torstai 5. huhtikuuta 2012

Tove Jansson: Muumilaakson Marraskuu




Muumilaakson Marraskuu oli ihana kirja, jonka luin parissa päivässä. Eihän se paksu ole, ja muutenkin se on helppolukuinen, mutta silti sanoisin, että nopea lukemiseni johtui kirjan mahtavuudesta. Ainoa asia, joka minua aluksi harmitti,oli se ettei tässä kirjassa ole muumiperhettä mukana. Tai siis on tavallaan mutta oikeastaan ei.

Selitänpä tarkemmin. Muun muassa erär Hemuli ja Vilijonkka päättävät omilla tahoillaan tulla vierailemaan muumitaloon muumiperheen luokse. Molemmilla on vierailuun omat syynsä. Vilijonkka esimerkiksi kokee järkytyksen omassa siistissä kodissaa, ja alkaa kaipailemaan seuraa, muistaen edellisen vierailunsa muumitalossa.

Muumitaloon saapuu muitakin vieraita. Näitä ovat esimerkiksi Mymmeli ja Ruttuvaari. Vieraat saapuvat kukin omaan aikaansa, ja saavat huomata, ettei muumiperhe olekaan kotona. Vieraat kuitenkin jäävät ja kukin alkaa huolehtia talosta omalla tavallaan. Hemuli tekee töitä, mitä olettaisi muumipapankin tekemän. Keittiöstä tulee Vilijonkan aluetta. Ruttuvaari samaistuu muumien esi-isään ja alkaa etsiä tätä, ja löytääkin. Tai ainakin luulee löytävänsä. Kirjassa esiintyy myös pieni olento, joka tykkää lukea, ja jota harmittaa eniten muumimamman poissaolo.

Toivottavasti en nyt paljastanut liikaa. Tässäkin muumikirjassa, kuten niissä parissa, jotka olen ennen lukenut, kiehtoo ennekaikkea niiden pohdiskeleva ja filosofinen luonne. Muumilaakson Marraskuukin laittoi pohtimaan monia asioita. Parhaat kirjat usein saavat minut ajattelemaan. Kantavana teemana tässä kirjassa on yksinäisyys, ja se miten yksilöllisesti ihmiset (tässätapauksessa olennot) sen kokevat. Joillekin yksinäisyys on kauhea ajatus. Toiset nauttivat siitä jollain tasolla, ja toiset nauttivat siitä erittäin paljon. Yksioleminen voi olla pelottavaa mutta siinä on hyvätkin puolensa. Kirja opettaa ehkä myös sen, että asiat, mitkä tapahtuvat, ovat aina omasta itsestä kiinni. Lopulta se, mistä yksilö saa voimaa tehdä asioita, riippuu hänestä itsestään, vaikka toki toiset ihmiset voivat siinä auttaa.

Menipäs tosiaan pohdiskelevaksi tämä koko teksti. Kirjasta jäi kuitenkin päällimmäiseksi hyvä fiilis, vaikka se olikin paikoitellen aika haikea. Luultavasti haluan lukea tämän joskus vielä uudestaankin. Seuraavaa muumikirjan lukemista odotellessa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti