Helmikuun viimeisestä kirjasta maaliskuun ensimmäiseen. Kyseesä on kuitenkin vain pieni hyppäys vain sillä tämän kirjan luin 2.3.2014, kun edellisen kirjan olin lukenut vain pari päivää sitä ennen, helmikuun viimeisenä päivänä. Palasin jälleen Lumikki Anderssonin maailmaan Salla Simukan kirjoittaman trilogian toisessa osassa.
Valkea kuin Lumi alkaa siitä tilanteesta ensimmäistä osaa, Punainen kuin Veri, seuranneesta kesästä, kun Lumikki Andersson on ansaitsemallaan hermolomalla Prahassa, aivan yksikseen rentoutumassa. Eräänä päivänä häntä läheestyy eräs nuori nainen, Zelenka, joka sanoo olevansa Lumikin sisko. Lumikki ei tiedä mihin uskoa mutta päättämättömyydestään huolimatta hän tulee sekaantuneeksi erään uskonlahkon, jota Valkeaksi perheeksi kutsutaan, toimintaan. Uskonlahkon, joka suunnittelee joukkoitsemurhaa. Lumikki saa selville jotain tästä koko hankkeesta, jonka takana olevia tahojen huomio kiinnittyy Lumikki-parkaan ja takaa-ajo voi alkaa.
Valkea kuin Lumi on yhtä intensiivinen, ja jännittävä kuin ensimmäinenkin osa. Pidin tästä kuitenkin hieman vähemmän kuin ensimmäisestä osasta. Parasta antia kirjassa on asiat, jotka paljastuvat Lumikin menneisyydestä, kuten se kenen menetettyä rakkautta Lumikki edellisessä osassa muisteli. Tyypin nimeksi paljastuu Liekki, ja liekistä selviää jotain mielenkiintoista. Samoin se jokin salaperäinen asia, jonka Lumikin vanhemmat tuntuvat pimittävän Lumikilta, aukenee hieman enemmän. Valkoinen perhe itsessään on aika tylsä uskonlahko, ja tavallinen huijaritarina.
Valkea kuin Lumi on kuitenkin hyvä kirja, vaikka ei mielessäni ensimmäisen Lumikki-kirjan tasolle aivan pääsekkään. Ennen kaikka se valottaa Lumikin menneisyyttä oikein hyvin, ja mahtavasti kirjoitettuna. Satumaisuus pysyy myös mukana.
Salla Simukka on kyllä vaikuttava nuortenkirjojen kynäilijä. Lukupinossani odottelee vuoroaan Simukan Dystopia-duon ensimmäinen osa Jäljellä, saa nähdä mitä mieltä olen siitä jahka sen saan luettua. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti