tiistai 7. kesäkuuta 2016

Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin Sydämet


Lukujumi taitaa olla vaihteeksi väistynyt, sillä sain luettua tämän kirjan yhden päivän aikana (okei tämä on suhteellisen ohut nuorten kirja mutta silti :D) sunnuntaina. Hyvä minä! Tästä se lukeminen lähtee uuteen nousuun, ja minulla on kesälle paljon ideoita siihen, mitä kaikkea aioin lukea. Etenkin kun tämän viikon perjantaina alkaa jalkapallon EM-kisat, mikä tarkoittaa sitä, että telkkari on varattu avomiehelle seuraavat pari viikkoa. Minä aion istua sohvan divaaniosalla, ja lukea kirjoja ja ehkä kirjoittaa itse jotain samalla kun toinen puolisko katsoo jalkapalloaan. :D

Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta itse kirjaan Khao Lakin sydämet. Marja-Leena Tiainen on tuttu kirjailija jo siltä ajalta, kun olin itsekin vielä hänen kirjojensa kohderyhmää vuosia sitten. (ai miten niin olen vanha.. :D Koin järkytyksen viime lauantaina kun omista lakkiaisistani oli kulunut kymmenen vuotta).  Tiaisen kirjat kertovat melkein aina jostain hieman vakavammasta aiheesta mutta kevyemmällä nuorille sopivalla otteetlla. Pitkästä aikaa teki mieleni lukea jotain kirjailijattarelta ja hyppysiini tarttui siis tämä Khao Lakin sydämet.

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Emmasta, joka matkustaa isoäitinsä, sekä tätinsä ja tämän miehen kanssa Khao Lakiin kahdeksi viikoksi. Kyseessä ei ole  kuitenkaan mikään aivan tavallinen lomamatka, vaan seurueella on missio. Emma on ollut Khao Lakissa ennenkin kohtalon vuonna 2004, jolloin hän menetti koko perheensä tsunamille. Emma pelastui itse erään paikallisen miehen ansioista, ja matkan tarkoituksena on löytää tämä mies ja päästä kiittämään tätä pelastuksesta. 

Emman muistot tsunamista vyöryvät päälle paikan päällä. Takaumissa kuvataan menneisyyttä ja katastrofia sekä sen jälkimaininkeja. Nykyisyydessä pelastansa etsimisen lisäksi Emma tutustuu myös itä-suomalaiseen Venlaan ja tämän perheeseen, sekä ruotsalaiseen Lukakseen, joka on itsekin menettänyt perhettään tsunamissa. 

Kirjassa kerrotaan joitain lukuja myös Venlan näkökulmasta, joka on vain tavallinen teini perhematkalla. Lomakokemus Khao Lakissa on hieman erilainen, ja Venla vaikuttaa kirjan alussa melkoisen vähemmän kypsältä kuin Emma, mikä ei tietenkään ole erilaisten taustojen takia mikään ihme. Kirjan aikana Venlakin alkaa nähdä kuitenkin maailmaa laajemmin kuin vain oman mukavuutensa ympärillä.

Khao Lakin sydämet on hienolla tavalla kirjoitettu koskettava tarina nuorille. Se kertoo suuresta surusta, ja siitä että elämä voi jatkua tragediankin jälkeen. Kyyneleetkin tuli pari kertaa lukiessa tirautettua. Pidin kirjasta paljon. Toki aiheesta olisi saanut vielä pidemmän ja syvemmällekin menevän kirjan kirjoitettua. Tämä oli kuitenkin mielestäni sopivan mittainen ja tasapainoinen tarina nuoren tytön selviämisestä hankalien ja tuskallisten muistojen ja elämäntapahtumien kanssa. 


4 kommenttia:

  1. Heitän sua haasteella. :) Löytyy linkin takaa:
    http://mustelumo.blogspot.fi/2016/06/unpopular-bookish-opinions-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta ^^ Menee toteutukseen. Oonkin toivonut, että joku minuakin tällä heittäisi :)

      Poista
  2. Blogissani on sinulle palkinto ;-)
    http://kansientakaisetmaailmat.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award-palkintohaaste.html

    VastaaPoista