Hohto. Shining. Hotelli Overlook, Ylioiva. Mitä siitä kertoisin, lukijoille laulaisin? No, Hohto on kirja jonka luin ensimmäisen kerran yläaste-ikäisenä salassa isiltä ja äidiltä oman huoneen yksityisyydessä. Ja se oli jännää jo oletusavoisesti, ja vielä jännemmäksi muuttui, mitä pidemmälle kirjaa pääsin. Siitä lähtien olen muistanut lähinnä kirjan tunnelman, ja sen ammenaisen. Ammenaisen...
Joten, kun viikonloppuna sain luettua Tohtori Unen, alkoi Hohto lähettää minulle tuolta hyllystä (isän vanha kirjaston poistomyynnistä ostama kirja, paras osa jo edesmenneen isäni esineistöä kiikkutuolin lisäksi) hiljaista kutsua. Uudelleen lukemiselta ei voinut välttyä, vaikka vähän hirvittikin, että aika olisi himmentänyt hohdon koko kirjasta. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Hohto oli aivan yhtä hohtava, ja mahtava kuin ennenkin. Se veti mukaansa heti, ja en voinut lopettaa lukemista ennen kuin kirja oli ahmittu loppuun. Maanantain aamupäivä siihen meni, ja rattoisasti menikin. Se sama hiipivä kauhu, jonka koin teininä, ei ollut menettänyt tenhovoimaansa ollenkaan. Elin Torrancen perheen sisällä, ja koin ne samat kauhut heidän kanssaan. Jackiin hiipivän hulluuden, Dannyn Hohdon ja paniikin, Wendyn huolestumisen. Kaiken. Näin ammenaisen, liikkuvat pensaseläimet ja monet monet muut kauhut.
Hohtohan kertoo siis Torrancen perheestä. Isä Jack saa työpaikan hotelli Overloojin talvivahtina, ja ottaa mukaansa vaimonsa Wendyn ja poukansa Danin. Danny on erikoislaatuinen pieni poika. Hän osaa lukea ajatuksia, löytää kadonneita esineitä ja nähdä tulevaisuutta sekä, kuten hotellissa selviää, myös kauan sitten kuolleita ihmisiä. Ensimmäisenä päivänä kun vieraat ja henkilökunta ovat lähdössä, ja jättämässä hotellin talvivahtien hoiviin, Danny tapaa Dick Hallorannin, joka osaa kaikkea samaa mitä Dankin. Hän kertoo pojalle Hohdosta, joksi Hallorannin isoäiti on aikoinaan näitä erikoisia taitoja kutsunut. Hallorann myös varoittaa Dannya eräästä huoneesta, samoin kuin pensaseläimistä. Hän myös kehoittaa Dannya kutsumaan Hohdon avulla itseään mikäli jokin vaara uhkaa. Sitten perhe Torrance jää yksin. Jack, joka kärsii alkoholismista, ryhtyy kirjoittamaan näytelmäänsä, samalla kun Wendy ja Dan totutteleva hotelliin. Dan näkee painajaisia jostain tulevasta, joka vaanii Overlookissa. Jack alka pikkuhiljaa menettää järkeään, kun pahat henget hotellissa kuiskivat hänen korvaansa, kaiken pahentaa leikekirja, jonka Jack löytää kellarista. Lopulta lumi saartaa perheen eristyksiin, ja hulluus voi todella alkaa tehdä työtään Jackissa..samaan aikaan Danny näkee omituisen ammenaisen huoneessa 217..mitäs sitten tapahtuu? No, lukekaa itse.
Hohto on edelleen karmiva, ja samalla maaginen tarina. Se onnistuu kuvaamaan ihmisen sisäisi demoneita, siinä missä yliluonnollisia kykyjäkin. Pahinta on Jackiin hiipivä hulluus, joka etenee hiljaa mutta varmasti, ja on koitua perheen kohtaloksi. Kauhu syntyy vähitellen, ja vahvistuu mitä pidemmälle kirjaa lukee. Melkein tunsin itse olevani Overlookissa, ja säpsähtelin muutamia kotona kuuluneita rasahduksia. Matka oli niin mahtava kun muistinkin. Ja mitä siihen kysymykseen tulee, kumpi on mielestäni parempi Hohto vai Tohtoris Uni? Täytyy sanoa, että vaikka Tohtori Uni on ehdottomasti hyvää Kingiä, ei se Hohtoa voita. Kun Tohtori Unessa en oikeasti säikkynyt tai pelännyt kuin parissa kohtaa, Hohdossa koko kirja oli yhtä hiipivää kauhua, ja upeaa sellaista. Hullun ihmisen houreet ovat pelottavimpia asioita, joita kirjoissa voidaan kuvata. Etenkin kun hulluus ottaa valtaansa tavallisen perheenisän, jonka elämän olosuhteet vain eivät ole sattuneet aivan kohdilleen.
Molemmat ovat hyviä kirjoja, todella hyviä. Hohto vain hohtaa ehkä hieman kirkkaammin kuin Tohtori Uni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti