Ennen kun luin kirjan minulla oli aikamoiset ennakkoluulot sitä kohtaa. Ajattelin sitä enemmänkin siirappiseksi rakkausromaaniksi (joista tosin usein nautin) kuin sellaiseksi syvällisesksi ja pyskologiseksi kartanoromantiikaksi, jota se oli. Olisihan se pitänyt arvata, koska harvoin klassikon asemaan nousee kirja, joka olisi pelkkä siirappinen rakkaustarina. Mitä pidemmälle luin Humiseva Harjua, sitä pelottavamman ahdistavalta se tuntui, joskin samaan aikaan se teki minuun positiivisen vaikutuksen synkkyydellään.
Sanoisin, että Humiseva Harju on yksi vaikuttavimmista kirjoista, jota olen koskaan lukenut. Se todella antoi pohtimisen aihetta. Catherinen ja Hethcliffin rakkaustarina kaikessa synkkyydessään oli kaunista luettavaa, vaikka se aiheuttikin allekirjoittaneelle kylmiä väreitä. Kirja oli niin jännittävä, että sitä tuskin malttoi laskea käsistään. Se on myös jäänyt parhaiten mieleen niistä kirjoista, joita viime vuonna luin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti