Olen ollut tuhma kirjabloggaaja, ja jättänyt postauksia rästiin. Tämänkin kirjan olen lukenut varmaan kuukausi sitten. Tai ainakin hyvin monta viikkoa sitten. Tiedä häntä ;) Onneksi nykyään otan kuvat kirjoista itse, niin muistan helpommin, mitä on tullut luettua.
Safari Club oli kirja, jonka lainasin siis joskus marraskuussa, kun sain yhtäkkisen Anja Snellman- innostuksen. Täti osaa minusta kirjoittaa mukaansa tempaavia kirjoja. Eivät ne ehkä ole parasta ikinä mutta ne pitävät otteessaan hamaan, ja usein yllättäväänkin loppuun saakka. Tai yllättävä nyt ei ehkä olekaan se oikea sana, sillä kyllä niitä loppuja nyt jollain tasolla osaa odottaakkin :D
Safari Club kertoo naisesta, joka haluaa biologiksi. Jo pienenä tyttönä hän kiertelee Korkeasaaressa, ja katselee eläimiä. Koulussa vain biologia kiinnostaa yhteiskunnallisesti valveutuneiden vanhmepien harmiksi. Ihmisten politiikkaa taas ei, toisin kuin niitä vanhempia. Nainen päätyy nuorena tyttönä opiskelemaan biologiaa yliopistoon. Hän kuitenkin joutuu professorinsa ahdistelemaksi, jopa niin, että hän päätyy pitämään välivuotta, eikä palaa sen jälkeen enää biologian laitokselle. Eläinlääketiede vie tytön mukanaan.
Kuluu monta vuotta, ja naisesta tulee perheenäiti. Hän aloittaa työt Korkeasaaren eläinlääkärinä, ja on vastuussa monesta uudistuksesta paikan toiminnassa eläinten hoidon suhteen. Mies menneisyydestä kuitenkin palaa hänen elämäänsä, eikä voi sietää menetyneitä naisia. Alkaa kulissien takainen lokakampanja.
Anja Snellman tuntuu olevan tämänkin kirjan perusteella feministi. Hän kirjoittaa naisista, naisille. Mieshahmot jäävät usein etäisiksi, niin tässäkin osittain. Tosin henkilö- ja luonnekuvaus ahdistelevasta professorista on ehkä syvempi kuin parissa muussa kirjassa, joita olen Snellmannilta lukenut. Kuva ei kuitenkaan ole mairitteleva tai hyvä. Se on enimmäkseen silkkaa huonoutta. Mieskuva on naistenvihaajasta, jonka viha kumpuaa äitiongelmista. Mami-issues, kliseisesti kuvattuna totta kai.
Kirja oli kuitenkin jännittävä, ja mielenkiintoinenkin. Pidin etenkin miljööstä. Korkeasaari, ja Eläimuseo, olivat molemmat tärkeässä roolissa kirjassa. Erilainen miljöö kuin mihin olen tottunut. Snellmannin hyppivä tyylikään ei tässä kirjassa haitannut niin paljon. Sanoisin että tämä oli kronologisempaan suuntaan rakennettu kuin vaikkapa Lemmikkikaupan Tytöt, tai Parvekejumalat.
Lukukokemus oli jännittävä, ja vei mukanaan. Lempikirjojeni listalle teos ei pääse, mutta lukemisen hetkellä kyseessä oli mitä ehdottomammin mukiinmenevästä kirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti