maanantai 8. helmikuuta 2016

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän



Viikko sitten tehdyllä kirjastoreissulla sattui hyppysiini tämä Pulkkisen kirja, joka on siis alunperin ilmestynyt jatkokertomuksena naistenlehdessä. Kirja oli mukavan ohut ja mielenkiintoisen oloinen, joten olihan se lainattava. Luinkin sen viime viikolla muistaakseni yhden illan (meni vähän yön puolelle) aikana.

Iiris Lempimvaara on koulupsykologi, jonka miesystävä jatkaa. Kirjassa kerrotaan siitä, miten Iiris selviytyy erosta. Alku on hankalaa ja Iiriksellä tuntuu olevan pieni pakkomielle eksästään, hän jopa vakoilee tätä. Pikkuhiljaa elämä alkaa kuitenkin tarjota jotain muutakin. Iiris käy treffeillä, hengailee naapurissa asuvan Marja-Liisan kanssa, jonka Kauniista ja Rohkeista opittu elämänfilosofia alkaa tarttumaan Iirikseenkin. Myös töissä Iiris löytää itselleen uuden projektin erään hiljaisen tytön auttamisen muodossa.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on hieman omituinen kirja. Päähahmo Iiris on mielenkiintoinen tuttavuus, joka herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Välillä Iiris on todella ärsyttävä ja suoraan sanottuna itsekeskeinen oman navan tuijoittelija. Välillä hän onnistuu kuienkin olemaan hauska ja välittävä ihminen.

Tämä on Pullkiselta varmaan hänen kevein kirjansa (en tosin ole lukenut vasta kuin yhden hänen kirjansa). Silti kirja on omalla tavallaan ehkä hieman keittiöpsykologisesti syvällinen. Kirja on päällisi puolin aikalailla chick-lit tyylinen teos mutta sen tyyli ja Pulkkisen kirjoitustapa poikkeaa melkoisesti chic-litin kirjoitustyylistä. Siinä on oma Pulkkismainen leimansa.

Annoin kirjalle Goodreadsissa kolme tähteä. Tämä oli ihan kiva lukukokemus, ja kirja oli mukavan kevyen hömppäinen olematta sitä liikaa. Jokin Pulkkisen kirjoitustyylissä hieman tökkii minua välillä mutta se ei kuitenkaan pilannut tämän kirja lukunautintoa juurikaan.

2 kommenttia:

  1. Sinulle on blogissani pieni haaste! :D

    http://kirjastonkummitus.blogspot.fi/2016/02/viiden-kirjan-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oon toivonutkin, että joku haastaisi minut tuohon. :D

      Poista