lauantai 12. huhtikuuta 2014

Johanna Sinisalo: Auringon Ydin



Kaksi ensimmäistä kärpästä yhdellä iskulla. Ensimmäinen suomalainen dystopiani, ja ensimmäinen kirja Johanna Sinisalolta, ne molemmat yhdistyivät tässä lukuelämyksessä. Ja millainen elämys se olikaan. Voin jo heti kärkeen sanoa, että minä todella pidin tästä polttavasta Auringon Ytimestä, se osui ja upposi täysin minun kirjamakuuni.

Auringon Ydin kertoo Vannasta, suomalaisesta naisesta, joka asuu Suomen euktrotaattisessa tasavallassa, jossa ihmiset on luokiteltu persoonallisuutensa ja ulkonäkönsä mukaan. Naiset Eloisiin ja Morlokkeihin, miehet Maskoihin ja Miinusmiehiin. Vain Eloiset ja Maskot saavat lisääntyä, muut pakkosterilisoidaan. Suomessa on myös kielletty kaikki nautintoaineet. Alkoholi, tupakka, kahvi, ja jopa Chili, ovat kaikki kiellettyjen asioiden listalla. Vanna on morlokki, joka esiintyy Eloisena. Eloiset tunnistaa vaaleasta tukasta, iloisesta asenteesta ja halusta hoitaa kotia, miellyttää miehiä, ja he ovat yleensä hieman yksinkertaisia, eivät muun muassa osaa kirjoittaa kielioppillisesti oikein. Manna on myös mukana lummepoikaystävänsä kanssa chilin salakuljetuksessa. Hän on myös itse chilin käyttäjä. Eloisen julkikuvan säilyttämisen ja Chilin diilaamisen lisäksi Vanna haluaa saada selville, mitä hänen kadonneelle pikkusiskolleen, ehdalle Eloiselle nimeltä Manna. 

Auringon Ydin on pelottavan mahdollinen skenaario. Tai en nyt tiedä voisko moinen toteutua oikeasti mutta tuntuu, että nykyään naisten nimenomaan pitäisi olla Eloisen laisia tyhjäpäitä. Onhan monta naisjulkkista, jotka ovat brändänneet itsensä tyhjäpäiksi, jotta saisivat mainetta ja kunnia. Mieleen tulee esimerkiksi Paris Hilton. Lisäksi olen kuullut ihan tavallisten ihmisten piireissä tapauksia, joissa miehen mielestä tyttöystävän pitäisi olla positiivinen ja iloinen koko ajan, ja osata hoitaa kotia paremmin. Parasta kirjassa onkin sen feministinen sanoma. Sellainen yleensä vetoaa minuun lukijana erittäin paljon. Lisäksi chiliriippuvuus oli mielenkiintoinen piirre kirjassa, kuinka chilistäkin voi saada kunnon fixit, koska se vapauttaa endrofiinejä ja antaa ihmiselle poltteen jälkeen ihanan ja lämpimän olon. Voin sanoa, että jossain määrin chili oikeasti toimii niin. Polttaa ensin mutta antaa silti positiivisen säväyksen.

Itse tarina toimii enimmäkseen Vannan kertomana, joko minäkertojana, tai kirjeinä hänen kadonneelle siskolleen. Kirjeissä kerrotaan takaumissa, mitkä asiat ovat johtaneet Vannan siskon katoamiseen ja taustoitettu tyttöjen lapsuutta. Muutamassa luvussa ääneen pääse Jare, Vannan "poikaystävä". Lukujen välissä on myös mielenkiintoisi tietoiskuksi kirjoitettuja otteita, jotka valottavat tarinassa vallitsevaa yhteiskuntaa. Mukana on mainoksia, Eloisille kirjoitettuja lyhyitä rakkauskertomuksia, sanakirjamääritelmiä eri termeistä sekä tietotekstejä. Pidin tästä eri tekstilajeja yhdistelevätä kirjoistustavasta. Edellä mainitsemani teksti toivat lukijan vielä lähemmäksi kirjan maailmaa, ja sitä miten tilanne on kirjan mukaan kehittynyt sellaiseksi kuin se siinä näytetään.

Kirja oli todella hyvä, ja ainakin tämän perusteella luen mielelläni tuolta omasta hyllystä löytyvän Linnunaivot - kirjankin.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti