keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra



Terveisin Seepra sai sympaattisen kirjan palkinnon  mielessäni kaikista niistä kirjoista, jotka luin helmikuussa. Se ei ollut mitenkläöä erityisen maailmoja järisyttävä lukukokemus mutta ei todellakaan mitenkään huonokaan. Se oli...no kuten sanottua hyvin sympaattiinen.

Terveisin Seepra kertoo nuoresta Iriksestä, joka purkaa pahaa oloaan viiltelemällä. Iriksen perheeseen kuuluu etäinen suositun kakkublogin maaniseen treeniblogiin vaihtanut äiti, hieman hömelö usein työmatkoilla oleva melkoisen välittävä isä, sekä huumaddikti veli, joka asuu laitoksessa. Iriksen ongelmat tuntuvat jäävät kirjan alussa huomiotta juuri perheen muiden jäsenten elämäntilanteiden takmia. takia. Koulusta Iris passitetaan psykologiseen arvioon koska hänelle kertyy paljon poissaoloa. Siellä psykologi antaa ohimennen heitettynä ohjeena Irikselle että tämän kannattaisi alkaa kirjeenvaihtoon jonkun omanikäisensä tytön kanssa, jotta Iris saisi siitä kaipaamaansa vertaistukea. Iris ottaa ohjeen tosissaan ja hommaa itselleen kirjekaverin, joka asuu pikkukaupungissa joissa kaukana Iriksen kotipaikasta Helsingistä. 

Joululomalla sattuu jotain, mikä saa myös Iriksen perheen huomaamaan hänen hätänsä ja etenkin isä tuntuu ottavan Iriksen piristämisen sydämen asiakseen. Lopulta Iris päätyy harrastamaan valokuvausta isänsä vanhalla kamerala ja pikkuhiljaa ahdistus alkaa väljetä.

Terveisin Seepra on mielenterveysongelmaisen nuoren ja tämän epäfunktionaalisen perheen kehityskertomus kohti parempaa huomista. Ja se parempi huominen tuntuu pikku hiljaa tulevan lähemmäksi kirjan lopun ollessa toivoa antava.

Vaikka kirjan keskiössä on Iriksen ja tämän löytämän kirjekaverin Runotytön keskinäiset sähköpostiviestit, jäi kyseinen suhde minun lukukokemuksessani Iriksen ja tämän isän haparoiden paremmaksi muuttuvan suhteen jalkoihin. Isä olikin melkolailla lempihahmoni koko kirjassa.

Terveisin Seepra käsittelee tärkeää aihetta ja mielelläni näkisin monen nuoren, ongelmaisen ja ei-ongelmaisen tarttuvan tähän kirjaan. Jos tämä jotain teki ansiokkaasti niin loi toivoa paremmasta. Ongelmat voivat selvitä vaikka se veisi aikaa. Oikein sympaattinen kirja siis. Vaikka ei ihan suosikkikirjojeni listalle päässytkään. 

Asetan kirjan YA-lukuhaasteessa kohtaan: Kirja ei kuulu sarjaan.

Helmikuussa luetut ja maaliskuun suunnittelua


Helmikuussa tuli luettua ennätysmäärä kirjoja vaikka on ollut vuoden lyhyin kuukausi-. Samalla lukutahdon kiihtyessä myös postaukset ovat jälleen jääneet todella rästiin, joten luultavasti pitkälle maaliskuuhun on luvassa vielä helmikuussa luettujen kirjojen postauksia.






Helmikuuhun on mahtunut todella paljon erilaista luettavaa ja yllättävän paljon muutakin kuin kertovaa kaunokirjallisuutta. Olen lukenut myös yhden runokirjan, kolme kirjoittamisen opasta sekä yhden feministisen tietokirjatyyyppisen kirjan.

Pidemmittä puheitta alla hieman HELMIKUUSSA luettujen listaa.


Minna Rytisalo: Lempi

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Sini Helminen: Kiven sisässä

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Alan Bennet: Epätavallinen lukija

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi

Katri Sisko: 30 ennen 30

Elina Rouhiainen: Muistojen lukija

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma - Prinsessa Armada

Elina Rouhiainen: Kesytön

Elina Rouhiainen: Uhanalainen 


Elina Rouhiainen: Jäljitetty

Elina Rouhiainen: Vainuttu

Anna Kaija: Missä sydän

Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija

Terhi Rannela: Kirjoita nuorille

Kirjoita kosmos: Opas Spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen


Yhteensä helmikuussa tuli luettua siis 21 kirjaa.

Suosikkilistalleni tässä kuussa pääsivät  Angie Thomasin Kaikki se viha minkä kylvät koskettavana ja hyvin rakennettuna yhdysvaltojen tummaihoisten nuorten elämää kuvaavana teoksena, Elina Rouhiaisen Muistojen lukija upeana melkoista maagista realismia sisätävänä fantasiatrilogian aloitusosan sekä Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija helppolukuisena ja elävästi kirjoitettuna vinkkikirjana kirjailijan urasta haaveileville.


Maaliskuussa minua odottaa myös melkoine pino kirjoja. Saa nähdä tuleeko kaikki kirjaston kirjat esimerkiksi luettua. Ja saannko myös oman hyööyni kirjoja plarattua läpi. Helmikuussa kun tulin lukeneeksi peräti yhden oman hyllyn kirjan, joka oli tämän vuoden tammikuussa ostamani Missä sydän.

Yritän maalikuussa lukea yhden tai kaksi klassikkoa. Esimerkiksi Minna Canthia ja Toni Morrissonia olisi odottamassa lukuvuoroaan. Tietokirjoja pyrin myös lukemaan enemmän ja minulla onki menossa tuolla jo Risto Pulkkisen teos Suomalainen kansanusko: Samaaneista saunatonttuihin ja aloitta mistaodottamssa muun muassa Touko Laaksosesta kertova kirja, sekä kirja jossa on kuninkaallisten romansseja kautta aikojen. Yksi kirjoittamiseen liittyvä kirjakin löytyy. Omasta hyllystäni lukisin mielelläni vähintään sen yhden kirjan, minkä olen nyt sekä tammikuussa että' helmikuussa saanut kahlattua läpi.

Pyrkimykseni pon myös päästä hieman reaaliaikaisempaan postaustahtiin mutta koska olen jäljessä noin 18 kirjaa voi sellainen tuottaa hieman haastetta.

Hyvää ja lukurikasta maaliskuun alkua kaikille <3




tiistai 27. helmikuuta 2018

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas



No niin. Minä en ole kovin paljon ollut kosketuksissa runojen kanssa sitten lukion ja runoanalyysien, joten niiden lukemisessa tai arvioinnissa en ole mikään kokenut tyyppi. Olen (vaikka olenkin hieman eri sukupolvea) katsellut Maiju Voutilaisen eli Mansikkkan youtubekanavaa melko alusta asti, ja olen pitänyt häntä mielenkiintoisena tyyppinä ja hänen videoitaan laadukkaina. Hän on tuonut myös mielnterveysongelmia esille ja luonut keskustelua niistä, ja on todella hyvä että nuorille on tämänkaltaisia samaistuttavia henkilöitä.

 Kun kuulin hänen runokirjastaan toivoin sitä joululahjaksi. Ihan hyvä kuitenkin että pukki ei sitä tuonut vaan luin sen kirjastosta. Nämä runot eivät olleet aivan minun cup of tea. Ei niissä ollut mitään vikaakaan. Eivät vain oikein jääneet mieleen. Uskon kuitenkin että monille nuoremmille lukijoiille runoissa on tarttumapintaa ja niistä saadaan paljon vertaistukea. 

Itselleni parasta antia olivat enemmänkin runokirjan kuvitus, joka oli Hilla Semerin kädenjälkeä. Kuvat jäivät tällä kertaa mieleeni paremmin kuin itse runot. Luulen, että jos olisin ollut nin 15 vuotta nuorempi kuin olen olisin nauttinut näistä runoista enemmän. Samanlaisia tuntoja minulla oli joskus yläasteella ja lukiossa. Ja jos tämä kirja saa nuoret tarttumaan runohin ja ylipäätänsä lukemaan niin se on tehtävänsä täyttänyt.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Angie Thomas: Viha jonka kylvät


Kirjablogeissa hehkutettu nuorten aikuisten kirja Viha jonka kylvät paisui odotuksissani todella massiiviseksi ja hienoksi ja ties miksi. Aikalailla se myös lunasti ne. 

Kirja  sopii Sivujen Välissä- blgin YA-lukuhaasteen kohtaan Kirjablgista bongattu kirja.

                               


Viha jonka kylvät  kertoo Starrista, joka asuu mustien asuttamalla slummialueella jengien ristitulessa mutta käy hienostokoulua kaupungin paremmalla alueella. Starr tuntee olevansa kahden maailman tyttö, ei oikein kotonaan kummassakaan. Eräät bileet riistäytyvät käsistä ja Starr lähtee paikalta vanhan lapsuudenystävänsä kanssa. Automatka kuitenkin sujuu aluksi hyvin, kunnes poliisi pysäyttää heidät, ja ampuu Starrin ystävän ilman näkyvää syytä luulleessaan omien sanojensa mukaan tämän yrittävän ottaa asetta autosta, kun tämä kumartu kysymään onko Starr kunnossa. Starrille tä'mä ei ole ensimmäinen kerta. Hän on jo kymmenen vuotiaana todistanut ensimmäisen kuoleman tämän ystävän jäätyä jengiammuskelun jalkoihin. Tällä kertaa Starr joutuu todistamaan oikeudessa poliisin ampuneen turhaan ja tehneen väärin. Se on kuitenkin vaikeammin tehty sillä amerikkalaisessa kulttuurissa tummaihoisen kohtalona on usein turha poliisiväkivalta ja näyttää siltä että tälläkään kertaa ei välitetä tämän huumediileriksi leimatun pojan kuolemasta.

Kaikki viha minkä kylvät on yhteiskunnallisesti kantaa ottava kirja. Tärkeä kirja. Raskas mutta samalla myös toivoa luova ja paikoitellen huumoriakin sisältävä kirja. Sitä lukiessa nauroin, ja itkin vuorotellen. Todella vaikuttava kirja, josta en tunnu osaavan sanoa mitään.

Starrilla on vaikeuksia myös koulussa parhaiden ystävinesä kanssa, joista toinen tunuu heittelevän vähä väliä muka-huomaamattomia semi-rasistisia heittoja, kuten esimerkiksi tyttöjen pelatessa koripalloa huutaessaan Starrille, että jos koripallo olisi paistettua kanaa Starr yrittäisi saada sitä innokkaammin. Starr ei uskalla paljastaa ystävilleen että uutisissakin näkynyt ammuttu poika on hänen ystävänsä, saatikka että hän olisi ollut paikalla. Kotonakin vanhemmat kiistelevät siitä tulisimko perheen muuttaa pois slummialueelta. Starrin isä on vanha jengiläinen joka on sittemmin luopunut niistä hommista ja pitää omaa kauppaa. Mukana on myös Starrin velipuoli, jonka äiti on  naimisissa seudun pahamaineisen jengipomon kanssa, ja jonka toisen pikkusiskon kanssa Starr joutuu jakamana veljensä. Starrin isälle asuinalue sekä ihmiset sielä samoin kuin mustien oikeudet ovat todella tärkeitä. Kirja nimi The Hate U give tulee räppäri Tupackin  lainauksesta, joista mudostuu hänen käyttämänsä lause THUG Life: "The hate U give Little Infants Fucks Everybody", ja siihen viitataan useassa kohtaa kirjaa.

Minun sepustukseni ei anna kunnia tälle kirjalle. Vaikuttavin lukukokemus se oli pitkään aikaan. Suomessa poliisi on totuttu näkemään arvostettuna ja melko lailla epäkorruptoituneena instituutiona, jota yleensä kunnioitetaan, joten näkökulma yhdysvaltalaiseen poliisilaitokseen on näin suomalaisen näkökulmasta todella järkyttävä. Mutta monelta osin valitettavan totta. Starr saa vanhemmiltaan jo varhain ohjeet, miten tulee toimia jos poliisi pysäyttää. Käytännössä siis on tehtävä niin kuin poliisi sanoo, ja oltava muuten liikkumatta. 

Tämän kirjan lukeminen tekisi mielestäni hyvää aivan kaikille. Nuorille ja aikuisille aivan yhtä lailla. 


maanantai 19. helmikuuta 2018

Minna Rytisalo: Lempi




Olen lukenut nyt vuoden alussa kirjoja senverran nopealla tahdilla, että postaukset ei oikein pysy perässä. Siksipä vasta nyt pääsen kirjoittelemaan helmikuun ensimmäisestä luetusta kirjasta. Ja helmikuussa olen lukenut todella paljon. Nyt kuitenkin asiaan.

Minna Rytisalon Lempi  sijoittuu Lapin sotaan, sekä aikaan ennen sitä ja sen jälkeen. Kauppiaan tytär, toinen kaksosista, Lempi menee emännäksi pienen tilan Viljamille. Mukaan muuttaa myös Viljamin palkkaama piikatyttö Elli. Samaan aikaan Lempin kaksoissisar Sisko lähtee saksalaisen sotilaan Maxin mukana Saksaan. Viljamikin joutuu pian jättämään Lempin,ja menemään sotaan. Lempi ei jää kuitenkaan yksin vaan hänen seurakseen jää piikatyttö Elli. Tästä asetelmasta syntyy pienen tragedian ainekset.

Lempi on kerronnaltaan erilainen kirja siinä, ettei näennäinen kirjan päähenkilö pääse itse ääneen vaan tarinaa kerrotaan Viljamin, Ellin ja Siskon äänillä. Jokaiselle Lempi näyttäytyy erilaisena. Viljamille rakkaana palvottavana nuorikkona, Ellille kaupunkilaishempukkana, joka ei osaa pitää kotia, ja miksi Viljami onkaan tämä nainut. Siskolle Lempi on sisar, niin rakas ja identtisen kaksosuuden vuoksi sisaruksilla on erityislaatuinen suhde.

Kirja alkaa Viljamin osuudella, joka mielestäni jää muiden kahden näkökulmakertojan alle. Elli ei ole mikään mukava hahmo mutta hänen osuutensa lukeminen on juuri sen takia  hiipivän kauhistuttava nautinto Mielenkiintoisempi on vielä Siskon osuus, jossa tämä jo vanhana naisena muistelee suhdettaan Lempiin sekä tapahtumia väkivaltaisen Maxin kanssa sekä sitä, mitä tapahtui sodan jälkeen.

Lempi on todella hieno kirja. Kerronta, ja hahmot tulevat iholle. Hahmojen kohtalot järkyttävät, jättävät haikean hieman surumielisen olon. Pidin kirjasta ja sen hieman melankolisesta sävystä hyvin paljon.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Riikka Pulkkinen: Totta & Vieras

Ennen kun postailen maratonilla luetuista kirjoista ajattelin pienentää rästipostausteni jonoa kirjoittamalla kahdesta viimeisestä taami,kuussa luetusta kirjasta (Juu ja hurja määrä helmikuun luietuistakin on vielä postaamaatta. Puuh.)


Totta



Riikka Pulkkisen Totta on pyörinyt kirjahyllyssäni jo parin tai kolmen vuoden ajan. Löysin sen joskus kirpputorilta. Tänä vuonna tavoitteeni on lukea ainakin kymmenen oman hyllyni lukematonta kirjaa, joista alkuvuodesta valitsin viisi, jotka aion lukea. Totta oli ysi niistä. Pidän kirjan kannesta jotenkin todella paljon. Se puhuttelee minua ja oli totta puhuakseni aika iso syy sille, että kirja tarttui mukaani kirpparikierrokselta. Minusta kauniit kirjat ovat sisustuselementtejä siinä missä koriste-esineetkin. 

Siinä missä Pulkkiselta aiemmin lukemani Raja jäi aika hajanaiseksi eikä mitenkään erityiseksi lukukokemukseski, Totta oli enemmän makuuni. Jokin tarinan tunnelmassa veti minua puoleensa, ja kertojat tulivat lähelle ihoa. Jättivät jäljen.

Kirja kertoo Elsasta, joka on kuolemassa syöpään. Enemmän tarinaa kerrotaan kuitenkin hänen lapsenlapsensa Annan, miehnsä Martin ja tyttärensä Eleanooraan näkökulmasta. Anna etenkin saa suuren roolin tarinassa. Ääneen pääsee myös nuori nainen menneisyydestä, Eeva joka on ollut perheen lastenhoitaja Eleoneeran lapsuudessa kun Elsa on tehnyt uraa ja Martti on ollut tuottelias taiteilija.

Kirjassa on aika suuria teemoja. Miten käsitellä menetystä, ja hyväksyä se että läheinen on hiipumassa pois. Miten tehdä oikeita valintoja, ja sitten elää niiden kanssa. Jollain tavalla Annan ja Eevan tarinat nivoutuvat toisiinsa niinkin pitkälle, että eräässä kohtauksessa molemmat tuntuvat olevan äänessä mutta eri ajoissa. Totta onkin hyvoin mielenkiintoisesti rakennettu kokonaisuus, joka ei anna valmiiksi puristeltuja vastauksia. Pidin kirjasta, ja jopa sen mutkittelevasta kielestä yllättävän paljon vaikka yleensä karsastan liiallista kielellä kikkailua. Keskiössä on perhe ja salaisuudet.


Vieras


Vieras, jonka lainasin kirjastosta melkein heti Totta -kirjan lukemisen jälkeen kertoo taas hieman erilaisen tarinan. Kirjan päähenkilö Maria on pappi, joka päättää lähteä Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin, maahan josta hänen äitinsä, joka kuoli hänen ollessaan nuori tyttö, on lähtöisin. Mukanaan Marialla on vain päällä olevat vaatteensa, sekä pieni muumipäiväkirja, jossa tutun ulkomaalaistaustaisen tytön tarina on kirjoitettuna. 

Kirjassas liikutaan niin nyt-hetkessä jossa Maria seikkailee Amerikassa ja löytää kämppiksensä kautta takaisin tanssin maailmaan, jonka on jättänyt nuoruutensa jälkeen. Samalla Maria palaa muistoissaan niin lähiaikojen tapahtumiin kotikaupunmgissa Helsingissä kuin vaikean syömishäiriön siivittämään nuoruuteen pohjanmaalaisessa pikkukaupungissa. Samalla muistellaan äitiä. 

Uskonto on yksi tärkeä aihe kirjassa. Nuorena Maria on kiihkoileva uskovainen nuori, joka pitää syömättömyyttä ja pakkomielteistä liikkumista tapana palvella jumalaa ja olla sekä neitseellinen että tulla pyhimykseksi. Yhdessä muutaman muun uskovan kanssa pidetään kokouksia, joissa jokainen lupaa tehdä jotain jumalaa varten. 

Myös omia kipukohtia Marialla tuntuu olevan, kuten vaikeus tulla raskaaksi ja lapsettomuus. Olleessan yhdysvalloissa Maria tuntuu ikäänkuin pakenevan omaa elämäänsä löytäen samalla itseään.

Tämäkin oli mielestäni mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja, vaikka itse henkilökohtaisesti pidin enemmän Totta . romaanista. 

Riikka Pulkkista haluan ehdottomasti lukea lisääkin.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä postaus)



YSTÄVÄNPÄIVÄN LUKUMARATON

Osallistun tänä vuonna kirjablogaajien Ystävänpäivän lukumaratoniin, jota emännöi tällä kertaa Kirjavarkaan tunnyustuksia blogin- pitäjä  Kirjavaras.

Alunperin ajattelin aloittaa vasta huomenna mutta kirjastokäynniltä' tullessani päädyinkin uppoutumaan kirjaan, jota olin ajatellut nimenomaan maratonille. Ja samapa se oli aloittaa koko homma tänään :D Vaikka tänään on toki muutakin tekemistä. Mutta luen senverran kun ehdin. Aloitin lukemisen tänään noin kello 13:20  (KORJAUS ALOITIN JO 12:20 JOTEN LUONOLLISESTI MARATON LOPPUU SIIHEN AIKAAN HUOMENNA),ja samaan aikaan huomenna se on päättyvä.



Nyt kello on 14:58 ja ensimmïnen luettu kirja oli Alan Bennetin Epätavallinen lukija. Kirja oli mukavan kevyt ja ohut näin alkuverryttelyksi ja voi sanoa pitäneeni hyvinkin paljon kirjasta. Luettuna on nyt sitten yksi kirja, ja 115 sivua.

Jatkan seuraavaksi ehkä Emmi Itärannan Teemestarin kirjalla, joka on roikkunut jo monta vuotta TBR-listallani.

Kello 21:24. Teemestarin kirja on nyt menossa sivulla 141. Aikaa lukemiselta vei illan kirjoituskurssi, jolta tulin äsken. Tosin tauolla sain muutaman rivin luettua kirjaakin :D Mutta nyt jatkuu. Samalla pitää tehdä iltapalaksi leipiä. Ja pitäisi katsella jotain pitkää tekstiä lähetettäväksi kirjoituskurssille, joten lukeminen vähän kärsii. Vaan ei se mitään. Enköhän saa luettuakin.

Kello 0:07 Teemestarin kirja edelleen kesken. Paljoa ei kuitenkaan puutu enää. Luultavasti luen tämän nyt loppuun, ja sitten menen jo nukkumaan. Onneksi aamulla on vielä hieman lukuaikaa jäljellä, joten ehkä ehdin ainakin aloittaa vielä jonkun kolmannen kirjan tässä maratonilla. Teemestarin kirja on ollut tähän mennesäs oikein hyvä, ja olen nauttinut sen lukemisesta. 

Kello 1:07 Teemestarin kirja luettu. Oli aika intensiivinen kokemus. Jotenkin aivan oma maailmansa koko kirja. Nautin lukemisesta vaikka kirjan maailma olikin aikamoisen synkkä.  Nyt on sitten kaksi kirjaa luettu tähän mennessä. Sivuja on yhteensä luettuna 381. Nyt taitaa kutsua nukkumatti. Aamulla vielä jatkuu.

Keskiviikkona kello 12:08 Aloittlein vielä sängyssä ennen nukahtamista viimeistä kirjaa maratonille, ja heräsin aamulla yhdeksän jälkeen jatkamaan. Nyt se on luettu ja lukumaraton on osaltani tässä. Luin viimeiseksi Eveliina Talvitien Miten helvetissä minusta tuli feministi?

Sen sivumäärän kun lisätään edellisiin luin maratonilla 593 sivua. Yhteensä kolme kirjaa. Ihan jees suoritus omasta mielestäni :D Myöhemmin vielä kooste ja miniarviot kirjoista, jotka luin. :)

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Anne Leinonen: Kirjanoita


                                                              Mistä: Kirjastosta
                                                              Milloin: Tammikuussa



Kirjanoita on urbaania fantasiaa, laji johon olen jo jonkun aikaa ollut rakastumassa. Tarinan tapahtumapaikka on kovasti 2010-luvun  Helsinkiä muistuttava Helby, jossa nuori Aura etsii työpaikkaa jätettyään lukion kesken. Eräänä päivänä hän törmää kaupungilla poikaan nimeltä Pyry, joka kehoittaa Auraa tulemaan työhaastettleuun Menetettyjen unelmien talolle. Aura, joka on yrittänyt etsiä töitä tulosetta pitkään suostuu hieman varautuneena tähän ja päätyykin työskentelemään Menetettyjen Unelmien talolle, joka päällisin puolin vaikuttaa hädänalaisia ihmisiä auttavalta kahvilalta. Pinnan alla paikalla on kuitenkin oma tarkoituksensa. Se toimii fyysisten kirjojen suojapaikkana. Helbyssä ei nimittäin enää ole paperisia kirjoja, sillä paperi on tuhoutunut maailmasta, mennyt pilalle. Kaikki luetaan sähköisesti Läpysköiltä, jotka muistuttavat meidän maailmamme tabletteja. Muutenkin Helby on erikoinen. Suomessa ei kehä kolmosen ulkopuolella ei ole enää kirjaimellisesti elämää. Tai niin sanotaan. Siellä on jäljellä vain aavikkoa, ja isoja matomaisia hirviöitä. 

Auran äiti on kadonnut hänen ollessaan aivan pieni, silloin kun suuri osa Helbyn ulkopuolista maailmaa tuhoutui. Aura asuu yhdessä isänsä,sekä komentelevan tädin kanssa. Pikkuhiljaa arvoitukset alkavat ratketa. Aura saa selville, että hän on kirjanoita, jolla on taito taikoa kirjojen sanojen avulla, ja noitia on muitakin. Yhdessä pomonsa Raisan ja tämän sukulaispojan Pyryn kanssa Aura uppoaa yhä syvemmälle kirjojen maailmaan. Hän on aina rakastanut tarinoita, ja lukenut niitä lukemattomia läpyskltään. Päästessään kosketuksiin paperisten kirjojen kanssa, Auralle aukeaa kokonainen uusi maailma.

Kirjanoita on mielenkiintoinen kirja. Tällaiselle kirjojen ja tarinoiden rakastajalle kirjassa vilisevät kirjallisuusviittaukset esimerkiksi Hobittiin, Stephen Kingin tuotantoon, sekä jopa Edgar Allan Poen Korppiin on herkullista luettavaa. Tarinasta huokuu kirjojen rakastaminen, arvostaminen ja suorananinen kirjahullus. Sanojen käyttäminen taikomiseen ei sinällään ole mitään uutta. Sanoissa on aina ollut tunnetusti voimaa. Mutta nimenomaan kirjojen tekstikatkelmien käyttäminen taikomiseen se on kutkuttavan makoisa ajatus, josta tykkäsin todella paljon.

Juoni kirjassa on aika vauhdikas ajoittain. Ja vaikka joitain arvoituksia selviää, jää niitä vielä jäljellekin. Ja onneksi jatkoa on luvassa tänä keväänä ilmestyvässa Noitakirjassa.

Huh. Aikamoista tykitystä tämän postauksen kirjoittaminen. En halunnut paljastaa juonesta liikaa, joten joitain asioita jätin tästä pois. Kirjanoita oli minusta oikein hyvin rakennettu ja mahtava urbaani fantasia, jonka jatkoa odottelen innolla. 


maanantai 5. helmikuuta 2018

Jukka Behm: Pehmolelutyttö


Mistä: Kirjastosta
                 Milloin luettu: Tammikuussa


Tästä kirjasta kirjoittaminen tuntuu jotenkin vaikealta. Siksi tämä on kai ollut jonkun aikaa luonnoksissa.

Pehmolelutyttö kertoo yläastetta käyvästä Emiliasta, joka tienaa rahaa myymällä aikaansa miehille. Kaikki alkaa  eräänä tylsänä kesäiltana kaupungilla, kun eräs mies maksaa hänelle katsomisesta. Emilia tekee profiilin sivustoon, jossa tuntemattomat miehet voivat ottaa häneen yhteyttä. Perheeseen kuukuu äiti, isä ja veli, joista kukaan ei tunnu hupomaavan mitään. Koko perhe viettää melkolailla erillistä elämää. Isä on vähän vässykkä, ja äitiä kiinnostaa lähinnä oma elämä. Emilia ajautuu myymään aikaansa oikeastaan osittain myös yksinäisyydestä. Ja tietenkin myös raha houkuttaa. Emilia kertoo kirjassa tarinannsa pehmoleluilleen, koska ne ovat ainoita, jotka kuuntelevat.

En oikein osaa sanoa tästä kirjasta mitään ihmeellistä. Aihe on tärkeä, ja minämuotoinen kerronta tuo Emilian hahmon lukijaa lähelle. Emiliasta huokuu nuoren vaikutukselle altiin tytön naiviiutta monessa kohta kirjaa. Montaa kertaa iski halua huutaa päähahmolle, että älä tee sitä tai älä tee tätä. Etenkin kohdissa, jossa Emilia liikkuu kahden kesken tuntemattomien miesten kanssa. 

Pidin kirjasta. Ihmettelin ehkä hieman, ettei käynyt vielä pahemmin. Lisäksi tarina jäi turhauttavasti hieman kesken. 

Kirjan kansikuva on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja teemaan sopiva.