Anna-Leena Härkönen: Onnen Tunti

Olen tykännyt Anna-Leena Härkösestä siitä asti kun luin Häräntappoaseen yläasteella. Hän osaa kirjoittaa vetävästi, ironisesti ja virne suupielessä. Sama pätee myös näihin aikuisempiin ja vakavempiin kirjoihin. Härkösen tapa kirjoittaa on hyvä. Onnen tunti on ensimmäinen Härkösen kirja pitkään aikaa, siis fiktiivinen sellainen, jonka olen lukenut.

Tuula elää hyvin sujuvaa uusperheen arkea miehensä Harrin ja kymmenen-vuotiaan poikansa Roopen kanssa. Jokin kuitenkin tuntuu puuttuvan, ja Tuula joka ei enää pysty saamaan lapsia alkaa kaivata niitä, ja tulee ajatelleeksi sijaislapsien ottamista. Pienen suostuttelun jälkeen myös Harri innostuu sijoistuslapsista ja Roopellekin asia sopii. Tuula ja Harri käyvät sijaisvanhemmilta vaaditun kurssin ja aika pian löytyy kaksi mahdollista lasta; sisarukset Luke ja Venni, jotka ovat 8 - ja 5-vuotiaat. Kaikki ei kuitenkaan suju kuin tanssi. Lasten bilologinen äiti ei ole iloinen järjestelystä, Lukella on ongelmia sopeutua uuteen perheeseen vaikka hän tuleekin hyvin toimeen Roopen kanssa. Venni taas on läheisriippuinen tyttö, joka seurailee Tuulaa joka paikkaan. Voiko myös negtiivisia ajatuksia tuntea vaikka itse on halunnut lapset ottaa? Apuakaan ei ole helppo saada vaikka niitä on sosiaalitoimesta luvattu tarvittaessa;jonot ovat niin pitkät. Päätöksiäkään lasten suhteen ei voi tehdä ilman biologisten vanhempien suostumusta. Miten lapset sopeutuvat, ja miten Tuula sopeutuu muuttuneeseen perhearkeen.

Onnen Tunti pureutuu tärkeään aiheeseen, ja tarkastelee sitä monelta eri kantilta. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja nopealukuinen, joskin loppuratkaisu oli ehkä loppujen lopuksi hieman liian helppo. Tarina jäi myös hieman avonaiseksi, ja jäin kaipaamaan jotain lisää. Kirja oli kuitenkin kaiken kaikkiaan oikein luettava tapaus, ja sen luki mielellään. Melkeinpä ahmimalla.

Suosittelen kirjaa Anna-Leena Härkösen ystäville, ja niille, joita kyseinen aihe kasvatuslapsista kiinnostaa.