Viimeinen osa Gigin ja Henrin tarinaa on nyt luettu, ja olo on haikea. Luin kirjan loppuun jo maanantaina. Tämä kolmas osa oli ehdottomasti sarjan paras osa. Esimerkiksi ihmissusiin niin kuin Gigiinkin tuli vielä enemmän syvyyttä. Lukija pääsi myös tutustumaan paremmin Umbroviaan, jonne Gigi siis kumppaneineen kirjan aikana suunnisti.
Susikuningatar sijoittuu kolmen vuoden päähän siitä, mihin kellopelikuningas loppui. Gigi on opiskellut kolmen vuoden ajan taistelulajeja ja Umbrovian historiaa Pariisissa. Jälkimmäistä Gigille on opettanut ihmissusi Mussovits ja ensimmäistä hän on opiskellut mestari Oniwakan koulussa. Kirja alkaa siitä kun Gigi saa opintonsa päätökseen, ja on aika alkaa suunnitella matkaa Umbroviaan valloittamaan se takaisin Luopiolta.
Erittäin virkistävää tässä kirjassa oli se, ettei tarinaan ympätty päälleliimattua romanssia, mikä usein on nuorten fantasiakirjoissa nykyään melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus. Kirjassa on myös vahva teema indentiteetin etsimisestä, ja siitä miten joskus täytyy tehdä huonojakin asioita velvollisuuden takia. Gigillä on siis matkalla Susikungattareksi monta vaikeaa valinnan paikkaa.
Koko Gigi ja Henry -sarja on ollut ensikosketukseni Steampunkin maailmaan, ja se on saanut minut ihastumaan genreen. Tarina pysyy koossa koko trilogian ajan. Ne ovat kaikki myös hyvin juonivetoisia ja noepatempoisiakin. Susikungattaressa päästiin myös onneksi enemmän sisälle Umroviaan sekä ihmissusiin, ja Gigin hahmo sai enemmän syvyyttä. Myös Mussovitsista, lempihahmostani koko kirjasarjassa, paljastuu kirjan aikana lisää.
Kun Gigin ja Henryn tarinan ensimmäinen osa oli enemmän lastenkirjallisuuden oloista, ovat nämä myöhemmät osat kuitenkin mielestäni enemmän nuorille, tai nuorille aikuisille sopivampia. Tämmöinen ikäloppukin saa kirjasta paljon irti ;)
Erittäin virkistävää tässä kirjassa oli se, ettei tarinaan ympätty päälleliimattua romanssia, mikä usein on nuorten fantasiakirjoissa nykyään melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus. Kirjassa on myös vahva teema indentiteetin etsimisestä, ja siitä miten joskus täytyy tehdä huonojakin asioita velvollisuuden takia. Gigillä on siis matkalla Susikungattareksi monta vaikeaa valinnan paikkaa.
Koko Gigi ja Henry -sarja on ollut ensikosketukseni Steampunkin maailmaan, ja se on saanut minut ihastumaan genreen. Tarina pysyy koossa koko trilogian ajan. Ne ovat kaikki myös hyvin juonivetoisia ja noepatempoisiakin. Susikungattaressa päästiin myös onneksi enemmän sisälle Umroviaan sekä ihmissusiin, ja Gigin hahmo sai enemmän syvyyttä. Myös Mussovitsista, lempihahmostani koko kirjasarjassa, paljastuu kirjan aikana lisää.
Kun Gigin ja Henryn tarinan ensimmäinen osa oli enemmän lastenkirjallisuuden oloista, ovat nämä myöhemmät osat kuitenkin mielestäni enemmän nuorille, tai nuorille aikuisille sopivampia. Tämmöinen ikäloppukin saa kirjasta paljon irti ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti