torstai 21. marraskuuta 2013

Neil Gaiman: Hämähäkkijumala



En voi sanoin kuvaillakkaan (voin aina tosin yrittää), miten huippu tämä kirja oli! Tykkään aivan älyttömästi Neil Gaimanin kirjoista, eikä tämä todellakaan ollut poikkeus. Kirja tempaisi mukaansa, ja rytinällä. Pitkästä aikaa sattui käteen sellainen teos, joka melkein vei yöunetkin...niin nopeasti se piti saada luettua :D

Hämähakkijumala kertoo oikeastaan perheestä. Aloitetaanpa kuitenkin siitä, mistä kirjakin alkaa.Yhden päähenkilön nimestä. Paksu-Charlie ei ollut erityisen paksu, mutta hänen isänsä oli antanut hänelle nimen Paksu-Charlien hänen ollessaan poika. Paksun Charlien isän antamat nimet eivät koskaan kadonneet. Tarina alkaa oikeastaan Charlien (en jaksa koko aikaa kirjoittaa sitä paksua tuohon :D) isän kuolemasta. Perhetuttavat, jotka auttavat hautaijaisten järjestämisessä paljastavat Charlielle hänen isänsä olleen Anansi, Hämähäkkijumala. Tätä Charlien on vaikea uskoa. Hänelle kerrotaan myös, että hänellä on veli, johon voi saada yhteyden puhumalla hämähäkeille. Eräänä iltana Charlie sattuu sanomaan eräälle hämähäkille haluavansa tavata veljensä. Seuraavana päivänä veli saapuukin, ja kertoo nimekseen Spider. Ilmeisesti suurin osa jumalallisista geeneistä on mennyt Spiderille. Tästä alkaa hulvaton ja jännittäväkin tapahtumasarja, jossa veljekset oppivat lisää niin toisistaan kuin isästäänkin.

Hämähäkkijumalassa oli jotain samaa kuin Gaimanin Unohdetut Jumalat- kirjassa. Tässä tapauksessa jumalat vain taisivat olla afrikkalaista alkuperää, ja olivat osittain eläimen hahmoisia. Myytit ja mielikuvitus sekoittuivat kirjassa mielestäni erityisen oivallisesti. Gaimanin tarinankertojankyvyt veivät meikäläisen taas mukanaan ;) Ehdottomasti tämäkin oli fantasiakirjallisuuden parhaimmistoa, ainakin omasta mielestäni.

Seuraavaksi pitää kyllä ottaa tehtäväksi viimein lukea nuo Sandman-sarjakuvat, jotka poikaystävän hyllynpuoliskossa töröttävät. Neil Gaiman saisi kyllä kirjoittaa lisää kirjojakin ;) Minulla ei taida enää olla montaakaan opusta herralta lukematta, jos ei yhtää. Jos ei noita Sandmanejä siis lasketa. 

Senverran vielä takaisin Hämähäkkijumalaan, että suosittelen etenkin kaikkia fantasian ystäviä tarttumaan kirjaan. Tosin tämä ei perinteistä juoksentelufantasiaa ole, mutta loistavaa fantasiaa silti ainakin tämän fantsunörtin silmissä ;)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Anja Snellman: Lemmikkikaupan Tytöt


14-vuotias Jasmin katoaa selittämättömästi. Vuosia vierii, eikä kadonnutta tyttöä löydetä? Mitä ihmettä on tapahtunut? Lemmikkikaupan tytöt kertoo karua kieltään ihmiskaupasta, ja prostituutiosta. Tarina kulkee Jasminin, hänen äitinsä ja erään maahanmuuttajanuorukaisen näkökulmista. Siinä hypitään ajasta toiseen ja kertojasta toiseen. Enempää en oikein tohdi juonesta tähän hätään paljastaa.

Kirja oli mielenkiintoinen, ja kirjoitettu sen verran hyvin, että koukutuin. Joissain kohti juoni oli sekava, ja jotkin luvut epämääräisiä :D Kirjan loppuun olin myös jollain tavalla pettynyt. En osaa oikein selittää miksi. Parasta antia kirjassa olivat Jasminin äidin luvut, jossa tämä kuvasi tunteitaan siltä päivältä kun Jasmin katosi. Äiti oli näes gynekologi ammatiltaan, ja kun hän alkoi epäilemään katoamista, oli työpäivä. Hänen ajatuksensa siltä päivältä, ja asiakkaansa oli kuvattu mielenkiintoisella tavalla. Hienoa kirjoitusta kertakaikkiaan ;)

Tämä oli toinen kirja Anja Snellmannilta, jonka olin koskaan lukenut. Innostuinkin tämän jälkeen lainaamaan kirjailijalta pari muutakin opusta. Toinen niistäkin on jo luettu. Tässä välissä olenkin sitten lukenut astetta hömpempää kirjallisuutta, ja pitkästä aikaa fantiasikirjan. Mutta näistä lisää sitten myöhemmin ;)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia


Tämä kirja on ollut lukulistallani jo pitkään. Törmäsin siihen jossain blogissa ja kiinnostuin. Viimein reilu viikko sitten sen myös lainasin kirjastosta, ja luin. Tarina oli koskettava, ja ajatuksia herättävä. Ei pelkästään yleisellä tasolla mutta myös tulevan ammattiidentiteettini kannalta, vaikka opettajat jäivätkin sanattomaksi kirjassa. Heidän näkökulmaan tapahtumiin ei kerrottu oikeastaan yhtään...

Yhdeksäntoista minuuttia kertoi siis tarinan kouluammusekelusta. Se oli kirjoitettu monen eri ihmisen näkökulmasta. Niin ampujan, kuin uhrienkin. Myös kouluampujan vanhempien näkökulma oli mukana. Kirja on tietenkin fiktiivinen mutta kuvaa tapahtumaa aika monelta kantilta, joskin ei kaikilta, kuten aiemmin kirjoitin. Lukiossa opiskeleva Peter on ollut alaluokilta asti koulukiusattu jo kahdentoista vuoden ajan. Lopulta hän saa tarpeekseen ja toteuttaa suunnitelmansa ampua kiusaajiansa. Seuraukset eivät ole hyvät kenenkään kannalta.

Kirja kertoo siis hyvnkin ajankohtaisesta aiheesta. Ei voi olla väkisinkään miettimättä, missä vika on. Vaikka kirja on fiktiivinen, kuvaa se tapahtumia, joita voi, ja on sattunutkin oikeasti. Täytyy sanoa, että itse kallistun sille kannalle, että ennelta ehkäisevä työ koulumaailmassa olisi aina paikallaan. En hyväksy oman käden oikeutta, enkä ihmisten tappamista..en minkään syyn taikia. Tässä tarinassa kuitenkin tulee mietittyä, miten oikeanlainen apua ja puuttuminen Peterin tilanteeseen olisi voinut ehkäistä koko tapahtumaketjun. Kirja oli siis lukukokemuksena hyvinkin ajatuksia herättävä. Jäin kaipaamaan opettajien näkökulmaa kaiken rinnalle. Tarinana kirja oli myös taitavasti rakennettu, ja loppu onnistui hitusen yllättämään, vaikka arvasinkin muutaman asian jo ennen kuin ne selvisivät. Kirja oli mielenkiintoinen, ja sinällään hyvää luettavaa.  

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Doris Lessing: Viides Lapsi



Tähän kirjaan törmäsin jossain kirjablogissa (en muista nyt missä) ja kirjoitin sen heti lukulistalleni. Kirja osoittautui yhtä mielenkiintoiseksi kun olin ounastellutkin. Viidea lapsi kertoo pariskunnasta, joka haaveilee suurperheestä. 

Ruth ja Paul tapaavat firman juhlissa, ja suhde etenee nopeasti. Molemmat haaveilevat idyllisestä perhe-elämästä ja monesta lapsesta. He menevät naimsiin ja ostavat ison talon toiveenaan täyttää se lapsilla. Sukulaiset ja lähipiiri ihmettelevät. Miksi perustaa suurperhe? Se vie vain rahaa ja aikaa. Sukulaiset ja tuttavat alkavat kuitenkin viihtyä Ruthin ja Paulin luona viettäen siellä kesiä, ja juhlapyhiä. Mitä lasten hankkimiseen tulee, Ruth ja Paul alkavat saamaan lapsia nopeasti. Näin syntyy kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Tämän jälkeen he haluaisivat odottaa jonkun aikaa ennen seuraavaa mutta viides lapsi ilmoittaakin tulostaan yllättävän nopeasti.

Viidennen lapsen odottaminen on kuitenkin erilaista. Lapsi tuntuu vaativan äidiltään paljon, jo ollessaan kohdussa. Se kasvaa huimaa vauhtia ja pistää äitinsä lujille olemalla hyvin liikkuvainen. Kun lapsi syntyy, on siinä jotain outoa. Vanhemmat nimeävät lapsen Beniksi. Kun Ben kasvaa hän pelottaaa sekä vanhempiaan, että sisaruksiaan. Ruth alkaa epäillä häntä vaihdokkaaksi, menninkäiseksi. Sosiaalinen kanssakäyminen näyttää olevan Benille vaikeaa, ja asiat talossa muuttuvat.

Viides Lapsi on taitavasti rakennettu tarina siitä, mitä tapahtuu, kun perheen dynamiikkaan lisätään uusi ja erilainen lapsi, jonka kanssa on vaikeaa. Teemana tuntuu olevan myös syyllisyys. Äidin syyllisyys siitä, ettei osaa suhtautua lapseen niin rakastavasti kuin pitäisi. Syyllisyys siitä, kun ei osaa käsitellä lasta. Syyllisyys myös siitä, että yhteen lapseen menee enemmän aikaa kuin muihin. 

Myös Benin erilaisuus on silmiinpistävää ja ajoittain pelottavaakin. Koko kirjan aikana ei oikein saa selvyyttä siihen mikä Beniä oikeastaan vaivaa. Osittain tämän vuoksi kirja on myös hieman ahdistava. Ennen kaikkea se tuntuisi myös kertovan siitä, miten odotukset eivät aina täyty niin kuin kuvittelee. Suurperheen perustamisessa voi ilmetä ongelmia, jos yksi lapsista on erilainen. Beniä ei kuitenkaan missään vaiheessa hylätä lopullisesti.

Lukukokemuksena kirja oli mielenkiintoinen, ja piti otteessaan. Sen luki aika nopeasti. Tosin kirja oli kyllä myös aika ohut. Suosittelisin kirjaa psykologisista kertomuksista kiinnostuneille. 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Torey Hayden: Toisten Lapset



Viime viikonlopun suunnittelematon lukumaraton jatkui lauantaiaamuna jälleen elämänkertakirjallisuudella. Tällä kertaa vanhalla tutulla Torey Haydenillä. Tässä kirjassa erityisopettaja Torey Haydenin luokalle tulee neljä lasta, joilla kaikilla on omanlainen ongelmansa. 

Lori on ekaluokkalainen, jolla on todettu lievä aivovamma, joka on seurausta siitä, että häntä oli pienenä pahoinpidelty. Aivovamma vaikeuttaa Lorilla ennen kaikkea lukemisen oppimista. 
Boo on autistinen lapsi, joka ei juurikaan tuota puhetta. Hän toistaa ainoastaan kuulemiaan asioita, niin ihmisten keskusteluja, tv-ohjelmia kuin radion sääennustuksiakin. 
Tomaso on 10-vuotias poika, joka on joutunut pienenä näkemään sen kuinka hänen äitipuolensa on ampunut hänen isänsä ja iso-veljensä. Tomaso on vihainen ja agressiivinen tuloksena tästä. Hän kuitenkin tuntuu tykästyvän aina niin iloiseen ja positiiviseen Loriin.
Claudia on 12-vuotias tyttö, joka on lähetetty Toreyn luokalle katolisesta koulusta raskauden takia. 

Kaikki neljä lasta ovat erilaisia ongelmiltaan, ja elämäntarinoiltaan. Kuitenkin Toreyn luokalla he hitsautuvat yhteen, ja jokaisen ongelmiin Torey etsii ratkaisua. Joissain asioissa mennään eteenpäin, jotkut jäävät vielä ratkaisematta. Yksi kouluvuosi on kuitenkin lyhyt aika.

Toisten lapset on aika samanlainen kuin Torey Haydenin muutkin kirjat. Jotenkin en itse vain saanut aivan samaa tunnelmaa lukiessani  esiin. Lasten kohtalot ja kouluvuoden tapahtumat ovat kyllä mielenkiintoisia, ja kirja laittaa ajattelemaan opettamista ja opettajuutta yleensä, vaikka itsestäni onkin tulossa vain aineenopettaja. Silti kirjasta löytyi myös yksi opettaja, josta puhutaan Lorin lukuvaikeuksien yhteydessä, ja hänestä saa taas mallia siihen, millainen opettaja ei itse missään nimessä halua olla.

Tässä kirjassa en kuitenkaan pääse niin hyvin kiinni yhteenkään lapseen, ja tämän ongelmiin kuin esimerkiksi Haydenin Aavetytössä tai Häkkipojassa. Toisten lapsissa lapset jäävät vähän vieraammiksi, eikä heidän kohtaloihinsa pääse kiinnittymään kunnolla. Syvyyttä ei vain ole niin paljon. Muuten kirja on ihan hyvä. Sen lukee, ja haluaakin lukea, nopeasti. Sitä lukiessa saa nauraa, ja surra yhtäaikaa. Perus Haydenia siis, vaikka ei yllä aivan samalle tasolle kuin muut hänen kirjansa.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Hameeda Lakho: Särkynyt kehä - äidin kohtaaminen


Tämä kirja jatkoi Hameeda Lakhon tarinaa, ja kertoo siitä mitä tapahtui Näkymättömät Kalterit- kirjan tapahtumien jälkeen. Se kertoo siitä millaista oli, kun Hameeda ja hänen siskonsa pääsivät tutustumaan uudestaan äitiinsä, ja sisaruksiin jotka tämä oli kasvattanut Pakistanissa. Kirjassa puidaan ensin sitä vaikeaa kamppailua oleskeluluvan saamisesta äidille, ja tämän kahdelle nuoremmalle lapselle. Edellisessä kirjassa Hameeda ja siskonsa olivat jo päässeet tapaamaan äitiään Pakistaniin. Tässä kirjassa selviää, mitä tapahtui, kun perhe yhdistettiin.

Kirjan pääasiallisena tarinana on se kuinka nämä kaksi kulttuuria; länsimainen ja pakistanilainen kohtasivat. Eroja oli ehkä liikaa, ja kuilu perheen eri osien välillä liian syvä. Molemmilla oli vaikeuksia sopetua toiseen. Odotukset olivat ehkä liian suuria..

Kirjana tämä oli pettymys. Siinä ei menty niin syvälle kuin edellisessä kirjassa. Antoi tämä kuitenkin vastauksen siihen, mitä sitten tapahtui. Se kertoi oman tarinansa kulttuureiden kohtaamisista ja niiden vaikeuksista. Tuntuu kuitenkin ettei tässä päästy niin syvälle kuin Näkymättömissä kaltereissa.

Hameeda Lakho: Näkymättömät Kalterit: Elämä kahden kulttuurin välissä


Perjantaina iski hirveä himo lähteä kirjastoon, vaikka kotonakin oli pari kesken olevaa kirjaa. Halusin kuitenkin joitain erillaista kuin fantasiaa tähän väliin, joten selailin netin ihmeellistä maailmaa ja löysin elämänkertakirjallisuuden ahmimiseen tarkoitettuja teoksia, joita sitten yritin kirjastossa etsiä. Löysin kaksi saman naisen kirjoittamaa kirjaa, ja luin ensimmäisen, eli tämän Näkymättömät Kalterit: Elämä kahden kulttuurin välissä.

Kirjan on kirjoittanut Hameeda Lakho, ja se kertoo tarinan hänen elämästään. Todellisesta elmästä. Hameeda muutti perheineen Pakistanista Hollantiin, jonne perheen isä oli muuttanut jo aiemmin. Hollantiin saapuessaan Hameed ja hänen äitnsä, sekä kolme siskoaan vietiin yhdessä isän kanssa heille varta vasten kalustettuun asuntoon. Kaikki oli Pakistanilaisille muslimeille uutta aina vessasta länsimaisiin vaatteisiin. Pian alkoi kuitenkin painajainen, jolle ei näkynyt loppua. Tyttöjen isä oli löytänyt Hollannista uuden naisen, jonka luokse hän vei tyttöjä. Tyttöjen oikeaa äitiä hän pahoinpiteli, ja lähetti lopulta Pakistaniin nuorimman lapsen kanssa. Kolme vanhinta tytärtä jäivät asumaan isän, ja hänen uuden vaimonsa luo. Tytöille kerrottii äidin kuolleen.

Tyttöjen elämä Hollannissa oli henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn kyllästämää, joita heidä isänsä ja äitipuolensa harrastivat. Länsimaalaistumiseen pakotettiin, eikä isäkää enää Islamin sääntöjen mukaan elänyt. Lapsia pahoinpideltiin, ja Hameeda joutui myös muun muassa syömään ruokapöydässä omaa oksennustaan. Lopulta hän karkasi kotoa. Selvisi myös ettei tyttöjen äiti ollutkaan kuollut.

Kirja oli koskettava, ja pysäyttävä. Se kertoin peitellyn tarinan siitä miten suljettujen ovien takana voi tapahtua mitä vain, pitkäänkin, ilman että joku huomaa. Kirjassa oli maahamuuttajaperhe mutta Haamedan kokemuksista mutta kirjassa puhuttiin myös että tuollaisia asioita tapahtuu muissakin  perheissä. Kirjan tarina oli ennenkaikkea selviytymistarina tyrannimaisen isän ja tämän vaimon aiheuttamasta häpeästä ja tuskasta. Kertoi karun tarinan, jossa kuitenkin oli parempi loppu kuin useissa. En oikein taas osaa pukea lukukokemustani sanoiksi. Mietin edelleenkin kuinka kauheaa on että tämmöisiä asioita oikeasti tapahtuu. Mikä oikeuttaa ihmisiä heidän omissa mielissään pahoinpitelemään ja nöyryyttämään lapsiaan? 

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka elämnkertakirjallisuutta tykkäävät lukea. Tarinan kantavana voimana on onneksi selviytyminen. Parasta on se, että joku on esimerkillään ja tarinallaan voinut auttaa muita,jotka ovat joutuneet samaa keskenään. Meille suojelluille ja hyvän lapsuuden kokeineilla se on silmien avaaja siitä, miten pahoja asioita voi tapahtua suljettujen ovien takana.