Dave Pelzer: Pimeän poika

Tämän vuoden luettujen kirjojen postaukset ovat edelleen todella jäljessä. Tämän kirjan luin joskus alkuvuodesta löydettyäni sen divarista parilla eurolla. Kyseinen kirja on tainnut roikkua lukulistallani ihan sieltä blogin aloitksesta alkaen. Kun sitten aloin tätä lukemaan, en malttanut päästää sitä käsistäni.

Kirja perustuu kirjoittajan omaan elämään ja koko ajan lukiessa tuntui uskomattomalta, miten kirjan tarina voi olla totta. Valitettavasti se on, eikä varmasti ole ainoa samankaltainen tarina. Dave on monilapsisen perheen keskimmäinen lapsi. Hänen varhaislapsuutensa äiti on lämmin ja rakastava kaikille lapsilleen, ja järjestää yhteistä ohjelmaa perheelle. Piknikkejä, retkiä, iloista yhdessä oloa. Sitten jonkin muuttuu. Äiti alkaa juoda alkoholia, ja pahantuulistuu päivä päivältä. Äidistä tulee ilkeä, ja ilkeys kohdistuu lähinnä Daveen. Äiti eristää hänet muista lapsistaan. Pahoinpitelee, pitää nälässä, ja haukkuu. Muu perhe syö pöydän ääressä perheaterioita, ja Davelle jää vain tähteet, jos sitäkään. Koko ajan hän joutuu kuitenkin myös tekemään kaikkia kodinhoitoon liittyviä tehtäviä, ja jos hän ei vaikka tiskaa tarpeeksi nopeasti, saa hän tuntea sen nahoissaan. Perheen palomiesisä ei ensin huomaa mitään, sillä hän on paljon poissa kotoa. Mutta lopulta kun hän huomaa, ei hän tee mitään pelastaakseen poikansa äidin tyrannisoinnilta. Lopulta koulussa huomataan pojan ahdinko, ja kulkeminen eri sijaiskodeissa alkaa.

Mitähän tästä kirjasta osaisi sanoa. Se teki lähtemättömän vaikutuksen. Lukiessani koin epäuskoa, järkytystä ja jopa vihaa kirjassa esiintynyttä äitiä kohtaan. Äidin lonkerot ulottuivat Daven elämään vielä kauan huostaanoton jälkeenkin. On vaikea kuvitella, miten kukaan voi tehdä niitä asioita, joita kirjassta kuvataan kellekään toiselle, saatikka sitten omalle pojalle. Yhtä järkyttävää oli se, ettei lapsen isä tehnyt mitään vaikka huomasi tilanteen. 

Muistan lukeneeni jostain, että jotkut ovat olleet sitä mieltä, että kirjailija olisi liioitellut näitä asioita kirjassaan. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että tarina on varmasti tosi. Niin hyvin kuin kirjailija nyt voi elämäänsä muistaa. 

Heikkohermoisille en kirjaa suosittele, enkä kellekään joka triggeröityy lasten laiminlyöntiä ja pahoinpitelyä käsittelevistä aiheista. Kaikille muille tämä voisi olla hyvää luettavaa. Koskettavaa sekä ajatuksia herättävää.

Anna Dale: Noitatuulen kuiskaus

Noitatuulen kuiskaus oli yksi kirjoista, jonka luin vuoden alussa lukumaratonilla. Blogin päivittäminen on vain hieman jäänyt. Parempi kuitenkin myöhää  kuin ei milloinkaan. Noitatuulen kuiskaus valikoitua luettavakseni kirjaston kautta. Satuin näkemään sen ennen joulua nuortenosastolla sellaisessa hyllyssä, missä on henkilökunnan valitsemia suosituksia. Huomioni kiinnitti mukavan näköinen kansi, ja sana noita. Noidat kun ovat mielestäni erittäin kiinnostavia.

Noitatuulen kuiskaus veikin mukanaan menevälle seikkailulle kirjan päähenkilön Joen kanssa. Joen suunnitelmat joulusta isänsä kanssa muuttuvat kun isän täytyy lähteä äkillisesti Skotlantiin. Joe joutuukin lähtemään jouluksi Canteburyyn äitinsä ja tämän uuden miehen, sekä heidän omalaatuisen tyttärensä luo. Junamatkalla määränpäähn sattuu kuitenkin outoja asioita, joiden myötä Joe tulee tutustuneeksi nuoreen tyttönoitaan nimeltä Twiggy. Tästä alkaa seikkailu noitien maailmassa, jossa erään loitsukirjan tärkeä sivu on anastettu, ja se on saatava takaisin ennen kuin joku käyttää sitä pahoihin tarkoituksiin.

Noitatuulen kuiskaus on nopeasti etenevää kevyehköä lasten ja nuorten seikkailufantasiaa, jossa on koko tarinan ajan todella humoristinen ote. Se on täynnä hauskoja hahmoja, ja kommelluksia. Nautin sen lukemisesta todella paljon. Lisäksi kissoilla on oma tärkeä osansa tarinassa ;)

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Tämä kirja on pyörinyt TBR-listallani jo pitkään ja viimein sain sen luettua talvi-iltain maratonin aikana Loppiaisen aikoihin. Täytyy sanoa, että tykkäsin kirjasta kyllä mutta ei se niin hyvä ollut kuin oletin. Hyvin kirjoitettu, oivaltava ja paikoitelleen melko hauskakin kirja se toki oli mutta lukukokemus oli silti laimeampi kuin oletin.

Mielensäpahoittaja on tyypillinen suomalainen elämän ehtoopuolella elelevä mies, joka pahoittaa mielensä milloin mistäkin. Muun muassa se, että  jouluna kinkun sijasta on kalkkunaa, pahoittaa tämän herran mielen.  Vaimo on hoitokodissa, eikä juuri enää puhele. Paras ystävä on kuollut ja aikuiset lapset käyvät harvoin. Kotona on saatava asua, ja mieli pahoittuu, kun lääkäri kieltää autolla ajonkin. 

Mielensäpahoittaja osaa kyllä mennä sisään vanhuksen ajatusmaailmaan mutta onko kyseinen ajatusmaailma ehkä hieman streotypinen? Toisaalta asioiden kärjistys tällaisissa kirjoissa on usein on toimiva tehokeino. 

Pidin kirjassa siitä, että sitä lukemalla ainakin pääsin täysin omaa ajatusmaailmaani erilaisen tyypin nahkoihin.