Niin se vain tuli viime viikolla ahmaistua myös Mifongin Mahti. Toisaalta olisin halunnut lukea hitaasti, jotta kirja olisi riittänyt pidemmäksi aikaa, sillä nyt tuntuu taas kaamealta odotella seuraavan osan ilmestymistä. Miksi ihmeessä koukuttavat ja hyvät kirjat tulee aina luettua liian nopeasti? No, ei nyt ihan aina. Mifonki-sarjan osat vain ovat sellaisia,että on saatava vain lukea, lukea ja lukea. Tämänkin luin loppuun eräänä yönä, kun en saanut unta. Lukemisen takia päädyin nukkumaan vasta kolmelta. Tämän on siis oltava hyvä kirja, jos sen alttarille tällainen unikeko uhraa yöunensa.
Väkisinkin tähän postaukseen saattaa tulla spoilereita, joten jos et vielä ole edellisiin osiin tutustunut, tai tähänkään ja haluat säilyttää jännityksen lopeta postauksen lukeminen tähän ja palaa kun olet lukenut kirjat!
Mifongin ajan tapahtumista on jälleen kulunut pitkä aika ja pääsemme tarinaan jälleen mukaan lähellä Fewrynnin ja Ciaranin kahdettatoista syntymäpäivää. He ovat asuneet Pantterikansan suojissa yhdessä äitinsä Ardisin ja isäpuolensa Connailin kanssa. Lopulta on tullut aika Ciatanin lähteä Merontesiin ottamaan paikkansa kuninkaan perillisenä. Samaan aikaan Fewryn kavaa nenä kiinni kirjoissa olevasta pikkutytöstä kohti kohtaloaan Mifongien perillisenä. Hän alkaa huomata itsessään omituisia kykyjä, ja kurkistaa muun muassa äitinsä ajatuksiin ja kohtaa siellä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kuka on tuo tumma mies, joka täyttää äidin ajatukset? Ajassa hypätäänkin sitten jo aikaan, jossa kaksoset ovat noin 16-vuotiaita. Fewryn näkee kaksosten yhteyden kautta kuinka Ciaran loukkaantuu, ja lähetee pitkälle matkalla auttaakseen Ciarania. Matkallaan hän tapaa myös Rondestanien nuorimman vesan Roanin, ja saman suvun esi-isän Vigorin, jotka auttavat tätä pääsemään Merontesiin. Samaan aikaan Merontesia vaivaa omituinen kirous, joka tappaa lapset lapsiruttoon sekä estää uusien synytmisen. Myös Dante on mukana tarinassa, Merontesissä yrittäen vapauttaa sisarensa Linnin omituisen leväkasvin keskeltä.
Mifongin mahdissa pääsevät Ardisin kaksoset ääneen muun muassa Danten ja Mohairin ohessa. Ardis jää kirjassa sivuosaan ennen aivan kirjan loppua. Nautin todella näistä uusista näkökulmahahmoista, ja niinhän sen kuuluu mennäkin, että myös Ardisin lapset pääsevät ääneen vähän vanhempina. Fewryn kamppailee mifongi-osansa kanssa ja taitojensa hallitsemisen opettelussa samalla kun Ciaranilla on omat ongelmansa Merontesissa. Ciaran on myös hieman kilpailuhenkinen, ja tuntee ylpeyttä tulevaisuudestaa kuninkaana; näin hän pääsee siskonsa varjosta. Silt kaksoset rakastavat toisiaan varauksetta, ja heidän suhteensa on yksi asia, jonkä käsittely tekee kirjasta mielenkiintoisen.
Tässäkin osassa Meresmaa onnistuu yllättämään lukijan, ja loppu jää jälleen mehukkaaseen kohtaan. En taaskaan osaa sanoa mitään huonoa. Jotenkin nämä kirjat vain iskevät lukuhermooni. Ainoa huono asia on mielestäni tuo kirjan kansikuva, joka luultavasti ei ole kirjailijan valitsema (en tiedä..käsittääkseni sen valitsee kustantamo). Lähinnä tuon miespuolisen henkikön pottakampaus ärsyttää. Mielikuvissani kellään hahmolla ei ole noin karmeaa kampausta. :D Aiempien osien kansikuvat olivat mielestäni hieman paremmat.
Kaiken kaikkiaan Mifongin Mahti oli mahtava kirja. Ei voi mitään..olen hullaantunut. Ehkä jos joskus luen noita uudestaan saan tarkasteltua tarinoita hieman kriittisemmin.
Mifongin mahdissa pääsevät Ardisin kaksoset ääneen muun muassa Danten ja Mohairin ohessa. Ardis jää kirjassa sivuosaan ennen aivan kirjan loppua. Nautin todella näistä uusista näkökulmahahmoista, ja niinhän sen kuuluu mennäkin, että myös Ardisin lapset pääsevät ääneen vähän vanhempina. Fewryn kamppailee mifongi-osansa kanssa ja taitojensa hallitsemisen opettelussa samalla kun Ciaranilla on omat ongelmansa Merontesissa. Ciaran on myös hieman kilpailuhenkinen, ja tuntee ylpeyttä tulevaisuudestaa kuninkaana; näin hän pääsee siskonsa varjosta. Silt kaksoset rakastavat toisiaan varauksetta, ja heidän suhteensa on yksi asia, jonkä käsittely tekee kirjasta mielenkiintoisen.
Tässäkin osassa Meresmaa onnistuu yllättämään lukijan, ja loppu jää jälleen mehukkaaseen kohtaan. En taaskaan osaa sanoa mitään huonoa. Jotenkin nämä kirjat vain iskevät lukuhermooni. Ainoa huono asia on mielestäni tuo kirjan kansikuva, joka luultavasti ei ole kirjailijan valitsema (en tiedä..käsittääkseni sen valitsee kustantamo). Lähinnä tuon miespuolisen henkikön pottakampaus ärsyttää. Mielikuvissani kellään hahmolla ei ole noin karmeaa kampausta. :D Aiempien osien kansikuvat olivat mielestäni hieman paremmat.
Kaiken kaikkiaan Mifongin Mahti oli mahtava kirja. Ei voi mitään..olen hullaantunut. Ehkä jos joskus luen noita uudestaan saan tarkasteltua tarinoita hieman kriittisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti