sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kiba Lumberg: Musta Perhonen & Kiba Lumberg: Repaleiset Siivet







Tässäpä tulisi vielä lisää vuonna 2013 luettuja kirjoja. Otin nämä kaksi samaan postaukseen ensinnäkin jouduttaakseni pääsyä bloggamaan tämän vuoden kirjoista, ja toisekseen siksi että ne ovat toisilleen suoraa jatkoa. Mahdollista periaatteessa lukea ilman toisiaan mutta paras kokemus tulee kun lukee molemmat.

Kirjat ovat ainakin osittain omaelämnkerrallisia. En tiedä missä määrin mutta ovat kuitenkin. Ne kertomat mustalaisista. Minäkertojana toimii molemmissa sama tyttö. Ensimmäisessä kirjassa lapsena ja varhaisteininä, seuraavassa teininä ja nuorena naisena. 

Musta Perhonen kertoo tytön elämästä oman perheensä, ja mustalaisyhteisön parissa. Siinä kuvataan niitä ahtaita raameja, joissa on elettävä. Etenkin kun on tyttö. Vessassakaan ei voi käydä, jos vaikkapa isovanhemmat tai muut aikuisen sukulaiset ovat käymässä. Oman perheenkin parissa vessassakäynti on salainen asia. Sinne täytyy livahtaa. Mustalaistytön tulee myös hoitaa kotiaskareita, ja palvella perheen miesväkeä. Täytyy pukeutua tietyllä tavalla ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Kirjan päähenkilö Memesa ei tunne oloaan omaksi itsekseen näiden rajojen sisäpuolella. Hän ei tahdo esimerkiksi joutua mustalaismiehen vaimoksi samlla tavall kuin siskonsa. Siis ryöstetyksi. Hän ei halua joutua synnyttämään lapsia, ja hoitamaan velvollisuuksiaan mustalaisnaisena. Kirjassa Musta Perhonen kuvataan Memesan elämään mustalaisyhteisössä, ja perheensä parissa. Sitä miten pikkuhiljaa hän tajuaa, että tullakseen siksi miksi haluaa, hänen on karattava. Poistuttava yhteisöstä. Kirjan lopussa hän lähteekin pakomatkalle.

Repalaiset Siivet ovat suoraa jatkoa Mustalle Perhoselle. Siinä Memesa päätyy erinäisten vaiheiden jälkeen ensin tyttökotiin, ja sitten omaan asuntoonsa. Hän alkaa käyttäytyä valtaväestön tavoin, ja hengailla muun nuorison kanssa kaupungilla. Perhe tietenkin yrittää saada Memesaa palaamaan kotiin. 

Kaikkein jännittävintä minusta oli, kun Memesa päätyi vuodeksi opiskelemaan Joutsenon Opistoon. Missä minäkin olen oleillut elämäni aikana vuoden tekemässä historiaan perusopintoja. Oli jännittävää lukea siitä paikasta eri aikaan, ja eri ihmisen silmin. Tämän lisäksi kirjassa tapahtui kasvutarina. Siinä kuvattiin Memesan kasvua nuoreksi, seksuaaliseksi, naiseksi. Loppujen lopuksi kirjassa huomataan Memesan tehneen elämässään oikeita valintoja. Niistä tosin saatte lukea enemmän itse ;)

Lukukokemuksena molemmat kirjat olivat intensiivisiä. Mustalaiskulttuurin kuvaus nuoren tytön, ja naisen näkökulmasta oli erittäin mielenkiintoista. Jos haluaa pintaa syvemmälle heidän maailmaansa, niin suosittelen kirjaa lämpimästi. Samalla kirjat olivat kertomuksia naiseksi kasvamisesta, ja kasvukivuista. Kaikkea mitä tällainen wannabe-feministi voi lukukokemukseltaan siis toivoa. Suosittelen todella lukemaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti