sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Terhi Rannela: Taivaan tuuliin



Perjantain ja lauantaiaamun lukumaratonin jälkeen en ollut ilmeisestikään saanut tarpeekseni lukemisesta, (hieman oli etova olokin niin en muutakaan jaksanut tehdä) joten jatkoin melko lailla suoraan luku-urakkaani Terhi Rannelan nuorten kirjalla Taivaan tuuliin. Eikä ollut muuten mikään helppo tai kepeä nuortenkirja mutta hyvä kylläkin, todella hyvä. Laittoi ajattelemaan.

Taivaan tuuliin kertoo Aurasta, joka menettää äitnsä auto-onnettomuudessa. Isä ei tahdo aluksi toeta normaaliin elämään, ja teinitytön kasvattaminen yksin tuottaa ongelmia. Aurasta tulee yksinäinen. Kaiken kukkuraksi isä päättää muuttaa keskustaan, ja Aura outuu uuteen kouluun, josta ei ystäviä löydy, vaan Aurasta tulee kiusattu. Lohtua hän saa kirjoista. Auran äiti on ennen kuolemaansa tutkinut saksalaista terrosisti Ulriche Meinhofia. Tästä tulee Auran "henkinen" äiti ja yläkoulusta lähtien Aura pukeutuu pelkkään mustaan, ja lukeaa kaiken Ulrichesta, sekä tekee esitelmiä. Lukiossa, abivuotenaan Aura tapaa Henrin, narsistisen miehen, joka manipuloi Auraa taitavasti ja ottaa tehtäväkseen muuttaa Auran terroristiksi. Yhdessä he alkava suunnitella iskua Auran entiseen ala-asteeseen, sinne missä Auraa aikoinaan kiusattiin.

Tarina on vahva, ja järkyttävä. Se saa miettimään. Ihmettelen etenkin opettajien suhtatumista Auraan. He tajuavat kyllä, että jokin ei ole aivan kohdillaan Aurassa mutta tyytyvät vain keskustelun sijasta kehoittamaan Auraa tekemään esseitä Ulrichesta tai muuten terroriseja ihannoivista ajatuksistaa. Yläkoulussa Aura on jo osoittanut outoa kiintymistä opettajaansa Hetaan, joka opettaa historiaa- ja yhteiskuntaoppia. Sen sijaan, että opettaja tarttuisi ongelmaan, ja yrittäisi itse puhua Auralle, tai edes ottaa tämän kotiin yhteyttä, tämä laittaa kurattorin asialle. Kurattori kehottaa Auraa vain vähentämään Hetalle soittelua, ja tämän ahdistelua. Eikä kukaan taaskaan paneudu Auran ongelmiin tai yksinäisyyteen millään tavalla. Kirja antaa siinä mielessäni itsellenikin tulevaan ammattiini liittyviä neuvoja; mitä missään nimessä ei kannata opettajan tehdä.

Aura on hahmona yksinäinen tyttö, jonka elämässä ei ole kunnon suhdetta oikein keheenkään. Pakkomielle Ulriche Meinhofista tekee Aurasta helposti manipuloitavan, ja Henri saa pahimmat puolet Aurasta esiin. Ennaltaehkäisy on asia, jota kirja huutaa. Monessakin kohtaa oikeat valinnat Auran elämässä olevien aikuisten toimissa olisivat voineet kääntää tytön kehityksen aivan toiseen suuntaan. 

Mielestäni Taivaan tuuliin on kirja, jonka jokaisen kasvatuksen ammattilaisen, ja nuorten kanssa työtään tekevien tulisi lukea. Samalla se olisi hyvää lukemistoa myös jokaiselle teinille, koska se antaa pajon ajattelemisen aihetta myös kiusaamiseen liittyen. Kirja on kyllä ainakin tähän mennessä yksi vaikuttamvimmista kirjoista, joita olen tänä vuonna lukenut.

2 kommenttia:

  1. Mulla on ollut tämä monta kertaa kirjastosta lainassa, mutta aina olen sen lukemattomana palauttanut. Aikamoinen arvio kuitenkin, pakko tämä on mahdollisimman pian lukea!!

    VastaaPoista
  2. Suosittelen lukemaan. Tokihan kirjojen suhteen pitää muistaa, että kaikilla on aina se oma mielipide, joten ei voi tietää kuka tykkää, ja kuka ei. Minuun tämä kyllä upposi kuin voiveitsi voihin!

    VastaaPoista