tiistai 10. marraskuuta 2015

Sofi Oksanen:Norma


Norma on hieman erilaista Sofi Oksasta, ja nettiä selailemalla saa sen kuvan, ettei tämä sovi aivan kaikkien pirtaan. Minun pirtaani se kuitenkin sopi ja nautin Normasta enemmän kuin Sofi Oksasen aiemmista kirjoista (niistä, jotka siis ole lukenut. Esimerkiksi se Kyyhkys-kirja on lukematta), vaikka pidin toki niistäkin. En vain niin paljon kuin Normasta.

Norma on erikoislaatuinen nuori nainen, jonka hiukset kasvavat hämmästyttävää vauhtia, ovat kasvaneet hänen syntymästään lähtien. Hiukset myös käyttäytyvät oudosti; varoittavat vaarasta ja aiheuttavat Normalle etiäisiä. Norman äiti on suojellut tytärtään aina mutta kirja alussa Norma on äidin hautajaisissa. Äiit on eräänä aamuna kävellyt metron alle. Normasta kaikki tuntuu hieman oudolta, sillä äiti ei ole vaikuttanut millään tavalla itsetuhoiselta. Norma alkaa saamaan vastauksia kun hän löytää äidin tekemiä videoita, jotka on tarkoitettu viestiksi Normalle. Nauhat vievät Norman suvun historian lähteille, ja selittävät myös äidin ottaneen velkaa ja suunnitelleen maastamuuttoa Norman kanssa ja takia. Samaan aikaan äidin entinen työpaikka, ja sen taustalla toimivat hämärät tyypit yrittävät saada velkojaan Normalta.

Norma on mielenkiintoisesti ja vetävästä kirjoitettu tarina 2010-luvun Suomesta mutta maustettuna maagisella realismilla, lähinnä Norman hiusten kautta. Teemat rivien välissä ovat yhteiskunnalliset ja kuvaavat nimenomaan naisten oikeuksia. Kirjassa ulkonäkökeskeisyys on vallalla, ja maailman markkinoita hallitsee hiusala. Norman äidin työpaikka kampaamo Tukkataika on lisäksi mukanana vielä jossain pahaenteisemmessäkin toiminnassa.

Norman idea on omaperäinen, ja toteutus suurimmaksi osaksi hyvä. Jotkin asiat juonessa jäivät hieman hämmentämään itseäni. En viitsi paneutua niihin sen tarkemmin, etten tule spoilanneeksi mitään. Tuntuu vähän siltä, että Norma vaatisi vielä toisen lukukerran, jotta ymmärtäisin sen täysin. Etenkin siksi, että tämä ensimmäinen lukukerta oli melkoisen intensiivinen kokemus. Harmi vain, että kirja oli minulla pikalainana, niin uudelleenlukuun ei nyt ollut aikaa.

Voi olla, että tämä kirja pitää ostaa ihan omaksi jossain vaiheessa. Niin suuren vaikutuksen se teki minuun. Suosittelen tätä kirjaa ainakin sellaisille lukijoille, joita ei maaginen realismi säikytä. Jos olet tiukan realismin ystävä niin sitten harkitsisin ainakin jonkin aikaa tämän lukemista. Toisaalta mikä sen parempaa kuin tutustua johonkin uuteen juttuun myös kirjallisuuden saralla, ainahan lukemisen voi jättää keskenkin. Jos voi ;)

Norma on minulle vuoden 2015 luettujen kirjojen parhaimmistoa.



6 kommenttia:

  1. Minä ostin sen heti ilmestymispäivänä ja sain nimikirjoituksella varustettuna :) Sofilla on taito hyppysissä kirjoittaa mielenkiintoisia tarinoita. Norma oli uskalias hyppy eri maailmaan, mutta se onnistui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Oli onnistunut genrenvaihdos :) Ja Oksasen kynänjälki näkyi silti selvästi. Tyylin erotti hänen omakseen vaikka muutama elementti oli erilainen.

      Poista
  2. Kiinnostuin kirjasta luettuani arviointisi siitä. Nyt sen luin, nopeasti ja yhdellä kertaa. Mielenkiintoinen, sekavakin kuin takkuiset hiukset, hieno! Kiitos pohdinnoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että innostuit lukemaan tämän :) On kyllä hyvä kirja. Pitänee joskus ostaa tämä omaan hyllyyn niin pääsee lukemaan uudestaan ja syventymään kirjaan paremmin.

      Poista
  3. Minun pirtaani tämä ei taas sopinut yhtään. Liian sekava ja vaikeasti seurattava, kummalliset teemat ja poukkoileva kerrontatyyli. Olen pitänyt aiemmista Oksasen kirjoista enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä vaan jotemkin upposi ja tykkäsin ehkä eniten tästä Oksasen kirjoista :) Mutta meitä lukijoitahan on erilaisia. :)

      Poista