maanantai 8. joulukuuta 2014

H.G Wells: Aikakone





Luin sitten yhden scifi-klassikon, ja se oli yllättävän kivuton projekti. Asiaan vaikuttanee tosin myös se, että kyseinen kirja oli todella lyhyt. Sen lukaisi yhdellä lukukerralla loppuun, ja se oli ihan helppolukuinenkin.

Aikakone kertoo aikamatkaajasta, jonka nimeä lukija ei tiedä. Tämä tyyppi on onnistunut rakentamaan aikakoneen, ja kertoo illallisella erinäiselle joukolle matkastaan kauas tulevaisuuden Lontooseen. Siellä elävät keijukaismaiset Eloiset, joiden päivät koostuvat enimmäkseen huvituksista ja nukkumisesta, he syövät pelkkää kasvipohjaista ravintoa, joka koostuu erikoisista hedelmistä. Aikamatkaaha ihmettelee, mistä Eloit saavat vaatteensa ja ruokansa sekä muut asiat, sillähe eivät itse näytä tekevän mitään. Totuus paljastuu kun matkaaja törmää Morlokkeihin, hieman peikon näköisiin ihmisiin, jotka elävät maan alla ja ilmeisesti tuottavat tuotteet Eloille. Ihmetystä herättääkin se, miksi maan päällä asuvat Eloiset pelkäävät maan alla eläviä Morlokkeja..

Aikakone oli yllättävän hyvä kirja, vai pienoisromaaniksiko sitä sanoisin. Tarina itsessään ei ollut erityisen yllättävät mutta silti se piti mielenkiintoa yllä. Kirjassa ei ollut myöskään mitään liian vaikeaselkoista niin kuin ennen lukemista siinä pelkäsin olevan. Kirja oli ehkä makuuni hieman liian lyhyt, eikä tarinaan siksi päässyt kokonaan sisälle. 

Kaiken kaikkiaan tämä lukukokemus oli kuitenkin enemmän positiivinen kuin negatiivinen, eikä vanhojen scifi-klassikoiden lukeminen tunnu enää niin mahdottomalta. :D


2 kommenttia:

  1. En ole kovin paljon lukenut sci-fiä, mutta Wellsin romaanit ovat olleet tähän asti ylivoimaisesti helppolukuisimpia. Joissain moderneissa sci-fi -kirjoissa on mielestäni ihan liikaa tieteellisiä teorioita, jotka eivät avaudu minunlaiselleni kovista tieteistä mitään ymmärtämättömälle :D

    VastaaPoista
  2. Niinpä..tämä ainakin oli helppotajuinen ja ennen kaikkea tarpeeksi lyhyt :D Mutta ehkäåä sitä tieteiskirjallisuutta voisin vielä enemmän kokeillakin.

    VastaaPoista