lauantai 20. joulukuuta 2014

Nura Farah: Aavikon tyttäret




Aavikon tyttäret tuli luettua siinä vähän ennen kunnon lukujumin alkua, tai sitten sen aikana hieman hitaammin. En ole ihan varma. Kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen ja hyvä. Sitä luki mielellään. Aavikon tyttäret kertoo nuoren Khadijan tarinan lapsesta nuoreksi naiseksi. Hänen isänsä on kuollut jättäen Khadijan äidin huolehtimaan Khadijasta ja tämän veljestä yksinään mutta onneksi muun heimon avustuksella. Äiti hemmottelee poikaansa, jta opettaa tyttärelleen naisten taitoja. Lopulta kaamea tragedia muuttaa perheen elämää, ja Khadija saa vastuuta kamelien paimenena, Hän haluaa miellyttää äitiään mutta samalla hän haaveilee runonlausujaksri ryhtymisestä, joka ei ole perinteisesti suotavaa naisille. Lopulta Khadija päätyy asumaan eri heimoon, erään kamelivarkauden seurauksena. Hänestä tulee vaimo ja äiti mutta totuttelu uuteen elämään vie aikansa. 

Aavikon tyttäret on kauniisti kirjoitettu kirja, ja tarinan naisten elämästä aavikolla. Se on myös tarina rakkauteen kasvamisesta sekä ystävyydestä. Se on myös kertomus äidin ja tyttären suhteesta sen hyvine ja huonoine hetkineen. Sanoisi myös että se on  tarina naiseksi kasvamisesta ja oman paikkansa löytämisestä. Se on tarina jolla on monia ulottuvuuksia.

Toisin kuin monet islaminuskoisesta kulttuurista ja afrikasta kertovista kirjoista, tässä ei ylettömmässäillä kulttuurin huonoilla puolilla. Ei sitä kehutakaan ylettömästi. Enemmänkin on kyste siitä, että se näytetään monessa eri valossa eikä painoteta sitä mustavalkoista näkökantaa kulttuurisiin asioihin. Aivan kuten länsimaisessakin kulttuurista myös tästä erilaisesta kulttuurista kirjassa nähdään niin hyvät kuin huonotkin puolet.

Pidin kirjasta todella paljon.


maanantai 15. joulukuuta 2014

Väliaika tiedotuksia

Lukujumia on nyt ollut hieman ilmassa. Palautin  kasan lukemattomia kirjoja kirjastoon kun yksikään niistä ei napannut tämän hetkiseen oloon. Muutamia jätin vielä yrityksen alle, ja tietenkin lainasin viisi uutta kirjaa :D Kaksi niistä tosin oli jo aiemmin varaamiani opuksia.

Olen saanut joulukuun aikana luettua pari lyhyttä kirjaa, ja hitaammin vielä kesken olevaa yhtä kirjaa, ja se on oman hyllyn asukki. Kirjastokissaa olen onnistunut kahlaamaan aina ennen nukkumaan menoa luvun tai pari. Olisin halunnut lukea enemmänkin mutta mikään ei napannut.

Harmittaa myös kovasti, että pari lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvää projektia kusi aika pahasti nilkoille. Minun piti osallistua Suketuksen Ihminen Sodassa - haasteeseen joka loppui kuun vaihteessa. Enpä saanut osallistuttua. Myös NaNoWriMo jäi suorittamatta, vaikka sitä niin innokkaasti suunnittelin. Luulen että kirjoittamisharrastuksen elvyttämiseen tarvitsisin jotain pienemmässä mittakaavassa, ja sitä varten minulla kirjastosta lainassa (harkitsen myös että voisin yrittää hankkia sen myös omaksi) kirjoitusopas, jossa on erilaisia tekstitehtäviä.

Lukujumi kuitenkin taisi hieman parantua kun sain hyppysiini George R. R Martinin suomennetun teoksen Lohikäärmetanssin toisen osan. Luin sen ennätyksellisesti puolessatoista päivässä. :D  Sain luettua sen lauantaina  loppuun juuri ennen kun menimme katsomaan avomieheni kanssa elokuviin Hobittia, joten kirjan makustelu jäi vähän kesken. Siksi menee jonkun aikaa ennen kuin saan kirjoitettua siitä postauksen tänne. :)

Hobitti-elokuvista viimeinen taas oli niin hieno kokemus, että sen jälkimainingeissa aloin lukemaan Hobittia uudelleen. Vuonna 2015 voisi olla myös korkea aika Taru Sormusten Herrasta- kirjan lukemiselle, jonka olen elämäni aikana kahlannut vasta kerran läpi, ja sekin tapahtui kun olin vielä lukiossa. Muistaakseni vuonna 2005. Kymmenen vuotta sitten. Huh huh.

Rästissä on siis postauksia parikin kappaletta, ja toivottavasti pääsisin niiden kimppuun vielä tämän viikon puolella ennen kuin lähden viettämään joulua sukulaisten pariin :D


maanantai 8. joulukuuta 2014

H.G Wells: Aikakone





Luin sitten yhden scifi-klassikon, ja se oli yllättävän kivuton projekti. Asiaan vaikuttanee tosin myös se, että kyseinen kirja oli todella lyhyt. Sen lukaisi yhdellä lukukerralla loppuun, ja se oli ihan helppolukuinenkin.

Aikakone kertoo aikamatkaajasta, jonka nimeä lukija ei tiedä. Tämä tyyppi on onnistunut rakentamaan aikakoneen, ja kertoo illallisella erinäiselle joukolle matkastaan kauas tulevaisuuden Lontooseen. Siellä elävät keijukaismaiset Eloiset, joiden päivät koostuvat enimmäkseen huvituksista ja nukkumisesta, he syövät pelkkää kasvipohjaista ravintoa, joka koostuu erikoisista hedelmistä. Aikamatkaaha ihmettelee, mistä Eloit saavat vaatteensa ja ruokansa sekä muut asiat, sillähe eivät itse näytä tekevän mitään. Totuus paljastuu kun matkaaja törmää Morlokkeihin, hieman peikon näköisiin ihmisiin, jotka elävät maan alla ja ilmeisesti tuottavat tuotteet Eloille. Ihmetystä herättääkin se, miksi maan päällä asuvat Eloiset pelkäävät maan alla eläviä Morlokkeja..

Aikakone oli yllättävän hyvä kirja, vai pienoisromaaniksiko sitä sanoisin. Tarina itsessään ei ollut erityisen yllättävät mutta silti se piti mielenkiintoa yllä. Kirjassa ei ollut myöskään mitään liian vaikeaselkoista niin kuin ennen lukemista siinä pelkäsin olevan. Kirja oli ehkä makuuni hieman liian lyhyt, eikä tarinaan siksi päässyt kokonaan sisälle. 

Kaiken kaikkiaan tämä lukukokemus oli kuitenkin enemmän positiivinen kuin negatiivinen, eikä vanhojen scifi-klassikoiden lukeminen tunnu enää niin mahdottomalta. :D


tiistai 2. joulukuuta 2014

Beth Revis: Across the Universe: matka alkaa



Varjelus-niminen alus lipuu avaruudessa matkalla uudelle planeetalle. Sen kyydissä ovat jäädytetty Amy ja hänen perheensa, jonka on tarkoitus olla osana maapallon ihmisten siirtokuntaa uudelle planeetalle. Alus on ollut matkalla jo vuosisatojen ajan, ja sinä aikana jäädytetyistä ihmisistä huolehtimaan tulleet ihmiset ovat lisääntyneet, ja he elävät aluksella omassa pienoismaailmassaan, jossa yksinvaltaisena johtajana toimii Vanhin, joka on ihmisten johtaja, koska hän on sukupolvensa vanhin. Vanhimmalla on myös Seuraaja, joka on tuleva olemaan oman sukupolvensa vanhin ja siksi tuleva johtaja. 

Tarinaa kerrotaan Amyn ja Seuraajan näkökulmista. Amy herätetään jostain syystä 50-vuotta liian aikaisin. Häneen tykästynyt Seuraaja taas kamppailee omien opintojensa kanssa ja ankaran Vanhimman kasvatuksessa oleminen ei ole helppoa. Aluksella on oma yhteiskuntajärjestyksensä, jota Amy alkaa kummeksua. Miksi monet ihmiset vaikuttavat siltä, etteivät he osaa ajatella itsenäisesti, ja miksi ne jotka osaavat on määriteltu mielisairaiksi, ja he asuva sairaalan osastolla. Seuraajakin alkaa Amyn kautta ihmetellä vallitsevaa järjestystä itsekin. Samaan aikaan joku yrittää sulattaa myös muita jäädytettyjä ja yhdessä Amy ja Seuraaja sekä eräs Harley yrittävät saada selville, kuka on kaiken takana.

Across the Universe: matka alkaa aloittaa kolmiosaisen sarjan. Se on nuorille aikusille suunnattua scifiä ja mielestäni melko hyvää sellaista. Tarina pitää otteessaan, ja outo yhteiskuntajärjestys herättää paljon ajatuksia. Aluksen asukkaat ovat yksirotuisia ja melko samannäköisiä muutenkin. Vanhin on myös vääristellyt muutamaa maapallon historiaan liittyvää asiaa ja kuvannu esimerkiksi Seuraajalle Hitleriä esimerkilliseksi johtajaksi.

Pien rakkausvire tässä kirjassa on myös  mutta se ei tule liikaa esille. Seuraaja on rakastunut Amyyn,joka on hyvin erilainen kuin muut aluksen ihmiset niin ulkonäöltään kuin tavoiltaankin. Juttu ei mene kuitenkaan yhtään siirappisen puoelle. Saa nähdä mitä seuraavat osat tuovat muassaan.

Kaiken kaikkiaa tämä oln eirttäin hyvä nuorten aikuisten kirja, minä tykkäsin todella paljon.


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun luetut


Teen vielä koosteen tässä kuussa luetuista kirjoista. Marraskuussa tuli luettua seuraavat kolmetoista kirjaa.


Charlaine Harris: Verta Sakeampaa

Joyce Carol Oates: Putous

J. S Meresmaa: Mifongin aika

Katja Jalkanen ja Hanna Pudas; Rivien välissä: kirjablogikirja

J. S Meresmaa: Mifongin Aika

Jay Asher & Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus

Magdalena Hai: Susikuningatar

J.S Meresmaan: Mifongin Mahti

George R. R Martin: Lohikäärmeentanssi 1 (Tulen ja jään laulu #5osa1)

Laura Lähteenmäki: Kaiken peittävä tulva (North End #2)

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Charlaine Harris: Veren perintö

Charlaine Harris: Kuiskauksia haudan takaa


Mukaan mahtui aika paljon fantasiaa, ja pari muunlaista kirjaa. Ehdottomat suoksit tässä kuussa olivat J.S Meresmaan Mifonki-sarjan kirjat, Magdalena Hain Susikuningatar, George R.R Martinin Lohikäärmeentanssi 1 sekä Joyce Carol Oatesin Putous. 

Ei niin hyviksi kirjoiksi osoittautuivat taas Sinä ja minä sitten joskus, ja täydeksi pettymykseksi Ian McEwanin Sementtipuutarha.

Joulukuussa aion lukea vielä lisää ja lisää ja lisää, sillä kirjapinoni eivät juuri ole huvenneet. Minulla on tällä hetkellä noin kolmekymmentä lainaa, ja vain neljä niistä on tullut jo luettua loppuun. Hommaa siis riittää ;) Pyrin joulukuussa lukemaan myös jouluun jollain tavalla liittyviä kirjoja, en vain ole vielä miettinyt, että mitä sellaisia. Jos tiedätte joitain hyviä niin vinkkejä saa laittaa tämän postauksen kommenttiboxiin :)

Marraskuun lopun miniarviot



Kuun loppu alkaa häämöttää, ja kolme kirjaa on vielä postaamatta, joten ajattelin tehdä niistä miniarviot yhteen ja samaan postaukseen. Näin käyä näemmä melko usein, taisin käydä niin viime kuussakin :D 





Ensimmäisenä Ian McEwanin Sementtipuutarha. Tuo pienoisromaani, jonka sanomaa en minäkään oikein tahdo ymmärtää. En ymmärrä opuksen tarkoitusta, ja tarinassa ei tuntunut olevan oikein päätä eikä häntää. McEwan taitaa olla minulle niitä kirjailijoita, joiden jotkut teokset eivät vain kolahda ja jotkut kolahtava. Tämä oli kolmas kirja, jonka herralta luin, ja kolmesta vain yksi kolahti kunnolla. 

Sementtipuutarha kertoo sisaruksista, jotka jäävät elämään perheen taloon keskenään sen jälkeen kun heidän vanhempansa lyhyin väliajoin kuolevat. Jokainen hahmo on jollain tavalla kieroutunut, ja nuorten elämä on aika outoa ja täynnä ihmeellisiä roolileikkejä.

En oiken tajunnut kirjaa. Toistan nyt näemmä itseäni. :D Sain sen kuitenkin luettua melko nopeastikin sen lyhyyden takia. Ehkä en ole tarpeeksi fiksu tälle kirjalle.


Toinen miniarvioitava kirja onkin sitten ihanan kevyttä; Charlaine Harrisin Verenperintö. Sementtipuutarhan jälkeen oli todella mukavaa päätyä taas seikkailemaan Sookie Stackhousen kanssa Bon Tempsiin ja New Orleansiin, jonne Sookie joutuu setvimään serkkunsa Hadleyn kuolinpesää. Serkku on kuollut jo toisen ja lopullisen kuolemansa, sillä hän oli vampyyri. Sekä Vampyyrikungatar Sophie-Annen rakastajatar. 

Sookie joutuu kirjassa jälleen täpäriin tilanteisiin. Sen lisäksi, että hän joutuu selvittämään serkkunsa sotkuja joutuu hän kotirintamalla tekemisiin myös ihmissusiongelmien kanssa. Kuka oikein hautoo pahojaan Sookien pään menoksi? Onneksi menossa on mukana myös erittäin kuuma uusi poikaystäväehdokas; ihmistiikeri Quinn. Kyseinen heppu jäi minulle ainakin tässä kirjassa vielä hieman vieraaksi vaikka aika kuumiin tilanteisiin Sookie tämän kanssa päätyykin.

Kaiken kukkuraksi Sookie saa selville jotain jännittävää omasta verenperinnöstään. Dyndyndyy. Tämä ei minua yllättänyt juurikaan, sillä olen katsonut True Blood tv-sarjaa. Veren Perintö oli sitä mitä Sookie-kirjalta odotinkin; viihdyttävää, kevyttä ja jännittävää sekä erittäin nopeatempoista toimintaa.


Charlaine Harrisia oli myös tämä kolmas postaamatta oleva kirja, eli Kuiskauksia haudan takaa, joka aloittaa uuden Harper Connelly kirja-sarjan. Tämä sattui jossain vaiheessa olemaan kirjastossa sellaisella tyrkkyhykkyllä niin tulin napanneeksi sen kokeeksi mukaan. Harper Connelly omaa omalaatuisen lahjan. Hän pystyy aistimaan kuolleiden olinpaikan, ja sen mihin he ovat kuolleet. Harper kiertääkin velipuolensa Tolliverin kanssa ympäri Amerikkaa etsimässä ruumita, ja saamassa näin elantonsa. Kykynsä Harper on saanut 15-vuotiaana salamaniskun seurauksena. 

Harper ja Tolliver ovat tällä kertaa arkansilaisessa Sarnen pikkukaupungissa etsimässä kadonnutta teinityttöä nimeltä Teenie. Tämän ruumis löytyykin mutta asiaan liittyy paljon muutakin, ja salaperäiset tapahtumat alkava seurata toisiaan asettaen Harperinkin vaaraan, On salaisuuksia joiden ei haluta paljastuvan. Kuiskauksi haudan takaa on mukavan yksinkertainen tarina rönsyileviin Sookie-kirjoihin verrattuna. Esiin ei tule suurta erilaisten yliluonnollisten hahmojen esiin marssia vaan kyse on vain erään nuoren naisen epätavallisesta taidosta. Kirjassa oli sopivasti jännitystä ja salaisuuksia, vaikka ne eivät täysin päässeetkään yllättämään, Mukavaa ja viihdyttävää, ja kirja jätti myös halun lukea lisää. :)

lauantai 29. marraskuuta 2014

Laura Lähteenmäki: Kaiken peittävä tulva (North End#2)





Laura Lähteenmäen North End- sarja jatkuu kirjalla Kaiken peittävä tulva, jossa päähenkiläksi vaihtuu Teklan tilalle tehtaanjohtajann tytär Luna. Pitkän talven jälkeen on tulossa kevät vaaralliseine tulvavesineen ja moni asia on ehtinyt ensimmäisen osan jälkeen kuluneessa ehkä noin puolessa vuodessa muuttua. Tehdas on lopettanut toimintansa sabotaasin takia, ja Tekla esimerkiksi on menettäny talven aikana varpaansa toisesta jalasta. Luna on edelleen tehtaanjohtajan tytär mutta nyt häntä syytetään siitä, että tehtaassa ei ole enää töitä North Endin asukkaille. Lunalla on kuitenkin jotain, mikä pitää hänet järjissään, hän laulaa edesmenneen euroviisuvoittaja äitinsä laulua saaden siitä voimaa, ja aikoo osallistua samalla kappaleella laulukilpailuun, joka kerää rahaa hyväntekeväisyyteen. Kilpailun voittaja saa opiskelupaikan hienosta musiikkikoulusta etelemmästä. Valmistautuminen kilpailuun vie aikaa, ja harjoittelu saa Lunan miettimään äitiään, joka kuoli kun Luna syntyi. Luna muistuttaakin äitiään erityisen paljon, joka herättää ihmetystä.

Toinen osa North Endiä ja sen dystooppista Suomea oli aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa Niskaan putoava taivas oli, ehkä jopa hieman parempikin. Siitä löytyy tulevaisuuden kuva, joka tuntuu mahdolliselta, ja vaikka se on osittain synkempi maailma ja ilmastonmuutos on siinä arkipäivää, on siinä kuitenkin niitä toivon hippusia. Etenkin kirjan loppua kohti tunnelma kohoaa; uhkaava tulvakevät alkaa olla loppumassa, ja North Endin asukkaat ovat saamassa suklaatehtaan tilalle jotain uutta. Eräs löytökin saattaa muuttaa paikkakunnan elämää. Luna taas on tulvakevään aikana oppinut tuntemaan itseään paremmin. Dystooppisen maailman kuvauksen lisäksi Kaikein peittävä tulva on myös tarina nuoren tytön identiteetin muotoutumisesta. Tytön joka koostuu sekä geeneistä, ympäristöstä ja omista valinnoistaan. 

Pidin kirjasta todella paljon, ja jälleen kerran voin ylpeänä todeta, että Suomessa tehdään nykyää aikamoisen huippulaadukasta nuortenkirjallisuutta. Ei tämmöinen kolmeakymppiä jo uhkaavasti lähentelevä täti-ihminenkään jää kylmäksi näitä lukiessa ;)