Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä -kirjablogikirja

Harvemmin tulen postanneeksi tietokirjallisuudesta tänne blogiin. Hieman vähälle niiden lukemisenkin ole jättänyt johtuen pitkien opiskeluvuosien traumoista. Alkaa kuitenkin olla aika ottaa tietoakin jälleen haltuun. Historiaa käsitteleviä tietokirjoja minun tietenkin pitäisi lukea enemmän mutta tällä hetkellä tuuletan päätäni vielä enemmän harrastuksiini liittyvien kirjojen parissa. Kuten nyt esimerkiksi blogien ja kirjojen maailmaa kuvaavien kirjojen parissa. Siksipä halusin viimein lukea tämänkin kirjan, joka kertoo kirjablogeista.

Luin tämän läpi yhdessä illassa. Se oli oikein selkeä kokonaisuus. Tietenkin monet asiat olivat tuttuja jo blogien maailmasa, sillä olen ollut kirjablogien ja niiden erilaisten tempauksien, haasteiden ynnä muun kanssa tekemisissä koko sen ajan, kun olen itsekin postaillut. Tosin kommentoimaan olen uskaltautunut vasta tämän vuoden puolella, tosin sitäkin teen melko harvoin.

Mielenkiintoisinta tästä kirjasta oli lukea esimerkiksi arvostelukappaleisiin suhtautumisesta, ja siitä onko niiden arvioiminen piilomainontaa. Mielenkiintoista oli myös lukea kirjablogeista ja bloggareista suhteessa ammattimaisiin kriitikoihin, ja siitä miten kirjablogit on nähty uhkana heidän työlleen. Nämä olivat erittäin mielenkiintoista luettavaa, ja antoivat ajattelemisen aihettakin.

Kirjan lukeminen sai minut myös pohtimaan omaa kirjabloggaamistani. Minähän en ole mikään kovinkaan suosittu kirjablogisti, ja olen vasta tänä vuonna alkanut saamaan entistä enemmän lukijoita. Tämä selittyy silläkin, että olen ollut tänä vuonna kirjablogini kanssa myös paljon aktiivisempi kuin aiemmin. Olen lukenutkin enemmän. Ennen kaikkea olen myös akanut vähän kerrassaan kommentoimaan muidenkin blogeissa. Ehkä joskus uskaltaudun vuorovaikutukseen enemmänkin.  

En myöskään lue arvostelukappaleita ja muutenkin kirjat ovat useimmiten kirjastosta lainattuja, ja murto-osa omia. Omat postauksenikin ovat melko erilaisia toisiinsa nähden. Jotkin ovat enemmän kuvailevia, ja lukutunnelmaa esilletuovia, ja toisissa olen pohtinut asioita syvällisemminkin. Tuskin olen suurikaan uhka kriitikoille. :D Enkä varsinkaan yritä kirjoittaa millään lailla ammatimaisuuteen pyrkivää kirjablogia. Olen vain harrastajalukija ja bloggaaja, enkä ole opiskellut kirjallisuutta. Kerron vain mielipiteeni, ja raotan lukukokemusteni verhoa.

Day 01 – Best book you read last year

Tästä lähtee uusi kierros jälleen alkuun ;) Ensimmäinen osa on taas helppo. Edellisenä vuotena paras luettu kirja. Tulkitsen tämän nyt niin, että tässä tulisi olla kirja, joka on luettu vuonna 2013. Vastauskin on helppo antaa, sillä ehdottomasti paras viime vuonna lukemani kirja oli Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan Tytär.

Jutun niksi onkin, että miksi juuri se oli viime vuoden paras kirja. Ensinnäkin se oli ensimmäinen loppuun luettu Oatesini. Sitä ennen oli aloittanut Blondin, joka muistaakseni oli kyllä hyvä mutta en saanut sitä silloin luettua, kun se oli minulla lainassa.  Haudankaivajan tytär oli ensinnäkin mielenkiintoinen siksi, että siinä olleet henkilöt olivat toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltoihin muuttaneita juutalais-pakolaisia. Tähän teemaan liittyvät kirjat ovat aina kiinnostaneet minua. Toinen syy valintaani on se, että kirja on yksinkertaisesti aivan mahtava, ja vaikuttava. Henkilöhahmot on taitavasti rakennettu, tarina kulkee hyvin ja lukijalle on yllätys jos toinenkin luvassa. Ennen kaikkea Haudankaivajan tytär on liikuttava sukutarina. Hyvät sukutarinat, etenkin vähän synkemmän puoleiset ovat hyvin minun kirjamakuuni soveltuvia. Kiinnostavia ja hyviä.

Kirjahaaste alusta alkaen

Muistatte varmaan 30 päivän kirjahaasteen, jota minäkin olen täällä joskus rustaillut. Haaste on edelleen kesken, se on ollut sitä jo pitkään. Nyt kuitenkin, koska haasteen aloituksesta on niin pitkä aika, ja lukijoitakin on tullut lisää tämän vuoden aikan melkoisesti, kiitos teille muuten, niin ajattelin että olisi ehkä kiva aloittaa koko juttu aivan alusta. Tällä kertaa yrittäisin tehdä sen kuitenkin hieman nopeammin, ja tällainen postaus olisi luvassa sitten vaikkapa kerran viikossa. Sitten saakin sitten vetailla vanhoihin juttuihin, että onko mikään muuttunut ;) Kirjamakuni on meinaan venyvä käsite. Mielipiteet muuttuu, ja kirjoja tulee luettua koko ajan lisää, joten tällaiset listat kaipaavat hieman päivittämistä ;)

Day 01 – Best book you read last year

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times

Day 03 – Your favourite series

Day 04 – Favourite book of your favourite series

Day 05 – A book that makes you happy

Day 06 – A book that makes you sad

Day 07 – Most underrated book

Day 08 – Most overrated book

Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving

Day 10 – Favourite classic book

Day 11 – A book you hated

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore

Day 13 – Your favourite writer

Day 14 – Favourite book of your favourite writer

Day 15 – Favourite male character

Day 16 – Favourite female character

Day 17 – Favourite quote from your favourite book

Day 18 – A book that disappointed you

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Day 20 – Favourite romance book

Day 21 – Favourite book from your childhood

Day 22 – Favourite book you own

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Day 25 – A character who you can relate to the most

Day 26 – A book that changed your opinion about something

Day 27 – The most surprising plot twist or ending

Day 28 – Favourite title

Day 29 – A book everyone hated but you liked

Day 30 – Your favourite book of all time

J.S Meresmaa: Mifongin Aika

Mifongin aika on jatkoa lokakuun alussa lukemallaeni Mifongin Perinnölle . Kirjoitukseni saattaa sisältää spoilereita, koska jatko-osista kirjoittaminen ei onnistu välttämättä ilman niitä. Yritän kuitenkin olla spoilaamatta liikaa. Jos kuitenkin haluat välttää spoilerit satavarmasti kannattaa tämän lukeminen lopettaa tähän.

Mifongin perinnön tapahtumista on kulunut neljä vuotta ja entinen kuningatar Ardis asuu pienen Fewryn tyttärensä kanssa pienessä kylässä tuntemattomana. Samaan aikaan Ardisin poika, Fewrynin kaksoisveli asuu Merontesissa Ardisin entisen kotiopettajattaren hoteissa, ja on Ardisin isän salainen silmäterä. Kaukana Itämantereella Dante Rondestani pitää sukunsa antikvariaattia pystyssä yhdessä Linn-siskonsa tämän kumppanin Harbenin ja pikkuveljensä Roanin kanssa. Linn vain ei ole saanut mielestään heidän vanhimman veljensä Arranin kuolemaa ja haluaa lähteä selvittämään, kuka on murhan takana. Niinpä Dante ja Linn sekä Harben palaavat keskimantereelle Merontesiin, Dante halutessaan kuulla onko Ardis elossa ja Linn määrätietoisena kuulemaan veljensä murhaajan nimen. Sitten herää toinen Mifongi, Haldor Sininen, sekavana ja tuhoa aiheuttaen. Hän tuhoaa kylän, jossa Ardis tyttärineen asuu. Ardis päätyy evakkoon Pantterikansan luo, josta hänkin suuntaa pian hakemaan poikaansa Ciarania luokseen.

Mifongin Aika syventää kirjasarjan maailmaa melko paljon, ja luo juonenkäänteitä, jotka petaavat seuraavia osia. Se on perintesen oloinen toinen osa, mutta mielestäni se on silti aivan yhtä seikkailullinen kuin ensimmäinenkin osa, ja tempo on siihen verrattuna hieman hitaampaa. Näin  esimerkiksi kirjojen maailma, Mifongit ja Danten suhde puumaansa Reuhun syventyvät, ja lukija saa vastauksia ensimmäisen osan auki jättämiin kysymyksiin. Myö mahdoton rakkaus jatkuu, eikä Danten ja Ardis saa toisiaan tässäkään osassa, enimmäkseen olosuhteiden ja väärinkäsitysten ja etenkin huonon ajoituksen takia. 

Mifongin Ajassa  tuodaan areenalle myös uusia mielenkiintoisia henkilöitä, ja monista ensimmäisen osan sivuhenkiläistä tulee näkökulmahahmoja. Lukija pääsee seikkailemaan myös Linnin ja Harbenin mukana samoin kuin Branin. Myös Danten ja Linnin pikkuveli Roan saa suuremman roolin ja hänen sekä erään uuden henkilön välillä on mielenkiintoista vihjailua ;) Uusista hahmoista mielenkiintoisin ja vähiten selitetty on rääsyläispoika Mohair, joka pääsee seikkailemaan Linnin ja Harbenin mukana.

Mifongin Aika sisältää seikkailua, romantiikkaa ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Kirjailija Meresmaa onnistuu myös yllättämään ainakin tämä lukijan monta kertaa. Kirja oli ahmimalla ahmittava, sillä halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olin niin tarinan imussa, että en ehtinyt huomaamaan mitään erityisen kritisoitavaa. Olin tosin pettynyt erään henkilön kohtaloon, sillä olisin halunnut kuulla hänestä vielä lisää. Ja voi Dante ja Ardis..lukijana sitä niin toivoisi että he vielä joskus saisivat toisensa. Tässä osassa ei paljon toivoa siihen suuntaan anneta. Elän silti toivossa, ja aavistelen, että ehkä eräs este heidä välillään vielä tulee raivatuksi. Erinäiset merkit viittaavat siihen suuntaan ;)

Kaikein kaikkiaan tämä on erittäin koukuttavaa fantasiaa, ja ainakin minulle myös tuikitärkeää pakoa arjesta. Juuri äsken tulikin viesti kirjastolta, että varaamani Mifongin Mahti olisi siellä odottamassa minua <3 Saattaapi käydä niin, että kyseinen kirja kiilaa lukujononi ohi ;)

Joyce Carol Oates: Putous

                             

En ole ihan varma, miten pitkään tämä kirja on odottanut lukuvuoroaan alati kasvavassa lukupinossani. Uusintakertoja sille ainakin kertyi ennen kun sain tartuttua siihen. Minusta Oatesin kirjat vaativat lukijalta paljon, joten niiden lukemiseen tulee aina olla juuri oikea aika ja oikea mielentila. Sellainen tila minulle tuli vasta viime sunnuntaina. Eilen sain kirjan luettua sitten loppuun. Työttömyyden harvoja hyviä puolia on se, että ehdin lukemaan todella paljon. :)

Odotukset Putousta kohtaan olivat melko korkealla, ja osittan ne täyttyivätkin. Kirja oli erittäin vaikuttava. Jotain, ihan pikkiriikkisen vain, jäi kuitenkin puuttumaan. Kirjassa ei paljastunut mitään kovin radikaalia yhtäkkiä niin kuin muissa Oatesin kirjoissa, mikä vähän petti odotuksiani. Kirja oli siitä huolimatta täynnä myös Oatesin kirjojen hyviä puolia; psykologista ihmiskuvausta, sukutarinaa ja miltei elämänmittaista kerrontaa. Keskiössä oli jälleen kerran perhe, joka tuntuu Oatesin kirjoissa olevan melko toistuva teema. Tämän voin sanoa siitä huolimatta, että tämä on vasta neljäs kirja, jonka olen Oatesilta lukenut.

Putous sijoittuu Niagaran putouksille Niagra Fallsin kaupunkiin, ja se alkaa erään sulhasen itsemurhasta. Tämä heittäytyy putoukseen ja jättää jälkeensä vasta edellsienä päivänä naimansa morsiamen, joka odottelee putouksilla seitsemän päivää miehen ruumiin löytymistä. He ovat olleet häämatkalla. Samaan aikaan hotellin johtaja pyytää asianajaja ystäväänsän Dirk Burnabya tulemaan hätiin, sillä hän ei tiedä mitä tehdä morsiamen kanssa. Dirk tulee, näkee ja rakastuu tuohon punatukkaiseen morsiameen, jonka nimi on Ariah. Putous kertookin lähtlkohtaisesti noista kahdesta ja heidän perheestään, jonka tausalla Niagaran Putoukset vaikuttava oudolla tavalla. 

Kirja sijoittuu noin parinkymmenen vuoden ajanjaksolle aina 1950-luvusta 1970-luvun lopulle saakka. Siinä mennään naimisiin, saadaan lapsia ja käydään myös oikeustaistoon kaupunkia ja sen ympärille rakentuvan teollisuuden ympäristövaikutuksia vastaan. Niagaran Putoukset ovat Burnabyn perheen kohtaloissa hyvin vahvasti mukana. 

Henkilöhahmoista Ariah on kenties kaikkein mielenkiintoisin, ja samalla vaikuttaa vahvasti muiden henkilöiden persooniin. Hän on mielestäni jopa hieman ärsyttävä, vaikka en häntä varsinaisesti inhoakaan. Epävarmuus tuntuu olevan hänen henkilöhahmonsa keskusta, joka vaikuttaa niin hänen toimintaansakin kuin siihen millaisia muut kirjan henkilöt ovat, ja miten he toimivat. Ariahin luonteeseen on tietenkin vaikuttanut ensimmäisen miehen kuolema. Dirk Burnapbylla taas on vaikeahko mutta läheinen äitisuhde, johon äkkirakastuminen Ariahiin toki vaikuttaa. Burnabyn perheen lapsia on loppujen lopuksi kolme, ja kuten Oatesin kirjassa Sisareni, rakkaani, lapset ovat äidin mielessä eriarvoisia, sillä yhtä hän rakastaa enemmän kuin toisia. Tämäkin tuntuu olevan toistuva teema Oatesin tuotannossa.

Putous oli rankka kirja ja sai ajattelemaan. Tällä kertaa petyin kuitenkin siihen, että loppujen lopuksi kirjassa ei paljastunut mitään suurta salaisuutta vaikka takakansi niin antoi olettaa. Monet asiat olivat lukijalla selvää koko ajan, vaikka ne eivät ehkä henkilöhahmoille sitä olleet. Itse en ainakaan hirveästi päässyt yllättymään. Muuten kirja oli mielenkiintoinen, ja sukutarinat ovat aina kiehtovia, vaikka mitään järisyttävän järisyttävää ei tapahtunutkaan. 

Nyt voin kyllä varmasti sanoa, että Joyce Carol Oates kuluu lempikynäilijöitteni joukkoon. Olen lukenut neljä kirjaa häneltä, ja tykännyt jokaisesta. 

Charleine Harris: Verta sakeampaa

Pitkästä aikaa luin Sookie Stachouse-kirjan. Tällä kertaa vaan jouduin tyytymään suomennokseen, sillä englanninkielistä en löytänyt kirjastosta. Täytyy kyllä sanoa, että ei tämä suomennos nyt hullumpi ollut vaikka olinkin olettanut, että suomennoset näissä kirjoissa olisivat melko kökköjä, ja että näitä kannattaisi lukea mieluummin alkuperäiskielellä. Tässä suomennoksessa ei kyllä ollut mielestäni mitään kummempaa vikaa. Kirjan nimi on nyt vaan hieman hassu verrattuna kirjan alkuperäiseen nimeen. Kansi tässä on mielestäni kyllä aika hieno ;)

Jälleen kerran Sookie on pinteessä jos toisessakin. Eric on unohtanut viime kirjassa tapahtuneet asiat, Sookie on huolissaan Jasonista, joka on uudessa elämäntilanteessa. Kaiken lisäksi Bon Tempsissa ja sen lähistöllä ammutaan kaksiluontoisia muodonmuuttajia. Sookie joutuu myös tahtomattaan osaksi ihmissusien politiikkaa, ja valtapeliä. Sen lisäksi Sookieen talo sytytetään palamaan ja muutaman päivän päästä siitä häntä ammutaan. Kuka haluaa Sookielle pahaa? Ilmeisesti monikin, ja lopussa muutama tyyppi paljastuu pahikseksi.

Verta Sakeampaa jatkaa tämän kirjasarjan menoa melko samaan tapaan kun aiemminkin. Koko ajan tapahtuu jotain, etenkin Sookielle, ja samalla nuoren naisen ympärillä pyörii mies jos toinenkin. Tosin kaikki tuntuvat olevan jollain tavalla yliluonnollisia.Sookien ympärillä pörräävät niin Eric kuin Billki, nuo kuumat vampyyrit. Lisäksi joukossa pyörii myös ihmissusi Alcide, ja pari muuta eläimellistä muodonmuuttajaa. Kuumaksi menee ;) :D Tässä kirjassa ei tosin vällyjen välissä viihdytäkään vaikka seksiin liittyvät ajatukset liikkuvatkin vähän väliä Sookien päässä, ja onpa tämä yhdessä vaiheessa lähellä sänkyyn menoakin. Vaan ei peitot nyt tällä kertaa heilu.

Verta Sakeampaa oli aivan yhtä viihdyttävä lukukokemus kuin muutkin tämän sarjan kirjat. Näitä on helppo lukea, näissä tapahtuu paljon, ja yliluonnolliset miekkoset ovat kuumia kirjan sivuillakin. ;) Mitä viihdekirjallisuuteen tulee, niin tämä ainakin ajaa tarkoituksensa hyvin. Aivot saa näiden kirjojen kanssa laittaa narikkaan mutta se on vain hyvä. 

Pari miniarviota ja lokakuun luetut

Paolo Coelho: Portobellon noita

                          

Paolo Coelhon kirjat ovat hieman keittiöfilosofisia, ja täyttä itsestäänselvyyksiä, ja henkevyyttä. Ne eivät kuitenkaan ole hullumpia tarinoita, ja ne on parin kirjan lukeneen kokemuksen syvällä rintaäänellä melko helppolukuisia. Joten kun jollain kirjastoreissulla satuin löytämään Portobellon noidan palautettujen hyllyssä, tulin napanneeksi sen mukaan. Kirja kertoo Aletheiasta, joka etsii itseään ja omaa potentiaaliaan. Hän saa elämänsä aikana opetusta muilta ja opettaa itsekin. Kaikki alkaa tanssin voimasta, ja jatkuu aina siihen, että Aletheia alkaa pitämään kokoontumisia, jossa hän menee transsiin ja muuttuu Hagia Sofiaksi, jolta muut sitten kyselvät neuvoja. 

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen.Siinä Aletheia ei pääse itse ääneen, vaan hänen elämästään kertovat eri ihmiset, jotka ovat sitä koskettaneet. Heitä haastattelee kertoja, josta ei oikein saa selvää kuka hän on, ennen kuin lopussa. Oletettavasti kirjan alussa Aletheia on murhattu. Ja kirja on tavallaan hänen elämänkertansa. Lukijakin saattaa yllättyä lopussa.

Portobellon noita oli ihan mielenkiintoinen kirja. Paolo Coleho ei ole mikään huono kirjoittaja. En kuitenkaan saa hänen kirjoistaan wow-efektiä niin kuin jotkut ehkä saavat, sillä hänen filosofiansa ei ole mielestäni kovinkaan vaikeaselkoista. Leppoisaa luettavaa herran kirjat kyllä ovat, joten enköhän tutustu niihin lisää joskus.

Janet Fitch: Valkoinen oleanteri

                            

Viimeinen lokakuun postaamaton kirja onkin sitten Valkoinen oleanteri, kirja jonka lukemiseen tuntui menevän ikuisuus. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että se olisi ollut tylsä tai huono. Se nyt oli vain kirjoitettu tyylillä, jota on hidasta lukea. Tässä oli jotenkin polveilevaa ja ajatuksenvirran kaltaista tekstiä. 

Valkoinen oleanteri kertoo Astridista ja tämän äidistä Ingridistä. Vaikka minökertojana on Astrid, ja Ingrid on suurimman osan aikaa kirjasta vankilassa, on Ingrid iso osaa tarinaa. Hänen varjonsa vaikuttaa Astridin elämään matkankin takaa, ja hänen kirjeensä tyttärelleen ovat se mikä pitää hänet tämän elämässä kiinni. Astrid on siis tyttö, joka joutuu nuorena kiertoon sijaiskodeista sijaiskoteihin, koska hänen äitinsä on murhannut miesystävänsä Barryn. Astridilla ei niin kauhean hyvä tuuri käy sijaiskotien kanssa, ja aina jokin ajaa hänet lopulta toiseen paikkaan. Astrid saa monta eri naisenmallia, monen eri äidin kautta. Kaiken takana Igrid tuntuu edelleen olevan ohjaksissa, ja Astrid haluaa päästä äitinsä varjon takaa pois. Asioita tapahtuu, ja lopulta Astrid pääsee kysymään äidiltään ne kysymykset, jotka häntä ovat vaivanneet. Astridista kasvaa nuori itsenäinen nainen.

Valkoinen oleanteri on nuoren naisen kasvutarina. Se on myös kertomus eräästä äidistä ja tyttärestä. Voimakastahtoinen äiti, ja ristiriitainen äitisuhde on suuri teema kirjassa. Ennen kaikkea sen teemana on kuitenkin aikuiseksi naiseksi kasvaminen ja oman identiteetin löytäminen. Samalla se kertoo Los Anglesin kurjemmista puolista, niistä jotka jäävät hollywood-loiston kolikon toiselle puolelle. Pidin kirjast kyllä vaikka sen hidas tempo aika ajoin tuskastutti. 

Lokakuun luetut

Jossain välissä aloint viime talvena tehdä kuukausikoosteita lukemisistani, jotka keväällä sitten jäivät pois kelkasta. Nyt yritän sitten ottaa tuon tavan uudestaan käyttööni. Eli tähän loppuun teen vielä pienen koosteen lokakuussa luetuista kirjoista, niin sitten pääsemme marraskuuhun jälleen tyhjältä postauspöydältä ;)

Suzanne Collins: Nälkäpeli -Vihan liekit

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi

J.S Meresmaa: Mifongin perintö

Torey Hayden: Viattomat

Kerstin Gier: Safiirinsini

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

Erin Hunter: Soturikissat:Uusi Profetia:Keskiyö

Tessa Gratton: Veritaika

Jude Deveraux: Herttuatar

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä

John Ajdive Lundqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Terhi Rannela: Läpi yön

Anu Ojala: Pommi

Laura Lähteenmäki: North End; Niskaan putoava taivas

P.C Cast ja Kirstin Cast: Määrätty (Yön talo 9)

Road Dahl: Sulo ja Suklaatehdas

Stephen King: Carrie

Mystisiä kissatarinoita (toim. Jon Richards Stephens ja Kim Smith)

Paolo Coelho: Portobellon noita

Janet Fitch: Valkoinen Oleanteri

Lokaakuussa tulin siis lukeneeksi yhdeksäntoista kirjaa. Niistä iso osa oli nuortenkirjoja ja nuorten aikuisten kirjoja. Minulla on tässä ollut melkoinen nuorille tarkoitetun kirjallisuuden tulva, ja niitä löytyy lukulistaltani, ja lainapinostani tälläkin hetkellä aika paljon. 

Fantasiaa olen lukenut melko paljon, ja siinä lajissa paras kokemus oli tässä kuussa ehdottomasti J.S Meresmaan Mifongin Perintö, jonka sijoittumsita nuortenpuolelle hieman ihmettelen. Itseasiassa Mifongin perintö on paras kirja ylipäätänsä näiden joukosta, jota olen lokakuussa lukenut.

Suurin pettymys taas oli Torey Haydenin Viattomat. Odotin Toreyltä aikaisempien kokemusteni perusteella jotain parempaa. Tässä kuussa olen myös lueknut Emilien lukuhaasteeseen sopivia kirjoja, ja niitä joukossa on peräti seitsemän. Karmivin halloween-kirja oli ehdottomasti eilen lukemani Mystisiä kissatarinoita, sillä siellä oli joukossa muutama puistatuksia herättävä juttu :D Ne pelottivat jopa enemmän kuin Stephen Kingin Carrie, jonka luin uudelleen sitten peruskouluvuosieni.

Lokakuu on kyllä ollut mukava lukukuu. Toivottovasti marraskuukin osoittautuu sellaiseksi, huolimatta siitä että osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa NaNoWriMoon ja pitäisi omaa tuotosta saada myös kirjoitettua ;)