kuiskauksia haudan takaa, joka aloittaa uuden Harper Connelly kirja-sarjan. Tämä sattui jossain vaiheessa olemaan kirjastossa sellaisella tyrkkyhykkyllä niin tulin napanneeksi sen kokeeksi mukaan. Harper Connelly omaa omalaatuisen lahjan. Hän pystyy aistimaan kuolleiden olinpaikan, ja sen mihin he ovat kuolleet. Harper kiertääkin velipuolensa Tolliverin kanssa ympäri Amerikkaa etsimässä ruumita, ja saamassa näin elantonsa. Kykynsä Harper on saanut 15-vuotiaana salamaniskun seurauksena. 

Harper ja Tolliver ovat tällä kertaa arkansilaisessa Sarnen pikkukaupungissa etsimässä kadonnutta teinityttöä nimeltä Teenie. Tämän ruumis löytyykin mutta asiaan liittyy paljon muutakin, ja salaperäiset tapahtumat alkava seurata toisiaan asettaen Harperinkin vaaraan, On salaisuuksia joiden ei haluta paljastuvan. Kuiskauksi haudan takaa on mukavan yksinkertainen tarina rönsyileviin Sookie-kirjoihin verrattuna. Esiin ei tule suurta erilaisten yliluonnollisten hahmojen esiin marssia vaan kyse on vain erään nuoren naisen epätavallisesta taidosta. Kirjassa oli sopivasti jännitystä ja salaisuuksia, vaikka ne eivät täysin päässeetkään yllättämään, Mukavaa ja viihdyttävää, ja kirja jätti myös halun lukea lisää. :)

Ian McEwan: Sovitus

Viimeinkin olen päässyt kartalle näiden postausteni suhteen, ja olen suunnilleen oikeassa ajassa. Pyrkimyksenäni tänä vuonna voisikin olla se, että kirjoittaisin näistä kirjoista aina piakkoin lukemisen jälkeen. Näin ulisi myös tarkemmin pidettyä kirjaa siitä, missä kuussa olen mitäkin lukenut. Ei siitä sen enempää kuitenkaan, vaan on aika mennä itse asiaan, eli Ian McEwanin kirjaan Sovitus.

Sovitus on toinen kirjani kyseiseltä herralta, ja täytyy ihan näin alkuun sanoa, että pidin tästä paljon enemmän kuin viime vuonna lukemastani Makeannälästä. Koen, että tässä kirjassa pääsin henkilöiden mielen sisälle paremmin, ja pystyin eläytymään tarinaan syvemmin. Tajusin viimein sen, miksi monet ylistävät McEwanin kirjoja.

Sovitus kertoo lyhyesti sanottuna siitä kuinka liian vilkas mielikuvitus, ja joidenkin asioiden ja tilanteiden väärinkäsitykset, voivat johtaa kauaskantoisiin seurauksiin. Ne voivat vaikuttaa moneen elämään huonolla, tai hyvällä tavalla. Kirjan tarina alkaa kuumasta kesäpäivästä vuonna 1935 jolloin 13-vuotias Briony todistaa erinäisiä kohtauksia siskonsa Celian, ja talon siivojan pojan Robbien välillä. Mielikuvituksellinen, ja tarinoiden kirjoittamista rakastava Briony käsittää monta asiaa hieman omalla tavallaan, ja oikeastaan väärin. Päivän tapahtumat johtavat kauaskantoisiin seurauksiin, jota Briony ei voisi kuvitellakaan. Seuraavaksi siirrytään viiden vuoden päähän kyseisen päivän tapahtumista, jolloin toinen maailmansota on täydessä käynnissä, ja sovittaminen voi alkaa. 

Enempää en uskalla kirjan juonesta paljastaa, jotten pilaisi kenenkään tulevaa lukukokemusta. Tosin varmasti monet ovat tähän kirjaan jo tarttuneetkin. Ian McEwan kyllä todistaa hienoutensa tässä kirjassa. Lukukokemukseni oli tuhat kertaa parempi kuin Makeannälän kanssa. Henkilöhahmot ovat syvemmin rakennettuja, juoni soljuu hyvin eteenpäin ja kirja herättää tunteita. Jollain tasolla pysty ymmärtämään jokaista kirjan henkilöä ja heidän valintojaan sekä ajatuksiaan, vaikke henkilöt ovatkin osittain ristiriidassa keskenään. Jokaisen näkökulma on kuitenkin ymmärrettävä. 

Kirja on samalla myös kaunis rakkaustarina, joka saa uskomaan esteet ylittävään rakkauteen. Tosin kirjailija onnostuu lopulta yllättämään loppuratkaisullaan. En nyt kerro onko kyseessä hyvä vai huono yllätys, mutta ainakin kirjallisesti ajateltun loppuyllätys on mielekiintoinen ja antaa kirjalle siinä mielessä hyvän kirjan statuksen. Ei sillä että sanoisin mitään siitä oliko kyseinen loppu mielestäni tunnetasolla hyvä vai ei.

Jokatapauksessa Sovitus oli hyvä kirja vuoden ensimmäiseksi lukukokemuksesti. Piti otteessaan, ja herätti tunteita sekä ajatuksia. Aionkin lukea jossain vaiheessa lisää saman kirjailijan kirjoja.

ps. kirja kuuluu Roryn lukulistaan

Ian McEwan: Makeannälkä

Tämä kirja on ollut minulla kesken jo monen kuukauden ajan. Jäin puolivälissä jumiin, mistä en meinannut päästä ollenkaan pois. Tänään kuitenkin sain luettua viimeiset sivut kirjasta. Minun täytyy kyllä sanoa, että alku, ja loppu kirjassa olivat hyviä, ja melkein koukuttaviakin. Kaikki siinä välillä taas. Nom oli hieman plääh.

Kyseessä on siis Ian McEwanin Makeannälkä. Ensimmäinen kirja, jonka kyseiseltä herralta olen lukenut (hyllyssäni odottaa tosin kesällä itselleni ostama Sovitus, jota en ole vielä aloittanut.). Makeannälkä kertoo Serenasata, joka lähtee opiskelemaan matematiikka Cambridgeen. Serena on kuitenkin kiinnostuneempi kirjallisuudesta, ja hän ahmii kirjoja aina vapaa-ajallaan, ja alkaa toimittamaan yliopiston lehteen arvosteluja lukemistaan kirjoista. Hän tutustuu myöhemmin erään poikaystävänsä professoriin, josta tulee tärkeä osa Serenan elämää. Tämän vaikututksesta Serena päätyy töihin Iso-Britannian salaiseen palveluun. Kirjallisuusintonsa vuoksi hänen värvätään operaatioon, jonka koodinimi on Makeannälkä. Siinä hän joutuu peitetehtävässä värväämään erään kirjailijan salaiseen palvelun palkkalistoille, ilman että tämä tietää sitä. Serenan ja kirjailijan kohtalot noitoutuvat yhteen. Ja niin edespäin. Enpä halua enempää juonesta paljastaa.

En oikein osaa sanoa, oliko kirja mielestäni hyvä vai ei. Alkuasetelma, ja kirjan ensimmäiset sata sivua olivat kyllä mielenkiintoista luettavaa. Etenkin novellit, joita tuo värvätty kirjailija oli kirjoittanut, ja niiden selostus oli mielenkiintoista. Jossain vaiheessa tarina kuitenkin lässähti. Serena alkoi henkilöhahmona olemaan tylsä ja ärsyttävä. Viimeiseen lukuun asti kirjan kahlaaminen oli raskasta. Kunnes loppu tuli aluksi ennalta-arvattavana, ja muuttui parin viimeisen sivun aikana yllättävksi. Jos antaisin tähtiä saisi tämä kirja ehkä kaksi ja puoli sellaista. Kyseessä siis ihan ok kirja. Parasta oli lähinnä alku, tarinan sisällä olevat "novellit" sekä yllättävä lopetus. Muuten kirja oli, jos ei huono, niin ainakin pitkäveteinen.