Ensikosketukseni Kazuo Ishiguron kirjailinjanlahjoihin oli tämä novellikokoelma, jossa jokaisen novellin päähenkilö/päähenkilöt ovat muusikkoja. Jokainen tarina on hieman absurdi mutta samalla kuitenkin niin tavallisen elämän makuinen. Melkein kaikki saivat minut ihan hörähtelemään ääneen, etenkin toisikisiviimeinen, kirjan niminovelli Yösoittoja, jossa iloiteltiin muun muassa työntämällä eräs palkinto kalkkunpaistin sisään ;) No, iloiteltiin ja iloiteltiin, koska tarina on samalla myös traaginen.
Mennäänpä kuitenkin takaisin alkuun. Ensimmäinen kirjan novelleista kertoo nuoresta katumuusikosta, joka tapaa lapsuudenidolinsa Tony Gardnerin aivan sattumalta. HÄn uskaltautuu keskustelemaan Idolinsa kanssa, ja tämä palkkaa katusoittajan säestämään itseään mennessään laulamaan serenadia vaimolleen, Lindy Garnerille. (joka seikkailee muuten novellissa Yösoittoja). Tässä tarinassa, jonka nimeä en muista, on jotain hyvin surullista. Kahden ihmisen elämänvalinnat tuntuvat olevan kiinni hyvin pinnallisista syistä.
Kirjan toinen novelli on ehdoton suosikkini. Siinä päähenkilö matkaa opiskeluaikaisten toveriensa luo kyläilemään. Pariskunnan, jonka naisosapuoleen hän on itse (kai) ollut rakastunut. Perillä odottaakin yllärys, kun pariskunnan mies on menossa työmatkalle. Hän haluaa, että vieraileva kaveriparka auttaisi aviokriisissa; olemalla vaimoa ärsyttävä itsensä, jotta aviomies näyttäisi tämän silmissä paremmalta. Suurin osa tarinasta kuluu niin, että päähenkilö on yksin pariskunnan kotona, ja tulee lukeneeksi vahingossa vaimohenkilön muistikirjaa, ja onnistuu vahingossa repimään siitä sivun irti. Soitto aviomiehelle antaa neuvon: pistä paikat paskaksi (ei lue kirjassa, oma tiivistelmä), ja kesken tämän vaimo tulee kotiin...
Kolmannessa novellissa muusikko menee maalle, ja työskentelee perheensä lomahotellissa ja tulee tutustuneeksi erääseen turistipariskuntaan. Tämä novelli oli ihan ok, ei hirveästi tunteita herättänyt.
Neljäs on tosiaan se Yösoittoja, tämä on mielestäni toisiksi paras novelli, jossa eronnut saksofonisti menee ex-vaimon rakastajan kustantamana kauneusleikkaukseen ja on juuri toipumassa siitä hostellissa. Siellä hän tapaa Lindy Gardnerin, toisen toipilaan, ja yhdessä he tekevät yöllisen seikkailun, johon se alussa mainitsemani kalkkunaepisodi liittyy.
Yösoittoja on mielenkiintoinen ja hyvä novellikokoelma. Se ei siis missään nimessä ole huono. Itse en sitä kuitenkaan laittaisi lempikirjojeni hyllyyn, vaikka enimmäkseen siitä pidnkin. Ishiguroa kokoelma kyllä houkuttelee lukemaan lisää. Saa nähdä toteutuuko tämä aie milloin, missä ja miten. Novellien en-niin-suurkuluttajana tämä toimi myös hyvin ennakkoluulojani vastaan. Novellitkin voivat olla hyviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti