Kazuo Ishiguro: Yösoittoja

Ensikosketukseni Kazuo Ishiguron kirjailinjanlahjoihin oli tämä novellikokoelma, jossa jokaisen novellin päähenkilö/päähenkilöt ovat muusikkoja. Jokainen tarina on hieman absurdi mutta samalla kuitenkin niin tavallisen elämän makuinen. Melkein kaikki saivat minut ihan hörähtelemään ääneen, etenkin toisikisiviimeinen, kirjan niminovelli Yösoittoja,  jossa iloiteltiin muun muassa työntämällä eräs palkinto kalkkunpaistin sisään ;) No, iloiteltiin ja iloiteltiin, koska tarina on samalla myös traaginen.

Mennäänpä kuitenkin takaisin alkuun. Ensimmäinen kirjan novelleista kertoo nuoresta katumuusikosta, joka tapaa lapsuudenidolinsa Tony Gardnerin aivan sattumalta. HÄn uskaltautuu keskustelemaan Idolinsa kanssa, ja tämä palkkaa katusoittajan säestämään itseään mennessään laulamaan serenadia vaimolleen, Lindy Garnerille. (joka seikkailee muuten novellissa Yösoittoja). Tässä tarinassa, jonka nimeä en muista, on jotain hyvin surullista. Kahden ihmisen elämänvalinnat tuntuvat olevan kiinni hyvin pinnallisista syistä.

Kirjan toinen novelli on ehdoton suosikkini. Siinä päähenkilö matkaa opiskeluaikaisten toveriensa luo kyläilemään. Pariskunnan, jonka naisosapuoleen hän on itse (kai) ollut rakastunut. Perillä odottaakin yllärys, kun pariskunnan mies on menossa työmatkalle. Hän haluaa, että vieraileva kaveriparka auttaisi aviokriisissa; olemalla vaimoa ärsyttävä itsensä, jotta aviomies näyttäisi tämän silmissä paremmalta. Suurin osa tarinasta kuluu niin, että päähenkilö on yksin pariskunnan kotona, ja tulee lukeneeksi vahingossa vaimohenkilön muistikirjaa, ja onnistuu vahingossa repimään siitä sivun irti. Soitto aviomiehelle antaa neuvon: pistä paikat paskaksi (ei lue kirjassa, oma tiivistelmä), ja kesken tämän vaimo tulee kotiin...

Kolmannessa novellissa muusikko menee maalle, ja työskentelee perheensä lomahotellissa ja tulee tutustuneeksi erääseen turistipariskuntaan. Tämä novelli oli ihan ok, ei hirveästi tunteita herättänyt. 

Neljäs on tosiaan se Yösoittoja, tämä on mielestäni toisiksi paras novelli, jossa eronnut saksofonisti menee ex-vaimon rakastajan kustantamana kauneusleikkaukseen ja on juuri toipumassa siitä hostellissa. Siellä hän tapaa Lindy Gardnerin, toisen toipilaan, ja yhdessä he tekevät yöllisen seikkailun, johon se alussa mainitsemani kalkkunaepisodi liittyy.

Yösoittoja on mielenkiintoinen ja hyvä novellikokoelma. Se ei siis missään nimessä ole huono. Itse en sitä kuitenkaan laittaisi lempikirjojeni hyllyyn, vaikka enimmäkseen siitä pidnkin. Ishiguroa kokoelma kyllä houkuttelee lukemaan lisää. Saa nähdä toteutuuko tämä aie milloin, missä ja miten. Novellien en-niin-suurkuluttajana tämä toimi myös hyvin ennakkoluulojani vastaan. Novellitkin voivat olla hyviä.

Stephen King: Auringonlaskun jälkeen

Tohtori Unen ja Hohdon lukemisen jälkeen minulle iski suunnatun himo lukea Kingiä lisää, ja lisää. Joten painelin maanantaina kirjastoon lainaaman kirjoja, vaikka kirjapinoni oli jo muutenkin täysi. En vaan voinut mitää, lisää Kingiä oli saatava. Silloin tarttui mukaani parin Musta Torni-sarjan kirjan seuraksi myös Kingin novellikokoelma Auringonlaskun jälkeen.

Heti alkuun on kerrottava, mitkä novelleista olivat mielestäni parhaita koko kokoelmassa. No, voin antaa TOP3sen heti kättelyssä. 

1. Piru kissaksi

2. N

3. Kuntopyörä

Piru kissaksi novellissa palkkamurhaaja saa erikoisen tehtävän. Murhata kissan. Mutta kumpi voittaa, ja saa pitää kaikki elämänsä, se selviää vain lukemalla. ;) 

N taas kertoo tarinan psykiatrista ja hänen pakko-oireist akärsivästä potilaastaan. Mutta mitä tapahuu kun potilas tekee itsemurhan, ja psykiatri menee erääseen paikkaan, josta potilas N on kertonut karmivia harhakuvitelmiaan? Vai ovatko ne edes harhakuvitelmia? No, sen saa kukin lukea jälleen kerran aivan itse. 

Kuntopyörä taas kertoo Richard Skifts alkaa kohentaa kuntoaan kuntopyörän avulla, ja keksii idelleen tavan tehdä kuntopyöräilystä hauskempaa. Mitäs siitä sitten seuraa? No, arvaatte varmana mitä vastaan. Jälleen kerran, sen saatte lukea itse. ;) Enkö olekin ärsyttävä? :D

Piru kissaksi houkutteli, ja valloitti minut juonellaan, jossa paha saa palkkansa. N taas oli hieno kauhukertomus, jossa pakkomielteinen oireilu saa enemmän merkitystä taakseen. Kuntopyörässä taas pidin päähenkilöstä, ja huumorimaisesta otteessta. Kaikki oikein kelpo tarinoita siis.

Tietenkin kokoelmassa on myös kymmenen muuta novellia, joista kaikista en jaksa kirjoittaa. Muutama niistä eivät liikuttaneet minua suuntaan tai toiseen, kuten esimerkiksi Harveyn Uni, mikä oli yksinkertaisesti vain todella tylsä tarina. Heidän jättämänsä tavarat, oli ihan kaunis tarina mutta kaipaamaani värisyttävää kauhua tai jännitystä siinä ei ollut. 

Ihan ok novelleja taas olivat Piparkakkutyttö, joka oli perinteinen takaa-ajo tarina, sekä kirjan viimeinen novelle Todella tiukka paikka, joka oli aika ällöttävä mutta silti mielenkiintoinen tarina, jossa tiukka paikka liittyy erittäin tiiviisti siirrettävään paskahuussiin.

Kaiken kaikkiaan Auringonlaskun jälkeen sisälsi enimmäkseen keskinkertaisen hyviä novelleja. Ainoastaan Top3 osui sydämeeni täydellisesti. Yhtään todella huonoa novellia kokoelmassa ei ollut, kaikissa oli jotain mielenkiintoista. No, paitsi siinä Harveyn Unessa. 

Itse henkilökohtaiseti pidin enemmän helmikuussa lukemastani Kingin kokoelmasta Pimeä yö, tähdetön taivas , jossa tarinoita oli vähemmän, mutta ne olivat pidempiä ja parempia. Nämä nyt tosin ovat mielipideasioita, kuten moni varmasti myöntää.