Anu Holopainen: Ihon Alaiset

Viimeksi olen saanut luettua kirjan loppuun joskus talvella, ja sekin on vielä postaamatta. Hupsis. Lukufiilis pja into kaikkeen muuhunkin on ollut vähän hakusessa. Jospa se tästä. Olen kyllä lukenut joitain kirjoja pitkällekin mutta loppuun saaminen on työn ja tuskan takana. Joskus sitä fiilistä ei vain ole. Toivon, että kesä innostaisi taas lukemisen pariinkin. Ja siten myös takaisin tänne kirjablogimaailmaan.

Nyt kuitenkin asiaan. Olen lukenut tämän kirjan jo muutama kuukausi sitten, joten muistukuvat ovat hieman hatarat. Kirjassa ollaan Suomessa tulevaisuudessa, kenties lähitulevaisuudessa tai vähän pidemmällä. Maailma on joka tapauksessa aika erilainen. Vaikka toisaalta, ei siitä maailmankuvasta aivan kaukanakaan olla.

Kaikille on tehty kaunesleikkauksia ja muita muokkauksia. Tai ainakin kaikille, johon on siihen varaa,  Jara on teini-ikäinen poika, joka joutuu vanhempiensa vaatimuksena elämään luomuna. Ja sekös jannua harmittaa. Kaikilla hänen ystävillään on muokkauksia, ja heitä on leikelty. Jara haluaa epätoivoisesti itsekin samaa. 

Kesällä Jaralle avautuu tilaisuus mennä Helsinkiin kesätöihin ja tienata rahaa. Täysi-ikäisyyskin lähestyy, joten Jaran suhtautuu toiveikkaasti tulevaisuuteen ja siihen, että hän vielä pääsee kauneusleikkaukseen. 

Yhteiskunnassa on kuitenkin myös niitä, jotka radikaalistikin haluavat vastustaa ajan kauneuskäsityksiä ja puolustaa luomuisuutta elämäntapana. Jaran kannattaa varoa, mitä toivoo.

Ihon alaiset on melko pysäyttävä nuorille suunnattu kirja. Sen pinnallisuus ja ulkonäkökeskeisyys peilaantuu oikeaan maailmaan. Kaikenlainen feikkiys on tietyissä piireissä oikeastikin haluttua ja ihmiset muokkaavat jo nykyään kehoaan mitä ihmeellisimmin tavoin. En näe asiassa mitään väärää, mikäli joku haluaa niin tehdä, En kuitenkaan toivoisi,että maailma olisi sellainen kuin Ihon Alaisissa. Että kauneusleikkaukset ja kehon muokkaus muuttuisi statusymboliksi, ja asiaksi joka eriarvoistaa ihmiset, ja luo kaikille pakon muokata itseään kyseisten ihanteiden mukaiseksi.

Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille joita tällainen yhteiskuntaan kantaa ottava dystooppinen kirjallisuus kiinnostaa. Miksi ei muillekin. Kirja on hyvin kirjoitettu, ja laittaa lukijan todella ajattelemaan,

Still alive

On tullut jonkun aikaa pidettyä hiljaiseloa kirjarintamalla, eikä kirjablogikaan näin ollen ole juurikaan päivittynyt. Lukufiilis on ollut kateissa ja niin edes päin. Tänään kuitenkin heitin sellaisen kirjastoreissun, että varmasti sisäinen lukutoukkani herää. :D Ja olenhan lukenut viime aikona sentään yhden kirjan loppuunkin. josta yritän kirjoittaa nyt viikonlopun aikana.

Hengissä siis ollaan, eikä kirjablogi ole tullut tiensä päähän, vaan jatkuu toivottavasti mahdollisimman pian.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille teille lukijoille, ja lukuisaa sellaista.

Loppuun vielä kysymys: Mitä teillä on tällä hetkellä luetteavana? 

Itsehän olen saanut kahlattua Gabaldonin Muukalaista taas eteenpäin. Kirjastosta lainasi pari Ozzy Osbournesta kertovaa kirjaa (elämänkertakirjoja), sekä Road Dahlin Matildan. Charleine Harrisin Sookie Stackhouse kirjan ( olen menossa kirjassa Pahan Veren Valtakunta) sekä pari villiä fantasiakorttia. (Selena Valentino: Pahan Kuningattaren tarina: Noidan Peili sekä Anne McCarffreyn Lohikäärmeen Lennon.)

Rakkaani, romaanihenkilö

Rakkaani, romaanihenkilö on kokoelma tunnettujen ihmisten, lähinnä kirjailijoiden esseitä jostain heille tärkeästä kirjallisuuden hahmosta. Niitä on mielenkiintoista lukea vaikka mieleen ei jäänytkään mitään tiettyä kirjoitusta. En tiedä,odotin kirjalta ehkä enemmän. Kirjoitukset olivat hauskoja mutta mikään ei jäänyt erityisesti mieleen. Mielenkiintoisin teksti oli joltakulta ( jonka nimeä en nyt muista) jossa hän kirjoitti suhteestaan Harry Potteriin. Harvemmin itse Harry on kenenkään lempihahmo. Tao sitten minusta tuntuu siltä koska nautin itse Pottereissa aina muista hahmoista enemmän vaikka toki Harrylläkin on paikka sydämessäni.

Intohimoisille lukijoille Rakkaani, romaanihenkilö voi olla ihan mielenkiintoinen kirja. Itse ole kyllä sellainen ja olihan tuota mielenkiintoista lukea. Vaikka en nyt aivan rakastunutkaan.

Stephen King: Kalpea aavistus

Tässä kuussa oli vuoden ensimmäisen Kingin aika :) Kalpeaa aavistusta tuli luettua aika paljon maratonilla, ja loppuun lukeminen tapahtu heti sen jälkeen. Hyvä Kingin kirja vetää kyllä mukaansa niin hyvin, että lukemisessa ei kauheasti nokka tuhise.

(Tällä hetkellä luen muuten teosta Kuvun alla ja parissa päivässä olen päässyt yli 400:n sivun. Vielä paljon tosin jäljellä koska se kirja on PAKSU. :D Saattaa siis mennä hieman pidempään sen lukemisessa).

Kalpea Aavistus kertoo Mike Noonanista,  kirjailijasta jonka vaimo kuolee eräänä helteisenä päivänä heidän kotikaupungissaan Derryssä. Mike joutuu vaimonsa kuoleman jälkeen pahanmoiseen writersblockkiin eikä pystyy enää kirjoittamaan saamatta panikkikohtausta. Onneksi vanhoja käsikirjoituksia on tallessa. Kuluu pari vuotta ja Mike alkaa nähdä outoja unia kesämökistään, jossa on viettänyt aikoinaan paljon aikaa vaimonsa kanssa. Unissa on jotain uhkaavaa, mutta ne houkuttelevat Miken matkustamaan paikan päälle pitkästä aikaa. Pikkukylässä, jossa mökki sijaitsee on menossa oikeustaistelu erään vanhan miljonäärin ja tämän miniän välillä; kiista pienen Kyra-tytön huoltajuudesta. Mike ajautuu taisteluun mukaan, ja osapuolien väliin. Miljonääri Max Devore ei kaihda keinoja  saadakseen tahtonsa läpi ja valitettavasti kyläläiset tuntuvat seivosan hänen takanaan. Mike ryhtyy auttamaan nuorta äitiä, Mattieta, Devorea vastaan. Samalla mökillä tapahtuu outoja. Siellä tuntuu kummittelevan. Niin Miken vaimo kuin jokin paljon uhkaavampi ja pahantahtoinen voima. Jääkaapin magneettikirjaimet muodostavat viestejä Mikelle. Pikkuhiljaa Mike alkaa ottaa selvää mökkinsä menneisyydestä. Mökki on kuulunut eräälle mustalle laulajalle 1900-luvun alussa ja siksi sen nimi on Sara Laughlin. 

Kalpea aavistus on kummitustarina mutta samalla se kertoo jotain luovuudesta. Mike Noonanin kirjailija ura ja kykenemättömyys enää kirjoittamaan on vahvassa osassa kirja tarinaa. Siinä pohditaan paljon ihmisen luovuudeen periaatteita ja sellaista luovuutta, joka tulee alitajunnasta. 

Hyvä kummitustarina on aina mieleeni, ja tämä ei petä minua. Pidin kirjasta todella paljon. Sen tunnelmasta ja ajankuvauksesta, sillä siinä päästään kurkkaamaan myös menneisyyteen. Henkilöhahmot olivat myös mielenkiintoisia, ja pidin etenkin pikku Kyrasta. Kirja onnistui myös pelottamaan ja siinä oli Kingille ominainen ahdistava tunnelma kuitenkaan toivoa unohtamatta. Sitäkin löytyi. Loppu oli ehkä hieman hätäinen mutta kokonaisuutena kirja oli todella hyvä. 

Anna Hallava: Operaatio Huulituuli

Operaatio Huulituuli jatka teinikeiju Ofelian tarinaa,joka alkoi kirjassa Sammakkoprinsessa. Ofelia on 14-vuotias tyttö jolla on kaksoiselämä. Hän on koulussa tavallinen ihmistyttö mutta salaisesti hän on keiju. Ja vieläpä kuninkaallista keijusukua. Tämän hän sai selville täytettyään 13 edellisessä osassa. Ofelialla on myös kummilahjaksi saatu rakkauden tunnistamisen taito. Hän voi suudella vain tosirakkauttaan. Muut muuttuvat hänen suudelmistaan sammakoiksi.

Operaatio Huulituulessa Ofelia kuulee taikajuomasta jonka avulla muidenkin suuteleminen onnistuu ilman sammakkoefektiä. Ofelia haluaa kaikin keinoin saada tuota lientä hyppysiinsä jotta pääsisi pussaamaan hottiksia. Samaan aikaan Ofelian täytyy opetella keijumaailman saloja ja tapoja sillä hänestä ollaan tekemässä kruununprinsessaa. Kaiken tämän keskellä Ofelia onnistuu koheltamaan melkoisen paljon. Melko hupsu teini kun on. Vaikka hänessä alkaa mielestäni hitusen näkymään pieniä kypsymisen merkkejä.

Operaatio Huulituuli on hauskalla tavalla kirjoitettua teinihömppää, joka saa hyvälle tuulelle. Jos kaipaa piristystä ja kevyttä luettavaa kannattaa tarttua tähän. Keijujen maailma etenkin on hyvin rakennettu ja Ofelian seikkailuja siellä on hauskin lukea.

J. K Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat

Osallistun Hyllytontun Höpinöitä blogin laatimaan  Okklumeus-haasteeseen, jossa luetaan Harry Pottereita ja Potter-maailmana sijoittuvia kirjoja Alan Rickmanin muiston kunniaksi. Itselläni on tällä hetkellä kesken (aika alussa) Harry Potter ja Azkabanin vanki (en jaksa taas aloittaa alusta kun uusintaluku on aina jumahtanut tähän kolmanteen), ja aion tämän vuoden aikana lukea sekä sen, että loput Potterit. Aion kuitenkin lukea Okklumeus haasteeseen myös näitä muita Potter-aiheisia teoksia.

Siuntio Silosäkeen tarinoista oli hyvä aloittaa, sillä olen halunnut lukea sen muutenkin jo pitkään, ja se löytyy myös TBR-listaltani. Siuntio Silosäkeen tarinat sisältävät viisi vellhoje ja noitien satua, sekä professori Dumbledoren kommentit niihin.

Siunti Silosäkeen Tarinat on lyhyt mutta hyvä kirja. Kaikissa tarinoissa oli jotain hyvää, vaikka pari toki nousikin ylitse muiden. Tarina Kolmesta veljeksestä on yksi suosikeistani se kun on tuttu jo Potter-kirjoista ja edelleenkin se kolahti. Muut suosikkini kirjassa olivat melkoise groteskin Tietäjän karvainen sydän sekä Oivan onnen alkulähde. Molemmat olivat omilla erilaisilla tavoillaan aivan loistavia, ja oivaltavia. Synkkä puoleni nautti etenkin Tietäjän karvaisesta sydämestä. Kirjan ensimmäinen tarina Velho ja Pomppiva pata taas oli vähiten mieleeni. Se taisi myös olla lyhyin tarinoista. En ole aivan varma.

Suosittelen tätä kirjaa kyllä ehdottomasti kaikille Potter-faneille, Minusta tämä oli oikein mukava pikku teos. En nyt viitsi tarinoiden juonia avata tuon enempää, etten spoilaa vahingossa liikaa. Lyhyiden tarinoiden kuvaukset on vaikea tehdä niin ettei mikään spoilaantuisi.

Tämä kirja löytyi myös TBR-listaltani. 

Kooste ystävänpäivän lukumaratonista

                        

Tämä tulee nyt hieman myöhässä. Viime sunnuntaina oli siis ystävänpäivän lukumaraton, jolle minäkin osallistuin. Aloitin sunnuntaina kello 12:00 ja lopetin maratonin seuraavana päivänä eli maanantaina samaan aikaan. Sain luettua yhden kokonaisen kirjan, ja ison osan toista.

Kokonainen kirja oli Anna Hallavan Operaatio Huulituuli jonka luin kokonaisuudessaan ja sen pituus oli 302 sivua.. Toinen kirja, jota en aivan saanut loppuun oli Stephen Kingin järkäle, jolla pääsin sivulle 402 ennen kuin maratoonaus aika loppui. Olin lukenut siitä aiemmin jo 32 sivua, joten luin Kingin kirjaa noin 370 sivua. 

Yhteensä luin siis 672 sivua. En siis mitään hurjaa määrää mutta ihan mukavasti. 

Tunnelmat maratonin  aikana ja jälkeen olivat ihan hyvät. Lukeminen välillä vähän takkusi kun oli muutakin ohjelmaa päivässä. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen. Joskus vielä uudestaan maratoonaamaan.

Postaukset kirjoista tulevat jossain vaiheessa.