perjantai 14. maaliskuuta 2014

Magdalena Hai: Kellopelikuningas

.

Kellopelikuningas jatkaa Gigin ja Henryn tarinaa, joka alkoi kirjassa Kerjäläisprinsessa. Edellisen kirjan seikkailujen jälkeen Gigi perheineen on jälleen Kelloburgin kaupugissa Vihreällä Saarella. Jotain on kuitenkin muuttunut kun Gigin perhe on paljastunut Umbrovian maanpaossa oleviksi kuninkaallisiksi. Perhe on muuttanut kauåungin Alhaistosta Rahastoon, ja kaupungin johtaja tukee perhettä rahallisesesti, ja rahoittaa Gigin isän huimia keksintöjä. Gigin paras ystävä Henry taas asuu edelleen Alhaistossa mutta vierailiee perheen luona, jossa Gigin sisko Ellina opettaa Henryä lukemaan. Sillä hän haluaa lehtimieheksi. Gigi joutuu kamppailemaan kivuliaiden muistojen kanssa. Samalla hän joutuu totuttelmaan aateliston elämään, kun ennen hän on saanut olla vapaasti lapsi ilman velvollisuuksia. Kun outo uskonliike alkaa julistaa sokean Odinin sanomaa, ja puhumaan uusi keksintöjä, ihmissusia ja Gigin perhettä vastaan, elämä muuttuu jälleen huolestuttavammaksi. Gigi ja Henry tapaavat maan alla asuvan ja liikkuvan lapsijoukon, jonka avulla he aikovat ottaa selvää siitä, mitä uskonkiihkoilijat aikovat. Samaan aikaan Gigin isä rakentaa ilmalaiva Titania. Gigi saa myös kuulla tarinan susisen kuningattaresta perhettä suojelevalta ihmissusui Mussovitsilta.

Kellopelikuninagas n rauhallisempia, ja hieman hitaammin etenevä kuin Kerjäläisprinsessa. Suurimmat ja hektisimmät taphtumat ovat aivan lopussa. Kirja paljastaa maailmastaan enemmän, ja vaihtoehtoihistoriallinen 1860-luku valottuu enemmän. Jatko-osa on laajempi ja mehukkaampi kuin edeltäjänsä, ja jättää lukijan haluamaan lisää. Itse tuskin maltan odottaa kolmatta osaa.

Gigi kehittyy hahmona kirja aikana paljon, ja yksi suuri teema kirjassa on naiseksi kasvaminen. Erilaisuus ja siihen suhtautuminen tulee myös vahvasti esiin. Maan alla elävä lapsijengi on mielestäni yksi parhaita osia kirjassa, samoin kun Gigin matka Jääjärvelle, jolla Mussovits kertoo hänelle tarinan Susikunigattaresta. Suurena teemana on myös se, mitä joskus on tehtävä niin sukuvelvollisuuksien kuin oman sydämensä takia. Välillä Gigikin, siinä missä koko Gregorovitsin perhe joutuu tekemään valintoja. 

Tämän perusteella aion kyllä ehdottomasti tutustua Steampunkin maailmaan enemmänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti