keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Pirjo Rissanen: Sielunsisaret




Jaaha, ja kohta alkaa olla vuoden 2011 kirjat paketissa ja viimeinkin pääsen siirtymään tänä vuonna luettuihin. Tämä olisi toisiksi viimeinen, josta tänne vuodelta 2011 kirjoitan. Eli kyseessä on kerrankin suomalaista tuotantoa. Naisille suunnttau vieläpä. Tai eihän sitä tiedä, voihan jotkut miehetkin tähän tykästyä. ;)

Sielusisaret on itsenäinen jatko-osa kirjalle Posliinihäät, jote en tosin ole lukenut. Aika hyvin pääsin kuitenkin kärryille mukaan. Luin tämän kirjan kun löysin sen joululomalla äitini kirjahyllystä, ja halusin lukea jotain kevyttä.  Ei tämä kyllä täysin kevyttä kamaa ollut, vaan tässä käsiteltiin naisten välisiä suhteita melko syvällisesti.

Tarina kietoutui enimmäkseen äidin ja tyttären välille, ja heidän suhteeseensa. Samalla siinä käsiteltiin avioliittoa, isäsuhdetta ynnä kaikkea muuta sellaista. Kaksi siskoakin taisi löytää toisensa. Kirja oli ihan jees, mutta ei kuitenkaan mitenkään älyttömän mahtava tai mukaansatempaava. Siitä huolimatta luin kirjan aika nopeasti, ja lukukokemus oli suht nautittava.

En nyt muista kirjasta kuin pääpiirteet, että ei se sen syvemmin minuun vaikuttanut. Ihan hyvä kirja kuitenkin jonka lukaisi oikein mielellään välipalana. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti