Paolo Coelho: Portobellon noita
Paolo Coelhon kirjat ovat hieman keittiöfilosofisia, ja täyttä itsestäänselvyyksiä, ja henkevyyttä. Ne eivät kuitenkaan ole hullumpia tarinoita, ja ne on parin kirjan lukeneen kokemuksen syvällä rintaäänellä melko helppolukuisia. Joten kun jollain kirjastoreissulla satuin löytämään Portobellon noidan palautettujen hyllyssä, tulin napanneeksi sen mukaan. Kirja kertoo Aletheiasta, joka etsii itseään ja omaa potentiaaliaan. Hän saa elämänsä aikana opetusta muilta ja opettaa itsekin. Kaikki alkaa tanssin voimasta, ja jatkuu aina siihen, että Aletheia alkaa pitämään kokoontumisia, jossa hän menee transsiin ja muuttuu Hagia Sofiaksi, jolta muut sitten kyselvät neuvoja.
Kirjan rakenne on mielenkiintoinen.Siinä Aletheia ei pääse itse ääneen, vaan hänen elämästään kertovat eri ihmiset, jotka ovat sitä koskettaneet. Heitä haastattelee kertoja, josta ei oikein saa selvää kuka hän on, ennen kuin lopussa. Oletettavasti kirjan alussa Aletheia on murhattu. Ja kirja on tavallaan hänen elämänkertansa. Lukijakin saattaa yllättyä lopussa.
Portobellon noita oli ihan mielenkiintoinen kirja. Paolo Coleho ei ole mikään huono kirjoittaja. En kuitenkaan saa hänen kirjoistaan wow-efektiä niin kuin jotkut ehkä saavat, sillä hänen filosofiansa ei ole mielestäni kovinkaan vaikeaselkoista. Leppoisaa luettavaa herran kirjat kyllä ovat, joten enköhän tutustu niihin lisää joskus.
Janet Fitch: Valkoinen oleanteri
Viimeinen lokakuun postaamaton kirja onkin sitten Valkoinen oleanteri, kirja jonka lukemiseen tuntui menevän ikuisuus. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että se olisi ollut tylsä tai huono. Se nyt oli vain kirjoitettu tyylillä, jota on hidasta lukea. Tässä oli jotenkin polveilevaa ja ajatuksenvirran kaltaista tekstiä.
Valkoinen oleanteri kertoo Astridista ja tämän äidistä Ingridistä. Vaikka minökertojana on Astrid, ja Ingrid on suurimman osan aikaa kirjasta vankilassa, on Ingrid iso osaa tarinaa. Hänen varjonsa vaikuttaa Astridin elämään matkankin takaa, ja hänen kirjeensä tyttärelleen ovat se mikä pitää hänet tämän elämässä kiinni. Astrid on siis tyttö, joka joutuu nuorena kiertoon sijaiskodeista sijaiskoteihin, koska hänen äitinsä on murhannut miesystävänsä Barryn. Astridilla ei niin kauhean hyvä tuuri käy sijaiskotien kanssa, ja aina jokin ajaa hänet lopulta toiseen paikkaan. Astrid saa monta eri naisenmallia, monen eri äidin kautta. Kaiken takana Igrid tuntuu edelleen olevan ohjaksissa, ja Astrid haluaa päästä äitinsä varjon takaa pois. Asioita tapahtuu, ja lopulta Astrid pääsee kysymään äidiltään ne kysymykset, jotka häntä ovat vaivanneet. Astridista kasvaa nuori itsenäinen nainen.
Valkoinen oleanteri on nuoren naisen kasvutarina. Se on myös kertomus eräästä äidistä ja tyttärestä. Voimakastahtoinen äiti, ja ristiriitainen äitisuhde on suuri teema kirjassa. Ennen kaikkea sen teemana on kuitenkin aikuiseksi naiseksi kasvaminen ja oman identiteetin löytäminen. Samalla se kertoo Los Anglesin kurjemmista puolista, niistä jotka jäävät hollywood-loiston kolikon toiselle puolelle. Pidin kirjast kyllä vaikka sen hidas tempo aika ajoin tuskastutti.
Lokakuun luetut
Jossain välissä aloint viime talvena tehdä kuukausikoosteita lukemisistani, jotka keväällä sitten jäivät pois kelkasta. Nyt yritän sitten ottaa tuon tavan uudestaan käyttööni. Eli tähän loppuun teen vielä pienen koosteen lokakuussa luetuista kirjoista, niin sitten pääsemme marraskuuhun jälleen tyhjältä postauspöydältä ;)
Suzanne Collins: Nälkäpeli -Vihan liekit
Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi
J.S Meresmaa: Mifongin perintö
Torey Hayden: Viattomat
Kerstin Gier: Safiirinsini
Kerstin Gier: Smaragdinvihreä
Erin Hunter: Soturikissat:Uusi Profetia:Keskiyö
Tessa Gratton: Veritaika
Jude Deveraux: Herttuatar
Laura Lähteenmäki: Iskelmiä
John Ajdive Lundqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
Terhi Rannela: Läpi yön
Anu Ojala: Pommi
Laura Lähteenmäki: North End; Niskaan putoava taivas
P.C Cast ja Kirstin Cast: Määrätty (Yön talo 9)
Road Dahl: Sulo ja Suklaatehdas
Stephen King: Carrie
Mystisiä kissatarinoita (toim. Jon Richards Stephens ja Kim Smith)
Paolo Coelho: Portobellon noita
Janet Fitch: Valkoinen Oleanteri
Lokaakuussa tulin siis lukeneeksi yhdeksäntoista kirjaa. Niistä iso osa oli nuortenkirjoja ja nuorten aikuisten kirjoja. Minulla on tässä ollut melkoinen nuorille tarkoitetun kirjallisuuden tulva, ja niitä löytyy lukulistaltani, ja lainapinostani tälläkin hetkellä aika paljon.
Fantasiaa olen lukenut melko paljon, ja siinä lajissa paras kokemus oli tässä kuussa ehdottomasti J.S Meresmaan Mifongin Perintö, jonka sijoittumsita nuortenpuolelle hieman ihmettelen. Itseasiassa Mifongin perintö on paras kirja ylipäätänsä näiden joukosta, jota olen lokakuussa lukenut.
Suurin pettymys taas oli Torey Haydenin Viattomat. Odotin Toreyltä aikaisempien kokemusteni perusteella jotain parempaa. Tässä kuussa olen myös lueknut Emilien lukuhaasteeseen sopivia kirjoja, ja niitä joukossa on peräti seitsemän. Karmivin halloween-kirja oli ehdottomasti eilen lukemani Mystisiä kissatarinoita, sillä siellä oli joukossa muutama puistatuksia herättävä juttu :D Ne pelottivat jopa enemmän kuin Stephen Kingin Carrie, jonka luin uudelleen sitten peruskouluvuosieni.
Lokakuu on kyllä ollut mukava lukukuu. Toivottovasti marraskuukin osoittautuu sellaiseksi, huolimatta siitä että osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa NaNoWriMoon ja pitäisi omaa tuotosta saada myös kirjoitettua ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti