maanantai 19. maaliskuuta 2018

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä


Sillon tällöin tekee mieli lukea jännityskirjallisuutta. Ruth Ware oli uusi tuttavuus tällä saralla. Kuulin kirjailijasta ja tästä kirjasta Unelmoin - youtubekanavalta. Kuvaus kirjan juonesta kiinnitti heti mielenkiintoni ja jossain vaiheessa helmikuuta varasin, ja sain kirjan kirjastosta. Synkän metsän siimeksessä osoittautuikin erittäin koukuttavaksi kirjaksi. Se ei yltänyt aivan parhaiden jännityskirjojen listalle minun silmissäni mutta tarina oli hyvä. 

Tarinan alussa päähenkilö Nora kutsutaan hänen vanhan ystävänsä polttareihin. Nora ihmettelee tätä kovasti sillä naisten ystävyys ei ole vuosia sitten päättynyt parhaissa merkeissä. Toisen naisten yhteisen ystävän kanssa Nora päättää kuitenkin lähteä polttareille samalla ihmetellen sitä miksi hänet on kutsuttu niihin mutta ei itse häihin. 

Saapuessaan määränpäähän syrjäiseen mökkiin keskelle ei-mitään Nora epäilee omaa päätöksentekoaan. Mökki on hulppea mutta siinä on lasiset seinät, josta kuka tahansa voi nähdä sisään. Tunnelma on outo. Morsiammen kaaso yli-innokas ja outoja raivokohtauksia saava, jolla on pakkimielle tehdä polttareista täydelliset. Joukkoa täydentää morsiamen ystävä joka kaipaa kotiin pienen lapsensa luo sekä joukon ainoa mies, joka tietenkin on homo. Jo ensimmäisenä iltana tunteet käyvät kuumina ja Nora lähtee aikaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä yksi vieraista lähtee ja painostava tunnelma jatkuu. 

Nora herää lopulta sairaalasta, ja huomaa, että hänen huonettaan vartioi poliisi. Kukaan ei kerro mitä on tapahtunut, ja päättelemällä ja kyselemällä Nora saa selville, että joku on kuollut. Mutta miksi, ja mitä pn tapahtunut. Noran muisti alkaa palata hitaasti pala kerrallaan mutta onko hatariin muistikuviin luottamista.

Kirjan henkilöiden motiivit olivat aika..no ihmissuhdesotkumeininkiä. Osa tyypeistä tuntuu jämähtäneen sinne nuoruuden henkiselle tasolle, ja kostonhimo sekä katkeruus haisee kirjassa pitkälle. Tarina on kuitenkin osattu kirjoittaa taitavasti lukijaa koukuttaen. Tämän luki nopeasti, tarina oli ok mutta ei mitenkään erikoinen. Kyllä tämä jännityskirjan nälkää helpotti. Ehkä luen vielä lisää Ruth Waren kirjoja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti