torstai 19. maaliskuuta 2015

Sami Rainisto: Conan O´Brienin maailma



Lukiossa olin järjetön Conan O´Brien fani, ja jos kyseisen herran ohjelma pyörisi edelleen Suomessa katsoisin sitä varmasti nykyäänkin. Oksentava Kermit, Masturboiva karhu, Mies joka laskee kajakilla kalliolta alas, ja loputtomat manaattisketsit olivat jotain niin huippua. Myös Conanin maneerit hänen alkumonologinsa alussa ja aikana olivat aivan mahtavia. Alkumonologin ja alun sketsiosion katsoin aina. Julkkisvieras-osuuden vain silloin kun vieraat olivat itsäni kiinnostavia. 

Erään kerran helmikuussa kiertelin kirjaston elämänkertahyllyjä, ja tämä kirja sattui silmään. Minulle tuli niin nostalginen olo, että kirja oli aivan pakko lainata. Oli kyllä jännittävää huomata, että tämän kirjan on kirjoittanut suomalainen mies. Sitä ei oisi ihan heti uskonut. Tyyppi kuitenkin tuntuu ottaneen Conanista selvää oikein hyvin.

Eihän tämä varsinaisesti ihan puhdas elämänkerta ole. Ennemminkin se kertoo siitä, miten Conanista ja hänen sarjastaan tuli niin suosittu, ja miksi. Lisäksi kirjassa tietenkin käsitellään Conanin kuuluisaa (ainakin täällä kotimaassa) Suomi-jaksoa. 

Kirja on helppolukuinen, mielenkiintoinen ja sopivan pituinen. Eli oikeastaan todella jees. Suosittelen kirjaa, etenkin jos olet Conan-fani. Kirja tosin on tullut ulos vuonna 2006, joten tieto ei ole sitä tuoreinta. Viihdyttävyydestä kuitenkin paljon pointseja.

Löytyykö teidän joukostanne Conan-faneja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti