Mistä: Kirjastosta
Milloin: Tammikuussa
Kirjanoita on urbaania fantasiaa, laji johon olen jo jonkun aikaa ollut rakastumassa. Tarinan tapahtumapaikka on kovasti 2010-luvun Helsinkiä muistuttava Helby, jossa nuori Aura etsii työpaikkaa jätettyään lukion kesken. Eräänä päivänä hän törmää kaupungilla poikaan nimeltä Pyry, joka kehoittaa Auraa tulemaan työhaastettleuun Menetettyjen unelmien talolle. Aura, joka on yrittänyt etsiä töitä tulosetta pitkään suostuu hieman varautuneena tähän ja päätyykin työskentelemään Menetettyjen Unelmien talolle, joka päällisin puolin vaikuttaa hädänalaisia ihmisiä auttavalta kahvilalta. Pinnan alla paikalla on kuitenkin oma tarkoituksensa. Se toimii fyysisten kirjojen suojapaikkana. Helbyssä ei nimittäin enää ole paperisia kirjoja, sillä paperi on tuhoutunut maailmasta, mennyt pilalle. Kaikki luetaan sähköisesti Läpysköiltä, jotka muistuttavat meidän maailmamme tabletteja. Muutenkin Helby on erikoinen. Suomessa ei kehä kolmosen ulkopuolella ei ole enää kirjaimellisesti elämää. Tai niin sanotaan. Siellä on jäljellä vain aavikkoa, ja isoja matomaisia hirviöitä.
Auran äiti on kadonnut hänen ollessaan aivan pieni, silloin kun suuri osa Helbyn ulkopuolista maailmaa tuhoutui. Aura asuu yhdessä isänsä,sekä komentelevan tädin kanssa. Pikkuhiljaa arvoitukset alkavat ratketa. Aura saa selville, että hän on kirjanoita, jolla on taito taikoa kirjojen sanojen avulla, ja noitia on muitakin. Yhdessä pomonsa Raisan ja tämän sukulaispojan Pyryn kanssa Aura uppoaa yhä syvemmälle kirjojen maailmaan. Hän on aina rakastanut tarinoita, ja lukenut niitä lukemattomia läpyskltään. Päästessään kosketuksiin paperisten kirjojen kanssa, Auralle aukeaa kokonainen uusi maailma.
Kirjanoita on mielenkiintoinen kirja. Tällaiselle kirjojen ja tarinoiden rakastajalle kirjassa vilisevät kirjallisuusviittaukset esimerkiksi Hobittiin, Stephen Kingin tuotantoon, sekä jopa Edgar Allan Poen Korppiin on herkullista luettavaa. Tarinasta huokuu kirjojen rakastaminen, arvostaminen ja suorananinen kirjahullus. Sanojen käyttäminen taikomiseen ei sinällään ole mitään uutta. Sanoissa on aina ollut tunnetusti voimaa. Mutta nimenomaan kirjojen tekstikatkelmien käyttäminen taikomiseen se on kutkuttavan makoisa ajatus, josta tykkäsin todella paljon.
Juoni kirjassa on aika vauhdikas ajoittain. Ja vaikka joitain arvoituksia selviää, jää niitä vielä jäljellekin. Ja onneksi jatkoa on luvassa tänä keväänä ilmestyvässa Noitakirjassa.
Huh. Aikamoista tykitystä tämän postauksen kirjoittaminen. En halunnut paljastaa juonesta liikaa, joten joitain asioita jätin tästä pois. Kirjanoita oli minusta oikein hyvin rakennettu ja mahtava urbaani fantasia, jonka jatkoa odottelen innolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti