Viimein saan istuttua alas, ja postattua. Palaan kirjablogiin helmikuun viimeisenä päivänä luetulla kirjalla. Fyysisesti ohuella mutta henkisesti vaikealla kirjalla. Joyce Carol Oatesin Kosto - Rakkaustarinalla, joka on toinen kirja, jonka olen kokonaisuudessaan kyseiseltä kirjailittajarelta lukenut. Ja tulen lukemaa vielä lisääkin Oates tädin kirjoittamia opuksia ;)
Kirjan tarina on raju, se keroo nimittäin joukkoraiskauksesta, ja sen uhreista. Teena Magcuire tekee itsenäisyyspäivän iltana väärän valinnan, ja päättää oikaista kotiin pimeän puiston kautta mukanaan tyttärensä Bethie. Remuava, huumeita vetänyt poikajoukko alkaa seurata äiti-tytär-comboa ja huudella rumia. Lopulta tilanne eskaloituu paljon pahemmaksi, kun joukkio makaa Teena väkisin vanhassa venevajassa, samalla kun Bethie piilottelee jossain taustalla kuulleen vain tuon tapahtuman äänet. Oikeastaan väkisin makaaminen on todella alakanttiin sanottu, sillä tapahtuma jättää Teenan tajuttomaksi, ja melkein koituu kuolemaksi. Koska en halua käyttää karkeaa kieltä, tai kuvailla tapahtumaa sen paremmin, koska se kuvataan riittävän kattavasti (todella riittävän) itse kirjassa.
Kirjan tapahtuma keskittyvätkin tämän jälkeen enemmän jälkiseurauksiin, joissa näkökulma on välillä vahvasti tyttären, mutta kaikkitietävääkin kertojaa käytetään kuvamaan joitain muita henkilöitä. Kirjassa kuvataan oikeudenkäyntiä tapauksen tiimoilta, joissa taitava puolustusasianajaja, varsinainen sika mieheksi, saa käännettyä jutun päälaelleen. Teena on muka rohkaisut poikia käyttäytymisellään, kenties jopa myynyt seksiä heille. Ja eikös hän olekin kulkenut minihameessa? Ollut kevytkenkäinen? Käynyt välillä juhlimassa? Joten syyn on pakko olla Teenassa. Ympäröivä yhteiskunta kääntyykin Teenaa vastaan vaikka tarinan pahikset ovatkin aivan muualla. Poliisi, joka saapui tapahtumapaikalle raiksuailtana, muuan John Droomoor ei voi uskoa korviaan kuunnellessaan oikeudenkäyntiä...hän haluaa tehdä jotain, auttaa..ja tekeekin...
Kosto - Rakkaustarina (alkuperäiseltä nimeltään Rape - a Lovestory) on todellakin ajatuksia herättävä kirja, joka paneutuu tärkeään aiheeseen. Se saa lukijan haukkomaan henkeään, ja polkemaan jalkaa maailman epäreiluudelle. Miten naisia voidaan syyttää siitä, että heidät raiskataan? Vaikka nainen pukeutusi kuinka pieniin vaatteiisiin, ja esittelisi kuinka paljon paljasta pintaa tahansa, se ei ole kutsu kenellekkään hyökätä kimppuun. Kukaan ei pukeutumisellaan kerjää tulla raiskatuksi. Kukaan ei ansaitse tulla raiskatuksi.
Kirja tosin herättää muitakin moraalisia kysymyksiä. Onko todella hyväksyttävää sitten kostaa millä tavalla hyvänsä? Pitääkö luottaa oikeusjärjestelmään vai ottaa asiat omiin käsiinsä? Sitä tämä tarina saa miettimään. Sen miettiminen jää lukijan tehtäväksi.
Lukukokemuksena kirja oli hyvin intensiivinen, ja aiheutti todella paljon tunteita. Kerronan tyypit vaihtelevat lyhyestä sivumäärästä huolimatta jonkin verran. On kaikkitietävää kertojaa, on tyyliä jossa kirjoitetaan muodossa "sinä tulit aina muistamaan...", ja välissä taisi myös olla pari lehtiotsikkoa. Kirja vie mukanaan alusta loppuun, ja suosittelisin lukemaan sen yhdeltä istumalta. Alun raiskauskohtauksen kuvaamisen lukeminen ei ehkä sovellu herkköhermoisille, itsellenikin se kävi miltei liian rajuksi, vaikka kestin sen kuitenkin yllättävän hyvin, vaikka satuin istumaan bussissa kun luin tämän kirjan.
Jos tämä kirja jotain tekee, niin ainakin se saa minut olemaan varma siitä, että tulen lukemaan Oatesia vielä lisää.
Tämä pitää kyllä lukea! Tätä oli juuri eräässä kirjakaupassa myynnissä jollain naurettavalla parin euron hinnalla, mutta jäi silti ostamatta, nyt vähän harmittaa. Luin itse juuri Oatesin Putouksen, sekin hieno kirja, ei aivan kuitenkaan Haudankaivajan tyttären veroinen mielestäni. =D
VastaaPoistaHaudankaivajan Tytärtä ei kyllä tämäkiin kirja peitonnut, vaikka olikin hyvä. Toisaalta tämä oli paljon ohuempikin, joten tarinaan ei samalla tavalla ehtinyt edes sisään :D
VastaaPoista